Mihin tarvitaan luoticompakia?

Kilpailuasetta kohdistamassa Petri Michelsson (@roebuck624)

Sakon ja Metsästäjäliiton yhdessä kehittämä kilpailu on alkuperäiseltä nimeltään Sako FinnFive. Nykyisessä muodossaan lajia on tiiviimmin kehitelty viime vuoden aikana. Se on edelleen vakioimaton varsinkin radan osalta, eli maalien ja ammuntapaikkojen järjestystä voidaan halutessa vaihtaa vaikka jokaiselle harjoituskerralle. Pääsimme #TeamSakoNordic-porukalla testaamaan haastavaa, mutta monipuolista maalirataa Lopen ampumaradalla osana Metsästäjäliiton etäerämessujen liveohjelmaa. 

Luoticompakin idea on saanut selvästi vaikutteita haulikon compak-sportingin puolelta, joka on suunniteltu erityisesti metsästysammunnan harjoitteluun. Haulikkoradalla compak-sportingissa ammutaan eri ampumapaikoilta kohti tulevia, ylilentäviä ja eri suunnista sivuilta lentäviä kiekkoja. Lisäksi voidaan käyttää jäniskiekkoja sekä suoraan ylös nousevia kiekkoja. Erilaisia kiekkoja on yleensä 6 kpl. Yksittäistä kiekkoa saa ampua kahdella laukauksella.

Radalla mukana myös Kiväärikoulu ja Niklas Michelsson (@beaver_hunter308)

Luoticompakissa käytetään 22LR kaliiperin pienoiskivääriä. Piekkari onkin tähän hommaan hyvä valinta, sillä on mukavaa, helppoa ja edullista ampua. Radalla on viisi ampumapaikkaa ja viisi suoritusta per paikka, sekä myös tuplat niin kuin compak-sportingissakin. Maalilaitteet ovat osumasta reagoivia, eli osuman merkiksi heilahtaa näkyviin punainen lippu. Välitön palaute ampujalle on siis samanlainen ja yhtä motivoiva kuin haulikoilla kiekkoa ampuessa. Maalin haastavuuden mukaan osuma-alue on (25/50/75/100 mm). Osa maaleista on paikallaan, osa kääntyy hetkeksi, osa liikkuu sivuitse tai kohti. Etäisyys maaleihin on 15-50 metriä.

Vaikka ammutaan pienikaliiperisilla aseilla oikeiden metsästyskiväärien sijaan, niin turvallisuus on tietysti kaiken etusijalla. Ampujilla on silmät ja kuulo suojattuna, aseiden piiput osoittavat aina maalialueelle ja lukot pidetään aseissa auki suoritusten välillä. Erityisesti tämä turvallinen aseenkäsittely korostuu ampumapaikalta toiselle siirryttäessä. 

Ensimmäisellä paikalla ammutaan pystystä vapaalta kädeltä:

• Hyökkäävä karhu, matka 30-15 m, maalin koko 100 mm
• Liikkuva peura, vasemmalta oikealle, matka 30 m, maalin koko 100 mm
• Liikkuva peura, oikealta vasemmalle, matka 30 m, maalin koko 100 mm
• Karhu, 30 metriä, maalin koko 100 mm ja laukauksesta kohti tuleva karhu, matka 30-15 m, maalin koko 100 mm

Toiselta paikalta ammutaan pystystä yksijalkaiselta tuelta:

• Peura, matka 50 m, maalin koko 100 mm
• Supikoira, matka 50 m, maalin koko 75 mm
• Villisika, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 40 m, maalin koko 75 mm
• Liikkuva peura, vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle (ei taukoa), matka 30 m, maalin koko 100 mm

Kolmannelta paikalta ammutaan kaksi- tai kolmijalkaiselta tuelta:

• Villisika, matka 40 m, maalin koko 75 mm
• Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
• Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm
• Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm ja laukauksesta supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm

Neljänneltä paikalta ammutaan vapaalta, yksi- tai kaksijalkaiselta tuelta:

• Kettu, matka 50 m, maalin koko 50 mm
• Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
• Kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm
• Liikkuva peura, vasemmalta oikealle, matka 30 m, maalin koko 100 mm ja laukauksesta villisika, maali näkyvissä 5 sekuntia, matka 40 m, maalin koko 75 mm

Viidenneltä paikalta ammutaan makuulta, pibodilta tai muulta tuelta:

• Supikoira, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 75 mm
• Kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm
• Metso, matka 50 m, maalin koko 25 mm
• Metso, matka 50 m, maalin koko 25 mm ja laukauksesta kettu, maali 5 sekuntia näkyvissä, matka 50 m, maalin koko 50 mm

Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen vihjaa, että elokuulle on suunnitteilla viiden osakilpailun cupin roadshow ja finaali syyskuun alkuun Lopelle… tämä kaikki tietysti täysin korona- yms. olosuhteiden mukaan.

Parhaiten käsityksen luoticompakista saanee tästä demovideosta:

Mihin tarvitaan luoticompakia?

Niin, palataan tähän otsikon kysymykseen. Mielestäni parasta tässä uudessa lajissa on monipuolisuus ja metsästyksellisyys. Perinteisesti ampumaradoilla on ammuttu 100 metrin matkalta tuelta ja seisten paikallaan oleviin maaleihin sekä liikkuvaan ratahirveen 75/100 m vapaalta. Harjoittelu on toki hyväksi, mutta oikeassa tilanteessa riista voi liikkua eri suuntiin erilaisilla matkoilla. Se että on oppinut osumaan vakionopeudella ja etäisyydellä kulkevaan hirveen, parran kärkeen tähtäämällä, ei kuitenkaan välttämättä auta itse hirvestystilanteessa paljoa.

Ampumaratojen määrä on vähentynyt dramaattisesti jo vuosien ajan, 1990-luvun loppuun verrattuna Suomessa on noin tuhat ampumarataa vähemmän. Ratojen vähetessä on vähentynyt myös organisoitu kilpailu- ja harjoitustoiminta. Luoticompakrata voidaan kuitenkin helposti ja kohtuullisella työllä improvisoida miltei mihin tahansa paikkaan, jossa on turvallista ampua pienoiskiväärillä. Äänenvaimentimella varustettu piekkari ei aiheuta enempiä meluhaittoja ja lisäksi maalilaitteet on varustettu luotiloukuilla. Luoticompak on paljon hyödyllisempää ja ampujan kannalta palkitsevampaa harjoittelua kuin pelkkä perinteinen rataharjoittelu.

Täydellinen ratalaitteisto maksaa yli kymppitonnin, mutta kaikkea ei tokikaan tarvitse hankkia kerralla. Yksittäinen lipulla ilmoittava maalilaite maksaa vain 198 €, kauko-ohjattava kääntyvä maalilaite 1.429 € ja eteen tai sivulle liikkuva rata 2.990 €. Kaluston helppo liikuteltavuus mahdollistaa tietysti myös monen toimijan yhteisomistuksen, jolloin sijoitettu investointi kuulostaa jo paljon helpommin rahoitettavalta. 

Kaiken kaikkiaan luoticompakia on kiva ampua, itselleni riittää haastava harjoittelu ja hyvät henkoset ruudinsavua, joitakin sytyttää enemmän pisteiden laskeminen ja kilpaileminen. Käy katsomassa myös Nordicshotin kokemukset lajista ja treenipäivästämme täältä. 

Rinnakkais- vai päällekkäispiippuinen kaksoisluodikko?

Chapuis Armes X4 rinnakkaispiippuinen kivääri

X4 on ensi näkemältä hyvin perinteinen rinnakkaispiippuinen kivääri. Muotoilussa huomion kiinnittävät näyttävät lukkorungon ”viiksivahvikkeet” sekä syvät koristeelliset kaiverrukset. Perinteisessä AA-laadun pähkinäpuutukissa on käsin hierottu öljyviimeistely ja artesaanityönä tehty ristikarhennus. Chapuis Armes X4 on siro ja klassisen kaunis ase, se painaa hieman yli kolme kiloa ja on saatavissa kaliipereissa 8x57JRS, 9,3x74R, .30-06, .30R Blaser ja .308 Win.

Perinteisesti kaksoisluodikoiden piiput on juotettu yhteen, ja tästä seuraa helposti osumapisteen siirtyminen piippuparin lämmetessä epätasaisesti. Tämän kiinteästi yhteen juotetun rakenteen takia kaikkeen säätämiseen on tarvittu kosolti asesepän työvälineitä ja ammattitaitoa. Kuitenkin tässä aseessa Chapuis Armes on tehnyt nerokkaan ainutlaatuisen ja patentoidun ratkaisun. X4:n vasen piippu on tehty kiinteäksi, ja vapaasti kelluvaa oikea piippua voidaan säätää mekaanisen paineen avulla erilaisille ammuksille ja latauksille. Piippuparin kohdistaminen onnistuu sekä vaaka- että pystysuunnassa helposti ilman monimutkaisia työkaluja tai -vaiheita muutamassa minuutissa ampumaradalla (katso tarkemmin oheiselta videolta).

Chapuis Armes C10 Light päällekkäispiippuinen kivääri

C10 Light on päällekkäispiippuinen tuplakivääri, joka ulkonäöltään ja olemukseltaan muistuttaa pitkälti nykyaikaista metsästyshaulikkoa, selvimpänä erona päällä tähtäimenä kuituoptinen hahlo ja jyvä. Piiput on muotoiltu vapaasti kelluvaan rakenteeseen, ja niiden väliin on piilotettu mekaaninen osumapisteen säätöjärjestelmä. Piippuja ei siis ole juotettu toisiinsa kiinni, mutta valmistajan ohjeiden mukaan säätäminen vaatii kuitenkin käytännössä asesepällä käyntiä ja mahdollisesti häneltä alle vartin kohdistustyön. 

En päässyt varmistamaan suomalaiselta asesepältä mielipidettä, mutta näin tehdas lupaa: 

”The new over & under double rifle turns this complicated re-regulation exercise into a child’s play for a competent gunsmith. A mechanical system is fitted to one of the barrels and lets the gunsmith adjust barrel in a few minutes, by simply firing a few cartridges at the target set at the appropriate distance. The adjustment block is totally invisible. The floating barrel arrangement and guide ring are hardly noticeable. Only the results as on the target will show. This durable, revolutionary concept in a double rifle is a great leap forward as it enables the hunter to tailor his ammunition to the game he plans to hunt.”

Chapuis Armes C10 Light painaa hieman alle kolme kiloa ja on saatavissa kaliipereissa 8x57JRS, 9,3x74R ja .30-06.

Kuvat Arttu Nurmi, kuvausassistenttina Tarja Safonoff

Pari sanaa kaksoisluodikoista

Kaksipiippuiset kiväärit ovat jääneet ajan saatossa pulttilukkoisten ja itselataavien kiväärien jalkoihin. Ensimmäiset kaksipiippuiset musketit kehitettiin Skotlannissa 1830-luvulla, kun suurriistan metsästykseen kaivattiin nopean toisen laukauksen mahdollisuutta. Tuplakivääriin otettiin mallia jo silloin yleisesti käytössä olleesta kaksipiippuisesta haulikosta. Ulkoinen ja tekninen yhteneväisyys kaksoisluodikoiden ja haulikoiden välillä ei siis ole sattumaa. Molempien asetyyppien kehitys on ollut samankaltaista siitä eteenpäin.

Moderni tuplakivääri syntyi, kun John Rigby & Company toi markkinoille 1898 nykyaikaisella savuttomalla ruudilla ladatun 450 Nitro Express -sarjan. Seuraavat kolme vuosikymmentä olivat Englannin siirtomaakauden ja valkoisten safarimetsästäjien kultakautta Afrikassa.

Toinen maailmansota kehitti aseteollisuutta ja toi valtavan määrän edullisia aseita markkinoille. Mureneva siirtomaavalta ja kohoavien työvoimakustannusten yhdistelmä käytännössä lopetti tuplaluodikkojen kysynnän, joka korvautui suurelta osin pulttilukkokivääreillä.

Vasta 1980-luvulla Etelä-Afrikkaan syntyneen metsästysbuumin myötä tuhansien uusien riistatilojen henkilökunta ja etenkin afrikkalaisista jahdeista innostuneet varakkaat amerikkalaiset asiakkaat alkoivat ostaa kaksoisluodikoita. Myös Keski-Euroopassa tuplakiväärit ovat olleet suosiossa sodan jälkeisen vaurastumisen myötä erityisesti villisian ja hirvieläinten ajojahtimetsästyksissä. 

Kaksoisluodikon hyödyllisin ominaisuus onkin aina ollut sen luotettavuus (ei syöttöhäiriöitä) ja nopean toisen laukauksen mahdollisuus, erityisesti vaarallisen riistan jahdeissa. Mitä suurempaan riistaan ja isompaan kaliiperiin mennään, niin sitä selvemmin taittuvan aseen yksinkertaisen mekanismin kestävyys ja toimintavarmuus tulevat esiin. Ja vaikkei tuplaluodikossa ole lipasta, on aseen taiton ja ejektoreiden ansiosta myös uudelleen lataaminen kohtuullisen nopeaa pienen harjoittelun jälkeen.

Rinnakkais- vai päällekkäispiippuinen

Rinnakkais- ja päällekkäispiippuisen kiväärin erot eivät käytössä ole kovin isot. Enemmänkin kyse on tyylillisistä ja mieltymyksellisistä eroista. Hankintahinnaltaan päällekkäispiippuiset ovat tyypillisesti hieman edullisempia kuin rinnakkaispiippuiset kiväärit.  Perinteisesti sivulukkoisissa tuplakivääreissä on enemmän tilaa kaiverruksille, mutta esimerkiksi näiden kahden Chapuisin kohdalla tilanne on päinvastainen.

Varsinaisia ”oikeitakin” eroja näiden tuplapiippuisten kiväärien rakenteen takia on. Päällekkäispiippuisella aseella ammutaan yleensä ensimmäinen laukaus alemmalla piipulla (rekyyli kohdistuu suoremmin olkapäähän, kääntäen asetta vähemmän ylöspäin) ja tämä antaa mahdollisuuden nopeampaan ja tarkempaan toiseen laukaukseen. Rinnakkaispiippuinen on puolestaan astetta nopeampi ladata uudelleen, koska rakenteensa takia sitä ei tarvitse taittaa latauksessa yhtä syvään kulmaan kuin päällekkäispiippuista. Molemmilla ominaisuuksilla saattaa olla tiukan paikan tullen merkitystä, mutta normaalissa käytössä nämä jäävät hyvin marginaalisiksi. Ehkä eroja voidaan löytää myös sivu- ja laatikkolukkoisen rakeenteen osalta, mutta nekään eivät nykyaseissa ole enää niin merkityksellisiä.

Mihin käyttöön kaksoisluodikko sopii nykyään

Tuplaluodikko hävisi kilpailun aikanaan pulttilukkoiselle ja itselataavalle kiväärille, mutta nyt uudelleen markkinoita valloittaessaan sen kilpailija ei ehkä niinkään enää ole mikään toinen asetyyppi. Kaksoisluodikko on enemmänkin tyylilaji ja perinteitä kunnioittava herrasmiehen ase. Hieman samaan tapaan kuin haulikoissakin rinnakkaispiippuinen. Tuplakivääri on harvemmin kenenkään ensimmäinen, saati ainoa kivääri. Kaksoisluodikon omistajalla on todennäköisesti asekaapissaan työkaluja jo moneen lähtöön. Voi siis olla, että tuplakiväärin hankinnan kilpailijana on pikemminkin moottoripyörä, perhovapa tai golf-harrastus kuin mikään toinen asetyyppi.

Tuplakivääri ei varsinaisesti yleensä ole ollut erityinen tarkkuustyökalu pitkänmatkan ammuntoihin. Se on pikemminkin lyhyempien matkojen ja nopeiden tilanteiden toimintavarma ase kaikelle suurriistalle, mutta erityisesti vaaralliselle riistalle. Näiden syiden takia kaksoisluodikkoa käytetään usein sen omilla avotähtäimillä tai tilanteen vaatiessa kiinnitetään optiikka paikalleen pikajaloilla. Useimmiten nykyaikainen tuplakivääri voidaan purkaa yhtä kätevästi kuljetuslaatikkoon kuin haulikkokin. Nämä kaikki ominaisuuden tekevät siitä ihanteellisen aseen metsästysmatkoille Afrikkaan sekä Keski-Eurooppaan.

Kotimaassa kaksoisluodikko puolustanee parhaiten paikkaansa hirvi-, villisika- ja karhujahdeissa, aivan erityisesti lyhyenä ja sirona aseena koiran ohjaajalle, sekä haavakkoa jäljitettäessä ns. ”puskapyssynä”.

Koronatilanteen takia kaikki yllä olevat kuvat kuvattu ja lavastettu toukokuussa omakotitalon takapihalla Vesilahdessa.

Vanhan sotaratsun uudet loimet

Winchester 1300 Defender oli pitkään ja hyvin palvellut. Mutta kuten niin usein, oli tämäkin veteraani jätetty yksin hylättynä ja vailla riittävää huoltoa täysin huomiotta. Aseen perä oli rikki, syöttöhäiriöt säännöllisiä, hylsyjä jäi jumiin patruunapesään, koneisto täynnä sitkeää likaa, maalipinta kulunut ja tähtäimen jyväkin hukassa.

Winchester Model 1200/1300 Defender on ollut rauhantekijänä maailman konflikteissa vuodesta 1968 Vietnamin sodassa, Libanonin ja Darfurin konflikteista Irakin sotaan, sekä monissa pienemmissä kiistoissa. Noin kolmenkymmenen maan asevoimat ovat käyttäneet sitä palvelusaseenaan ja monella se on sitä edelleen.

Vaikka aseen kunto on huono, niin lähtökohdat ovat aivan erinomaiset. ”Call The Medic!”, eli otetaan potilas käsittelyyn. Tarkoitus on tehdä tästä erityisesti haulikon täyteisille soveltuva metsästysase lyhyen matkan kauris- ja peurapasseihin, haavakkotilanteisiin, virkistysammuntaan ja mahdollisesti SRVA-toimintaan. Toki kaikkiin muihinkin lähtöihin, mihin ei jalopuutukkista ja nätisti kaiverrettua tuplapiippuista italiatarta henno ottaa mukaan.

Nyt pääsin myös ensimmäistä kertaa laittamaan todelliseen testiin ”Anon aseöljyn”. Olen kuullut useammastakin suunnasta hyviä kommentteja tästä Pudasjärveläisen Juha Tenhusen kehittämästä kotimaisesta aseöljystä, jossa tosin itse öljyä on vain 12.2 %. Anon aseöljyssä on sen sijaan neljää erilaista haihtuvaa liotinta, koska erilaisille epäpuhtauksille on jokaiselle olemassa paras puhdistin. Tarkka resepti on luonnollisesti salaisuus, mutta useamman vuoden käytännön testien tulos. Tämä ei siis ole vanhan liiton suojaöljy, eli paksu antikorrol. 

Puran ensitöikseni aseen alkutekijöihinsä. Tässäkin tapauksessa on suurin ongelma aseeseen vuosiksi jäänyt mineraaliöljypohjainen aseöljy, joka on yhdessä lian kanssa jankittunut ja osin myös hartsiintunut. Sitten kaikki metallisosat kunnon kylpyyn, eli suihkutetaan keraamista voiteluainetta reilusti, niin että lika pääsee valumaan aseöljyn mukana ulos pienemmistäkin koloista. Näin likaisessa kohteessa voisi toimenpidettä luonnehtia lähinnä liuotinpesuksi. Sitten perään mekaaninen kuivaus ja putsaus harjan, kankaan ja sillan kanssa. Lopuksi vielä uusi läträys Anon aseöljyllä ja noin vartin jälkeen pinnat alkavat kuivua. Jäljelle jää vain ohut pinnoite keraamista voiteluainetta. Vielä patruunapesän kiillotus ja kevyt voitelu. Aiemmin takellellut lataus toimii nyt täysin moitteetta, laukaisukin on keventynyt. 

Seuraavaksi vuorossa on mustien osien uudelleen maalaus norjalaisella NFM EC Paint Spray -maalilla, joka on NIR-heijastusarvoiltaan luonnollinen, eli värit heijastuvat oikein ja paljastumatta, myös valonvahvistimen läpi katsottuna. Sitä ennen kuitenkin maalattavien pintojen pyyhkiminen alkoholipitoisella puhdistusaineella ja herkkien osien suojaus maalarinteipillä.

Rikkinäinen takatukki ja aikansa elänyt etutukki vaihdetaan ATI Strikeforce -sarjan hiekanvärisiin tämän aseen tyyliä ja historiaa kunnioittaviin DuPont Extreme Temperature Glass Reinforced Polymer -tukkeihin. Etutukissa on myös paikat molemmin puolin 2” Picatinny -kiinnityskiskoille. Lopuksi kaikki osat kasaan ja piipun päähän punainen kuitujyvä tarkentamaan tähtäystä täyteisillä ammuttaessa. 

Mielestäni lopputulos kunnioittaa aivan erinomaisesti Winchester 1300 Defenderin olemusta ja ansaitsee ylennyksen myös näin reservissä ollessaan. Ampumaergonomia on parantunut säädettävän poskipakan ja pituudeltaan säätyvän perän ansiosta. Tukkien materiaalit antavat huomattavasti paremman otteen kuin hieman liukkaaksi kuluneet alkuperäiset. Taittuva perä mahdollistaa aseen kuljettamisen paremmin repussa.

Lisätietoja:

https://www.anonase.com/

https://www.varusteleka.fi/fi/product/nfm-ec-paint-spray-maali-400-ml/35070

https://www.atioutdoors.com/

Kalkasjahdissa, ehkäpä viimeistä kertaa

Lähtö Tvärminnen satamasta Hangosta. Tärkeimmät varusteet pakattuna: nastapohjaiset kengät, haulikko ja lyijyvapaat patruunat, aurinkovoide ja -lasit, sekä lämpimiä vaatteita ja eväitä.

Keula kohti ulkomerta, välillä tähystetään kalkkaita.

Kyllä taas kelpaa. Kalkasjahti tarjoa hienon mahdollisuuden linnustukseen kesällä, kun sorsastuksen alkuun on vielä piinallisen pitkä odotus.

Ensimmäinen paikka löytyy vajaan tunnin ajomatkan päästä satamasta.

Pieni kallioluoto avomerellä.

Kaaveita laitetaan veteen ja kallioille. Mitä enemmän, sitä parempi.

Sitten vaan asemiin. Tärkeintä on olla liikkumatta paikallaan ja tähystää matalana.

Noutava koira on aivan välttämätön apu. Ei kannata edes harkita kalkasjahtia ilman.

Keli muuttuu nopeasti ja aallot alkavat pärskiä koko luodon yli.

Siirrymme tyynemmille vesille.

Kerrassaan upea päivä. Kiitos kaikille osallisille!

Mistä kalkasjahdissa on oikeasti kyse?

Haahkoja on Suomessa metsästetty aina, mutta jos mennään ajassa riittävästi taaksepäin, Suomen peitti 2-3 kilometrin paksuinen mannerjää eikä täällä elänyt ihmisiä tai eläimiä. Ancylusjärvi syntyi, kun jäätikkö alkoi sulaa. Jäätiköt sulivat samaan aikaan myös Pohjois-Amerikassa, niinpä Atlantin pinta alkoi nousta. Noin 9.000-8.000 vuotta sitten Ancylusjärvi muuttui Litorinamereksi. Valtameren pinnan nousu ylti Tanskan salmien tasolle, ja niiden kohdalle syntyi uomia, joista aiemmin makeaan Ancylusjärveen pääsi suolaista vettä.

Entisiä Ancylusjärven lahtia ovat esimerkiksi Saimaa, Oulujärvi, Näsijärvi, Vanajavesi ja Päijänne. Tällöin myös esimerkiksi saimaannorppa jäi erilleen Itämeren altaassa olevasta kantapopulaatiostaan ja alkoi kehittyä itsenäisesti. Litorinameri oli nykyistä Itämerta laajempi ja selvästi suolaisempi.

Löytöjen perusteella jo Litorina-merivaiheen alussa noin 5500-2000 vuotta eKr. oli silloiselle rannikollemme saapunut haahkakin, jota pyydettiin eri tavoin ravinnoksi. Voidaan siis sanoa, että haahka on yksi vanhimpia riistalintujamme ja sitä on metsästetty tuhansia vuosia, eli niin kauan kuin täällä on ylipäätään ollut ihmisiä.

Andreas Trepte www.photo-natur.net

Metsästys ei uhannut haahkakantoja kivikaudella, eikä se ole uhka tänä kesänäkään. Haahka on elinvoimainen laji. Haahka on levinnyt Pohjois-Euroopan, Pohjois-Amerikan ja itäisen Siperian rannoille. Vaikka Suomessa haahkakannat ovat taantuneet, pesii meillä noin 100.000 – 150.000 paria, eli kantamme on sadoissatuhansissa linnuissa (vähintään 188 000–265 200 yksilöä), Suomen haahkapopulaatio on voimakkaan koirasvoittoinen (kannasta 70 % uroksia) ja metsästyssaalis koirashaahkojen eli kalkkaiden määrään suhteutettuna todella pieni.

Haahka oli vuosikymmenien ajan Suomen saariston ylivoimaisesti runsain lintu. Haahkakannan huippuvuodet osuvat yksiin merikotkan katoamisen kanssa. Samaan aikaan kun merikotka oli kuolla sukupuuttoon 1990-luvulla, haahkakanta oli noin kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Haahka on kärsinyt myös Itämeren rehevöitymiseen ja suolapitoisuuteen liittyvistä ekosysteemimuutoksista. Haahkan levinneisyyttä rajoittaa sen pääravinnon eli sinisimpukan levinneisyys. Itämeressä sinisimpukan leviämistä rajoittaa meriveden suolaisuus. Niinpä myös haahka harvinaistuu Pohjan- ja Suomenlahden perukoilla, missä vähäsuolaisempi vesi ei sovellu sinisimpukalle.

Haahkakantojen taantumiseen merkittävin syy on lisääntyneessä saalistuksessa, mutta ei kuitenkaan metsästyksessä.  Saalistajina ovat merikotkat ja huuhkajat, mutta erityisesti Suomen luontoon kuulumattomat vieraspedot minkki ja supikoira, sekä lokit pesien ja poikasten tuhoajina. 

Andreas Trepte www.photo-natur.net

Kun saalistuspainetta tutkittiin tarkemmin, selvisi, että merikotka oli merkittävin saalistaja, ja vastasi 44.5 % osuudesta niistä tapetuista naaraista, joiden saalistaja oli tunnistettavissa. Minkki vastasi 37.2 %, huuhkaja 11.5 % ja supikoira 6.3 % osuudesta (Öst ym. 2018). Pesiviin haahkanaaraisiin kohdistunut saalistuspaine on ollut jatkuvassa kasvussa, sillä merikotka ja minkki tappoivat pesimäkauden aikana koko tutkimuskaudella yhä enemmän pesiviä haahkanaaraita; merikotkan osalta vuosittainen kasvu oli 14.2 % ja minkillä 11.0 %.

Saalistus aiheuttaa myös raskaita pesätappioita (19-22 % tuhoutumisriski), kun pakoon lähtevä emo jättää pesänsä. Esimerkiksi Hangon tutkimusalueilla on tavattu suuriakin merikotkaparvia (suurin yksittäinen parvi 26 kotkaa yhdellä luodolla v. 2017) haahkan haudonta-aikana. 

Kuva: Jonn Leffmann

Muutaman tuhannen koirashaahkan metsästyksellä ei ole mitään merkitystä urosvoittoiseksi vääristyneen kannan elinvoimaisuudessa. Kaiken lisäksi kalkasjahti kohdistuu jo lisääntymishommansa hoitaneisiin koiraisiin, jotka muuttavat sulkimaan Tanskan rannikolle touko–kesäkuun vaihteessa. Koska uroshaahkoja on yli tuplasti naaraisiin verrattuna, ei pesivien parien määrä kasva yhtään vaikka koko kalkasjahti lopetettaisiin. Luonnossa kun urokset eivät voi keskenään poikia… Näin myöskään kalkasjahdin kieltämistä ei pysty järjellä tai suojelusyillä perustelemaan. Kyse on kuitenkin ikiaikaisesta metsästysperinteestämme ja luonnollisesta elonkorjuusta.

Kaikesta huolimatta

BirdLife Suomi ja muut ”luontojärjestöt” ovat tehneet kaikkensa kalkasjahdin lopettamiseksi. Laajaa lobbausta (asenteellisen ja väärän tiedon levittämistä) on tehty sekä kotimaassa että EU:ssa. Niinpä nyt tänä keväänä Euroopan unionin tuomioistuin on todennut Ahvenanmaalla sallitun haahkan kevätmetsästyksen EU-lainsäädännön vastaiseksi. Kalkasjahdista muualla Suomen rannikkoalueella on kesken erillinen Euroopan komission rikkomusmenettely, joka johtaa todennäköisesti tuomioistuimeen. Näin käynee, vaikka tämä osa hienoa metsästyskulttuuriamme on tuhansia vuosia vanha kansallinen perinteemme.

Kyse ei ole luonnonsuojelusta

Tälläkään kertaa ei siis ole kyse luonnonsuojelusta vaan asenteellisesta metsästyksen vastustamisesta ja kyvyttömyydestä ymmärtää syyseuraussuhteita. Metsästyksestä ja metsästäjistä on tehty ongelma, vaikka me voisimme olla ratkaisu. Voi kuitenkin olla todella hankala motivoida metsästäjiä ulkosaariston vaikeisiin olosuhteisiin talkoilla vieraspetojen poistamiseen, jos lopputuloksena on vain tikkuja takapuolessa. 

Lähteet:

Mikael Kilpi, Kim Jaatinen ja Markus Öst, Suomen haahkakannan kato – mitä oikein tapahtui? 

Mauri Nieminen, Jääkauden voittajat: Nuotiolla villipeuraa, hirveä, norppaa, lohta…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haahka
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/159435/Suomen_lintujen_uhanalaisuus_2015.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ancylusj%C3%A4rvi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Litorinameri
https://aamuset.fi/artikkeli/4933795/Haahkan+kevatmetsastys+todettiin+lainvastaiseksi