Paremmat riistalaukaukset, harjoittelu mökillä ja takapihalla

Olin lievästi sanottuna skeptinen, kun itselleni paljon ammuntaa opettanut kaverini kehotti hankkimaan ilmakiväärin. Oppisin kuulemma takapihalla kaikessa rauhassa toistoja tehden paljon enemmän kuin ampumaradalla. Se olisi sitä paitsi paljon vapaampaa ja hauskempaa.

Toden totta, nykyään ampumaratoja on yhä harvemmassa ja niiden säännöt, rajoitteet sekä rakenteet ohjaavat hyvin jäykkään tapaan harrastaa. Vielä muutama kymmen vuotta sitten saattoi mennä läheiselle soramontulle tai metsätielle harrastamaan ”virkistysammuntaa”, eli vapaamuotoisesti rei'ittää peltipurkkeja tai vaikka hupailla cowboy-ammuntaa.

En mitenkään halua vähätellä ammunnan lajikohtaisten sääntöjen mukaista harjoittelua ja turvallista aseenkäsittelyä. Monesti kuitenkin ampumaradoilla ampuminen on varsin kaavoihin kangistunutta ja joskus jopa tylsääkin. Käytännön (metsästys)ampumataitojen opettelun kannalta motivoivampia tapoja löytyisi hieman vapaampimuotoisemmasta toiminnasta. Nykyaikaisella ilma-aseella takapihalla tai mökillä se on edelleen mahdollista.

Stoeger RX20 Suppressor S3 4,5 mm ilmakivääri

Hämmästyin kuinka paljon ilma-aseet ovat parantuneet omasta nuoruudestani. Ne eivät todellakaan ole nykyään mitään leluja. Jopa alle parin sadan euron hintaluokassa löytyy reilusti tehoa, mutta suhteellisen kevyt virtys ja erittäin hiljainen ääni.  Pakettiin kuuluu myös kiikaritähtäin (sekä kuitutähtäin), säädettävä liipaisin ja äänenvaimennin. Hyvä ergonomia ja automaattinen varmistin lisäävät ammunnan iloa sekä turvallisuutta.

Ominaisuudet:

• Luoti: 4,5 mm
• Lähtönopeus: 360 m/s kevyemmällä luodilla, lyijyllä 305 m/s
• Piipun pituus: 35,5 cm
• Aseen pituus 111 cm
• Paino ilman kiikaria: 3 kg
• Stoeger Adjustable trigger T2 -liipasin
• Etutähtäin: kuitutähtäin
• Synteettinen tukki: Human Tech Desing Stock + ProAdaptive Checkering + Multi Grip System MGS
• 4x32 kiikaritähtäin
• Vaimennin

Luodin valinnalla on suuri merkitys paitsi tarkkuuteen, niin myös osuman vaikutukseen. Perinteinen lyijyluoti on painava ja pehmeä. Se on siis hitaampi ja litistyy kohteeseen osuessaan. Lyijyluoti soveltuu hyvin tarkkuusammuntaa, se ei myöskään kimpoa osumastaan kovaan metallilevyyn.

Lyijyä kevyemmistä materiaaleista (esim. alumiiniseokset) valmistetuilla luodeilla saavutetaan lisää nopeutta (jopa 20 %). Luoti on n. 50 % kovempi kuin lyijystä valmistettu. Nopeuden ja kovuuden yhdistelmällä saavutetaan jopa 100 % parempi läpäisykyky. Näillä luodeilla ei saa ampua metallitauluja tai muihin koviin pintoihin kimpoamisvaaran vuoksi.

Kuvassa osuman vaikutukset erilaisilla luodeilla ammuttuna tuuman lankkuun. Tavallinen lyijyluoti 0,56 g alhaalla oikealla on jäänyt 2,5 cm paksuisen lankun puoleenväliin. Keskellä kuvaa 0,62 g lyijyluoti integroidulla kuparihaulilla. Luoti on jäänyt lankun sisään, mutta puhkaissut säleitä irti vastapuolelta. Vasemmalla ylhäällä on 0,33 g teholuodilla ammuttu lankusta puhtaasti läpi.

Kyse ei siis ole mistään korkkipyssystä tai lelusta. Nykyaikaiset ilma-aseet ovat tarkkoja ja tehokkaita aseita, joihin tulee suhtautua samalla kunnioituksella kuin muihinkin aseisiin.

Harjoittelua takapihalla

Aseen nosto

Paremmat riistalaukaukset alkavat sujuvalla ja ripellä nostolla. Ampuma-asennossa otetaan 30-40 cm leveä haara-asento, jossa oikeakätisellä vasen jalka on etummaisena. Tukevaan asentoon vaikuttaa maaston muodot ja omat tuntemukset. Pienellä harjoittelulla löydät itsellesi sopivan.

Nosto alkaa silmä-piippu-linjasta, jossa katse suunnataan kohteeseen. Aseen perän ollessa vielä ala-asennossa nostetaan piipun suu katseen linjalle kohti maalia. Perää nostettaessa pidetään piipun suu paikallaan koko ajan suunnattuna kohteeseen. Perä painetaan tukevasti olkapäähän ja poski tukeutuu aseen perää vasten.

Onnistunut aseen nosto on siis ripeä ja yhtäjaksoinen liike, jossa silmä-piippu-linja säilyy koko ajan. Ensin havaitaan maali, asetutaan tukevaan asentoon, nostetaan ase poskelle, pidätetään hetki hengitystä ja puristetaan liipaisinta.

On myös edistyneempi tekniikka hengityksen pidättämiselle. Tuodaan tähtäin kevyellä liikkeellä kohteen alle ja hengitetään luonnollisessa rytmissä. Sisäänhengitys nostaa tähtäyksen kohteeseen, jolloin ammutaan ja annetaan vielä liikkeen jatkua ylöspäin. Tähtäintä ei siis yritetä pakottaa kohteeseen tai pitää sitä paikallaan. Kun ampuma-asento on rennon luonnollinen, niin tekniikan oppii toistojen myötä lähes automaattiseksi.

Harjoittele erilaisia ampuma-asentoja ja opettele käyttämään myös tukea. Polvi- ja makuuasennot ovat selvästi vakaampia kuin pystystä ampuminen. Improvisoiduksi ampumatueksi kelpaavat puut, kepit, kivet ja vaikka reppu.


Maalitaulut

Aikaisemmassa postauksessa kerroin omasta kehittymisestäni kivääriampujana tänä keväänä. Oppimisen ansio on Kiväärikoulun opastuksessa ja sisäistämässäni opissa, ettei aina tarvitse osua kymppiin. Saattaa kuulostaa ehkä hieman oudolta, mutta vuosien ajan ampumaradalla, kun on tähdännyt tauluihin, joissa on rinkulat 1-10 kuin tikkataulussa, niin väistämättä tulee virhettä peläten tähdänneeksi aina kymppiin. Sitten on harmittanut, kun osuma onkin ollut seiskassa tai kasissa, vaikka oikean riistatilanteen kannalta kumpikin olisi aivan kympin laukauksia.




Juurikin se virhettä välttelevä kympin puristaminen on ollut suurin edistymiseni hidaste. Kun otetaan maaliksi metallinen lätkä, niin osumia alkaa yhtäkkiä tulemaan ihan liukuhihnalta. Kun enää kympillä ei ole merkitystä, vaan ainoastaan osumalla, alkaa tähtääminen muuttua väkisin puristamisesta paljon rennommaksi. Eihän metsästyksessä kilpailla kenenkään kanssa, vaan pyritään mahdollisimman eettisiin riistalaukauksiin, usein nopeissa ja hieman hankalissakin olosuhteissa. Tärkeintä kuitenkin on hyvä osuma, eikä taulusta lasketut pisteet.

Metallilätkien lisäksi erilaiset riistaeläimiä kuvaavat maalitaulut antavat annoksen realistisuutta ja vapauttavat kympin jahtaamiselta. Varsinkin lasten kanssa ammuntaa harjoitellessa kannattaa hieman löysätä ampujanliivejä ja ottaa rento ote touhuamiseen, tietysti turvallisesta aseenkäsittelystä huolehtien.





Takapihalle tai lähimaastoon voidaan rakentaa pieni riistarata, jossa kohteet vaihtelevat erilaisista paperitauluista ilmapalloihin ja vaikka muovieläimiin. Tässä kohtaa kannattaa tosiaan miettiä asiaa myös lapsen motivaation kautta. Jos sinä olet kiinnostunut muflonien jahtaamisesta, niin lapsi voi olla paljon kiinnostuneempi dinosaurusten tai zombien jahtaamisesta. Käytä mielikuvitusta, netistä löytyy myös paljon erilaisia tauluja vapaasti tulostettaviksi.

Turvallinen aseenkäsittely

Ilmakiväärillä on kiva harrastaa lasten kanssa. Ennen ensimmäistäkään laukausta kannattaa kuitenkin läpikäydä muutama perusasia aseista ja ammunnasta.

• Aloita aseen käsittely aina tarkastamalla, että ase on lataamaton.
• Asetta käsitellään kuitenkin aina kuin se olisi ladattu.
• Tyhjälläkään aseella ei koskaan osoitella ihmisiä.
• Opettele tuntemaan ase, sen lataaminen, varmistaminen ja laukaisu.
• Lataa ase vasta kun aloitat ampumisen. Asetta ei koskaan säilytetä tai kuljeteta ladattuna.
• Muista lasersääntö, eli aseen piippu osoittaa aina turvalliseen suuntaan.
• Sormivarmistus, eli sormi pidetään liipaisinkaaren ulkopuolella siihen asti, kunnes on valmis ampumaan kohteeseen.
• Ase voidaan laukaista vain turvalliseen suuntaan ja alueen turvallisuus pitää havainnoida aina ennen ampumista.
• Älä kiipeile puuhun tai aidan/esteiden yli ladatun aseen kanssa.
• Lapset eivät voi harrastaa ammuntaa ilman aikuisten valvontaa.
• Ilmakivääri ei ole metsästysase
• Kimpoamisvaaran vuoksi, aseella ei saa ampua veteen.


#teamsakonordic

Patasorsa tai sorsapata ja sorsapannu

Nyt on hyvä aika valmistaa edellisen kauden sorsat pois pakkasesta. Uusia alkaa putoilla pataan jo parin kuukauden päästä ;) Viime viikonloppuna oli tarkoitukseni tehdä pitkästä aikaa ruokaa avotulilla. Pitkään jatkunut hellejakso on kuitenkin tehnyt maastosta niin kuivaa, etten halunnut alkaa säätämään asioita VPK:n kanssa…

No, tämän patasorsan voi tehdä samalla reseptillä ihan yhtä hyvin nuotiolla, kamiinalla tai kotona sähköuunissa. Resepti on yksinkertainen ja voit muunnella siitä lukemattomia erilaisia versioita tilanteen ja saatavilla olevien tarvikkeiden mukaan. Oikeastaan kaikkein tärkeintä on vain sorsa ja sopiva valurautapata… kaikki muu on hifistelyä. Muistaakseni tämän version reseptistä on joskus kertonut keittiömestari Markus Maulavirta.

Tähän kannattaa ottaa lähtökohdaksi kynitty sorsa, koska sorsan nahka on erityisen herkullista. Jos mietit kuinka sorsa nypitään, niin täältä löytyy vinkkiä.

Ainekset patasorsaan:

Sorsa
Voita
Sitruuna
Porkkanaa
Sipulia
Vettä
Suolaa ja pippuria


Kastikeainekset:

Sorsan keitinliemi
Puolukoita tai puolukkahilloa
Kermaa
Sinihomejuustoa
Jaloviinaa
Hunajaa

Mukaan kannattaa ottaa myös kaula, sydän ja maksa.

Laita kaula ja sisäelimet sorsan sisälle. Sido puuvillanarulla koivet ja siivet kiinni helpomman käsiteltävyyden vuoksi.

Ruskista sorsa voissa pannulla tai padassa. Hiero sitruunaa/mehua linnun ruskistetulle nahalle. Taputtele sen jälkeen pintaan vielä suolaa ja pippuria.

Laita sorsa pataan porkkana- ja sipulilohkojen kanssa. Kaada kiehuvaa vettä pataan noin puolilleen.

Pata kypsyy maltillisilla tulilla (uunissa 180 astetta) noin tunnissa. Voit kääntää linnun padassa ylösalaisin noin puolen tunnin jälkeen.

Ota kypsä lintu padasta ja kääri se folioon. Siivilöi liemi padasta.

Kiehuta lientä voimakkaasti kasaan. Samalla voit laittaa myös perunat tulille tai valmistaa lisukkeeksi ohraa, riisiä, pastaa jne.

Kun uuni on hieman viilentynyt, voit laittaa sorsan foliossa jälkilämmölle. Näin saat sen pysymään tarjoilulämpöisenä.

Mausta liemi puolukoilla/survoksella/hillolla.  Lisää kermaa ja reilu nokare sinihomejuustoa. Vielä tömäkkä loraus jallua niin aletaan olla valmiina. Maista kastiketta, lisää makuja (mm. suola ja pippuri) tarvittaessa. Jos käytit sokeroimattomia puolukoita, kannattaa lisätä hunajaa pyöristämään makua. Voit vielä halutessasi siivilöidä kastikkeen hienoksi tai tarvittaessa suurustaa sitä hiukan.

Ja ei kun ääntä kohden. Tällä kertaa sorsa sai myös arvoistaan juotavaa. Beretta asetehtaan omalta viinitilalta: Gussalli Beretta Castello di Radda Chianti Classico Riserva 2013 DOCG Tuscany Italy. Ja tietysti aidosta ranskalaisesta vs-laatuisesta rypäletisleestä ja korkealuokkaisesta kotimaisesta viinasta valmistettua perinteistä suomalaista janojuomaa.

Sorsapannu

Seuraavan päivän krap… tai siis lohturuoka syntyy nopeasti ja helposti patasorsan tähteistä, lisäsin vain herkkusieniä ja kananmunia raaka-aineisiin.

Putsaa sorsa ja palastele lihat (mukaan lukien täytteeksi laitetut kaula ja sisäelimet), pilko pannulle myös herkkusienet, sipulit ja keitetyt perunat.

Paista voissa, mausta suolalla ja pippurilla, lisää paistetut munat ja koristele sipulinvarsilla. Loiventavaksi soveltuu hyvin vaikka omenasiideri. ;)


#BerettaTribe #teamsakonordic

Nothing sucks like Electrolux

Kuvittele tilanne. Nautit perheen kanssa rentoa vapaa-ajanhetkeä pitsan paistumista odotellessa. Yhtäkkiä keittiöstä kuuluu voimakas pamaus ja lasinhelinää. Ryntäät keittiöön ja näet kauhuksesi lasisen uuninluukun räjähtäneen miljooniksi pieniksi paloiksi pitkin keittiötä, uloimpien sirujen lentäneen useita metrejä eteisaulaan asti. Hetken siunaat mielessä, kuinka helpottunut olo on, ettei keittiössä ollut paikalla lapsia tai lemmikkejä…

Juuri näin tapahtui meidän perheessämme jokin aika sitten. Alkoi perusteellinen ja aikaa vievä puhdistus. Lakaisten, imuroiden ja pyyhkimällä, mutta miljoonia pieniä siruja on lähes mahdoton saada pois kerralla. Vielä päiviä myöhemmin löytyi ilkeitä pieniä lasinsiruja ikävästi jalkapohjaan tarttuneena. Mutta minkäs teet…

Tai siis tein kyllä. Siivouksen lisäksi otin yhteyttä Electroluxin asiakaspalveluun (eivät vastanneet) sekä paremman yhteyden puuttuessa heidän tiedotuspäällikköönsä. Hänen vastauksensa oli suurin piirtein, että voi kuinka ikävää, ilmiö on harvinainen, mutta näin voi käydä silloin tällöin.

Kysyinkin häneltä: ”Ymmärsinkö oikein, että uunin lasin räjähtäminen miljooniksi palasiksi ympäri keittiötä ja eteisaulaa kuuluu normaaliin Electrolux-tuotteiden elinkaareen? Se ei siis ole poikkeama, vaan jotain niin tavallista, ettei se huoleta teitä sen enempää? Kuluttajankin on mielestänne hyväksyttävä se vaarattomana pikku ominaisuutena, joka kuuluu luontevana osana Electrolux-uunien asiakaskokemukseen?”

Sain vastauksen, että voivoi ja uunin lasi on turvalasia, joka on suunniteltu särkymään turvallisesti ilman teräviä paloja. Tämä ei kuitenkaan ikävä kyllä pidä paikkaansa, vaan pyöreämpien ”turvallisten” palasten joukossa on neulan teräviä pieniä muutaman millin lohkeamia. Juurikin niitä, jotka kulkeutuvat helposti ympäri asuntoa ja joita on vaikea siivota tai havaita kuin ikävinä pistoina jalkapohjissa.

Kysyessäni miksi heidän asiakaspalvelunsa ei ollut vastannut tiedusteluuni, tiedotuspäällikkö jätti vastaamatta syyn, mutta lupasi heidän ottavan yhteyttä. Lopulta heidän asiakaspalvelunsa ottaa yhteyttä ja vastaa: ”Olen tarkistanut laitteenne tiedot ja minun on ikäväkseni ilmoitettava, että kyseistä luukun lasia ei enää ole saatavilla varaosana. Sen valmistus on loppunut ja osa on valitettavasti ehditty myymään loppuun kaikista varastoistamme. Näillä tiedoilla laitetta siis ei enää ole mahdollista korjata, joten suosittelin tällaisessa tapauksessa kääntymään kotivakuutuksenne myöntäjän puoleen, jotta voitte selvittää, millaisia mahdollisuuksia asian kuntoon saattamisessa on.”

Lasinsiruja kaikkialla useiden metrien säteellä, jopa uunin sisällä pitsassa.

Ilmeisesti räjähtäneitä laseja on ollut todella paljon, koska ne kaikki oli varaosina myyty jo tässä vaiheessa loppuun. Olin ostanut yhden Electroluxin lippulaivatuotteista melko pian induktioliesien tultua kuluttajamarkkinoille. Se oli aikanaan tietysti kallis investointi, mutta kuten aina jonkin tekniikan yleistyessä, niiden hinnat halpenevat rajusti. Kysyessäni nyt siis vakuutusyhtiöltämme korvausta, niin he luonnollisesti vertasivat lieden arvoa nykyiseen tarjontaan, josta he tekivät vielä ikävähennyksen. Käytännössä tämän vähennetty korvaushinta jäi lähes samaksi kuin omavastuuosuutemme.

Electroluxin liesi räjähti siis paljon ennen toivotun käyttöikänsä loppumista, mutta valmistaja ei kyennyt eikä halunnut sitä korjata. Ei edes maksua vastaan. He vain yksinkertaisesti pesivät kätensä koko asiasta. Heitä ei kiinnostanut asiakkaan tilanne voivottelua enempää.

Asian koko kuva alkoi vähitellen selvitä, kun veimme räjähtäneen Electrolux-romun kunnan jätepisteelle. Siellä tavaraa vastaanottava henkilö kertoi heilläkin huomatun kyseisen merkin kesken kaiken hajonneet tuotteet. Jäin sitten hetkeksi pohtimaan omia kokemuksiani Electroluxeista viimevuosilta. Electrolux-merkkinen astianpesukoneemme hajosi heti takuuaikana. Korjauksista huolimatta se ei ole oikeastaan koskaan toiminut täydellisesti, mutta pienillä nikseillä sen kanssa on toistaiseksi pärjätty. Electrolux-imuristamme vaihdettiin muovinen teleskooppiputki takuuaikana koska sen heppoinen liukumekanismi ei kestänyt käyttöä. Nämä huonolaatuiset tuotteet eivät ole siis mitenkään sattumaa vaan surkeasta suunnittelusta johtuva ominaisuus.

Electrolux julistaa omassa ympäristöohjelmassaan: ”We are committed to Designing products to reduce their adverse environmental impact in production, use and disposal. Reducing resource consumption, waste and pollution in our operations.” He ovat siis muka sitoutuneet vähentämään jätettä. Huonosti suunnitellut ja normaalia käyttöä kestämättömät tuotteet ovat osoitus juurikin välinpitämättömyydestä ympäristöasioissa. Tälläkin kertaa yhden huonosti valmistetun lasin vaihtaminen olisi jatkanut koko lieden elinkaarta mahdollisesti kymmenillä vuosilla, mutta nyt se joutui kokonaan romuksi.

En siis todellakaan suosittele kenellekään Electrolux-tuotteita. On vain todettava heidän itsensä jo 70-luvulla Englannissa lanseeraaman imurimainoksen sloganin sanoin: ”Nothing sucks like Electrolux”

Electrolux-romun tilalle löytyi uusi ominaisuuksiltaan parempi ja hinnaltaan edullisempi Whirlpool-liesi.