Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari

Monille kuluttajille Leica on tuntematon tuotemerkki. Tai jos on, se on useimmin tuttu kiinalaisen Huawei-kännykän takakannessa kameran vieressä olevasta tekstistä. Oikeasti Leica on kuitenkin ihan jotain muuta.

Lyhyt historia

Leica Camera AG:n perusti Ernst Leitz vuonna 1914. Leican nimi tulee hänen sukunimensä (Leiz) kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta ja kahdesta alkukirjaimesta sanassa camera, eli lei-ca. Leica -kamerat mullistivat aikanaan valokuvauksen. Leica oli ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen kinofilmikamera. Ennen digiaikaa 80-90 -luvuilla Leicat olivat kiikareiden lisäksi lähinnä älyttömän kalliita ammattilaisten kameroita ja mikroskooppeja.

Jos kaapistasi löytyy jotain aitoa tämän näköistä, niin pienimmät rahamurheesi ovat tällä erää ohi...

Leica on tänä päivänä vanhin teollinen elossa oleva kameravalmistaja yli satavuotisella historiallaan. Vanhat Leicat ovatkin nykyään kalliita keräilyharvinaisuuksia. Vuodelta 1923 peräisin oleva kamera vaihtoi omistajaa 2,4 miljoonalla eurolla wieniläisessä huutokaupassa. Myös toisen maailmansodan aikaiset kamerat, joissa on natsitunnukset, ovat erityisessä keräilijöiden suosiossa. Ne olivatkin aikanaan sarjassaan parhaita kameroita, joita sodan jälkeen kopioitiin surutta mm. Neuvostoliitossa ja Japanissa.

Ensimmäiset metsästykseen suunnitellut tähtäinkiikarit Leica toi markkinoille lokakuussa 1954. Aikansa edistyneimpiin tähtäimiin kuuluivat mallit 4 x 28, 4 x 36 ja 6 x 42. Linssit olivat jo tuolloin käsitelty heijastusta estävillä pinnoitteilla ja optiikka oli pöly- sekä vesisuojattu. Vanhat Leican tähtäinkiikarit ovat yhä haluttuja ja täysin käyttökelpoisia esimerkiksi saman ikäisen arvodrillingin päälle.

Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari

Leica Magnus on valmistajan lippulaivasarjaa. Sana ”magnus” on latinaa ja tarkoittaa sanakirjan mukaan: laajaa, suurta, kookasta, leveää, isoa, valtavaa, tärkeää… Yhtiön markkinointiosasto viitannee nimellä tähän tuotesarjan ykkösasemaan, mutta ehkä myös optiikan tarjoamaan hyvin laajaan näkökenttään.

Valmistajan ilmoittamat luvut antavat olettaa hyvää suorituskyvystä: 56 mm objektiivi, runko 30 mm, silmänetäisyys 90 mm, valonläpäisy 92%, näkökenttä max. 17 m, valaistu ristikko, paino 785 g ja pituus 360 mm.

Yleisellä tasolla 2.4-16x optiikka riittää kattamaan lähes kaikki metsästystilanteet, ehkä lyhyitä ja nopeita puskapassituksia lukuun ottamatta. Matalin suurennos 2.4x on riittävän alhainen alle 50 m kohteisiin ja toisaalta 16x on paljon enemmän kuin normaalisti Suomessa tulee metsästyksessä eteen. On kuitenkin hyvä tietää, että suurennoksen puolesta voi ampua vaikka puoleen kilometriin.

Aloitin kiikariin tutustumisen ampumaradalla kohdistuslaukauksilla. Kohdistus oli nopeaa ja helppoa. Suurennuskerroin suurimmalle (x16) ja parallaksisäätö 100 metriin (portaaton 50-100-300-ääretön). Kolme laukausta tauluun. Kiikarista osumien tarkistus ja niiden mukaiset korjausnaksut säätötorneista (1 cm / 100 m). Vielä kolme laukausta varmistukseksi ja siinä se.

Kaikki pelaa kuin unelma, mutta pari huomiota kuitenkin. Suurimmalla suurennoksella (x16) huomasin pään asennon olevan tähdätessä jokin verran kriittinen. Kun katselulinja on suorassa (optinen akseli) tähtäimen läpi, niin kuva on terävä ja kirkas, mutta melko pienellä päänkäännöllä/kallistuksella tulee esiin kuvaa pimentävä varjo. Näin toki tapahtuu enemmän ja vähemmän kaikilla kiikareilla, mutta testissä jouduin kiinnittämään asiaan erityistä huomiota. Itselläni tuolla ilmiöllä ei ole lähes mitään merkitystä, koska metsästystilanteessa ei juuri koskaan tule käytettyä suurinta suurennosta. Pikimminkin suurennos on yleensä keskivälillä ja siitä pienpään suuntaan. Ja toisaalta juurikin niillä suurennuksilla pään asento tuntui vapaalta ja etten sanoisi jopa normaalia väljemmältä.

L-Ballistik (kuva suuntaa antava)

L-4a (kuva suuntaa antava)

Testasin tähtäimen L-Ballistik ja L-4a ristikoilla, testiaseena Blaser R8, kaliiberit 6,5x47 ja 9,3x62. Ristikoista perinteisempi L-4a oli itselleni selvästi mieluisampi. Ristikon L-Ballistik korjausviivat ja pisteet ovat erittäin ohuet ja toimivat käytännössä vain hyvissä olosuhteissa, kun valoa ja kontrastia on riittävästi. Juurikin hämärämetsästyksessä L-Ballistik vaati siis aina valopisteen käyttöä. Ja toisaalta ainakaan omassa metsästyksessäni ei näillä korjausviivoilla ole muutoinkaan isompaa käyttöä, joten jätän niiden arvioinnin paremmille snaippereille. 

L-Ballistik

Ristikon valon kytkin on fiksuin/käyttökelpoisin ratkaisu mitä olen tähtäinkiikareissa nähnyt. Yleensä valo naksautetaan keskeltä vasemmalta sivulta patterikotelon kantta kiertämällä päälle. Magnuksessa valoa säädetään edestä tähtäimen päältä. Kytkimessä on kolme asentoa: päivä, yö ja pois päältä. Ristikon valo sammuu myös automaattisesti, jos valo jää pidempiaikaisesti vahingossa päälle. Käyttökelpoinen ominaisuus, joka säästää hermoja ja pattereita.

Valopisteen kirkkaudensäätö tapahtuu erittäin pienin portain (60 kirkkaustasoa) painamalla kytkimen päältä vasemmalta ja oikealta puolelta. Asetuksia on tosiaan riittävästi kirkkaasta päivänpaisteesta synkimpään pimeyteen. Tähtäin myös muistaa aiemmin valitut kirkkaudet, kun se laitetaan pois päältä ja otetaan uudelleen käyttöön.

Oikeastaan varsinainen ensimmäinen käyttötestini oli käydä ampumassa aseella karhumerkki. Sinänsä merkin ampuminen ei ole minkäänlainen mittari ampumataidoista. Enemmänkin kyse on stressinsiedosta, aseen kohdistuksesta ja riittävästä suurennoksesta kiikarissa. Jos ase on kohdistettu 100 m matkalle ja laukaukset ovat osuneet parin sentin kasaan, niin kokeessa ammutaan tuelta 75 m matkalta karhutauluun, jossa on pyöreä 17 cm osuma-alue. Aikaa neljän laukauksen ampumiseen on 90 sekuntia ensimmäisestä laukauksesta laskettuna.

Voisi miltei sanoa, että jos tuo koe ei mene läpi, niin ei kannata muutoinkaan karhujahtiin lähteä. Käytännössä kuitenkin jonkun virkamiehen älyttömyydestä taulu on painettu niin, ettei usein edes 10x suurennoksella näe osuma-alueen rinkilää. Jos sitten on jännitykseen taipuvainen ja koko kylän ukot vieressä arvioimassa, voi olla vaikea osua aikapaineen alla neljä kertaa arviokaupalla maaliin, jota ei edes näe.

Tässä kohtaa 16x suurennos ei jätä pulaan. Tähtäimestä näkee taulun osuma-alueen selvästi ja myös omat pahviin puhkomat laukaukset. Aikana 90 sekuntia on ihan riittävästi, siinä on helposti tuplastikin aikaa. Kunhan saa varmuuden taulusta ja osumista, niin tuo koe on täysin läpihuutojuttu. Tämä on tosiaan tyhmästi rakennettu koe, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä jahtitilanteen/metsästystaidon kanssa. Itse karhujahtiin valitsin tyystin erilaisen 1-4x24 kiikarin. Olisin toki silläkin testin voinut suorittaa, mutta 16x suurennos tekee sen vain niin paljon mukavammaksi.

Molemmissa kokeilemissani Magnuksissa oli yllättävän jäykkä suurennossuhteen valintakiekko. Joskus jouduin kytiksellä varmistamaan, että sormeni ovat oikealla kohdalla ja että voimaa vain tarvitaan zoomaukseen enemmän. Valintakiekossa on kylläkin laippamainen harjanne, josta saa hyvän otteen ja toisaalta se osoittaa suoraan ylöspäin valitsimen ollessa puolessavälissä. Se onkin hyvä asento, siinä suurennos on noin 8x, joka on ehkä yleisimmin hämäräkytiksellä käyttämäni suurennossuhde. Näin pimeässä tietää oikean asetuksen käsikopeloltakin, kunhan vain kääntää harjanteen suoraan ylös.

Yli puolenvuoden testiaikana oli erinomainen mahdollisuus käydä testaamassa Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria sää- ja valaistusolosuhteiden koko kirjossa. Erityisesti suurennussuhteiden alapäässä kiinnitin huomiota koko kuva-alan laajaan ja kirkkaaseen kuvaan. Katsellessa ei esiintynyt monista kiikareista tuttua vinjetointi-ilmiötä, jossa linssin reunat saavat vähemmän valoa ja kuvan reuna-alueet ovat tummempia kuin keskialue.

Ääriolosuhteissa syksyn mustanmaan pimeässäkin Magnus toimi erittäin hyvin. Kontrastia ja sävykkyyttä riitti mallikkaasti, niin kauan kuin valoa oli ylipäätään tarjoilla. Pimeässä ei myöskään tapahtunut tähtäinkuvan pikselöitymistä, eli rakeisuuden kasvua siinä määrin kuin joissakin toisissa huippukiikareissa. Loppuhämärässä Leican kuva oli enemmänkin utuinen kuin rakeinen. Nämä erot ovat tosin hienon hienoja ja lisäksi ainakin osin myös omista silmistä/silmälaseista riippuvia, eikä niille kannata siksi antaa liikaa painoarvoa.

Lopputulemana voin suositella Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria hämäräkytikselle. Se on ehdottomasti yksi parhaita koskaan kokeilemiani kytiskiikareita. Viime jahtikaudella luotin ampua sillä riistalaukauksen ehkä kaikkein huonoimmissa olosuhteissa missä koskaan olen ampunut.

Erot näissä huippukiikareissa ovat pieniä painotuksia eri valmistajien optimoidessa tuotettaan mm. kuvan rakeisuuden, kirkkauden, kontrastin, sävykkyyden ja piirtokyvyn koko kuva-alueella kanssa. Joissakin olosuhteissa jokin näistä painotuksista toimii parhaiten. En siis julista Leica Magnusta parhaaksi hämäräkiikariksi. Se kuuluu kuitenkin ilman muuta sarjaan ehtaa saksalaista laatua, joka säilyttää arvonsa isältä pojalle.

Tekninen data/esite: 

http://us.leica-camera.com/content/download/130081/1629721/version/22/file/Leica-SO-PI-ZF-Magnus-i-0117-EN.pdf





Lähteet:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhasta-leica-kamerasta-maksettiin-ennatyshinta-2-4-miljoonaa-euroa/6803844#gs.v9ec081W

https://www.l-camera-forum.com/topic/250534-leica-rifle-scope-1954/