tiistai 27. helmikuuta 2018

Tero Aarnin polttotaidetta



Tero Aarni on kuopiolainen rakennusarkkitehtiopiskelija. Opintojen lomassa syntyy harrastuspohjalta polttotaidetta. Tero kertoo aina pitäneensä piirtämisestä. Sarjakuvien tussipiirtämisen ohessa isä innosti kokeilemaan polttotekniikalla yritysten logoja ja kuvia puisiin kuksiin. Kokeilu vei saman tien mennessään. Ensimmäinen polttotaidetyö syntyi kesällä 2015.




Tuppeen sahattu koivu on osoittautunut hyväksi pohjamateriaaliksi. Kuvien pohjatöiden sahaus, höyläys ja hionta tapahtuvat pääosin Riistavedellä vanhempien autotallissa ja varsinainen polttaminen Kuopiossa. Yhden teoksen tekoon kuluu keskimäärin noin viisitoista tuntia, joista kaksi menee pohjatöihin. Kuvaa voi tehdä noin tunnin kerrallaan, sitten silmät, niska ja ranne tarvitsevat tauon. Ahkerasti tehden ja päivää hieman venyttämällä työ on mahdollista tehdä kahteen päivään, jos kaikesta muusta on vapaata.








Aitoa taidetta


Kyse ei siis ole ns. laserkaiverruksesta, jossa kuva poltetaan tietokoneohjatusti materiaalin pintaan. Tero tekee itse kaiken käsityönä alusta loppuun. Polttokynä on kiinni portaattomassa muuntajassa ja lämpötilaa säädellen saa eri vahvuista viivaa. vastuslanka lämpenee ja polttaa puuhun jäljen. Esim. puhaltamalla vastuslankaa saa jäähdytettyä hetkeksi ja sillä voi välttää ns. pohjaan palamisen, eli tummempien pisteiden syntymisen.




Pääasiassa käytössä on kolmea terää. Jokaisella terällä on oma tehtävänsä. Pelkällä vastuslangalla onnistuu tekemään koko työn, mutta varjot syntyvät parhaiten litteillä terillä, ja pienet yksityiskohdat saa tehtyä erilaisilla terävillä terillä. Ensimmäiseksi Tero hahmottelee lyijykynäpiirroksen puuhun mallia käyttäen. Polttokynä ei nimittäin anna virheitä anteeksi ollenkaan. Lyijykynä on sen sijaan helppo pyyhkiä polton jälkeen kokonaan pois.








Lisää kuvia Teron taiteesta löydät täältä: https://teroaarni96.wixsite.com/pyroartturi/galleria





Mainio lahjaidea


Tero tekee töitä myös tilauksesta. Jokainen työ pitää arvioida tietysti erikseen yksityiskohtien mukaan, mutta A4 kokoisen hinta on yleensä 150€ ylöspäin noin 200€ tietämillä. Koko, taustan yksityiskohdat, henkilöiden määrä, kuvan laatu jne. monet tekijät vaikuttavat työmäärään. Tarkan hinnan Tero kertoo nähtyään mallikuvan. Valmiit työt kulkevat kätevästi postilla.

Jos kiinnostuit, täältä löydät Teron yhteystiedot: https://teroaarni96.wixsite.com/pyroartturi/yhteystiedot




Tero Aarni


Facebook: https://www.facebook.com/Pyroartturi/
Nettisivut: https://teroaarni96.wixsite.com/pyroartturi
Instagram: https://www.instagram.com/pyroartturi/
Flickr: https://www.flickr.com/people/151452551@N04/
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UC0t1T3oY-3HukMu-BTpo2cQ


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti