Tänä vuonna peurankyttäyskausi lähti omalta osaltani liikkeelle pahasti myöhässä. Olin eilen illalla ensimmäistä kertaa kytillä, vaikka kautta on ehtinyt vanheta liki kaksi kuukautta. Myöhäiseen aloitukseen on montakin syytä, mutta eniten hommaa on sekoittanut säiden puolesta merkillinen syksy. Osalla pelloista taitaa vieläkin olla puimatonta kauraa. Eniten käyttämälläni ruokinnalla alkoivat peurat vierailla säännöllisesti vasta nyt lumisateiden jälkeen.
Aivan toimettomana en kuitenkaan ole alkusyksyä viettänyt. Työn alla testissä on ollut muun muassa Sako 85 Bavarian Carbine S .308 ja päivä/allround-kiikari Steiner Ranger 2-8 x 42, sekä lyijyttömät Powerhead-patruunat. Tähän yhdistelmään olen hakenut tuntumaan ampumaradalla ja ajometsästyksessä. Sakon 85 S on todella nätti ase, ja Rangerin kanssa sillä on miellyttävä ampua.
Niinpä eilen jahtikamoja kasaan kerätessä sain ajatuksen ottaa yhdistelmän mukaan myös peurakytikselle. Ranger 2-8 x 42 ei varsinaisesti ole mikään hämäräkiikari, mutta 30 mm runkoputki ja ristikon valopiste tarjoavat jo jonkinlaiset eväät myös pimeään. Siispä kokeilemaan.
Kiipesin suonlaidan tikastuolille jo hyvissä ajoin. Pitkän kineksen jälkeen poltteet päästä tositoimiin olivat kovat. Maa oli lumisateista vielä valkoinen, joskin sohjoinen ja kovaa vauhtia sulamassa kokonaan pois. Muutoin olosuhteet eivät olleet mitenkään erikoisen otolliset, tuuli pyöri navakasti suuntaa vaihdellen ja välillä rätki räntää seassa.
Alkoi olla jo selvästi hämärää, kun näin katselukiikareilla ruokinnalle määrätietoisesti lampsivan vasan. Vaikka tilanne on odotettu ja tuttu lukuisilta kytiskerroilta, jaksaa se kuitenkin aina sykähdyttää uudestaan. Seurasin vasan lähestymistä intoa täynnä ja samalla huomasin myös toisen hieman pienemmän vasan pyörivän selvästi arempana taustalla. Jälkimmäistä vasaa kiikaroidessani ehti ensimmäinen jo ruokinnalle, mutta huonoon asentoon osin männynrungon taakse.
Vaihdoin katselukiikarit aseeseen ja odottelin malttamattomana ampumatilanteen aukeamista. Välillä tähtäilin myös jälkimmäisenä ruokinnalle tullutta, mutta se oli kohtisuoraan päin. Ei auttanut kuin odotella. Matkaa tikkailta ruokinnalle on noin 75 metriä ja tähtäinkiikarissa vielä selvä kuva, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta myös ihan hyvä vain katsella ja odottaa, ehtii sykekin hieman rauhoittua.
Vihdoin ensimmäiseksi tullut peura peruuttaa kaukalolta omena/päärynäkasalle. Vasat pyörivät hetken limittäin, mutta klo 16:45 tulee tilaisuus lähettää terveiset kohti ensimmäisen vasan lapaa. PAM! Kohde kirmaa pois näkökentästä, mutta toinen vasa jää hölmistyneenä ihmettelemään mitä äsken tapahtui.
Lataan aseen varovasti uudelleen, melkein varmana että viimeistään pultin kolahdukset karkottavat sen näköpiiristä. Vastoin ennakko-odotuksia, jälkimmäinen vasa jää mutustelemaan levollisena päärynöitä hyvässä kylkiasennossa. Vielä rauhallinen uloshengitys ja puristus, klo 16:47 terveiset tavoittavat myös vasa numero kakkosen, joka pyrähtää ensimmäisestä päinvastaiseen suuntaan, kohti kuusikkoa.
Jes! Tämä on harvinaista herkkua, edellisen kerran sain tuplavasat melko tarkalleen viisi vuotta sitten. Hetken vielä fiilistelin hyvän onnistumisen tunnelmia, tulipa nyt kerralla varmistettua ainakin puolen vuoden lihat! Ja mikäpä sen makoisampaa, kuin vasan paistit ja fileet! Samalla tuli todettua, että peuran kytistely onnistuu hyvin myös päiväkiikarilla, varsinkin jos matkassa on laadukkaat katselukiikarit. No, tällä kertaa olosuhteet olivat vielä kuitenkin melko hyvät, joten jatketaan testausta ja palataan asiaan myöhemmissä kirjoituksissa.
Fiilistelyt sikseen ja tikkailta alas. Tästä se homma vasta oikeasti alkaa. Otsalamppu päälle, tavarat kasaan, reppu selkään, ase käteen ja kohti ruokintapaikkaa. Ensimmäisen vasan jäljestys oli helppoa. Hangelta näkyi selvästi, kuinka verta oli suihkunnut molemmin puolin. Loivan kaarroksen jälkeen peura löytyi n. 70 metrin päästä puskasta. Kintuista kiinni ja rivakka veto ruokintapaikalle.
Ja sitten kohti seuraavaa, joka löytyi n. 50 metrin päästä ojaan tuupertuneena. Kintuista taas kiinni ja raahaus ensimmäisen luokse. Pienen puuskutuksen jälkeen kuvaussessio ja soitto kaverille, josko ehtisi jelppaamaan hommissa.
Seuraavaksi peurojen perkaus otsalampun valossa. Molemmat osoittautuivat urosvasoiksi. Tämän olin kyllä jo arvannutkin niiden käyttäytymisen perusteella, varsinkin ensimmäiseksi tulleesta. Kokemuksen perusteella urosvasat ovat selvästi rohkeampia, etten sanoisi tyhmänrohkeitakin, kuten jälkimmäinen.
Reppu taas selkään, ase käteen ja tetsaamaan kohti autoa. Tykkään tästä suolla olevasta ruokintapaikasta. Siellä saa olla rauhassa ja enemmän luonnon keskellä, kuin metsäautoteiden varsilla. Varjopuolena sitten ainainen tavaroiden roudaaminen, tällä kertaa ovat vielä kaikki ojat ja painenteen upottavan märkiä sekä niljanteisia.
Kaveri olikin jo ehtinyt tienvarteen vastaan, joten kamat autolle ja autolta pulkka sekä kuormaliina mukaan. Taas metsätaipaleelle, takaisin ruokintapaikalle. Kaksissa miehin peurat vetoon, lopulta autoille ja lahtivajalle. Nylkyhommissa huomaan Barnes TSX-luotien toimineen moitteettomasti. Molemmissa tapauksissa luoti lävistänyt lavat. Toisessa hiukan muuttanut suuntaansa repien kylkiluista ulostulon. Jäljet kuitenkin ihan siistit ja mukava tietää, ettei näissä lihoissa ole ainakaan lyijyjäämiä.
Muutoinkin aivan erinomainen ilta ja kytiskauden aloitus. Väsynyt, mutta onnellinen!
Tämän tästä tapaa ihmisiä, jotka sanovat hirvenlihan maistuvan liikaa riistalta, kuivalta tai sitkeältä. Välillä törmää jopa metsästäjiin, jotka eivät pidä peuranlihan mausta. Eipä tuohon voi kuin sanoa, että ilmeisesti parhaatkin raaka-aineet voidaan pilata väärällä lihankäsittelyllä ja kypsennyksellä. Tässä 10 ilmeistä syytä makuvirheisiin.
1. Huono riistalaukaus
Elämässä sattuu ja tapahtuu. Me kaikki teemme joskus virheitä. Huono riistalaukaus on ensimmäinen askel huonoon lopputulokseen myös lautasella. Mitä pidemmälle eläin kulkee ja osuman jälkeen elää, sitä enemmän adrenaliinia ja maitohappoa muodostuu saaliin lihaksistoon. Tervaliha Pahimmillaan pitkäaikaisen stressin tuloksena voi syntyä ns. tervalihaa (DFD-liha, eli dark, firm ja dry). Haavakon ajaminen laskee saaliin lihasten glykogeenipitoisuutta ja lisää adrenaliinin ja noradrenaliinin eritystä, muuttaen lihassolujen aineenvaihdunnan anaerobiseksi jo ennen kaatoa. Mitä enemmän kaatohetkellä eläimessä on glykogeenia, sitä enemmän syntyy lihaksissa maitohappoa ja sitä alemmas pH laskee. Elävän lihaksen pH on noin 7,0–7,2. Koska verenkierto on kaadon jälkeen loppunut, solut eivät voi enää tuottaa energiaa aerobisesti. Siksi ne käyttävät lihaksiston glykogeeniä. Normaalisti tämä aiheuttaa lihassa sen pH:n laskun tasolle 5,5, joka on normaalin tuoreen lihan pH-arvo. Haavoittuneen ja stressaantuneen eläimen lihassolut ovat jo ennen kaatoa käyttäneet glykogeenin loppuun, joten reaktio ei saa tarvitsemaansa "polttoainetta" ja lihan pH jää tasolle 6,0–6,4. Korkea pH vaikuttaa lihan epänormaaliin väriin, rakenteeseen, makuun ja myös säilyvyyteen. Lihan normaalia korkeampi pH-arvo mahdollistaa bakteerien kiivaan lisääntymisen. Koska lihassa ei ole itsessään kovin runsaasti hiilihydraatteja ja tervalihassa glykogeenikin on käytetty, käyttävät bakteerit energianlähteenään proteiineja ja aminohappoja. Tämä johtaa nopeasti virhehajuihin ja -makuihin.
2. Puutteellinen verestys
Rankaan, päähän, maksaan tai sydämeen osuneen riistalaukauksen jälkeen eläimestä päästetään veri pois mahdollisimman pian pistämällä kaulakuoppaan tai irrottamalla henki- ja ruokatorvi. Keuhkolaukauksen jälkeen tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska veri valuu yleensä suoraan rintaonteloon. Verestäminen parantaa lihan makua ja säilyvyyttä, minimoiden haitallisten mikrobien lisääntymistä.
3. Virheet suolistuksessa
Suolistus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti kaadon jälkeen. Toimenpiteen tarkoitus on poistaa vatsaontelon elimet, koska ne sisältävät monia lihaa pilaavia mikrobeja. Kuolleessa ruhossa bakteerit läpäisevät suolenseinämän jo muutamassa tunnissa ja leviävät vatsaonteloon sekä ympäröiviin lihaksiin. Riistaa peratessa tulee helposti viiltäneeksi auki vatsalaukun/suoliston ja pahimmillaan bakteeripitoista kuraa on pitkin poikin ruhon sisällä. Yleensä ensimmäisiksi tästä marinoituvat parhaat palat, eli sisäfileet. Sama ilmiö voi pahimmillaan tulla jo riistalaukauksen yhteydessä, jos osuma siirtyy liian taakse ns. paskamahoille. Pahimmillaan eläin juoksee tällaisen laukauksen jälkeen vielä pitkän matkan, niinpä myös stressilihan mahdollisuus kasvaa. Lisäksi virtsarakko saattaa puhjeta perkaamisen yhteydessä, levittäen oman pikantin makulisänsä ruhon sisään.
4. Maustuminen kuljetuksessa
Hirven tai peuran kaato tapahtuu useimmiten metsässä, josta eläin yleensä vedetään mies- tai konevoimin lähimmälle tielle. Monesti ruho on jo tässä vaiheessa suolistettu, joten avoimesta kaulasta/rinnasta/mahasta voi mennä sisään kaikkea mahdollista maustetta, jota metsän karikkeessa on. Tästäkin syystä kannattaa ainakin lumettomaan aikaan käyttää vetolevyä tai ahkiota suojaamaan ruhoa epäpuhtauksilta.
5. Ruhon nylkeminen jäähdytys ja riiputus
Suolistettu ruho pyritään jäähdyttämään mahdollisimman nopeasti kylmiölämpötilaan. Nylkemällä ruho, voidaan nopeuttaa oleellisesti sen jäähtymistä. Optimaalisissa olosuhteissa voidaan tosin riiputtaa nylkemätöntä ruhoa ja näin estää mahdollista kuivumista. Kaadon jälkeen muutaman tunnin päästä alkaa ruhossa kuolinkankeus. Riistaa riiputetaan vähintään, kunnes kuolonkankeus on ohi. Lihan laadun kannalta on tärkeää, ettei ruho pääse jäätymään ennen kuolinkankeuden alkamista. Kuolinkankeuden aiheuttaa lihaksissa tapahtuva kemikaalitasapainon muutos. Yksinkertaisesti lihakset tulevat koviksi, jolloin niitä on vaikeaa tai mahdotonta liikuttaa. Kuolonkankeus alkaa, kun lihassolut ovat käyttäneet adenosiinitrifosfaatti-varastonsa loppuun ja kun aktiini ja myosiini liittyvät yhteen muodostaen aktomyosiinia. Kuolonkankeuden lihasjännitystila vastaa normaalissa lihastyössä syntyvää jännitystä. Riiputus nopeuttaa kankeuden laukeamista venytyksen ansiosta. Riiputusajan yleisohje on neljäkymmentä vuorokausiastetta. Eli yksinkertaisesti lämpötila kerrotaan vuorokausilla. Jos siis lihaa riiputetaan kahdeksassa asteessa viisi vuorokautta (tai vastaavasti viidessä asteessa kahdeksan vuorokautta), saadaan tulokseksi neljäkymmentä vuorokausiastetta. Ihanteellinen riipuslämpötila on 2-7 °C. Tässä lämpötilassa mikrobit eivät enää lisäänny. Verihyytymät ja karvat poistetaan tarkoin heti nylkemisen jälkeen. Vähemmän sidekudosta sisältävät ruhonosat, kuten fileet, vaativat vähemmän raakakypsytystä, kuin paistit ja lapa. Riiputuksessa ruho tulee suojata hyönteisiltä, pikkulinnuilta ja jyrsijöiltä. Ulkotiloissa kätevintä on käyttää ilmavaa verkko- tai kangaspussia. Liikenneonnettomuudessa tai metsästyksessä pahasti kärsinyttä riistaa ei välttämättä kannata riiputtaa kuolinkankeuden jälkeen ollenkaan. Jäätynyt liha ei mureudu, eli pakastin ei raakakypsennä lihaa, vaikka näinkin joskus kuulee sanottavan. Usein kuulee myös väitettävän mureutumista jonkinlaiseksi pilaantumisen esiasteeksi. Pilaantuminen kuitenkin johtuu bakteereista, viruksista, loisista ja alkueläimistä, kun taas mureutus lihan omista entsyymeistä. Kotioloissa on kätevää pakata leikattu liha vakuumiin ja laittaa jääkaappiin mureutumaan.
6. Väärään aikaan valittu kohde
On ihan oikein ampua komeasarvinen vanha peurapukki tai hirvisonni. Jos kuitenkin ammut sen keskellä pahinta kiima-aikaa, voit olla varma, että se myös maistuu lihassa (ja sama koskee myös villisikakarjuja). Kiimalihaa en todellakaan suosittele juhlaruoaksi tai vieraille tarjottavaksi. Nuoren eläimen liha on luonnostaan mureampaa, eikä tarvitse niin pitkää riiputusta. Niinpä hirvieläimissä parasta lihaa saa vasoista ja ylivuotisista. Ideaali tilanne on, jos pääset korjaamaan satoa ruokintapaikalta, jossa kaikessa rauhassa voit valita kaadettavan yksilön, tähdätä hyvän riistalaukauksen ja näin saada mahdollisimman stressitöntä lihaa.
7. Lihan käsittely
Ruhoa ja lihaa pitää käsitellä puhtain käsin, mieluiten käytetään kertakäyttöhanskoja. Myös leikkuulautojen, veitsien ja sahojen hygienian tulee olla kunnossa. Nailonkahvaisen ruostumattomasta teräksestä valmistetun veitsen voi tarvittaessa pestä, vaikka astianpesukoneessa. Puhtauden ja käytännöllisyyden kannalta on ruhonkäsittelyyn hyvä varata kolme eri työkalua, avausveitsi, nylkyveitsi ja paloitteluveitsi. Lisäksi tarvitaan mahdollisesti teroituspuikko tai timanttiviila. Käsittelytilan lämpötilan tulisi olla enintään 12 °C ja lihan lämpötilan maksimissan 7 °C. Jos riistaa peratessa on ruhon sisälle päässyt mahan tai suolen sisältöä, voi olla paikallaa huuhtoa vatsaontelo nopeasti kylmällä vedellä. Muutoin veden käyttöä kannattaa välttää, koska se vain helposti levittää mikrobeja myös puhtaaseen lihaan. Ruho paloitellaan anatomiaa myötäillen pienempiin osiin. Lihakset irrotetaan toisistaan sidekudoskalvoja pitkin siten, että kalvot pysyvät mahdollisimman ehjinä. Näin saadaan paremmin jatkojalostettavia paloja ja vähennetään kudosnesteen valumista lihaksista. Suurelta osin tämä onnistuu käsin ilman veitsen käyttöä.
8. Valkohäntäpeuran rasva
Vaikka yleensä pidän rasvaisista ruuista, ei peuran pintarasvan (talin) maku, eikä suutuntuma ole erityisen herkullinen. Kannattaa siis nylkemisen jälkeen poistaa nahan ja ruhon välissä oleva rasvakerros ja tarjota se, vaikka talitinteillä lintulaudalla. Ruhon sisällä oleva ihra on sen sijaa aivan käyttökelpoista. Jos peuran talia on jauhelihan, riistaliemen tai vaikka makkaran seassa, se tuntuu ikävältä, jääden tahmaisesti kiinni kitalakeen. Uskon, että tämä on suurin syy, miksi jotkut eivät pidä peuranlihasta. Asia kannattaa ottaa huomioon, jos käyttää kaupallista lihanleikkuupalvelua. Näissä paikoissa usein käsitellään, esimerkiksi jauhelihaa tehtäessä, samalla kertaa kaikkien asiakkaiden lihoja. Jauhatuksen jälkeen ne vain jaetaan painon mukaan asiakkaille. Voi olla arpapeliä, kuinka hyvin muiden lihojen tuojat ovat putsanneet leikkuuseen tuodut ruhot.
9. Eri ruhon osilla on eri käyttötarkoitukset
Hirven ja peuran liha on kauttaaltaan hyvää ja käyttökelpoista. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ruhon osat poikkeavat rakenteeltaan ja käytettävyydeltä toisistaan melko tavalla. Siinä kun fileetä voi varsin hyvin nauttia jopa raakana tartarpihvinä, vaatii lapa ja potkapalat pitkää hauduttamista.
Monille riistaliha on harvinaista herkkua. Niinpä sen valmistusta usein myös ylisuoritetaan. Jos alkaa kokkaamaan otsarypyssä outoa reseptiä, niin monikin asia voi mennä pieleen. Hirven ja peuran osalta voisi yleisohjeena sanoa, että niitä voi käyttää kaikkeen ruoanlaittoon, kuten normaalisti naudanlihaa käytetään. Meidän perheessä ostetaan harvoin lihaa kaupasta, joten käytännössä riistasta tehdään pitkälti arki- ja juhlaruoat. Joitakin asioita kuitenkin kannatta muistaa lihanvalmistuksessa: Pihveihin ja paisteihin kannattaa ensin paistaa hyvät pinnat kuumassa pannussa tai grillissä, varsinainen kypsennys sitten matalammalla (epäsuoralla) lämmöllä uunissa tai grillissä. Mitä suurempi paisti, sen matalampi kypsennyslämpötila. Vajaan kilon paistin voi kypsentää hyvin 180 °C lämmössä. Useamman kilon paistit vaativat pidemmän ajan matalassa esim. 120 °C lämmössä. Riistaa säilytetään tyypillisesti pakkasessa, joten ota tarvitsemasi liha sulamaan jääkaappiin jo päivää paria aikaisemmin. Ennen kypsennystä liha kannattaa nostaa huoneen lämpöön vähintään paria tuntia aikaisemmin. Digitaalinen lihanlämpömittari on erittäin hyvä apuväline. Valitse haluamasi kypsyys: 48-54 °C (verinen/rare), 56-58 °C (medium/rosee), 65 °C (medium +), 70 °C (kypsä/well done) ja 75 °C (ylikypsä). Nämä ovat suuntaa antavia sisälämpötiloja, joissa omaan makuuni fileepihvit kannattaa jättää inansa raaemmiksi ja paistit vastaavasti asteen par yli. Sisälämpötila mitataan lihan paksuimmasta osasta, mutta ei luun kohdalta. Riista on yleensä vähärasvaista, niinpä ylikypsentämistä kannattaa varoa, ettei lopputulos ole liian kuiva. Yleensä sisälämpö nousee vielä asteen pari sen jälkeen, kun kuumennus lopetetaan. Lihan kannattaakin antaa vetäytyä hetken aikaa folioon käärittynä, ennen tarjoilua tai leikkausta. Tarkempia ohjeita löydät täältä: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/p/blog-page.html Lähteitä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tervaliha http://apumatti.redu.fi/MS_50.html https://riista.fi/metsastys/ohjeita-metsastajalle/saaliin-kasittelyn-ohjeet/hirvielainsaalis/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolonkankeus http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2012/01/riistan-oikea-riiputtaminen-mureuttaa.html Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Anger_Controlls_Him.jpg
Ketään tuskin yllättää, etteivät vegaanit pidä metsästäjistä. Mutta todellinen syy tämän inhon takana on mielenkiintoinen. Päällimmäiseksi voisi luulla, ja niin usein sanotaan, että he eivät pidä tappamisesta. Tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea ja se tuskin on perimmäinen syy. Oikeammin voisi puhua pelosta, joka kanavoituu inhona ja jopa vihana. Vegaanit pelkäävät metsästystä, koska eettinen metsästys aiheuttaa oikeasti vähemmän haittaa luonnolle, kuin vegaaninen ruokavalio.
Monet tulevat vegaaneiksi lopettaakseen eläinten epäinhimillisen kohtelun. Tai näin he ainakin uskovat tekevänsä. Heidän mielestään paras tapa estää hyväksikäyttö, on asettua eläintuotannon ulkopuolelle. Mutta niin tekevät myös metsästäjät hakiessaan ravintoaan luonnosta. Villinä elävät riistaeläimet saavat elää luonnollista elämäänsä vapaana, vailla epäinhimillistä kohtelua, toteuttaen lajityypillistä käyttäytymistään. Toisin sanoen, kieltäydytkö teollisesti tuotetusta lihasta tai syötkö riistaa, pidättäydyt samalla tavalla eläinten epäinhimilliseltä hyväksikäytöltä.
Vegaani tappaa enemmän syödäkseen, kuin metsästäjä
Ajatusta olisi helppoa jatkaa väitteellä: ”Metsästäjät tappavat eläimiä, joten vegaanit aiheuttavat vähiten haittaa luonnolle”. Ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, katsomatta asiaa hieman syvemmältä. Ensinnäkin kaikki elolliset kuolevat ennemmin tai myöhemmin, niin myös riistaeläimet. Metsästäjän tarjoama kuolema on kuitenkin helpompi ja nopeampi. Luonnossa kun pedot syövät elävältä, eikä siellä terveydenhoitopalveluita ole tarjolla.
Ihminen on sekasyöjä ja tarvitsee lihassa olevia ravinneaineita (vaikka ne voitaisiinkin korvata keinotekoisilla teollisilla ravintolisillä). Kaikki lihaa syövät olennot luonnossa ovat joko metsästäjiä tai raadonsyöjiä. Tämä koskee myös ihmistä. Luonnossakaan kaikki kasvinsyöjät eivät ole vegaaneja, kuten hirvieläimet, jotka turvautuvat aika ajoin myös liharuokaan.
Metsästäessäni peuran, saan noin 20-30 kiloa puhdasta hyvälaatuista ja hiilineutraalia lihaa (hirvestä jopa 180 kiloa). Kun vegaanit kieltäytyvät syömästä riistaa, on heiltä puuttuvat kalorit korvattava viljelyä lisäämällä. Saadakseen saman kalorimäärän, kuin hirvenlihassa, on kasvatettava ja syötävä esimerkiksi kolminkertainen määrä lehtikaalia. Riista on käytännössä lähes aina puhdasta lähiruokaa, mutta monet vegaanit suosivat perusruokanaan linssejä, quinoaa ja muita eksoottisia kaukana viljeltäviä tuotteita varsinkin talvikaudella.
Tosiasia on, että kaikki maatalous tuhoaa alkuperäistä luontoa ympärillään. Mitä tehottomampaa se on, sitä enemmän se syö ympäröivää luontoa alleen. Luonnon ekosysteemin kannalta ei ole mitenkään ylväämpää kuolla luomupellon alle, kuin metsästäjän lautaselle.
Kasvissyöjäkin osallistuu tappamiseen monin tavoin. Esimerkiksi peltoa puitaessa kuolee lukuisia eläimiä myyristä ja jäniksistä hirvieläinten vasoihin (tutkimuksen mukaan 7-14 pientä nisäkästä hehtaarilla). Monessa kohtaan tuotantoketjua, varastointia ja jakelua tapetaan systemaattisesti vahinkoeläimiä. Puhumattakaan hyönteismyrkyistä, jotka tappavat miljoonia eliöitä ja ovat potentiaalisesti haitallisia ihmisille ja ympäristölle. Kunnioitan metsästyksen eettisiä periaatteita ja näin hankkimani liha aiheuttaa selvästi vähemmän eläinten tappamista ja haittaa luonnolle, kuin vastaava vegaaninen lihan korvike.
Ravintoketjun moraalista
Lähes kaikki ihmiset hyväksyvät eläinten tappamisen jossain tilanteessa, näin esimerkiksi vanhan ja sairaan, kärsivän eläimen tai päälle hyökkäävän vesikauhuisen ketun tappamisen. Lähes yhtä monet hyväksyvät luonnonkansojen (intiaanit tai eskimot) oikeuden metsästää. Miksi ihmeessä ei kaupunkilainen voisi metsästää kestävän kehityksen säännöillä ja riistanhoidosta huolehtien? Yksikään eläinlaji ei ole vaarassa kuolla sukupuuttoon suomalaisen metsästyksen takia.
Ajatus, että sivistyneessä yhteiskunnassa on täysin moraalitonta metsästää (se kuuluu siis johonkin historiaan) on täydellinen väärinkäsitys. Luonnonvaraiset eläimet eivät elä sivistyneessä yhteiskunnassa ja kaikki yritykset sovittaa luonnon kiertokulkua sivistyneisiin normeihin osoittaa lähinnä täydellistä tietämättömyyttä ja vieraantumista luonnosta.
Ristiriitaisesta moraalista kertonee osittain sekin, että suurin osa metsästyksen vastustajista hyväksyy abortin naisen luonnollisena oikeutena kehoonsa. Haluavat siis suojella viatonta ja puolustuskyvytöntä elämää kaikissa tapauksissa ihmisen mielivallalta?
Joku vastustaa metsästystä, koska ”ne nauttivat tappamisesta”. Mistä tietää, ettei teurastaja nauti työstään. Pitäisikö kieltää ”onnellisen lihanleikkaajan” kyljykset? Saalistuksesta nauttiminen on osa eloonjäämisviettejämme. Aivan yhtä luonnollisesti kissa ja koira nauttivat saalistusviettiään toteuttaessaan, vaikka ovatkin ihmisen elätteinä tottuneet saamaan ruokansa valmiiksi laitettuna ja mikään ei niitä pakottaisi metsästämään.
Suomessa on metsästetty niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä. Jos ketulla on oikeus tappaa kani ravinnokseen, niin miksei olisi ihmiselläkin? Jäniksen kannalta ei ole eroa, tuliko kuolema metsästäjän vai ketun suunnalta, paitsi että metsästäjän tarjoama kuolema on usein paljon nopeampi ja helpompi. Metsästäjä kun harvoin syö jänistään elävältä. Metsästys siis tarjoa vähemmän stressiä ja kärsimystä.
Kuolema tai tappaminen ei ole itsessään hyvä tai paha, se on välttämätöntä ja toivottavaa. Metsästää ja tulla metsästetyksi on luonnollinen osa villien luonnonvaraisten eläinten elämää.
Jos haukalla on oikeus metsästää luonnostaan, niin miten on ihmisen ohjaamalla metsästyshaukalla? Muuttuuko haukka ihmisen ohjauksessa pahaksi tunteettomaksi tappajaksi ja missä vaiheessa koulutusta tämä tapahtuu? Monet haukkametsästystä harrastavat pyrkivät ottamaan saaliin haukalta ja lopettamaan sen, ennen kuin haukka repii ja syö saaliinsa elävältä. Onko ihminen siis kuitenkin eettisempi metsästäjä kuin haukka ja hänellä näin olisi suurempi oikeutus metsästykseen?
Kestävän kehityksen periaatteita noudattava metsästys on eettisesti ja moraalisesti oikein, koska se ei riko mitään eläinten luonnollista tai moraalista oikeutta, se edistää ihmisen luonnollista oikeutta hengissä pysymiseensä. Se on täysin luonnollinen osa elämän suurta kiertokulkua. Jäniksellä on luonnollinen oikeus elämäänsä ja sukunsa jatkamiseen, mutta myös velvollisuus ravintoketjun muita eläimiä kohtaan. Kaiken elämän tärkeä tehtävä on lopulta joutua elämää ylläpitäväksi ravinnoksi. Ilman tätä loistavaa kiertokulkua ei olisi elämää ollenkaan, ei ihmisiä, eläimiä, eikä kasveja.
Ravintoketjussa itsessään ei ole sijaa moraalille, hyvälle ja pahalle. Moraali on ihmisen määrittelemä termi, jolla voidaan käytännössä arvioida ainoastaan ihmisen itsensä toimintaa. Ravintoketjussa on jokaisella samat oikeudet ja velvollisuudet. Kaikki syövät ja tulevat lopulta syödyksi. Kaupungistunut ihminen vain usein kuvittelee elävänsä tämän ketjun ulkopuolella.
Aina kun maata raivataan teiden, talojen tai peltojen tieltä, tapetaan välillisesti tai välittömästi luontoa. Siis eläinyksilöitä ja koko biodiversiteettiä. Ellet elä kuin Amazonin intiaani harmoniassa luonnon kanssa, mutta arvostelet metsästystä, olet pelkästään tekopyhä.
Niin ja luonnollisestihan ne intiaanitkin metsästävät!
Kaivetaanpa vieläkin syvemmältä
Metsästäjät maksavat vuosittain merkittäviä summia riistanhoito- ja pyyntilupamaksuihin. Näitä maksutuloja käytetään mm. riistavahinkojen ja riistan elinympäristöä merkittävästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen, mikä edistää laajemminkin luonnon biodiversiteetin säilyttämistä ja lisäämistä. Metsästäjät ovat perustaneet useita lintukosteikkoja (mm. yhteistyössä WWF:n kanssa) ja ennallistaneet tuotantokäytössä olleita soita. Nämäkin toimet hyödyttävät riistan lisäksi koko luonnon monimuotoisuutta.
Metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vieraspetojen vaikutukset ovat olleet erityisen merkittäviä alkuperäisluonnon vesi- ja rantalintuihin. Sen lisäksi ne ovat merkittäviä taudin- ja loistartunnankantajia (rabiesvirus, ekinokokkoosi, kapi ja trikinelloosi). Vuosittain metsästäjät poistavat noin 150.000 supikoiraa ja 60.000 minkkiä.
Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien, villisikojen ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. SRVA toiminta on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.
Jos haluat olla vegaani, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Jos tarkoitusperäsi ovat eläinsuojelulliset, kunnioitan elämäntapaasi. Toivon, että monet muutkin ihmiset miettisivät miten heidän elämäntapansa vaikuttaa ympäröivään luontoon. Mutta jos saarnaat metsästystä vastaan, en hyväksy sitä, koska se ei perustu totuuteen. Metsästyksellä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Metsästyksen eettisin periaatteiden mukaisesti hankittu liha on osa parasta ja puhtainta ruokavaliota.
Ikävä kyllä, tämä pelottaa monia vegaaneja, koska se heikentää heidän argumenttiensa perustan.
Nyt on paikallaan jakaa 2.500 km käyttökokemuksia kesän lopulla perheeseemme hankitusta uudesta Vitara-citymaasturista. Auto on monella tapaa mielenkiintoinen ja yllättänytkin useamman kerran positiivisesti. Meillä Vitara toimii lähinnä vaimon autona, mutta olen sitä ehtinyt jo jahtihommissakin testailla.
Vuosimalli 2017
Vitaran ensimmäinen mallisarja tuli markkinoille jo vuonna 1988 ja seuraava 1998. Toisen sukupolven kohdalla koko kasvoi ja se sai lisänimen Grand. Kolmas sukupolvi tuli tuotantoon 2005. Uusin 2015 julkaistu neljäs malli on kokonaan uudelleen suunniteltu. Hieman edeltäjäänsä pienempänä Grand-liite on nyt jätetty pois ja Vitara onkin jälleen Vitara.
Aiempi Grand Vitara oli omalla rungolla ja alennusvaihteistolla varustettuna ihan oikea maasturi. Nykyinen malli painii selkeästi pienempien citymaastureiden luokassa. Suzukit suunnitellaan edelleen Japanissa, mutta Eurooppaan tuotavat autot valmistetaan Unkarissa.
Aina neliveto
Vitara on monesta muusta cittarista poiketen saatavilla ainoastaan nelivetoisena. Suzukin AllGrip-nelivetojärjestelmässä on neljä toimintatapaa: Auto, Sport, Snow ja Lock, joilla optimoidaan pito, ajettavuus ja polttoaineen kulutus erilaisten kelien ja olosuhteiden mukaan.
Auto-asennossa säästetään polttoainekulutuksessa käyttämällä normaaliajossa etuvetoa, järjestelmä kytkee nelivedon automaattisesti havaittuaan luistoa. Sport-asennossa kohdistetaan takapyöriin enemmän voimaa, samalla kun moottori reagoi nopeammin kaasupolkimen painalluksiin. Snow-asento on tarkoitettu soralle, lumelle, jäälle ja mutaan. Asetus lisää ajovakautta ja pitoa jakamalla voimaa kaikille pyörille kaasupolkimen asennon ja ohjausliikkeiden perusteella. Näin neliveto on käytännössä jatkuvasti päällä.
Nelivetojärjestelmän Lock-asennossa voima jakautuu tasaisesti etu- ja taka-akseleiden välillä, niinpä se sopii parhaiten metsäurille ja auraamattomille lumisille teille. Asetus vaihtuu Snow-tilaan 60 km/h nopeudessa. Lock-asento ei siis ole ns. mekaaninen lukko, vaan elektroninen lukko, joka jarruttaa sutivaa pyörää ja siirtää voiman pyöriin, joilla on pitoa.
Pienellä rahalla paljon varusteita
Vitaran ns. hinnat alkaen -malli maksaa 22.690 €. Käytännössä tässä hintaluokassa kilpailevia nelivetoisia citymaastureita on ainoastaan Dacia Duster n. 21.000 € hinnalla. Kävimme autoa etsiessä koeajamassa myös Dacian. Muutamilla kavereilla sellainen on ollut käytössä, eikä sekään varmasti huono vaihtoehto olisi ollut. Meitä puhutteli Suzukissa lähinnä ulkonäkö, varustelu ja ajamisen helppous. Päädyimme lopulta varustelun ja värivalinnan jälkeen GL+ -malliin, hintaluokassa 26.000 €
Infotainment System
Autoon istuessa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy 7” kosketusnäyttöön keskikonsolissa. Näytön kautta voidaan ohjata mm. radiota, USB/SD/iPod, Aux & DVD-tuloa, Bluetooth-puhelinta, Apple CarPlay, MirrorLink, GPS-navigointia ja ääniohjausta.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, etten ole tähän mediahärpäkkeeseen syvällisesti tutustunut. Tärkeintä, että radio toimii, SD-kortin tai puhelimen avulla voi soittaa MP3-tiedostoja tai suoratoistoa ja puhelimen handsfree pelaa. Käytännöllinen yksityiskohta on kuitenkin ajonopeuden mukaan automaattisesti säätyvä äänenvoimakkuus.
Peruutuskamera
Keskikonsolin näyttöön tulee automaattisesti peruutuskameran kuva, kun vaihde siirretään pakille ja vastaavasti pois päältä eteenpäin liikuttaessa. Tämä on aivan mahtava ominaisuus. Hetken harjoittelun jälkeen peruuttaminen onnistuu tarkasti myös todella ahtaisiin paikkoihin.
Peruutuskamerasta on todellakin hyötyä parkkitalojen lisäksi myös esim. metsäautoteillä. Monesti niillä joutuu kääntämään autoa siksakkaamalla takaisin tulosuuntaan tai peruuttamaan sen pois tieltä maastoon. Pelkkä peruutustutka ei kameraa korvaa, koska piipitys ei kerro onko tiellä heinänkorsia vai kiviä.
Peruutuskameran kuva on käänteinen, eli näet taakse kuin katsoisit peilistä.
Tosin joitakin käytännön asioita kannattaa huomioida. Kamera ei pysty näkemään puskurin alle, eikä myöskään suoraan itsensä yläpuolelle korkeammalla olevia kohteita. Kameran kuvasta on joskus vaikea hahmottaa maaston kolmiulotteisuutta, esim. monttua mättään takaa. Jos auton takana on ylämäki, kohde vaikuttaa olevan kauempana kuin on ja vastaavasti alamäessä lähempänä.
Alamäkihidastin
Alamäkihidastin helpottaa jyrkkää, epätasaista tai liukasta mäkeä ajettaessa, kun pelkkä moottorijarrutus ei riitä hillitsemään menoa. Auto jarruttaa tarvittaessa automaattisesti, jotta kuljettaja voi paremmin keskittyä auton ohjaamiseen.
Mäkilähtöavustin
Järjestelmä estää auton liukumisen taaksepäin (noin 2 sekuntia) jalkaa jarrulta kaasulle siirrettäessä.
Rengaspaineiden valvontajärjestelmä
Järjestelmä ilmoittaa, jos yhden tai useamman renkaan paine alentuu merkittävästi. Halutessasi voit myös tarkastaa rengaspaineiden tasot pyöräkohtaisesti ajotietokoneen näytöstä. Vakiovarusteena takakontista löytyy pieni 12 voltin kompressori renkaiden täyttämistä varten. Varustelu antaa kätevästi myös mahdollisuuden alentaa rengaspaineita maastouralla pidon lisäämiseksi ja paineiden nopean palauttamisen maantielle tultaessa.
Mukautuva vakionopeudensäädin
Tämä on ehkäpä yllättävin ja mukavin varuste tämän hintaluokan autossa. Tavallinenkin vakionopeussäädin on pidemmillä matkoilla ja moottoriteillä oiva varuste. Kesti hetken ymmärtää ja tottua tähän uuteen ominaisuuteen, mutta varsinkin ruuhkaisella osuudella nopeuden mukautuvuus on puhdasta mukavuutta.
Homma toimii niin, että asetat haluamasi nopeuden vakionopeussäätimeen. Kun sitten lähestyt edellä ajavaa autoa, niin vakionopeussäädin sopeuttaa nopeutesi edellä ajavan kanssa samaksi, pitäen turvavälin (valittavissa kolme eri etäisyyttä). Jos haluat ohittaa edellä menevän, painat vain kaasua ja lähdet ohittamaan. Ohituksen jälkeen nostat jalan kaasulta ja nopeus palautuu ennalta asetetuksi.
Jos edessä on autojono, etkä halua lähteä ohittamaan, vakionopeussäädin kiihdyttää ja hidastaa vauhtia automaattisesti edellä ajavan nopeuden mukaiseksi säilyttäen koko ajan etäisyyden samana. Jos edellä menevä auto kääntyy pois tieltä, niin nopeus kiihtyy automaattisesti asettamaksesi. Näin jonossa ajamisesta tulee entistä mukavampaa, kun ei tarvitse jatkuvasti sopeuttaa nopeuttaan edellä ajavaan.
Vastaavasti vaikka moottoritieltä poistuttaessa voit seurata edellä menevää autoa. Kun auto edellä hidastaa nopeuttaan rampilla, voit vain ajella perässä kaasuun tai jarruun koskematta. Oma nopeutesi hidastuu automaattisesti. Sama tilanne valtatiellä, jossa risteysalueella nopeusrajoitus muuttuu, vaikka satasesta kahdeksaankymppiin. Jos edellä menevä auto hidastaa nopeusrajoituksen mukaan, myös oma nopeutesi hidastuu ja taas uudelleen risteysalueen jälkeen vauhti kiihtyy edellä ajavan mukaiseksi.
Vakionopeussäätimen lisäominaisuus mahdollistaa myös enimmäisnopeuden asettamisen eli nopeuden rajoittamisen. Halutessasi voit siis ajella ihan normaalisti, mutta asettaa enimmäisnopeuden, jota et halua ylittää. Kevyellä kaasunpainamisella auton nopeus ei ylitä asetettua. Voit ohittaa enimmäisnopeuden hetkellisesti painamalla kaasupolkimen pohjaan asti. Kun nopeus ylitetään, merkkivalo syttyy mittaristossa ja hälyttää äänimerkillä lyhyesti. Nopeuden palautuessa alle asetetun rajan merkkivalo sammuu ja toiminto palaa normaaliksi.
Tutka-avusteinen jarrutusjärjestelmä
Tutka-avusteinen jarrutusjärjestelmä mittaa jatkuvasti etäisyyttä edellä ajavaan autoon. Jos järjestelmä havaitsee etutörmäysvaaran, se varoittaa merkkivalon ja äänimerkin avulla. Hätäjarrutus seisauttaa auton automaattisesti 5–30 km/h -nopeudesta, vaikka kuljettaja ei jarrua painaisi, joten järjestelmä ehkäisee törmäyksiä erityisesti kaupunkiajossa.
Järjestelmään kuuluu myös hätäjarrutehostin. Kun jarrupoljin painetaan äkillisesti, jarrutehostin tulkitsee tilanteen hätäjarrutukseksi ja lisää jarrutuksen voimaa automaattisesti maksimiin. Samalla järjestelmä vilkuttaa jarruvaloja varoitukseksi takana tuleville autoille äkkipysähdyksestä.
Audion ja vakionopeussäätimen/nopeudenrajoittimen sekä hands freen käyttökytkimet ratissa.
Muita varusteita
ESP-ajonvakautusjärjestelmä korjaa kuljettajan tekemiä ohjausvirheitä käyttämällä luistonestoa, moottorin tehon säätöä ja jarruttamalla tarvittaessa jokaista pyörää erikseen.
Turvatyynyt: kuljettajalle ja etumatkustajalle, sivuilla edessä, etu- ja takaikkunoissa sekä polviturvatyyny kuljettajalla.
Automaattinen ilmastointi.
Varashälytin, joka on harvinainen vakiovaruste nykyautoissa.
Tavaratilan jakava välikansi
Vitaran tavaratila on 375 litraa takapenkkien selkänojien ollessa pystyasennossa. 60/40-suhteessa kaadettavat takaistuimet helpottavat pitkien tavaroiden kuljettamista. Takaistuimet kaadettuna tavaratilaa on runsaat 1120 litraa. Tavaratilasta löytyy 12V pistoke ja kuormansidontalenkkejä 2 kpl.
Kokemukset tähän mennessä
Aivan ensimmäiseksi ihastuin Vitaran helppoon ajamiseen. Usein autoa vaihtaessa kestää jonkin aikaa tottua uuden auton käyttöön. Tällä kertaa käyttöönotto sujui helposti eikä alkukankeuksia ollut. Ohjaus on sähköisesti nopeuden mukaan tehostettu, ja parkkipaikoilla pyörittäminen tuntuu erittäin kevyeltä, vaikka parilla sormella.
Istuinasento on cittarille tyypillisesti korkeampi kuin henkilöautoissa ja näkyvyyskin hyvä. Tosin vaimon ajaessa kuljettajan penkki on edempänä ja B-pilari (etusivuikkunan ja takasivuikkunan välissä) tulee suoraan näkökenttään vasemmalle taakse katsottaessa. Tämä vaikeuttaa luonnollisesti hieman kaistan vaihtoa tai moottoritielle ryhmittymistä, vaatien tarkempaa peileihin vilkuilua.
Sisätilat ovat kohtuulliset, pienen perheauton kokoluokassa. Eli mukavasti mahtuu myös takapenkille, mutta pitkillä matkoilla aikuisen paikka on paremminkin etupenkillä. Eräreissulle Lappiin lähtiessä takapenkin joutunee kaatamaan kaikkien tavaroiden mukaan saamiseksi. Ryhmämatkailuun Vitara ei siis helposti sovi, vaikka hirvipassista lahtivajalle viisikin ukkoa mahtuu varusteineen kulkemaan.
Varsinaisia maastoajotestejä en vaimon autolla ole hennonut tehdä, mutta routavaurioisia ja osin mutaisia metsäautoteitä on riistahoitohommissa tullut ajeltua. Maavaran 18,5 cm on kohtuullinen, alin kohta on taka-akselin tasauspyörästön kohdalla. Pohjapanssarointia ei alustassa ole, mutta kriittisiä paikkoja on suojattu muovipaneeleilla. Etenemiskykyä voisi varmaankin helpoiten parantaa kunnollisilla maastorenkailla. Nähtäväksi jää, kuinka eteneminen auraamattomilla urilla talvella onnistuu.
Vapaasti hengittävä nelisylinterinen 1.6 VVT -moottori (120 hv/6000 k/min, 156 Nm/4400 k/min) riittää kuljettamaan yllättävän pirteästi kevyttä autoa, vaikka menosta varsinainen sporttisuus puuttuukin. Taajama-ajossa Vitara on hiljainen, mutta moottoritienopeuksissa rengasmeteli korostuu selvästi.
Tähän mennessä kaikessa sekalaisessa ajossa, mukaan lukien moottoritietä, kaupunkia ja metsäautoteitä, on kulutus asettunut 6,2 litraan sadalle kilometrille. Kulutus on siis varsin kohtuullista nelivetoiseksi autoksi.
Vitaran ensihuolto on 1.000 - 2.000 km kohdalla, josta eteenpäin 20.000 km välein. Nokka- eli jakohihna on toteutettu ketjulla, joten se kestää moottorin eliniän huoltovapaasti. Koritakuu 12 v, Takuu 3 vuotta tai 100.000 km
”Nätti eväsreppu mettähommiin”, oli velipojan ensimmäinen kommentti Vitarasta, mikä mielestäni on varsin onnistunut kiteytys tästä autosta.
Jos Steiner Observer 10×42 katselukiikareita luonnehtisi yhdellä sanalla, niin ne olisivat kiikareiden citymaasturit. Ai, kuinka niin? Ne eivät ehkä ole kaikkiin tilanteisiin raskaimman sarjan parhaat kiikarit, mutta useimpaan käyttöön varsin erinomaiset ja ennen kaikkea sopivat. Vain sellaisista kiikareista on iloa, jotka ovat mukana. Observerit ovat täysikokoiset kiikarit, joita on helppo käsitellä, mutta selvästi pienemmät, kevyemmät ja kätevämmät kuin nykyisin kytiksellä käyttämäni Steiner Nighthunter 8x56 hämäräkiikarit.
Sain kiikarit lahjaksi alkuvuonna ja olen ehtinyt käyttää niitä keväällä lintukiikareina, kesällä riistan tarkkailussa ja nyt syksyllä myös jahtihommissa. Observerit ovat toimineet kaikissa näissä tilanteissa mallikkaasti. Erityisesti lintukiikareilta vaaditaan kirkasta, sävykästä ja teräväresoluutioista kuvaa hämärässä tai vastavaloon taivasta kohden katseltaessa. Vastaavasti riistanhoidossa ja muissa jahtihommissa korostuvat kuvan kontrasti ja valovoima, sekä katselun ergonomia pitkäaikaisessa tarkkailussa. Tämän huomaa melko nopeasti, kun yrittää laskea peurapukkien piikkejä ja havainnoida sarvien muotoja.
On lähinnä makuasia, valitseeko Observereista 8x42 vai 10x42 version. Kahdeksankertainen kiikari toimii hieman paremmin hämärässä käsivaralta katseltaessa ja kymppisuurennos pidempiin etäisyyksiin tai pienempiin kohteisiin. Näppärän kokoiset yleiskiikarit on luonnossa liikkujan perustyökalu. Jostain syystä kuitenkin nimenomaan meillä Suomessa on paljon katselukiikarittomia metsästäjiä. Ei tunnu ollenkaan mukavalta, kun joku katsoo hirvipassista sinua aseella osoittaen tähtäinkiikarinsa läpi, vain varmistuakseen kuka siellä on. Ehkä kiikarittomuus johtuu metsästyskulttuuristamme, joka painottuu monesti hirven lihamotivoituneeseen ajometsästykseen, jossa useimmiten riittää tunnistukseksi pelkkä iso vai pieni ja sarvet tai ilman.
Steiner Observer kiikarit on kätevä ottaa matkaan, koska ne eivät tarvitse mitään erillistä koteloa tai laukkua. Linssien suojukset kulkevat kiinteästi mukana ja rakenne on täysin vesitiivis sekä hyvin iskuja kestävä. Takuu 10 vuotta.
Voin vilpittömästi suositella Observereita laadukkaiksi yleiskiikareiksi kaikkeen luonnon tarkkailuun.
Mitat:
Leveys: 128 mm
Korkeus: 148 mm
Syvyys: 65 mm
Paino: 706 g
Meitä ihmisiä on vähintään kahdenlaisia. Tietysti suurin osa on meitä harmaita taviksia. Elämme ehkä vähän junttia tai tylsää elämää, tehden virheitä ja välillä puhuen niitä näitä…
Ja sitten on pieni, mutta äänekäs joukko hyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä, ketkä mielellään ohjaavat muitakin oikeudenmukaisempaan, reilumpaan elämään, jossa voi seurata omaa intohimoaan pelkäämättä joutuvansa vihapuheen kohteeksi. Esimerkiksi maaseudun rauhassa Sipoossa vegaania elämää viettävä Katariina Souri, joka ”haluaa olla omalta osalta edistämässä kaikkien vähemmistöryhmien tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä sekä herättämässä avointa keskustelua ja rajoja rikkovaa empatiaa.”
”Olen iloinen ja kiitollinen, jos voin jatkossa… myötävaikuttaa siihen, että ihmiset kaikkialla Suomessa uskaltaisivat tunnustaa oman todellisen identiteettinsä ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää hyväksyvässä ja myötätuntoisessa ilmapiirissä, Souri toteaa.”
Päivityksen kommenteissa entinen Vihreän liiton kansanedustaja kehottaa metsästyksen häirintään…
Havahduin tänään uutiseen, jossa Evira odottaa saavansa 3.000 hirvieläimen päätä tutkimuskäyttöönsä. Evira patistaa Twitter-tilillään metsästäjiä lähettämään saaliidensa päät tutkimukseen, jos eläin näyttää laihalta. Kerättäviin eläimiin kuuluvat kaikki hirvieläimet: metsäkauris, valkohäntäpeura, kuusipeura ja metsäpeura. Melkoinen sirkus siis edessä. Tutkimuksella halutaan kartoittaa, onko hirvissä vaarallista näivetystautia.
Tauti etenee hitaasti eikä sitä ole todettu alle vuoden ikäisillä eläimillä. Eläin laihtuu ja kuihtuu, vaikka se söisi. Taudin loppuvaiheessa alkaa ilmentyä aivoperäisiä oireita: eläin vetäytyy muista, on haluton, painaa päätä alas, toistaa tiettyjä liikkeitä, vaikuttaa hermostuneelta. Eläin voi juoda ja kuolata epänormaalin paljon.
Riskialttiin teurasjätteen käsittelyä tuhansia kertoja
Näytteeksi tarvitaan eläimen pää ja alaleuka, nielu mukaan lukien. Taudin ei toistaiseksi ole huomattu tarttuvan ihmiseen, mutta kyllä esimerkiksi apinaan, jolle on syötetty sairaan kauriin lihaa. Taudin esiintymisalueilla kuitenkin kehotetaan metsästäjiä varomaan hirvieläinten hermokudoksen ja imusolmukkeiden käsittelyä, koska näissä kudoksissa sairaalla eläimellä on tautia aiheuttavaa prionia. Näytteitä otettaessa ja pakattaessa on erityisesti syytä suojata kädet, koska hermostollisia oireita voivat aiheuttaa myös esimerkiksi erilaiset bakteeritartunnat.
Nyt siis metsästäjien odotetaan käsittelevän mahdollisesti riskialtista teurasjätettä tuhansia kertoja. Näyte jäähdytetään mahdollisimman lähelle 0 °C, kääritään se papereihin, jotka imevät mahdollisesti valuvat nesteet. Käärö muovipussiin kylmävaraajien kanssa, sekä lopuksi näyte pakataan täytetyn TSE-kaavakkeen kanssa pahvilaatikkoon. Sitten laatikko kiikutetaan lähimpään matkahuoltoon (hirven pää voi painaa helposti 20 kg) ja lähetetään kohti Eviraa.
Varmasti tärkeä tutkimus, mutta aika paljon metsästäjien odotetaan tekevän vapaa-aikoinaan korvauksetta asioita.
Mitä muuta meiltä odotetaan
Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien, villisikojen ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Hirvikolarissa ei nykyään paikalle poliisi useinkaan edes vaivaudu, jos ei tapahtumassa ole henkilövahinkoja. SRVA toiminta on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.
Metsästäjien vapaaehtoisesti talkoilla suorittama riistakolmiolaskenta on ollut mukana nostamassa suomalaista eläintieteellistä tutkimusta maailman huipulle. Riistakolmioaineistoihin perustuvia tieteellisiä artikkeleita on julkaistu yli 20 ja yleistajuisia kirjoituksia ja raportteja noin 100. Suomen riistakolmiolaskennat ovat koko maailmassa ainutlaatuinen vapaaehtoisponnistus, johon osallistuu vuosittain tuhansia metsästäjiä.
Metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vieraspetojen vaikutukset ovat olleet erityisen merkittäviä alkuperäisluonnon vesi- ja rantalintuihin. Sen lisäksi ne ovat merkittäviä taudin- ja loistartunnankantajia (rabiesvirus, ekinokokkoosi, kapi ja trikinelloosi). Vuosittain metsästäjät poistavat noin 150.000 supikoiraa ja 60.000 minkkiä.
Maa- ja metsätalousministeriö odottaa tehostettuja toimia metsästäjiltä Suomen lähialueilla hälyttävästi levinneen afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjumiseksi. Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta uhka taudin leviämisestä Suomeen on kasvanut. Tavoitteena on ennaltaehkäistä metsästyksen keinoin afrikkalaisen sikaruton leviäminen luonnonvaraisten villisikojen kautta Suomeen. Evira pyytää metsästäjiä lähettämään näytteitä metsästetyistä luonnonvaraisista villisioista ja ilmoittamaan kuolleena löydetyistä ja liikenneonnettomuuteen joutuneista luonnonvaraisista villisioista. Näytteeksi lähetetään villisian munuainen, perna ja verta, sekä emakoilta 5 - 10 cm pala kohdunsarvea ja karjuilta kivekset.
Luonnonvarakeskus (Luke) toivoo metsästäjien lähettävän siipinäytteitä metsästetyistä vesilinnuista. Näytteitä käytetään tutkimukseen, jossa Luke selvittää muun muassa lentokyvyn kehittymistä ja naaraiden sulkasadon ajoittumista.
Miten metsästäjiä kiitetään tärkeästä yhteiskunnallisesta työstä
Metsästysharrastuksen edellytykset kaventuvat vuosi vuodelta, samaan aikaan kun julkisuudessa metsästäjiä syyllistetään milloin mistäkin.
Käytössä olevien ampumaratojen määrä on pudonnut Suomessa rajusti. Vielä 1990-luvun lopussa ampumaratoja oli noin 2 000, nyt noin 650. Monet pienet radat on suljettu ja uusien metsästäjien, etenkin nuorien, on aiempaa vaikeampi päästä harjoittelemaan ampumista.
Metsästysmahdollisuudet kaventuvat jatkuvasti metsästysalueiden vähenemisen ja uusien rajoitusten myötä.
Aselakien jatkuva kiristäminen ja sekavat lupakäytännöt vaikeuttavat erityisesti nuorten harrastustoimintaa, mutta aiheuttavat merkittäviä lisäkustannuksia kaikille metsästäjille.
Riistanhoitomaksujen, ampumakokeiden, metsästäjätutkinnon, pyynti- ja aselupien hintoja on nostettu viimevuosina paljon enemmän kuin kustannustaso on muutoin yleisesti noussut.
Metsästyslakien tulkinnanvaraisuus ja vahinkotapauksissa kohtuuttomat rangaistukset, ovat tehneet esimerkiksi karhunmetsästyksestä melkoista arpapeliä.
Kestämätön susitilanne. Kymmeniä metsästyskoiria joutuu vuosittain susien tappamiksi. Paikoin metsästys on muuttunut lähes mahdottomaksi susivaaran vuoksi.
Velvollisuuksia näyttää olevan, mutta oikeuksia kavennetaan koko ajan. Väistämättä tulee mieleeni, kauanko ilmaista yhdyskuntapalvelua metsästäjät jaksavat vapaa-aikanaan tehdä yhä kiristyvässä ilmapiirissä?
Taas se tapahtui! Uutiset ovat kertoneet hirvittävästä joukkoampumisesta.
Siitä alkaen on mediaa täyttänyt kauhistelu Jenkkien aselainsäädännöstä ja tarpeesta hiplata aselakeja myös meillä Suomessa. Puhun nyt kiimassa hiplaamisesta, koska analyyttisen ajattelun, tai edes totuuden kanssa näillä julkituloilla ei ole juurikaan mitään tekemistä.
Pahan perikuvaksi on nostettu rynnäkkökivääri.
Harva taitaa edes tietää, että Jenkeissä rynnäkkökiväärin hankkiminen on tehty lähes yhtä vaikeaksi kuin meillä Suomessa. Niinpä epäilty, Stephen Craig Paddock, ei ilmeisemmin käyttänyt rynnäkkökivääriä, vaan itselataavaa kertatuli -tyyppistä urheiluasetta. Tämä toimintatapa on varsin yleinen metsästys- ja urheiluaseissa Yhdysvalloissa kuin meillä Suomessakin.
Uutiskuvien perusteella ampuja näyttää käyttäneen useita aseita, joista ainakin yksi on AR-15 kivääri, joka ulkoisesti muistuttaa Yhdysvaltain armeijan käyttämää M16-rynnäkkökivääriä. Ampujalla oli käytössään niin sanottu bump-stock-perä, jolla puoliautomaattisen aseen tulinopeus saadaan kasvatettua käytännössä sarjatuliaseen tasolle.
Hesari kysyy: ”Las Vegasin joukkomurhaajan käyttämän ”pomppuperän” voi ostaa Suomessa kaupasta ilman erityisiä lupia – onko aselakiin jäänyt porsaanreikä?”
Uutisoinnissa yleisemminkin on oltu hysteerisiä sarjatuliaseesta. Ylipäätään sarjatulen ampuminen ei ole erityisen tehokasta, päinvastoin. Tyypillisesti näissä ulkoisesti rynnäkkökivääriä muistuttavissa itselataavissa aseissa on korkeintaan 30 patruunan lipas. Sarjatulta ammuttaessa panokset loppuvat lippaasta alle kolmessa sekunnissa. Sarjatulta ammuttaessa (varsinkin tällaisella ”pomppuperällä”) tähtääminen ja osuminen kohteeseen on paljon vaikeampaa kuin kertalaukaisuilla.
On siis paljon tehokkaampaa ampua 20-30 kertalaukaisua minuutin aikana, kuin ruimaista lipas tyhjäksi parissa sekunnissa huonolla tähtäyksellä. Minun puolestani tällaiset turhat lisälaitteet voidaan toki kieltää, mutta mitään hyötyä tuosta kiellosta tuskin on. Varsinkin kun rikolliset eivät tunnetusti noudata lakia. Tuollaisen apulaitteen pystyy kohtuullisen helposti vaikka itse tekemään laudanpätkästä. Toisaalta rikollisten on mahdollista hankkia myös ihan oikeita sarjatuliaseita, kuten Vihdin poliisimurhaaja teki viimevuonna.
Pitäisikö siis meilläkin kieltää kahvalliset laudanpätkät joissa on kiinni kolme ruuvia? Auttaisikohan se tehokkaasti estämään joukkosurmat?
Miksi on tärkeää tehdä ero rynnäkkökiväärin ja harrasteaseen välillä?
Juuri nyt on meillä Suomessakin menossa aselakien muutosprosessi. Viimeisin EU:n ampuma-asedirektiivi odottaa Suomessa täytäntöönpanoa. Sen edellyttämiä muutoksia sorvataan tällä hetkellä Sisäministeriössä. Uudessa asedirektiivissä kielletään lähtökohtaisesti tietyt puoliautomaattiaseen ja ison lippaan yhdistelmät. Asedirektiivi on pantava täytäntöön ensi vuoden loppuun mennessä.
Todennäköisesti lopputuloksena saamme jälleen kerran epäonnistuneen lain, jolla ei pystytä estämään sairaan ihmisen väkivaltaista käytöstä. Uutta lakia ei vielä ole esitelty, mutta veikkaan kieltolistalle nousevan pelottavat rynnäkkökivääriltä näyttävät aseet ja niiden yhteydessä yli 10/20 kapasiteetin lippaat.
Ase ei muutu rynnäkkökivääriksi näyttämällä siltä, eikä rynnäkkökiväärin näköisten aseiden kieltäminen johda järkevään lopputulokseen, koska saman toimintaperiaatteen aseita käytetään yleisesti metsästyksessä. Metsästysaseet ovat lisäksi useimmiten vielä tehokkaampia, eli suurempi kaliiberisia. Rikollinen kun voisi käyttää elegantimmalta näyttävää metsästysasetta rikolliseen toimintaan ihan yhtä hyvin.
Kaikkien toimintatavaltaan itselataavien aseiden kieltäminenkin olisi puolestaan ihan yhtä hyödyllistä kuin aiemmin mainitun laudanpätkän kieltäminen. Sarjatulen ampuminen kiväärillä kun ei ole tehokasta tai ainakaan tehokkaampaa, kuin tähdättyjen kertalaukausten ampuminen. Niinpä tähdättyjen kertalaukauksien ampuminen (20-30 kpl/min) onnistuu pumppu-, vipulukko- ja suoravetoaseilla käytännössä lähes yhtä nopeasti. Eikä tavallinen pulttilukkokaan ole osaavissa käsissä merkittävästi hitaampi.
Suurikapasiteettisten lippaiden kieltäminen on osapuilleen yhtä tehokasta, kuin kieltää keittiöveitset puukottajilta. Lipas kun on oikeastaan vain jousella varustettu rasia. Sellaisen hankkiminen Suomesta tai maailmalta ei todellakaan ole vaikeaa, niitä on valmistettu vähintään satoja miljoonia kappaleita. Ison lippaan voi nytkin helposti löytää, vaikka kirpputorilta tai rompepäiviltä. Toki lippaan valmistaminen, esimerkiksi 3D-tulostimella onnistuu myös erittäin kätevästi.
Pitäisikö siis laudanpätkien lisäksi kieltää myös muovinpätkät?
Kiimaista hipelöintiä jo aiemmin
Aselakia kiristettiin vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneiden koulusurmien jälkeen. Lokakuussa 2010 eduskunta hyväksyi selvin luvuin aselain muutokset, jotka haittasivat nuorten ammunta- ja metsästysharrastusta nostamalla mm. ikärajoja. Lain myötä aloitettiin lisäksi epäonnistuneet pälli- eli palikkatestit luvan hakijoille, joista ollaankin jo nyt onneksi luopumassa tehottomina, mutta kalliina toimina.
Käytännössä samalla myös tehtiin miltei mahdottomaksi hankkia pienoispistooli, koska sellaista käytettiin kouluampumisissa. Tunteen pohjalta tehty päätös kieltää heikkotehoisin ase, tilanteessa jossa samaan aikaan aloitusaseeksi saa helposti pumppuhaulikon, oli lähinnä koominen. Päätöksen seurauksena koko pistooliammunnan aloittaminen tuli lähes mahdottomaksi nuorille. Aiemmin juuri pienoispistooli oli monen urheiluampujan ja luonnonsuojelullisen pienpetometsästäjän ensimmäinen ase.
Nykyinen aselaki tuli voimaan Hyvinkään 2012 ammuskelun jälkimainingeissa vuonna 2015. Merkittävimmät muutokset koskivat aseiden säilyttämistä. Se ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt muuttua käytännöksi, koska aseiden säilytyksen osalta annettiin viiden vuoden siirtymäaika. Ennen aselain uudistusta ei ollut nähtävissä järkevää perustetta aseiden säilyttämisen muuttamiseksi, mutta edellinen hallitus päätyi vaatimaan tyyppihyväksyttyä turvakaappia enemmän kuin viisi asetta omistavilta. Aiemmin riitti, kunhan asetta säilytti turvallisesti ja lukittuna, yleisimmin tavallisessa metallisessa asekaapissa.
Tämä muutos tulee maksamaa n. 60.000 aseenomistajalle yhteensä vähintään 36.000.000€, eikä aseturvallisuus parane juuri mitenkään. Jos on niin, ettei tuhannen euron kaappi kestä kuin joitakin minuutteja tavallisia perustyökaluja, ajaa sadan euron peltikaappi saman asian. Käytännössä kallis isompi kaappi jopa helpottaa asevarkautta, tarjoten kaikki aseet kerralla kätevästi yhdestä kaapista.
Lisäksi kalliin sertifioidun asekaapin vaatimus asettaa monella harrastajalla viisi asetta käytännön maksimimääräksi. Koska jos omistaa jo viisi asetta, niin kuudennen aseen ostamisen yhteydessä joutuu sijoittamaan (500 – 2.000€ uuteen kaappiin, 50 – 100 € kaapin rahtiin ja aselupaan 86€) helposti yli 700€ pelkästään sivukuluihin ja sitten tietysti aseen hinta päälle. Käytännössä tämä aiheuttaa myös kieltäytymistä perintöaseista, koska aktiiviharrastajalle viisi asetta on todella vähän. Siihen joukkoon ei mahdu perintöaseet, vaikka niihin olisi muodostunut lapsuudenmuistoja.
Myös aseiden määrää on kauhisteltu
Jos lainkuuliaisella kansalaisella on vaikka viisi harrasteasetta, ei hänestä tule potentiaalisesti yhtään sen vaarallisempaa kuudetta asetta hankkiessaan. Käytännössä yhtä aikaa voi käyttää ainoastaan yhtä asetta.
Vain muutama prosentti henkirikoksista Suomessa tehdään luvallisilla aseilla. Jos oikeasti haluttaisiin vaikuttaa henkirikoksiin, niin se voisi onnistua sijoittamalla rahaa päihdehuoltoon. Sillä noin 80% kaikista henkirikokseen syyllistyneistä on ollut tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisia. Reilulla 70% henkirikoksen tekijöistä on myös merkintä rikosrekisterissä.
Tälläkin kertaa toimenpiteitä suunnataan kuitenkin luvallisen aseenomistajan kustannuksella ja hänen elämää haittaavasti, vaikka juuri he ovat oikeasti yhteiskunnan nuhteettominta osaa. Heidän aseillaan ei tehdä rikoksia. Käytännössä aseharrastajat eivät voi olla syyllistyneitä oikeastaan mihinkään rikoksiin, koska jopa ylinopeussakot voivat aiheuttaa lupien peruuntumisen.
Kuvan lähde: Riemurasia.net https://www.riemurasia.net/kuva/Kevat-laakitys/3105
Kiimanpoistolääkkeet
Kiima ja järki eivät tunnetusti mahdu samaan aikaan samaan päähän. Turhilta virheiltä vältytään, kun annetaan aselakiasioissa järjelle isompi osa. Tässä lyhyt ensiapulista:
Ase ei tapa, ihminen tappaa.
Lainkuuliainen harrastaja ei tapa, rikollinen tappaa.
Lailla voidaan vaikuttaa vain rehellisten ihmisten toimintaan.
Jo nyt ihmisten ampuminen on laissa jyrkästi kielletty, miksi rikollinen välittäisi uusista kielloista?
Ase on vain esine. Rikollisen käsissä keittiöveitsi, kivi, nyrkki, jousi, rautalapio, lannoitesäkki, akkuhappo, bensapullo, auto, lentokone jne. muuttuvat vaarallisiksi aseiksi.
Kun on tahto, löytyy myös keino! Esineiden kieltämisen sijaan, pitää keskittyä ihmisten parantamiseen.
