Metsästysmatkalla Italiassa

Terveisiä Italiasta, tarkemmin sanottuna Castelraimondosta ja Urbinosta. Olimme saapuneet yöllä hotelli Borgo Lancianoon. Lyhyiden unien jälkeen aamun sarastuksessa, vasta jahtihousuja pukiessa tajusin, kuinka hieno paikka hotelli oikeasti oli. Rakennuksissa kohtasi upealla tavalla sekä vanha, että uusi ja maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita.

Kuka tarvitsee tauluja, kun näkymä ikkunasta on tällainen?

Enempään ihmettelyyn ei ollut aikaa, koska tarkoituksemme oli päästä itse asiaan, eli pyy- ja viiriäisjahtiin aikaisin aamupäivästä, ennen kuin paahtava aurinko teki hommasta liian raskasta miehille ja koirille. Niinpä suuntasimme nokan kohti Valle di Fiordimontea. Tämä vuoristoinen metsästysalue sijaitsee noin 200 km päässä Roomasta (sieltä ajomatka 2 ½ tuntia) pohjoiskoilliseen.





Valle di Fiordimonte on 3.000 hehtaaria pehmeästi kumpuilevaa kukkien ja heinäkasvien peittämää pusikkoista niittyä, joka välillä muuttuu karuiksi kalliorinteiksi. Etäisesti maisema muistuttaa kotoisempaa tunturipaljakkaa. Alueen korkein huippu monte Vettore yltää kunnioitettavaan 2.476 metrin korkeuteen. Luonnon monimuotoisuus ja riistaeläinten rikkaus on hämmästyttävää, mutta rajanaapurina oleva yksi Italian isoimmista luonnontilaisista kansallispuistoista Parco Nazionale dei Monti Sibillini selittää tästä paljon.

Vuorenrinteiden niityt toimivat tehokkaana kuntosalina. Askel askeleelta kiipeillessä, seisoja etsii ja merkkaa pyitä sekä viiriäisiä. Rankkaa mutta elämyksellistä metsästystä. Paahteisia rinteitä ylös alas kulkiessa säännölliset nestetankkaukset ja lepotauot ovat välttämättömiä.

Valitsin päivän työkaluksi Franchi Affinity 20/76 puoliautomaattihaulikon. Monessakin mielessä erittäin hyvä päätös. Se on kevyt kantaa, jämäkän tuntuinen, mutta todella pehmeä rekyyliltään. Typeryyttäni olin tähän mennessä sortunut ajattelemaan 20-kaliiperin haulikkoa jotenkin neitimäiseksi tai siis vähemmän itsetuntoani pönkittäväksi rimpulaksi. Luulen kuitenkin, että osuminenkin on helpompaa, kun ei tarvitse kantaa liian painavaa asetta, eikä olkapää tule mustelmille väärässä asennossa sattuvasta rekyylistä.

Vaikka mitään kovin korkeaa luuloa ei itselläni omista haulikkoammuntataidoista ollut, manasin useampaan otteeseen optimismiani. Olisi varmasti täytynyt harjoitella jo kotona ampumista enemmän. Hieman viimekauden kyyhkyaloitusta paremmin homma sujui, mutta olin jälleen kerran mestariampujien porukassa ja tasoeromme tuli selväksi kertaheitolla. Siinä sikaritauolla istuskellessa tein päätöksen haulikkokouluun menemisestä, joten siitä aiheesta lisää blogissa hieman tuonnempana.

Alla vähän aikaisemmin keväällä samalta paikalta kuvattu video (Giorgio Gianfermo).

Hieman alempana laaksossa voi peltojen ja lehtojen lomassa jahdata myös fasaania, sekä lehtokurppaa. Koiran koulutusta ja metsästystä pääsee harjoittelemaan alueella läpi vuoden. Suurriistana paikalta löytyy saksanhirviä, metsäkauriita, villisikoja, kuusipeuroja ja mufloneja. Näiden metsästys tapahtuu pääsääntöisesti kiväärillä, mutta myös jousimetsästys on mahdollista.

Lammaskuiskaaja työssään

Paikoin rinteillä laiduntaa lampaita isojen laumanvartijakoirien vahtimina. Vaikka meille Suomessa kerrotaan italialaisten tulevan hyvin toimeen omien susiensa kanssa, sanovat paikalliset lähteet aivan toista. Läheisestä kansallispuistosta levinneet Canis lupus italicus -takkuturkit aiheuttavat kotieläimille sitä samaa harmia, kuin kaikkialla muuallakin maailmassa.

Luontoelämysten lisäksi ympäristö tarjoaa parastaan. Alue on kuuluisa prosciutto -kinkustaan sekä mainiosta pecorino -juustostaan. Aikaa jos on, niin kannattaa kierrellä lähiseudun pikkukyliä ja käydä vaikka yhdessä Italian vanhimmista luostareista Abbazia di Sant'Eutiziossa, jonka historiaan kuuluvat mm. Benedictus Nursialainen ja Franciscus Assisilainen.

Franchi Horizon Pulttilukkokivääri

Lounaan (italialaiset väittivät sitä kevyeksi, koska monen ruokalajin viimeisenä tarjottiin raikasta salaattia) ja siestapalaverin jälkeen, pääsimme testaamaan todella mielenkiintoista Franchin uutta Horizon Pulttilukkokivääriä.

Franchi tunnetaan perinteisenä italialaisena haulikkomerkkinä, vaikka historiassa tehdas on tehnyt myös rinnakkaispiipuisia safarikiväärejä, rynnäkkökiväärejä, konepistooleja ja jopa revolvereja… nyt kuitenkin 150 vuoteen ensimmäinen pulttilukkokivääri. Ensivaikutelma aseesta oli oikein passeli. Kokomusta väritys synteettisellä tukilla on hyvän näköinen, sekä sään- ja kolhunkestävä. Tukin muotoilu nuorekkaan ergonominen.

Testailimme kivääriä vuorenrinnettä vasten, ensin sataan metriin pahvitauluihin. Hyvin tuntui osuvan. Eipä aikaakaan, kun seurueen innokkaimmat alkoivat hakea pienehköjä kiviä tähtäimeen kauempaa rinteestä. Osumia alkoi tulla myös 300 metristä. Horizonille luvataan kulmaminuutin tarkkuus, eli 30 mm tarkkuus sadalle metrille. Tämä takuu on enemmän kuin riittävä metsästyskiväärille, harva valmistaja lupaa parempaa.

Kun kuulin ensimmäisen erän tulevan Suomeen (308 WIN kaliiperissa) kesällä hintaan 699 €, aloin kiinnostua kivääristä toden teolla itsekin. Olen tosin tottunut lippaallisiin kivääreihin ja makasiini vaatii hieman totuttelua.

Se hyvä puoli siinä toki on, että lippaan puuttuessa ei sitä voi myöskään hukata ja 4-patruunaan makasiini on ehkä inansa varmempi tiukoissa tilanteissa. Itselleni olisi käyttöä juuri tällaiselle edulliselle ja huolettomalle yleistyökalulle. Jos sinussa heräsi kiinnostus, niin kannattanee toimia nopeasti, perushinta on ekan erän jälkeen jossain yhdeksän sadan euron huitteilla.

Aseen paino on hiukan alle 3 kg ja jatkossa sitä tulee saataville myös kaliibereissa 243 WIN, 270 WIN, 30.06 SPFD ja 300 WIN MAGNUM.

Pääsimme seuraavana päivänä testaamaan Franchi Horizon 308 WIN -kivääriä vielä 100 metrin sisäradalla. Tässä mestareiden tyylinäytteet, muistaakseni 6 + 3 laukausta. Eli liki samaan reikään aseen puolesta osuu.

Aamupäivä ampumaradalla

Seuraavana aamuna jälleen aikainen herätys ja kohti ampumarataa. Testattavana laaja valikoima Franchin käyttöhaulikoita. Hienoa katsella, kun kaverit pudottavat kiekon toisensa perään. Päätös haulikkokouluun menemisestä vahvistuu entisestään. Oma sillointällöinosuu -tarkkuus ei voi jatkua näin…

Huomioita matkanvarrelta

Seuraavaksi siirrytään kohti Urbinoa. Kaikkialla pitkin Maceratan maakuntaa näkyy auton ikkunasta viime vuoden elokuussa sattuneen maanjäristyksen tuhoja. Matkalla ampumaradallekin jouduimme kulkemaan kiertotietä romahtaneen sillan takia. Monissa kylissä suuri osa taloista kärsi vaurioita, osissa tuhoutuivat rakennukset totaalisesti. Kaikilla paikallisilla, joiden kanssa asiasta keskustelin, oli voimakkaita henkilökohtaisia kokemuksia järistyksestä. Viranomaisten tehottomuus jälleenrakentamisessa tuli puheista esille ja saatoinhan sen itsekin nähdä. Moni eli vielä tilapäiskontissa talonsa raunioiden vieressä.

Toinen silmiinpistävä asia oli lukuisat lumisateista varoittavat kyltit. Vuoristoisille serpentiiniteille saattaa talvella rysähtää muutamassa päivässä kymmenien senttien lumipeite. Siihen kun lisätään italialainen ajokulttuuri (en edes kommentoi), Alfa Romeo, kesärenkaat ja pari astetta pakkasta… joo, ihan aiheesta ovat kyltit.

Tehdasvierailu Franchilla

Pääovesta sisään ja edessä on ehkäpä vaikuttavin koskaan näkemäni aula… siis yhtään missään. Seinien täydeltä toinen toistaa erikoisempia ja hienoimpia haulikoita. Että, WOW!

Viimein päästään odotetulle tehdasvierailulle. Pyörin kuumeisesti oppaan perässä kaksi kameraa kaulassa ja kun ensimmäistä ruutua olen räpsäämässä… kuuluu kauniiseen pyyntöön verhottu käsky. Opas kertoo, kun saa kuvata. OK, toki näin, heidän tehdas ja heidän säännöt.

Meille näytetään hienoja robottiohjattuja työstökoneita, jotka toimivat täysin automaattisesti tarvittaessa yötä päivää. Koneen työkalut osaavat säätää itseään jopa työstöterän kulumisen mukaan millin tuhannesosien tarkkuudella. Robotti analysoi itsenäisesti huoltotarpeensa ja ilmoittaa niistä automaattisesti tehtaan kunnossapito-osastolle. Kerran vuorokaudessa puretaan valmiit komponentit ulos ja ladataan raakapalikat sisään. Niin ja kysyin, ei saa kuvata :)

Lopulta pysähdytään tehdaskäytävällä ja kerrotaan, että tuohon suuntaan saa kuvata, mutta tuo ja tuo yksityiskohta ei saa näkyä…

Kävelemme tehtaan laboratorioon (ei kuvia), jossa mitataan, tutkitaan ja testataan kaikki saapuvat metallilaadut erä erältä. Laaduntarkkailuosastolla (ei kuvia), kaikki tehtaan ulkopuolelta tilatut komponentit ruuveja muttereita myöten tarkistetaan ja varmistetaan niiden laatu, sekä sopivuus tehtaan tuotteisiin.

Joka paikassa on uutta ja siistiä. Paljon siistimpää kuin suomalaisissa konepajoissa joissa olen käynyt. Kaikkialta paistaa systemaattisuus ja tarkkuus, jokainen vaihe tehdään tiukasti ennalta määrätyn prosessin mukaan. Ei ihme, etteivät he halua kuvattavan valmistukseen liittyvien toimintatapojen yksityiskohtia ja salaisuuksiensa leviävän kilpailijoidensa tietoon.

En ihmettele myöskään tuotteisiin liitettyä 7-vuoden takuuta, harva valmistaja lupaa parempaa.

Lopuksi juuri ennen valmiin aseen pakkaamista, sille tehdään C.I.P-sopimusjärjestelmän mukainen testi. Tarkastuksessa ase tutkitaan ensin silmämääräisesti. Seuraavaksi siihen sovitetaan patruunatyypin mukaisia mittatappeja, joita kutsutaan patruunapesätulkeiksi. Osan tulkeista pitää sopia sisään vaivattomasti, osan taas pitää olla niin tiukkoja, ettei ase sulkeudu. Sovitustesti on hiukan erilainen kulloisenkin asetyypin mukaan.

Sitten aseella ammutaan tavallista voimakkaammiksi ladattuja (+30% maksimilatauksen yli) korkeapainepatruunoita, minkä jälkeen ase tarkastetaan uudelleen. Kahden tunnin koeampumisvuoron aikana tarkastaja ampuu yhteensä 200-250 laukausta. Jotta tarkastuksen intensiteetti ja tarkastajan oma fysiikka säilyvät hyvinä, tekee tarkastaja vain yhden ampumisvuoron työpäivänsä aikana.  Mitenkähän innostaa C.I.P-tarkastajaa käynti haulikkoradalla lauantaisin, kun työviikon aikana on ampunut toistatuhatta laukausta tappiinsa viritetyillä latauksilla? :D

Koska oma kuvasaldoni jäi tehtaalta hieman vajaaksi, laitetaan tähän vielä amerikkalaisen NRA All Access TV-sarjan Franchi-tehtaan vierailujakson lyhyen videopätkän.

Franchi Food Academy

Vierailun päätteeksi meille esiteltiin vielä heidän Food Academy -konseptinsa. Food Academy perustettiin koska metsästys ei ole ”vain” metsästystä, eli pelkkää riistan ampumista. Se on niin paljon muutakin; se on kokonainen elämäntapa. Terveellinen ja ekologinen riistaravinto on erottamaton osa metsästyskokemusta. Niinpä he haluavat murtaa perinteitä tarjoamalla epätavallisia reseptejä ja tehdä rohkeita uudelleen tulkintoja vanhoista klassikoista. Pääajatuksena ovat yksinkertaisuus ja keveys kunkin reseptin tärkeimpinä ainesosina.

Tässä muutama ohje maistiaisiksi:

Ristorante Albergo Nene

Etukäteen en olisi mitenkään uskonut, että Urbinon kaupungin ulkopuolella oleva Nene-ravintola olisi koko matkan ehdoton kohokohta. Toki reissun metsästys, ammunta ja tehdas olivat melkoisia elämyksiä kukin, mutta tämä pieni ravintola tarjosi yhden parhaimmista illallisista, joita olen koskaan syönyt. Enkä liioittele yhtään näin sanoessa, vaikka olen ollut töissä joissakin Suomen parhaista ravintoloista ja matkoillakin maistellut monen moista mm. Michelinin luokittelemissa paikoissa. Nene tarjosi kuitenkin todellisen tykityksen italialaisen keittiön vahvuuksia, katettuna takapihan vaatimattomalle terassille.

Alkupalojen määrässä sekosin jo laskuissa (ja joo, maailmanluokan viineillä ja laskutaidottomuudella ei ole korrelaatiota), yhtenä pääruuista oli seurueemme itse metsästämiä lintuja, muutenkin lautasella näkyi riistaa kauriista villisikaan. Istuimme pöydässä, kello läheni yötä, mutta eteen tuotiin vain yhä uusia herkkuja… jossain vaiheessa oli vain pakko nostaa kädet pystyyn.

Kädet pystyyn jouduin nostamaan myös yksittäisten ruokalajien kanssa. Olen tehnyt sadat kerrat risottoa ja nyt tiedän kuinka se olisi täytynyt tehdä… pasta carbonarakin on varsin yksinkertaista valmistaa, en vain ole aiemmin käsittänyt, miten tästä arkiruuasta tehdään taivaan mannalta maistuva fine dining -annos.

Ennen lähtöä oli aivan pakko käydä vielä ihan kädestä pitäen kiittämässä keittiössä ja halaamassa paikan isoäitiä kastikekattilan vieressä. Kysyin myös mahdollisuutta tulla adoptoiduksi…

Urbino

Vielä jäi hiukan aikaa tutustua Urbinon historialliseen keskustaan, elävään renessanssin kulttuurin muistomerkkiin. Aivan ehdottomasti tutustumisen arvoinen Unescon maailmanperintökohde. Ravintoloita, baareja, yöelämää, arkkitehtuuria ja museoita… melkoisen paljon nähtävää ½ vuorokaudessa :D

Kiitos kaikille tovereille hienosta matkasta. Köyhän miehen Folke West päättää lähetyksen tähän.

#teamsakonordic