Eilen illalla oli aivan erinomainen peurankytistelykeli. Reippaat kymmenkunta astetta pakkasta, tähtikirkas yö ja miltei täysikuu. Harmitti ainoastaan se, ettei ruokinnoillani ole käynyt viimepäivinä peuroja, kuin vain ihan satunnaisesti. Pelloilla näkee kuitenkin peuroja aivan jatkuvasti, rohkeimmat pyörivät meidän takapihallakin ilta toisensa jälkeen.
Eipä auttanut, hattu käteen ja kaunein sanankääntein kysymään, josko voisi päästä pellonlaitaan kyläilemään jahtivoudin kyttäyskoppiin. Siunaus ja ylistys, nyt luvan kanssa huippupaikalle. Kaiken tämän puussa tikkailla istumisen jälkeen oli melkoista luksusta asettua pehmeään nojatuoliin kopin suojaan. Vaikkei mitään lämmitystä ole ja edessä ikkuna on kokonaan auki, niin sisällä suojassa pärjää helposti jopa ihan paljain käsinkin.
Tiesin paikalla käyvän aivan varmasti peuroja. Avoimella paikalla kuunvalossa näkisi myös ampua läpi yön. Kyse olikin nyt enää vain siitä, soiko vellikello ensin minulle vai peuroille. Saavuin kopille vasta selvästi auringonlaskun jälkeen. Matkalla näkyi useita peuroja tienvarressa ja pelloilla. Mietin jo tulleeni liian myöhään ja pelottaneeni peurat paikalta.
Valmistauduin kuitenkin asemasotaan, levitin tavarat käden ulottuville ja otin mahdollisimman mukavan asennon lepotuolissa. Noin tunnin päästä havahduinkin arasti peltoa pitkin askeltavaan peuraan. Hetken jo näytti, ettei kulkusuunta ole kopille päin ollenkaan, vaan sivuitse kymmeniä metrejä ohi ruokinnan.
Lievää pettymystä oli ilmassa. Olisiko peura saanut jotain vihiä asemistani. Valmistauduin kuitenkin ampumaan, tarvittaessa vaikka hieman huonosta kulmasta, ampumasuunta on kuitenkin turvallinen. Otin peuran tähtäimeen ja huomasin samalla pienet sarvet korvien välissä. Olin aluksi paljain silmin katsoen luullut tulijaa harvinaisen isokokoiseksi vasaksi. Oudossa paikassa on välillä vaikea arvioida etäisyyttä ja yksinäisen peuran kokoa. En ottanut katselukiikareita esiin ollenkaan, kun pelkäsin peuran kuulevan avoimesta ikkunasta kolisteluani.
Sain pikkupukin ristikkoon ja odotin vain tilaisuutta, eli peuran pysähtymistä kylkiasennossa. Kaartelevan arka lähestyminen kuitenkin jatkui askel askeleelta. Lopulta klo 16:47 Hammerhed siunaa pikaiset terveiset peuran kaulaan. Pukki putoa suoraan jaloiltaan siihen paikkaan. Kopista ulos ja kiitollisin mielin sikari palamaan.
Luksus jatkuu, eli pellolle pääsee autolla aivan pukin viereen, joten sen isompia hikoilematta tai rehkimättä, peuran perkaus ja kuljetustelineelle nosto.
Olipa hyvä ilta :) Välillä kaikki menee ihan niin kuin suunnittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti