Nyt on aika taas istua hetkeksi viinilasin ääreen. Tänään viimeisenä päivänä olin vielä peurakyttyyllä. Keli oli mukavan lämmin, selvästi plussalla. Kausi oli kuitenkin kaikkineen erittäin haastava. Henkilökohtaisesti sain kaadettua ainoastaan neljä peuraa.
Onko se paljon vai vähän, on toki hyvin suhteellinen asia. Parhaimpana kautena kaatoja on tullut jopa 11. Siihen nähden tulos jäi toki selväksi pettymykseksi. Myös kyttyyllä vietettyyn aikaan suhteutettuna tämä kausi oli ehdottomasti pettymys. Kytiskertoja kertyi kaikkiaan 52, eli saalista keskimäärin joka 13. kerralla. Toisaalta käytetystä tuntimäärästä kertyy yli neljä täyttä työviikkoa. Se on aika paljon yksin puussa istumista pimeässä sateiden, myrskyjen ja pakkasten armoilla.
Pieni saalismäärä selittyy alkukauden vaikeiden keliolosuhteiden, mutta ehkäpä eniten omien valintojen kautta. Tällä kaudella halusimme kaverin kanssa tehdä jahdista ihan tarkoituksellisesti hieman urheilullisempaa. Keskityimme lähinnä kahdelle ruokinnalle, jotka sijoittuvat aikaisemmista vuosista poiketen keskelle metsää peurapolkujen risteyksiin. Kytistelykin tapahtui puunrunkoa vasten nojaavalta tikastuolilta, ainoastaan naamioverkon suojasta. Toisessa paikassa etäisyyttä ruokinnalle on 40 metriä ja toisessa vain vajaat 20.
Haastavuudeltaan tätä kytistelyä vertaisin lähinnä naakimiseen. Kun ei ole koppia ympärillä, niin kaikki hajut ja äänet leviävät ympäristöön esteettä. Toki siinä samalla myös itsekin pääsee nauttimaan luonnon keskellä olemisen hyvistä ja huonoista puolista täysimääräisesti. Kaikenlainen luonnon havainnointi nousee ihan uudelle tasolle. Metsästyksestäkin tulee selvästi jännittävämpää ja jahdillisesti nautinnollisempaa kuin lämmitetyssä kopissa kykkimällä.
Kyse on tietysti jahdillisesta kokonaiselämyksestä. Vaikka jokaisella kerralla ilman muuta toivoo saavansa saalista, ei saalis itsessään ole tässäkään lajissa loppupelissä se tärkein asia. Puussa yksin pimeällä suolla tunnista toiseen hiljaisuuden keskellä istuminen on myös hyvin meditatiivinen kokemus. Zeniläisen ajattelutavan mukaan pelkkä päämäärä ei ole tärkeä vaan myös se matkalla olo, eli tie, jota pitkin kuljetaan.
Tällä hieman itseironisellakin ajattelutavalla kausi oli suorastaan menestys ;)
Huomiotta ei tietenkään voi jättää komean kapitaalipukin eräksi saantia. Se on merkittävä onnistuminen tällä kyttäystavalla, mutta harvinainen saalis millä tahansa mittarilla katsottuna. Vaikka itse en ole mitenkään erityisen trofeesuuntautunut metsästäjä, on 12-piikkisen pukin näkeminen luonnossa lähietäisyydeltä sykähdyttävä kokemus. Kun tämä vielä kaiken lopuksi päättyy onnistuneeseen kaatoon ja trofeeksi seinälle, voi kauden laskea tässäkin suhteessa huippuonnistuneeksi.
Kaverin kanssa kimpassa saimme yhteensä seitsemän kaatoa. Kun näistä muutama peura päätyy myös omaan pakkaseeni, ei lihoja tarvitse ennen seuraavaa kautta liiemmin kaupasta ostella. Kausi on näinkin täyttänyt odotukset täysin.
Usein julkisuudessakin ihmetellään, mikseivät metsästäjät myy saalistaan kaikkien saataville kauppoihin. Miksi riistalihaa on niin vähän tarjolla? Jotkut jopa kadehtivat naapurinsa ”ilmaista lihaa” pakastimessa. Heidän kannattaisi kysyä itseltään, ovatko he valmiita maksamaan lihasta myös sen oikean arvon? Suhteessa käytettyyn aikaan, vaivaan ja selvään rahaankin, on valmiiksi leikatun ja vakuumiin pakatun peuranpaistin tai -fileen hinta jotakin aivan muuta kuin tehotuotetun broilerin.
Se maksaa verta, hikeä ja pakkasen puremia kyyneleitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti