Testissä Sako 85 Carbonlight 308 Win ja Steiner Ranger 3-12x56

Miltei koko syksyn ja alkutalven testissäni on ollut mielenkiintoinen työkaluyhdistelmä, hiilikuitutukkinen Sako -kivääri ja Steinerin hämärä/all-round -kiikaritähtäin. Aivan alkuun tunnelmani olivat melko ristiriitaiset. Lyhyt ja kevyt kivääri toi mieleeni lähinnä jonkinlaisen puskapyssyn tai koiramiehen aseen. Erityisesti keveys sai ajattelemaan rekyylin mahdollista terävyyttä. Toisaalta hiilikuitu ja rosteri näyttävät todella hyvältä ja huolettomalta yhdistelmältä. Ase tuntuu mukavalta kädessä, antaen hyvässä mielessä työkalumaisen vaikutelman.

Ajatus kestävyydestä ja huolettomuudesta istuu ajatusmaailmaani paljon paremmin, kuin koristeellinen ase, jota täytyy jatkuvasti varoa, putsata ja kuivata. Merkittävä osa omista jahdeistani on säiden armoilla kytistelyä. Yöllä kylmissään ja väsyneenä kotiin palattua ei ensimmäiseksi innosta aseen huoltaminen. Ennemmin sitä vain suuntaa saunaan ja jääkaapille.

Kiikaria kiinnittäminen ja kohdistaminen ampumaradalla 

Aivan ensimmäiseksi kiinnitetään kiikari aseeseen, tarkistetaan sopiva silmän etäisyys tähtäyksessä ja kiristetään ruuvit kunnolla.

Seuraavaksi irrotetaan lukko aseesta. Tuetaan ase mahdollisimman hyvin, katsotaan piipun läpi suoraa niin, että taulu näkyy mahdollisimman keskellä.

Taulua voi tarvittaessa tuoda lähemmäksikin, mutta tässä tapauksessa kohdistettiin suoraan sataan metriin.

Seuraavaksi naksautellaan kiikarin ristikko keskelle taulua asetta koko ajan vakaasti tuella pitäen.

Sitten vaan lukko kiinni, patruunaa pesää ja ampumaan.

Tarkistetaan osumat kiikarista, tehdään tarvittavat lisäsäädöt ja siinä se.

Sakon Hammerhead, Super hammerhead ja Range

Halusin samalla testata miten tässä Sako Carbonlightissa käyvät Hammerhead, Super hammerhead ja Range -patruunat. Jo kohdistuslaukauksissa yllätyin kuinka mukavasti eli pehmeästi aseen rekyyli potki. Vaikka hiilikuitutukkinen ase onkin todella kevyt, niin ampuminen oli kuitenkin varsin pehmeää, mutta jämäkkää. Ensimmäiset pisteet tästä.

Kohdistus tehtiin Hammerheadille, jolla tarkoitukseni oli pääsääntöisesti metsästää aseen testin aikana. Mielenkiintoista oli kuitenkin tarkistaa kohdistuksen ero Super hammerheadin ja Rangen kanssa. Parasta nimittäin olisi, jos näiden patruunoiden käyttöä voisi vaihdella ilman isompia säätöjä.

Sadalla metrillä kokovaippainen Range kävi noin viisi senttiä ylemmäs ja aavistuksen oikealle. Super hammerhead puolestaan samaisen viisi senttiä alemmas. Omaan käyttööni tämä oli erittäin hyvin toimiva käynti. Halutessaan nuo sentit voi helposti napsutella kiikarista patruunaa vaihtaessa. Mutta ihan käytännössä tuon pienen eron voi huomioida myös tähdätessä tai vain yksinkertaisesti jättää huomioimatta.

Oma metsästykseni on pääsääntöisesti tähän aikaan vuodesta peurojen ja pienpetojen kytistelyä. Ampumamatkojen ollessa yleensä 15-75 metriin, tyypillisesti 30-40 metriä. Näille etäisyyksille ei käyntierolla ole juurikaan merkitystä.

Hämäräkyttäystä

Tikastuolille istuessa ja ampumavalmiuteen siirtyessä huomasin yhdistelmän lyhyydestä sekä keveydestä selvän edun normaalisti käyttämääni Tikka/Zeiss -yhdistelmääni. Puussa ylhäällä on rajoitetusti tilaa ja kaikki ylimääräinen säätäminen aiheuttaa melua ympäristöön. Mitä kevyemmin ja helpommin ase on saatavissa valmiuteen, sen parempi. Vastaavasti varusteltuna oma Tikkani on 6 cm pitempi ja vajaan kilon kömpelömpi. Pimeässä ja ahtaassa tilassa tämä on merkittävä ero käsiteltävyydessä, kun samaan aikaan pitää toimia mahdollisimman äänettömästi.

Pieni mutta toimiva yksityiskohta; patruunan saa vedettyä patruunapesästä pois jahdin jälkeen, niin että aseen varmistin on koko ajan päällä. Nämä ovat niitä pieniä yksityiskohtia, jotka estävät vahingot silloin kuin tuntien kytistelyn jälkeen on fyysisesti sekä henkisesti jäässä.

Steiner Ranger 3-12x56

Yhdistelmän kiikaritähtäin Steiner Ranger 3-12x56 tuntui oikein toimivalta, jos tosin ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Pitkän testin aikana ehdin olla kytiksellä usein ja kokonaisaikaa kertyi kymmeniä tunteja. Olosuhteetkin vaihtelivat mustan maan pimeydestä lumiseen kuutamoon. Steiner Ranger 3-12x56 toimi kaikilla kerroilla kuten odottaa saattoikin.

Välillä otin mukaani verrokkipareiksi itselleni hyvin tutut Zeiss Victory Diavari 2,5-10x50 T* ja Zeiss Victory Varipoint 3-12x56 T* -kiikaritähtäimet. Ehkä hieman yllättäenkin Steineri pärjäsi Zeisseja vastaa kohtuullisen hyvin. Pienemmän Zeissin kanssa erot olivat hyvin pieniä. Steinerin tähtäinkuva valoisempi mutta Zeississa parempi kontrasti sekä sävykkyys. Isompi Zeissi Hieman parempi kaikilla osa-aluilla, mutta erot kuitenkin yllättävän pieniä.

Kokemukseni perusteella voin suositella Steiner Ranger 3-12x56 -tähtäinkiikaria. Se on toimiva työkalu hämäräkyttäykseen kohtuullisilla matkoilla. Ei missään mielessä markkinoiden paras, mutta riittävä miltei tilanteessa kuin tilanteessa.

Testin saldoa

Testi-iltojen aikana sain eräksi kolme valkohäntäpeuraa ja yhden supikoiran.

Olin myös päivän ajojahdissa, jolloin kiikaritähtäimen all-round -ominaisuudet tulivat testattua. Eikä kiikarin hieman suurempi paino haittaa yhtään, kun hiilikuitutukkinen ase on vastaavasti kevyempi. Plussana tietysti hyvä valovoima, jos jahti alkaa tai jatkuu hämärässä.

Ase on lyhyt ja kevyt, eli nopea nostaa poskelle.  Tukista saa hyvän otteen ja hiilikuitu tuntuu mukavalta paljaaseenkin käteen, vaikka pakkastakin oli välillä ihan rapsakasti. Viiden patruunan lipas mahdollistaisi myös riittävästi laukauksia tiukassa tilanteessa. Saalista en sillä kertaa saanut, mutta aseesta tai tähtäimestä se ei todellakaan jäänyt kiinni ;)


Kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus, josta on vaikea löytää mitään erityistä moitittavaa. Tähtäys sekä laukaisu toimivat moitteettomasti ja käsiteltävyys oli miellyttävää. Erityisesti Sakon hiilikuitutukkinen kivääri herättää omistushaluja.

Täältä löytyy lisää tietoa Steiner -kiikareiden laadusta:

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/02/Steiner-optik-laatu-testi-kokemus-kiikari.html


#teamsakonordic

Erämiehenglögi

Oletko kyllästynyt kauppojen valmisglögeihin? Eipä hätää, varsinkin jos pakastimessasi sattuu olemaan sopivasti puolukoita (karpaloa ja variksenmarjaa). Erämiehenglögin pohjaksi tehdään nimittäin aivan ensimmäiseksi puolukkatuoremehua.

puolukkatuoremehu

3 kg puolukoita
5 l vettä
3 tl sitruunahappoa
n. 300 g sokeria/mehulitra

Laita jäiset puolukat isoon kattilaan. Kaada kiehuva vesi päälle. Lisää sitruunahappo ja soseuta marjat sauvasekoittimella velliksi. Anna tasaantua huoneen lämmössä seuraavaan päivään ja nosta kattila vielä viileään pariksi päiväksi.

Valuta mehu siivilän läpi toiseen astiaan ja sen jälkeen vielä kerran harsokankaan läpi (puolukanperkeistä saat keittämällä/hillosokerilla vielä hilloa). Laita suodatettu mehu kattilaan ja hetkeksi liedelle. Kuumenna mehu vähintään 70 asteiseksi. Lisää sokeri, sekoita kunnolla, maista ja lisää vielä halutessasi sokeria.

Pullota mehu ja jäähdytä. Mehu on erittäin hyvää ruoka- ja janojuomaa 1:1 veteen sekoitettuna. Toimii hyvin myös lantrinkina tai liköörinä sellaisenaan, kunhan lisäät siihen häppää ;)

Erämiehenglögi

Erämiehenglögiin tulee puoliksi puolukkatuoremehua ja vettä. Aloita keittämällä vettä. Voit halutessasi maustaa veden neilikalla, kanelilla, inkiväärillä, pomeranssinkuorella ja kardemummalla. Glögiin voi käyttää samoja mausteita kuin piparkakkuihin. Anna mausteiden hautua hetken. Siivilöi vesi ja lisää puolukkatuoremehu. Lämmitä, kaada mukeihin ja sekaan mieleistäsi jaloa alkoholijuomaa. Viimeistele rusinoilla sekä mantelilastuilla.

Uusi paikka, vanhat kujeet

Eilen illalla oli aivan erinomainen peurankytistelykeli. Reippaat kymmenkunta astetta pakkasta, tähtikirkas yö ja miltei täysikuu. Harmitti ainoastaan se, ettei ruokinnoillani ole käynyt viimepäivinä peuroja, kuin vain ihan satunnaisesti. Pelloilla näkee kuitenkin peuroja aivan jatkuvasti, rohkeimmat pyörivät meidän takapihallakin ilta toisensa jälkeen.

Eipä auttanut, hattu käteen ja kaunein sanankääntein kysymään, josko voisi päästä pellonlaitaan kyläilemään jahtivoudin kyttäyskoppiin. Siunaus ja ylistys, nyt luvan kanssa huippupaikalle. Kaiken tämän puussa tikkailla istumisen jälkeen oli melkoista luksusta asettua pehmeään nojatuoliin kopin suojaan. Vaikkei mitään lämmitystä ole ja edessä ikkuna on kokonaan auki, niin sisällä suojassa pärjää helposti jopa ihan paljain käsinkin.

Tiesin paikalla käyvän aivan varmasti peuroja. Avoimella paikalla kuunvalossa näkisi myös ampua läpi yön. Kyse olikin nyt enää vain siitä, soiko vellikello ensin minulle vai peuroille. Saavuin kopille vasta selvästi auringonlaskun jälkeen. Matkalla näkyi useita peuroja tienvarressa ja pelloilla. Mietin jo tulleeni liian myöhään ja pelottaneeni peurat paikalta.

Valmistauduin kuitenkin asemasotaan, levitin tavarat käden ulottuville ja otin mahdollisimman mukavan asennon lepotuolissa. Noin tunnin päästä havahduinkin arasti peltoa pitkin askeltavaan peuraan. Hetken jo näytti, ettei kulkusuunta ole kopille päin ollenkaan, vaan sivuitse kymmeniä metrejä ohi ruokinnan.

Lievää pettymystä oli ilmassa. Olisiko peura saanut jotain vihiä asemistani. Valmistauduin kuitenkin ampumaan, tarvittaessa vaikka hieman huonosta kulmasta, ampumasuunta on kuitenkin turvallinen. Otin peuran tähtäimeen ja huomasin samalla pienet sarvet korvien välissä. Olin aluksi paljain silmin katsoen luullut tulijaa harvinaisen isokokoiseksi vasaksi. Oudossa paikassa on välillä vaikea arvioida etäisyyttä ja yksinäisen peuran kokoa. En ottanut katselukiikareita esiin ollenkaan, kun pelkäsin peuran kuulevan avoimesta ikkunasta kolisteluani.

Sain pikkupukin ristikkoon ja odotin vain tilaisuutta, eli peuran pysähtymistä kylkiasennossa. Kaartelevan arka lähestyminen kuitenkin jatkui askel askeleelta. Lopulta klo 16:47 Hammerhed siunaa pikaiset terveiset peuran kaulaan. Pukki putoa suoraan jaloiltaan siihen paikkaan. Kopista ulos ja kiitollisin mielin sikari palamaan.

Luksus jatkuu, eli pellolle pääsee autolla aivan pukin viereen, joten sen isompia hikoilematta tai rehkimättä, peuran perkaus ja kuljetustelineelle nosto.

Olipa hyvä ilta :) Välillä kaikki menee ihan niin kuin suunnittelee.

Peurajahtia Sarkolassa

Jälleen kerran iso kiitos Suoniemen Metsästysseuralle kutsusta peurametsälle viime lauantaina. Mäyräkoiria käyttäen peurojen ajojahti on mielestäni yksi parhaista metsästystavoista. Miltei sadan metsästäjän jahti oli taas hyvin organisoitu ja tyylikkäästi järjestetty. Peurojen lisäksi bonuksena oli lupa ilvekselle (joita alueella on useita) sekä tietysti pienpedoille.

Ensimmäisellä passipaikalla pellon reunassa näinkin heti emän ja vasan, mutta riittävän hyvää ampumatilannetta ei tullut, joten tyydyin vain katselemaan ohimarssia. Reilun puolen tunnin päästä tulee selkäni takaa, jälleen pari peuraa (mahdollisesti samat), mutta nyt täyttä vauhtia jatkuvasti loikkien. Vaikka etäisyys ei ollut kuin muutama kymmenen metriä, ei tällaiseen tilanteeseen kannata edes yrittää, ainakaan minun ampumataidoillani.

Laukauksia kuului tasaiseen tahtiin ympäristöstä ja radiossa kerrottiin kaatoilmoituksia. Mukava kuulla ajon toimineen loistavasti, vaikkei itselläni ruuti palanutkaan. Sen verran kuitenkin pääsin asetta nostelemaan ja kiikarilla tähtäilemään, että testissä olevaan Sako/Steiner -yhdistelmään sai hieman ajojahtikokemusta. Sako 85 Carbonlight on kyllä harvinaisen miellyttävän tuntuinen kivääri. Se on lyhyt ja kevyt, eli nopea nostaa poskelle. Tukistaa saa hyvän otteen ja hiilikuitu tuntuu mukavalta paljaaseenkin käteen, vaikka pakkastakin oli ihan rapsakasti. Viiden patruunan lipas mahdollistaisi myös riittävästi laukauksia tiukassa tilanteessa.

Steiner Ranger 3-12x56 kiikaritähtäin ei ole ehkä kaikista optimaalisin ajojahteja silmällä pitäen, mutta toimii oikein hyvin allround-tähtäimenä, eli joka paikan höylänä. Eikä kiikarin hieman suurempi paino haittaa yhtään, kun hiilikuitutukkinen ase on vastaavasti kevyempi. Plussana tietysti hyvä valovoima, jos jahti alkaa tai jatkuu hämärässä.

Puoliltapäivin kokoonnuttiin kertomaan aamupäivän kuulumiset ja nauttimaan erinomaista peurakeittoa sopatykin äärellä.

Iltapäivällä pääsin myös aivan erinomaiseen passipaikkaan. Ympärillä kyllä tapahtui ja paukettakin kuului, mutta omalle sektorilleni ei riistaa ilmestynyt.

Ehdoton kohokohta oli kuitenkin päivän päättävä riistaparaati. Kaikkineen kymmenen peuraa saaliina, joukossa myös oikein komeita pukkeja. Kiitos päivästä järjestäjien lisäksi kaikille uusille ja vanhoille kamuille. Oli oikein mukava tavata näissä merkeissä.

Pitkä odotus palkittiin

Kytispaikallani suolla on ollut pitkään hiljaista, ellei taannoista ilvesinvaasiota lasketa. Riistakameran kuvia on tullut todella harvakseltaan… ei edes joka viikko. Nyt kuitenkin toissapäivästä alkaen pari ylivuotiasta pukkia on käynyt pitkin päivää ja yötä, joten päätin eilen illasta lähteä sparraamaan poikia, ellen suorastaan haastamaan riistaa.

Olipa tosiaan mukava palata suolle pitkästä aikaa. Istua tikkailla omissa ajatuksissa, tutussa maisemassa ja suopursun tuoksussa. Pari astetta pakkasta on oikeastaan paras mahdollinen ilma kytistelyyn, niinpä tulin paikalle jo hyvissä ajoin kahden jälkeen. Sehän tässä kytistelyssä on parasta, nimittäin täydellinen kiireettömyys. ”Aikaa on, vaikka susia saareen soutais”. Kyttyyllä aika on lähes ehtymätön luonnonvara. Mihinkään ei ole kiire ja kotiin lähdetään vasta akkujen latauduttua täyteen…

Laturi kuitenkin piippasi jo parin tunnin päästä, kun kuvista tuttu pikkupukki hiipi paikalle hiljaisessa hämärässä. Jostain syystä peura kuitenkin parkkeerasi itsensä ruokinta-automaatin väärälle puolelle, johon tikkailtani on erinomaisen huono sihti. Pukista näkyi vain takakolmannes. Aikani tähtäilin, kunnes väsyin odottamaan ja vaihdoin katselukiikareihin. Peura vain jatkoi mutusteluansa nurinkurisesti ruokinnan väärältä puolelta.

Lopulta käytännöllisyys voitti. Pukki loikkasi automaatin takaa porkkanapinolle, kääntyi kuin käyttöohjetta lukien puhtaaseen kylkiasentoon. Niinpä napsautin varmistimen pois päältä. Hammerhed lähti viemään terveisiä klo 16:31 lavan eteen keskelle kaulaa. Pikkupukki putosi suoraan jaloiltaan porkkanakasan päälle.

Olipa mahtava tunne. Hieno ilta ja testissä oleva Sako/Steiner -yhdistelmä ansaitsee työkaluna pisteensä. Muutamassa viikossa niihin on tottunut, jopa tykästynyt enemmän kuin omaan rakkaaseen Tikka/Zeiss -työpariini, joka sekään ei ole huono. Fiilis oli niin hyvä, etten antanut edes sikarilakkoni estää hyvää hetkeä, niinpä pistin pöllin palamaan kiitollisin mielin ;)

Paikalle päästyäni huomasin, että pikkupukki on pieni lähinnä sarvistaan, mutta kroppaa riittää vedettäväksi yllin kyllin. Niinpä tartuin peuraa sarvista, vedin hieman sivuun ja perkasin supeille aterian.

Kaverin sairausloma jatkuu edelleen, joten tästä oli taas selvittävä eteenpäin pelkästään omin voimin. Reppu selkään, ase kaulalle ja peuraa vetämään. Seitsemän pysähdyksen taktiikalla saalis tienposkeen ja autoa hakemaan puolen kilometrin päästä. Loppupunnerrus ja pukki lopulta kuljetustelineellä. Kuka väittää, ettei kytistely ole urheilumetsästystä? :D

Elämää suurempaa lammasmetwurstia

Nyt on ihan pakko hieman mainostaa. Olisi perin itsekästä mutustella näitä vain kaikessa hiljaisuudessa… Ostin Mikkolan lammastilalta poikkeuksellisen hyvää metwurstia.

Se on valmistettu 100% lampaanlihasta, eikä sisällä lisättyä silavaa, eli possunrasvaa ollenkaan. Tämä on siis lampurin itsensä ohjeistamana Wigrenin makkaratehtaassa tehtyä herkkua. Tästä johtuen tämän metukan maku on aivan poikkeuksellisen rikas. Rakenne on vähärasvaisuuden ansiosta erittäin tiukka ja siitä on helppo vuolla halutessaan, vaikka seitinohuita suikaleita. Tätä tuleekin naposteltua ihan tällaisenaan siivu toisensa perään. Toimii siis oluen tai punkun kanssa erittäin hyvänä TV-snacksinä. Ja jos oikein haluaa hifistellä, niin sitten tehdään tsatsiki-kastike dipiksi.

Kastike syntyy helposti. Halkaise tuorekurkku ja poista siemenet. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja sekoita maustamattoman jogurtin (1/2 l) joukkoon. laita sekaan myös neljä hienonnettua valkosipulinkynttä, sitruunamehua (2 rkl), juoksevaa hunajaa (1 rkl), oliiviöljyä (1 rkl), silputtua tiiliä/minttua, sekä ripaus suolaa ja pippuria.

Hyvä metwursti sopii tietysti myös tapaspalana, lämpimissä voileivissä, salaatissa, keitoissa, pastakastikkeissa, paellassa, pataruuissa, pitsassa, munakkaassa, kiusauksissa, lasagnessa, chili con carnessa …

Luonnollisestikaan tähän metukkaan ei ole lisätty myöskään jauhoja tai maitoproteiineja, joten se on gluteeniton ja laktoositon. Metwursti säilyy jääkaapissa erinomaisen pitkään. Tämän erän viimeinen käyttöpäivä on 28.4.2017. Itsekin tuli hankittua kolme kiloa :)

Että mistäkö sitä saa. Ei välttämättä kovin kauaa, tämä on nyt tämä erä ja sitten se loppuu, mutta täältä löytyvät yhteystiedot.


www.mikkolantila.com

EKA -teurastussetin arvonta

Tämän kertaiseen EKA -teurastussetin arvontaan osallistui 25 riistareseptiä. Kiitos kaikille osallistujille. Tänään 18.11. suorittamani arvonnan voittaja on numero #18 eli Markku Törhönen. Onneksi olkoon! Laita yhteystietoja tulemaan, jotta voin pistää setin postiin.

Markun resepti kannattaa laittaa muistiin. Carpaccio on mainio alkupala talven juhlahetkiin. Peuran lisäksi resepti toimii erittäin hyvin myös hirven- ja metsäkauriin lihasta.

Peura Carpaccio

Jos teet ulkofileestä niin se kannattaa leikata pitkittäissuunnassa kahtia - tulee helpommin suupalan kokoista siivua. Voit lihan ollessa sulana ripotella kevyen suolan pintaan, sitten elmukelmulla tiiviiseen rullaan ja pariksi tunniksi pakkaseen niin saat leikattua seitinohuita siivuja. Pidä lempijuomasi lähettyvillä niin voit aloittaa siivuttelun jo odotellessasi lihan pakastumista.

Lihan lisäksi tarvitset:

Parmesaanilastuja
Tuoretta timjamia
Kantarelleja (mielellään pienikokoisia)
Silmusalaattia
Sormisuolaa
Mustapippuria

Sekä ns. pikamajoneesia varten

1 kananmuna
1dl Ruokaöljyä (rypsi tms.)
Pari rkl Worchester kastiketta
Pari rkl Dijonia

Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja nostele tarjoiluastiaan. Vältä "pinoamista" koska siivut tarttuvat toisiinsa.

Pyöräytä muna ja ruokaöljy majoneesiksi, mausta wochesterilla ja Dijonilla oman maun mukaan. Itse lisäsin hieman myöskin suolaa ja hunajaa - saat paremmin ruokaöljyn maun piiloon.

Ripottele majoneesi lihojen päälle. Perään Sormisuolaa ja mustapippuria.

Käytä kantarellit paistinpannulla ja ei kun sekaan.

Koristele parmesaanilastuilla, silmusalaatilla ja tuoreella timjamilla.

Kaada lasiin hyvää olutta tai viiniä, suuntaa ainekset ääntä kohti ja nauti lyhyestä hiljaisesta hetkestä.


Täältä löytyy myös tämän blogin carpaccio-resepti.

Steiner Nighthunter 8x56 -katselukiikaritesti

Välillä ihmettelen, kuinka vähän suomalaisilla metsästäjillä on käytössään katselukiikareita. Erityisesti kyttäysjahdissa hyvistä hämäräkiikareista on aivan kiistaton etu. Koko katselukiikareiden idea on, että ne ovat nopeasti esille otettavissa (roikkuvat kaulassa), hyödyntävät stereonäköä (kaksi silmää näkee aina paremmin kuin yksi), ovat helpommin käytettävissä (tähtäinkiikari on kiinni aseessa) ja hämärässä niillä näkee paremmin, kuin paljaalla silmällä tai pelkällä tähtäinkiikarilla. Jatkuva tähtäinkiikarin läpi tihruaminen myös rasittaa silmiä aivan eri tavalla kuin katselukiikareiden käyttäminen.

Viime viikot olen peurankyttäyksen ohella testaillut mielenkiintoista Steinerin työkalua, eli Nighthunter 8x56 -hämäräkiikareita. Testijaksoon on sisältynyt lumetonta pilvistä pimeyttä ja valkoisen maan kuutamollista yötä. Voin sanoa tykästyneeni niiden käytettävyyteen, vaikkeivat ne ihan täydelliset olekaan.

Steiner Nighthunter 8x56 on suunniteltu erityisesti hämäräkäyttöön ja ero tavallisiin (esim. Nikon Trailblazer 10x50) katselukiikareihin onkin näissä olosuhteissa täysin selvä.

Aivan erityisesti Nighthunterin Auto-Focus ominaisuus on erittäin kätevä. Käytännössä useimpien tavallisten kiikareiden tarkentaminen pimeässä tarkasti on hankalaa, jos ei jopa mahdotonta. Niinpä kyttyylle tullessa vielä valoisaan aikaan, kannattaa katselukiikarit tarkentaa ensimmäiseksi oletettuun etäisyyteen teräviksi. Nighthunterin kuva on kuitenkin aina automaattisesti terävä 20 metristä äärettömään.

Useimmiten tämä on hyvin optimaalinen, mutta yhtenä testi-iltana yritin katsella/tunnistaa 10-15 metrin päässä pusikon pimennossa supikoiraa, eikä se kunnolla onnistunut Auto-Focus ominaisuudesta johtuen. Toki lähelle kiikareilla katselu on poikkeuksellista, mutta pimeässä sekin on välillä tarpeellista. Toisaalta onnistumiskokemuksia oli selvästi enemmän. Eräänä iltana luulin ruokinnalle tulleen aikuisen naaraspeuran (matkaa vain 40 metriä), mutta Nighthuntereilla näin noin tuuman pituiset sarventyngät ja tajusin asiakkaan ylivuotiseksi pukiksi, jolla kroppa on kasvanut selvästi sarvia paremmin.

Väitän, että nuo tappisarvet olisivat jääneet huomaamatta ilman kunnollisia hämäräkiikareita. Tällaisella pienellä huomiolla voi olla iso merkitys, jos esimerkiksi naaraita säästetään, mutta tynkäsarviset pukit poistetaan.

Noin yleisesti ottaen Nighthunterin ergonomia on toimiva. NBR-Longlife -kumipinnoite tuntuu käteen hyvältä ja niistä saa kunnon otteen äänettömästi. Kiikareissa on myös luminoivat (pimeässä hehkuvat) merkit, jotka helpottavat niiden löytymistä kyttäyskopin pimennossa (jos ne eivät roiku kaulalla).

Myös kaulahihnan kiinnitys on suunniteltu kätevästi klipeillä irrotettaviksi ja uudelleen kiinnitettäviksi. Pieni mutta varsin käytännöllinen ominaisuus tämäkin. Kaiken kaikkiaan rakenne vaikuttaa erittäin kestävältä (takuu 30 vuotta), vesitiiviyttäkin luvataan jopa viiteen metriin asti.

Aivan kirkkaimpaan kärkeen Nighthunter ei yllä, jos sitä vertaa, vaikka kyttyyllä käyttämääni Zeiss Victory 8x56 T* -kiikareihin tai aiemmin testaamaani Zeiss VICTORY HT 8x42 -katselukiikareihin. Toki erot tähän kärkiluokkaan ovat selvät, mutta toisaalta voi kysyä itseltään kuinka paljon antaa merkitystä sävykkäämmälle ja kontrastirikkaammalle kuvalle. Ja ennen kaikkea, kuinka paljon on siitä valmis maksamaan.

Mielestäni Steiner Nighthunter 8x56 on hyvä työkalu hämäräkyttäykseen ja miksei myös yleiskiikareiksikin, jos reilun kilon paino ei tunnu liian isolta kaulassa roikottamiseen. Erityisesti Auto-Focus ja hinta/laatusuhde yllättivät positiivisesti. Suosittelen lämpimästi kytiskäyttöön.

Steiner Nighthunter 8x56

Objektiivi: 56 mm
Suurennos: 8 x
Paino: 1090 g
Leveys: 200 mm
Korkeus: 212 mm
Ulostulopupillin halkaisija: 7,1 mm
Näkökenttä 1000 m: 135 m
Tarkennus System: Auto-Focus
Vedenkestävä: jopa 5 m
Täyte: typpi
Lämpötila: -40 ° C | +80 ° C
Takuu: 30 vuotta


Täältä löytyy lisää tietoa Steiner -kiikareiden laadusta:

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/02/Steiner-optik-laatu-testi-kokemus-kiikari.html


#teamsakonordic

Cat walk -ilvestelyä ruokinnalla

Vajaan viikon on päivisinkin ruokinnalla ollut ruuhkaa kuin Ilveksen maalilla. Emo ja kaksi pentua ovat selvästi käsittäneet ruokintapaikan idean eri tavalla kuin sen tarkoitin.

Havaintojen perusteella Ilvekset pitävät läheistä mäennyppylää asentopaikkanaan. Ovat saaneet napattua peuran tai kaksi läheltä ruokintaa. Päivisin poikaset opettelevat pyydystämään lintuja ja myyriä kaura-automaatin läheisyydestä.

Selvää on, että peurat kaihtavat suopassiani ilvesten takia ja evakkoretkeni toiselle ruokinnalle jatkunee vielä pitkään.

Moni mies manalle männöö iliman ilevexen lihatta.

-Suomalainen sananparsi

No, wanha manselainen viisaus kertoo: ”Ilves murisee, mutta Tappara on terästä”…

Kauden toinen peura eräksi

Eilen aamusta heräsin toiveikkain ajatuksin. Vihdoinkin kelit selvästi pakkasella ja ohut lumipeite maassa. Yön aikana ja pitkin aamua oli riistakameroistakin alkanut tippua pitkästä aikaa useita kuvia peuroista… lähes täydellistä, kunnes suolta tulee kuvia kolmesta ilveksestä. Kissat jäävät ruokinnalle pyörimään koko päiväksi.

Tuumaustauko ja taktiikan vaihto. Turha kuvitellakaan, että peuroja näkyisi suolla vähään aikaan. Siirryn siis tuliasemiin toiselle ruokinnalla, josta kuvia peuroista on muutenkin tullut enemmän.

Pääsen samalla jatkamaan toden teolla, jo joitakin viikkoja sitten aloittamiani testejä Steiner Nighthunter 8x56 hämäräkiikareista ja Sako 85 Carbonlight 308 Win kivääristä Steiner Ranger 3-12x56 optiikalla. Mielenkiintoisia työvälineitä kaikki. Jo ennen illan kyttyitä olin saanut näistä lähes pelkästään positiivisia kokemuksia. Erityisesti Sakon hiilikuitutukkinen kivääri herättää omistushaluja.

Illan sää oli varsin talvinen. Pikkupakkanen yhdistettynä navakkaan tuuleen käy näin äkkiseltään taas luihin ja ytimiin. Menin kyttyylle jo reilusti ennen kolmea iltapäivällä. Vajaan parin tunnin värjöttelyn jälkeen alkaa tapahtua aivan yhtäkkiä. Vielä ihan kohtuullisessa valossa näen peuran ilmestyneen ruokinnalla aavemaisen hiljaa, kuin tyhjästä.

Katselen ensin paljain silmin (matkaa vain 40 metriä) ja luulenkin tulijaa aikuiseksi naaraaksi. Peura on perä edellä pitkittäin suuntaani. Katselukiikareilla näen noin tuuman pituiset sarventyngät ja tajuan asiakkaan ylivuotiseksi pukiksi, jolla kroppa on kasvanut selvästi sarvia paremmin. Siis oikein hyvää grillilihaa ja kannanhoidollisestikin poistettava yksilö.

Otan kiväärin esiin ja napsautan varmistimen pois päältä. Pukki siirtyy eteenpäin ja kääntyy kyljittäin, mutta niin, että lapa jää männyn rungon taakse. Odottelen aikani ja alan jo hieman tuskastua. Lopulta peura kuitenkin etenee ratkaisevat sentit. Niinpä Hammerhed vie terveiset kaularangan tyveen klo 16:35. Pukki putoaa niille sijoille.

JESS!!! Kiitollisin mielin sikari palamaan, kauden toinen peura on nyt siis saatu eräksi. Tunnelmaa ei häiritse edes se, että tiedän tästä sen hikisen osuuden alkaneen. Tällä kertaa olen yksin liikkeellä, eikä siis kaveria voi kutsua jelppimään.

No, perkaan peuran ja laitan kamat kasaan. Ei auta… reppu selässä ja ase kaulalla roikkuen alan vetää pukkia pitkin pimeää kuhmuraista maastoa. Reilun puolen kilometrin matka autolle taittuu tuskaisen hitaasti, lopulta kahdeksan pysähdyksen taktiikalla. Vielä viimeinen koitos lihakset maitohapoilla, mutta saan kuitenkin peuran punnerrettua kuljetustelineelle ja matka lahtivajalle voi alkaa.

Olipa hyvä jahtipäivä pitkästä aikaa!

Kerrostalokyttääjät ja metsästys

Sain viestin helsinkiläiseltä kaveriltani. Tarina oikeasta elämästä ja citymetsästäjän arjesta. Kirjeenvaihtoa isännöitsijän kanssa:

Vastaus ilmoitukseen

Hei,

Sain 19.10 kirjeenne ja moitteenne otsikolla ”ilmoitus”. Näkemykseni mukaan moitteenne on aiheeton. Väitätte ilmoituksessanne, että ruhot parvekkeellani olisi ”suuri terveysriski”. Ruhot olivat parvekkeella alle kaksi vuorokautta ja poistin ne 3 vuorokautta ennen kirjeen saapumista. Kuvassa näkyvät ruhot olivat peuroja, joita raakakypsytin täysin Suomen Riistakeskuksen ohjeiden mukaan. Tässä tapauksessa alle kaksi vuorokautta. Alla lainaus ja lähde:

 ”Hirvieläimiä voidaan riiputtaa hyvissä olosuhteissa viikon, lämpimämmässä muutaman päivän.” Lähde: http://riista.fi/metsastys/ohjeita-metsastajalle/saaliin-kasittelyn-ohjeet/hirvielainsaalis/

Näin ollen en katso aiheuttaneeni minkäänlaista tautiriskiä vaan käsitelleeni metsästyssaalista ohjeiden mukaan saalista kunnioittaen ja elintarvikehygienia huomioiden. Esimerkiksi Elintarvikelaki kieltää vain kyseisten peuranlihojen myymisen, mihin en ole syyllistynyt. Moitteessanne ette viitannut muuhun haittaan, kun yllä mainittuun tautiriskiin mitä tuskin ympäristöviranomaiset sen enempää kuin terveysviranomaisetkaan on vahvistanut. Korjatkaa toki, jos ristiriitaa Suomen Riistakeskuksen ohjeiden ja mainitsemanne viranomaisten välillä esiintyy. 

Minkäänlaista hajuhaittaa ei ihmisruuaksi kelpaavassa lihassa voi olla, ettekä sitä myöskään ilmoituksessanne maininnut sen enempää, kun mahdollista esteettistäkään haittaa. Ette myöskään viitannut järjestyssääntöjen rikkomiseen mihin en nähdäkseni ole myöskään syyllistynyt. 

1. Mikä on siis se laki ja pykälä, jota olen nähdäksenne toiminnassani rikkonut ja johon moitteenne perustuu? 

Ilmoituksessanne uhkaatte myös varoituksen uhalla, ettei ruhoja jatkossa saa asunnostani löytyä. Tämä tarkoittaisi sitä, etten saisi esimerkiksi ostaa kokonaista eläinlääkärin tarkastamaa luomukaritsaa tai poronvasaa ja pilkkoa ja pakastaa se keittiössäni. 

2. Millä oikeudella katsotte voivanne estää yksittäisen asukkaan tietynlaisen laillisesti myytävän elintarvikkeen kulutuksen ja mihin lakiin ja pykälään kieltonne perustuu?

Kotimaisia lahjaideoita metsästäjälle

Isänpäivää ja joulua pukkaa, vaan mitä lahjaksi metsästäjälle? Aika harvoin löytää metsästysaiheisia käyttö- ja koriste-esineitä, joita kehtaisi laittaa omiinkin nurkkiinsa. Facebook-kaverini Jani Hänninen tekee teräksestä tyylikkäitä ja kestäviä esineitä riistan riiputustelineistä tulisijoihin ja puunkantotelineisiin.

Tuotteissa kuvataan pääsääntöisesti metsästystilanteita, riistaa ja koiria. Yrittäjä on intohimoinen metsästäjä itsekin. Hänellä on Insinöörikoulutus ja lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus ohutlevytöistä. Luonnollisesti kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

Tuotteissa on yksityiskohtaisen tarkat kuvat. Valmistuksessa käytetään uusinta tekniikkaa.  Kaikkiin malleihin saa tarvittaessa tehtyä muutoksia, esimerkiksi tekstin voi vaihtaa. Uusia esineitä ideoidaan ja valmistetaan koko ajan. Aina voi kysyä myös jotain spesiaalia.

Parhaiten tuotteita löytyy Facebookista, mutta myös sivuilta www.huntsteel.com löytyy kaikenlaisia.