Eilen päivällä käytiin kaverin kanssa hakemassa peuroille lisää evästä Forssasta. Saimme hyvää palvelua (www.porkkanaa.fi) ja selvästi parempilaatuisia (pestyjä, säkitettyjä ja sopivan pieniä) porkkanoita, kuin mitä joistain muista paikoista aikaisemmilla reissuilla haetut. En pidä hintaankaan laatuun nähden mitenkään korkeana, sillä 30 kpl 20 kg säkkejä maksoi vain 90 €. Siis yhteensä 600 kg ja kilohinnaksi vain 0,15€.
Siispä illalla taas kyttyylle. Parinkymmenen kilon porkkanasäkki, varustereppu sekä ase kantoon ja peurapolkua pitkin ruokintapaikalle. Välillä meinasi kuitenkin usko loppua, kun reppua nostaessani nitkautin samalla selkäni. Muutama vattu ja kele yhteen puristuneiden hampaiden välistä; kyllä vanhalla vaivoja riittää.
Moni vaan erehtyy luulemaan, että ruokintapaikalta metsästäminen on kevyttä ja helppoa. Miltei kuin torilla jaettaisiin ilmaista ruokaa.
Lopulta olin taas samalla ruokinnalla, josta sain kauden ensimmäisen pukin. Ei kun porkkanapuffetti tarjolle ja tikastuolille istuskelemaan. Seuraavaksi alkaa kauden 21. meditaatiohetki. Vajaan tunnin odottelun jälkeen näen ruokinnan takana jotain joka kiinnittää huomioni. Nyt on jo niin hämärää, ettei paljain silmin käytännössä erota kuin korkeintaan hyvin epämääräisen hahmon ja liikettä.
Kiikarilla näen aikuisen naaraspeuran noin kymmenen metrin päässä ruokinnalta. Katselen hetken vielä ympäristöä varmistuakseni, että kyseessä on sama yksinäinen naaras, joka ilta toisensa jälkeen on käynyt ensimmäisten joukossa ruokinnalla. Yleensä vain puolituntia tai tunti lähtöni jälkeen.
Ampumakulma ei ole aivan optimaalinen, niinpä pelaan varman päälle. Nostan ristikon keskelle lapaa, puristan kevyesti ja terveiset menevät perille klo 16:45. Hetkeksi hämmennyksen tunne valtaa mieleni. Laukauksen jälkeen ei kuulu mitään ääniä, ei pakolaukkaa, ei oksien risahtelua, ei sätkimistä tai potkimista. Kiikaristakaan ei näy yhtään mitään ampumapaikalla.
No, pulssin laskeutumista odotellessa sikari palamaan. Seuraavaksi hyvin varovainen laskeutuminen jäästä liukkaita metallitikkaita kipeän selän kanssa. Könyän ampumapaikalle ja kiitän kauden toisesta peurasta. Luoti oli lävistänyt molemmat lavat olkaluiden kohdalta, niinpä peura oli pudonnut suoraan paikalleen ja kierähtänyt ojanpenkalta alas.
Laitan kaverille viestiä, jotta lihasvoimia tarvitaan. Vedän peuran ylös ojasta ja perkaan roippeet odotellessani. Seuraavaksi onkin sitten taas se sama mietintä, vetääkö peuran oikoiseen hakkuuaukea/taimikko/ryteiköstä vai kiertotietä peurapolkua pitkin. Ensimmäinen vaihtoehto ei houkuttele viimekertaisen rypemisen jälkeen ollenkaan. Nyt vielä ohut lumikerros on peittänyt risut ja kuopat näkyvistä, joten päädymme jälkimmäiseen. Pitkällä köydellä veto sujuukin yllättävän helposti vain kolmen pysähdyksen taktiikalla. Jos tosin tämäkin, paita märkänä, iltalenkistä kävi.
