Kauden kahdeksas peura

Eilen ilta kului taas kytishommissa, niin kuin lähes kaikki muutkin illat viimeaikoina. Jahtionni on jatkunut suotuisana, mutta pientä yskähtelyäkin on ollut näkyvissä. Peurat ovat kulkeneet omia aikojaan ja polkujaan, joista on välillä ollut vaikea saada selvää. On ollut kokonaisten vuorokausien katkoksia. Riistakameroiden ja jälkihavaintojen mukaan aikaisemmin ”varmat paikat” ovat olleet tyhjää täynnä.

Kausi on lopuillaan ja kelit suotuisia. Nyt siis pitäisi toimia, koska hetken päästä odotellaankin jo hartaasti syksyä. Peurojen aatoksia miettiessä vein toissapäivänä metsään kolmen peurapolun risteyspaikan vierelle 25 kiloa porkkanoita ja muovikassillisen omenalohkoja. Paikka on hiukan hankala, koska sinne joutuu rämpimään kolmesataa metriä hangessa, eikä risukon takia paikalle pääse autolla.

Kuntoilu on toki hyväksi, mutta kyttyylle mennessä joutuu pukeutumaan aivan eri tavalla kuin liikkeellä ollessa. Lisäkuormana kulkevat vielä varustereppu, ahkio ja ase. Kytisistuskelun aloittaminen selkä märkänä muuttuukin hetken päästä melkoisen kylmäksi odotteluksi.

Operaation idea oli pysäyttää ohikulkevat peurat luontaisilta kulkureiteiltään hetkeksi omenoille. Eilen illalla neljän korvilla sitten kiipesin puuhun kyhättyyn pressumajaan odottelemaan. Reilun tunnin päästä havahdun ylivuotiseen naaraspeuraan, joka seisoo puolivälissä matkalla porkkanapinolle. Kaiken lisäksi peura on kääntyneenä minua kohti, eikä näytä vähääkään kiinnostuneelta ilmaisesta buffetpöydästä. Olin passannut ampuma-asennon ruokinnan suunnalle ja nyt peura lähtee hiljalleen löntystelemään yhä lähemmäksi. Noin viidentoista metrin päässä se pysähtyy hetkeksi ja kääntää hiukan kylkeään poistuakseen toista polkua metsään.

Tukalassa asennossa päätän jättää kikkailut sikseen ja tähtään keskelle lapaa. Terveiset lähtevät klo 17:07, peuran pudotessa niille sijoilleen. Jes!!! Kiitän kauden kahdeksannesta peurasta ja laitan sikarin palamaan. Ylivuotinen naaraspeura on mitä parhainta pöytään. Liha on lähes vasan veroista, mutta paistit ja fileet ovat selvästi suuremman kokonsa puolesta käyttökelpoisempia.

Hieman pulssin laskettua perkaan peuran, kerään kamat kassaan ja nostan peuran pulkkaan. Melko hikinen rupeama peuran tielle kiskomisesta muodostuukin, mutta homma on hyvää kuntoilua ja vastapainoa hiljaa paikallaan kylmässä istumiseen.

Pulkka vihdoinkin autolla, nyt alkaa se helpompi osuus.