Kauden seitsemäs peura

Reilu lumentulo ja leudot kelit ovat saaneet nihkeästi alkaneen kauden tuottamaan mukavasti tulosta. Vaikka peurat liikkuvat nyt näissä olosuhteissa jo päiväsnäölläkin, päätimme kaverin kanssa tehdä taas pienen rytminmuutoksen. Peurat ovat nopeita oppimaan ja tarvittaessa vaihtamaan ruokailuaikojaan, jos paine kohdistuu vain tiettyyn kapeaan aikaikkunaan päivästä toiseen.

Niinpä teimme eilen ensin ruokintapaikkojen täydennyskierroksen ja asetuimme kyttäysjahtiin vasta hämärän selvästi laskeuduttua. Nyt lähes suojakelillä on passissa istuminenkin huomattavasti mukavampaa, ei tarvitse pukeutua tönköksi michelin-ukoksi ja myös paljain käsin tarkenee.

Aikansa kuluksi voi sitten surffailla vaikka somessa ja uutispalveluissa. Nykyisten älypuhelinten ongelma on kuitenkin suuri ja valaiseva näyttö. Hetken käytön jälkeen tuppaa hämäränäkö kadota toviksi. Vähän aikaa ympäristö näyttää vain utuisen harmaalta pikselimössöltä. Olen huomannut hyvien katselukiikareiden auttavan asiaa melko nopeasti. Niillä näkee tarkistaa alueen heti ja pienen katselun jälkeen myös hämäränäkö tuntuu palautuvan normaalia nopeammin. En tiedä ilmiölle selitystä, mutta se on taas yksi hyvä syy käyttää kytiksellä hämäräkiikareita.

Puolentoista tunnin istumalihastreenin jälkeen odottelu taas palkintaan. Ruokinnalle ilmestyy ensin yksi vasa, mutta myöhästyn hiukan tilanteesta. Peura kääntyy näyttämään peräpeiliään ja jään odottamaan ampumakulman paranemista. Hiukan jo tuskastunkin tilannetta, koska pitkään tähtäinkiikarin läpikatsominen ja ampumavalmiuden ylläpitäminen hämärässä on raskasta sekä hermoja raastavaa puuhaa. Hetken päästä edellisen seuraksi tulee toinen vasa, joka on selvästi liikkuvampaa sorttia. Vaihdankin kohdetta ja klo 18:08 lähtevät terveiset naarasvasalle. Kauden seitsemäs peura putoaakin suoraan jaloiltaan porkkanapinolle.

Vaikka psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet, tunsin metsästysvietin täyttymyksen työtä tärkeämmäksi. Laitoin sikarin palamaan ja mietin tovin, mutten muistanut yhtään työpäivää, joka yltäisi menestyksekkään metsästyskokemuksen onneen. Ei tainnut Freud olla jahtimiehiä...

Ja ei kun peuraa perkaamaan. Hommat hoideltuani sain kaverilta viestin, jotta hänenkin passissaan oli käynyt emä ja vasa, mutta riittävän hyvää ampumatilannetta ei tällä kertaa syntynyt. No, peura sekä kollega kyytiin ja kohti lahtivajaa ahertamaan. Täytyyhän se työkin tehdä, vaikka onnellisuuden takaajaksi siitä ei olisikaan.