Esitys vieraspetojen metsästyksen tehostamiseksi

Vieraskynä:



Olen itse 34-vuotias aktiivinen metsästäjä Nokialta. Yhtenä suurimpana kiinnostuksen
kohteena minulla on ollut vesi- ja kanalintujen elinolosuhteiden parantaminen sekä
pienpetojen, etenkin vieraslajien, pyynti.

Alla esitykseni vieraspetojen (supikoira ja minkki) pyynnin tehostamiseksi.

Taustaa:

Suomen luontoon kuulumattomien vieraspetojen, supikoiran ja minkin, aiheuttamat ongelmat
Suomen luonnolle ja sen monimuotoisuudelle ovat kiistattomat. Molemmat ovat tuholaisina
vailla vertaa ja ne lisääntyvät tehokkaasti sekä sopeutuvat uusiin elinympäristöihin. Lisäksi
supikoira levittää paljon tauteja ja esimerkiksi raivotautirokotesyöttejä kylvetään paljon
itärajalle. Tehokampanjalla ei olisi vaikutusta siis pelkästään luonnon monimuotoisuuden
säilyttämiseen, vaan myös tautiriskin pienentämiseen.

Sain idean lähteä selvittämään mahdollisuuksia vieraspetojen pyynnin tehostamiseksi, kun
kuulin ns. ”häntärahamallin” olevan käytössä Ahvenanmaalla. Vaikkakaan näistä eläimistä ei
kirjaimellisesti kerättäisikään häntiä, vaan vaikka esimerkiksi vasempia etujalkoja, jotta nahka
voitaisiin kokonaisuudessaan hyötykäyttää, niin kutsun jatkossa tätä kannustinta
häntärahamalliksi.

Nykytilanne:

Nykyisin Suomessa pyydetään hieman alle 200000 supikoiraa vuodessa mikä ei riitä millään
tasolla hillitsemään kannan kasvua ja leviämistä kohti pohjoista sekä Ruotsia. Kuitenkin valoa
tunnelin päähän tuo se tosiasia, että oikein kohdistetulla tehokkaalla pyynnillä saadaan aikaan
hyviä tuloksia jo muutamassa vuodessa. Olemme huomanneet tämän omakohtaisesti
muutaman metsästysseuran alueella Etelä-Nokialla, jossa aktiiviset harrastajat ovat ottaneet
asian riittävän vakavasti. Supikoirakanta on paikallisesti saatu hallintaan ja paikoin jopa todella
pieneksi. Ongelma on kuitenkin se, että vieraspetoja pyytävät pääasiassa vain marginaalinen
ryhmä aktiivimetsästäjiä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet tehokkaampaan pyyntiin:

Olen varma, että ns. häntäraha aktivoisi entisestään aktiivista osaa metsästäjiä, mutta mikä
tärkeintä, se herättäisi kiinnostusta myös ei niin aktiivisissa, esimerkiksi nuoremmissa ja
vanhemmissa metsästäjissä. Pieni korvaus, esimerkiksi 5€/häntä (Ahvenanmaalla 8€), saisi
varmasti monet innostumaan näiden eläinten pyynnistä. Kärjistetysti, nuoret voisivat tienata
hieman harrastusrahoja ja eläkeläisille se toisi muuten vain pientä ekstraa. Lisäksi ihan
tavallisen nk. perusmetsästäjän suhtautuminen supikoiriin voisi olla hieman toisenlainen
esimerkiksi pienten hirvieläimien ruokintapaikoilla tapahtuvan kyttäysmetsästyksen
yhteydessä. Kynnys ampua ruokintapaikoilla vierailevia supikoiria madaltuisi, koska
ampuminen toisi edes jonkinlaisen hyödyn. Nykyään monet jättävät supikoirat ampumatta,
koska laukauksen katsotaan häiritsevän peuran/kauriin metsästystä, eikä supikoirien
ampumisen katsota olevan hyödyllistä puhtaasti hirvieläimiin keskittyville metsästäjille.
Peuran/kauriin ruokintapaikat muodostavat kattavan verkoston koko eteläiseen Suomeen,
jolloin ne toimisivat myös tehokkaina supikoirien metsästyspaikkoina.

Häntärahaa tukee myös tosiasia, että suurin osa supikoirasaaliista saadaan alkusyksystä,
jolloin itse nahka on huonosta karvanlaadusta johtuen arvoton. Luonnollisesti häntärahan
pitäisi voida olla verovapaata tuloa, vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi sienien/marjojen
myynti.

Mallin käytännön toimimiseen ei liene syytä vielä tässä vaiheessa paneutua tarkemmin, mutta
mielestäni lähtökohta olisi se, että paikalliset riistanhoitoyhdistykset organisoisivat
häntärahakorvaukset alueensa metsästäjille. Yksi idea voisi olla esimerkiksi muutaman
riistanhoitoyhdistyksen (ympäri Suomea) alueella toteutettava testikampanja muutaman
vuoden pilottikokeiluna. Siihen luulisi löytyvän helpommin rahoitusta ja sen jälkeen olisi
esittää konkreettista dataa mallin toimimisesta. Riistanhoitoyhdistyksillä on jo nyt jollakin
tasolla tietoa alueensa pienpetosaalista esimerkiksi järjestämiensä pienpetokilpailujen
johdosta, joten vertailupohjaakin löytyy.  Muun muassa Nokian seudun riistanhoitoyhdistys on
innokas olemaan tässä projektissa mukana.

Sallittuja pyyntimenetelmiä pitäisi myös lisätä. Parasta aikaa supikoiran pyyntiin on syksy,
jolloin ne liikkuvat aktiivisesti etsien ravintoa varautuakseen tulevaa talveen. Juuri tähän
aikaan supikoiran pyynti olisi erityisen tehokasta haaskoilta ja ns. pintapyynnillä, mutta
ongelmana on pimeyden aiheuttama huono näkyvyys. Näin ollen esitän, että supikoiran
pyynnissä keinovalon käyttö sallittaisiin.

Ongelmaksi ovat myös koituneet esimerkiksi taajamissa esiintyvät supikoirat sekä
kesämökkien rannoilla asustelevat minkit. Taajama-alueista on tullut paikoin varsinaisia
pienpetopankkeja, koska siellä niillä ei ole luontaisia petoja juuri lainkaan ja ruokaa sekä
suojaa on tarjolla hyvin. Niinpä taajama-alueilla tulisi mahdollistaa pienpetopyynti esimerkiksi
elävänä pyytävillä loukuilla. Tällä hetkellä ongelmana asemakaava-alueella ovat kaupunkien
järjestyssäännöt, jotka rajoittavat mahdollisuutta lopettaa eläimet ampumalla. Siihen
tarvittaisiin joku, esimerkiksi SRVA-kaltainen viranomaisasema henkilöille, jotka sitä tekisivät.
1-2 päivän tehokas kurssi aiheesta ja sertifikaatti todistuksena kyseisen kurssin
suorittamisesta. Paikallisilla RHY:llä voisi olla muutamia rautoja ja loukkuja, joita se voisi
tarvittaessa lainata paikallisille asukkaille sekä mökkiläisille, sekä käytössään ns.  ”supiluuri”,
johon voi soittaa/ilmoittaa esimerkiksi pihoissa ja koiran -/kissanruokakupeilla käyvistä
pienpedoista. Näin ollen pienennettäisiin taajamien mahdollisuutta toimia ns.
pienpetopankkeina ja vähennettäisiin tautiriskiä tiheämmin asutuilla alueilla.

Myös esimerkiksi kesämökkiläisten tulisi voida asettaa loukkuja sekä hetitappavia rautoja
(nykyään on saatavilla paljon turvallisia ns. laatikkorautoja, joita on helppo asiaan
perehtymättömienkin käyttää ilman väärinkäytön riskiä) omalle tontilleen ilman
metsästyskorttia. Esitän siis muutosta nykymalliin, jossa pienpetojen loukku- sekä
rautapyyntiin tarvitaan metsästyskortti. Näiden eläinten pyynti pitäisi voida olla mahdollista
ilman metsästyskorttia metsästysoikeuden haltijalle, käytännössä siis maanomistajalle tai
metsästysoikeuden vuokranneelle taholle.

Jotkin tahot ovat maininneet, että suurpetojen (ilves ja susi) kantojen kasvattaminen hoitaisi
pienpeto-ongelman tehokkaammin. Tähän en usko lainkaan, sillä ilveksen ja suden
luonnolliset elinympäristöt poikkeavat todella merkittävästi näiden vieraspetojen vastaavista.
Lisäksi on selvitetty, että esimerkiksi sudet eivät juurikaan tapa supikoiria ja vastaavasti vaikka
ilveskanta on yli 3-kertaistunut reilussa 10-vuodessa, ei se ole saanut aikaan minkäänlaista
merkittävää muutosta vieraspetopopulaatioissa. Aktiivimetsästäjät ja muut luonnossa liikkujat
eivät ole törmänneet esimerkiksi Etelä-Nokian alueella suurpetojen tappamiin supikoiriin, sen
sijaan esimerkiksi ilveksien tappamia pieniä hirvieläimiä ja rusakoita/jäniksiä löytyy ja
raportoidaan metsästysseuroille varsin paljon.

Tietoisuuden lisääminen:

Tietoisuus vieraspetojen ekosysteemeille ja luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamista
ongelmista on nyky-yhteiskunnassamme todella heikolla tasolla. Näiden asioiden
huomattavasti parempi julkituominen ja ymmärtäminen olisivat ensiarvoisen tärkeää kaikkien
ihmisten keskuudessa, eikä pelkästään pienissä piireissä luonto- ja metsästysaktiiveja. Tähän
tarvitaan mediahuomiota laajasti eri luontoon liittyvien sidosryhmien sekä harrastepiirien
keskuudessa, mutta myös sosiaalisessa-, paikallis- ja valtakunnanmediassa tavoittaakseen
mahdollisimman monet.

RHY-tasolla pitäisi lisätä tietoisuutta paikallisissa metsästysseuroissa esimerkiksi rahatuen
saamisesta pienpetopyydyksiin, järjestää pyyntikoulutusta ja kannustaa metsästysseuroja
tehokkaampaan pyyntiin alueillaan. Pienpetokilpailujen palkintoja tulisi ehkä hivenen
parantaa ja varsinkin julkituoda näitä kilpailuja paremmin.

Rahoitus:

Suurin haaste tässä projektissa häntärahamallin osalta on luonnollisesti rahoituksen
saaminen. En usko, että ilman ulkopuolista rahoitusta tästä tulisi mitään itse ideaa
suurempaa. Uskoisin kuitenkin esimerkiksi EU:n olevan kiinnostunut asiasta, koska
tarkoitushan olisi estää supikoiran leviäminen mm. Ruotsiin. Jos jostain syystä EU:sta ei
löytyisi rahoitusta, niin Ruotsissa varmasti oltaisiin asiasta kiinnostuneita.
Rahoituksen järjestäminen paikallisilla tasoilla muutaman vuoden pilottikokeilua varten voisi
olla mahdollista mm. perustamalla Leader – hanke esimerkiksi vesistöjen monikäytön ja
matkailun edistämiseksi.

Yhteistyötahot:

Olen keskustellut asiasta Suomen Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Suomen
Luonnonsuojeluliiton ja Nokian Seudun Riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Kaikki tahot pitivät
vieraspetojen vähentämistä erittäin tärkeänä asiana. Lisää yhteistyöhön kiinnostuneita tahoja
kartoitetaan ja otetaan mielellään mukaan projektiin.

Tiivistettynä esitän siis: 

-  Häntärahamallin käyttöönottamista valtakunnallisesti. Projektin alkuvaiheessa sen
toimimista voitaisiin testimielessä kokeilla muutamassa RHY:ssä ympäri Suomea.

-  Keinovalon käytön sallimista vieraspetojen, etenkin supikoiran pyyntiin.

-  Pienpetojen loukku- sekä rautapyynnin mahdollistamista myös ilman metsästyskorttia
olevalle metsästysoikeuden haltijalle.

-  Taajama-alueella elävänä pyytävässä loukussa olevan pienpedon lopetus SRVA-tyylisen
sertifikaatin/viranomaisstatuksen omaavien metsästäjien toimesta. Paikallisella
poliisilla, kaupungilla ja RHY:llä listaus kyseisistä henkilöistä.



Toivon suuresti, että esittämäni asiat otettaisiin vakavaan harkintaan. Samalla lupaudun itse
olemaan asiassa aktiivinen ja auttaa kykyjeni mukaan, jotta projekti lähtisi käyntiin.


Kunnioittavin Terveisin,
Nokialla 7.12.2015


Sakari Paunila, Suoniemen metsästysseura ry
            

(Yhteystiedot löytyy Metsästäjäliiton Pohjois-Hämeen piirihallitukselle ja Nokian seudun
riistanhoitoyhdistykselle kirjallisesti lähetetyistä esityksistä)

Pukki pitkästä ilosta

Eilen aamusta katselin yön aikana riistakamerasta sähköpostiin tulleita kuvia. Niitä oli taas yli 70 kappaletta. Tiesin kiusallisen hyvin mitä se käytännössä tarkoitti. Viimeisistä kuvista näkyi kauran ja porkkanoiden olevan vähissä, yhdeltä ruokinnalta kokonaan loppuneenkin.  Niinpä päällimmäiset hommat alta pois ja ruokintakierrosta tekemään.

Tällä hetkellä aktiivisesti käyttämäni kytispaikat ovat peurapolkujen päässä metsässä. Aamujumppana 20 kg porkkanoita reppuun ja molempiin käsiin kauraämpärit. Kantamukset ruokintapaikalle, peurapuffa levälleen ja paluu pikkulaukkaa takaisin autolle. Taas sama homma uudelleen seuraavassa paikassa. Kierros loppuun paita märkänä ja sykemittarin mukaan pulssi aivan liian korkealla tasolla ;)

En toki halua valittaa, koska peuranmetsästys ei ole velvollisuus, se on todellakin etuoikeus. Jahti ei vain tällä kaudella ole sujunut aivan odotusten mukaisesti. Tähän mennessä vasta kaksi peuraa nurin, mutta kautta on jäljellä enää puolitoista kuukautta. Yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttä, sillä eilen illalla oli luvassa jo 30. kyttäyskerta.

Parilla viimeisellä kerralla on ajankulua tuonut mukavasti uusien ZEISS i.Scription –silmälasien testailu ja vertailu tavallisiin laseihin. Tästä aiheesta tarkemmin myöhemmissä blogauksissa, kunhan testi etenee ja saan hieman lisää kokemuksia erilaisissa olosuhteissa. Tässä vaiheessa voin jo kuitenkin sanoa, että nämä hämäränäköön optimoidut silmälasit ovat omalla kohdallani hyvä hankinta.

Hieman ennen kolmea taas tossua tossun eteen ja kohti ruokintapaikkaa. Tikkaita ylös puuhun ja puf, kaikki päivän kiireet ovat nyt ohi. Tässä sitä on aikaa istua hiljaisella ja pimenevällä suolla, jälleen kerran parhaassa seurassa ihan itsekseen :)

Noin tunnin meditatiivisen istunnon keskeyttää selvä askelluksen ääni oikealta puoleltani. Naamioverkko ja hämärä estävät tunnistamasta kohdetta, mutta jään henkeä pidätellen kuulostelemaan lisää. Tässä tikastuolilla istuskellessa on todellakin oltava täysin liikkumatta, sillä pienimmätkin kahinat kuuluvat kiusallisen selvästi ympäristöön.

Odottelen aikani jäykistyneenä ja seuraavaksi kuulen askellusta pitkältä edestä. Taas minuuttien hiljaisuutta ja uusia ääniä vasemmalta. Nyt arvaan kulkijan pukiksi. Varsinkin isommat pukit tyypillisesti kiertävät vähintään vartin verran ympäristöä tutkaillen ennen kuin tulevat ruokailulle, jos tulevat ollenkaan.

Lopulta näen kaura-automaatilla liikettä. Nostan kiväärin tähtäykseen rauhallisesti, välttäen pienempiäkin ääniä. Helvattu sentään, kohde on huonossa asennossa, takapuoli suuntaani, mutustelemassa pää alhaalla kauroja. Sitten se iskee tajuntaani, peuran pää nousee ja näen melkoisen haravan. En ala jännityksessäni laskea piikkejä, näen niitä selvästi ainakin kymmenen.

Käännän suurennosta hieman isommalle ja napsautan punapisteen päälle. Mielessäni käy vain ajatus, että tätä ei saa tyriä. Tiedän lukuisista aiemmista havainnoista, etteivät isot puki useinkaan viivy ruokinnalla kuin pienen hetken. Ja nyt se hetki on hyödynnettävä tai se menee ohi. Hengitän pariin kertaa rauhallisesti, jotta saisin pulssia hieman tasaantumaan. Lasken ristikon peuran niskan kohdalle, uloshengitys ja puristus.

Terveiset lähtevät klo 16:22 ja pukki putoaa suoraan jaloilleen. Sikari palamaan kiitollisin mielin. Pakko vain istua hetki hiljaa paikallaa, vaikka elimistö vetää baila latinoa. Samalla viestiä kaverille, että jelppiä tarvitaan varmasti. Lopulta luotan jalkoihin sen verran, että uskallan laskeutua liukkaita metallitikkaita alas.

Lasken pukin piikkejä uudelleen ja uudelleen. Epäuskoisena saan tulokseksi 12, miltei jokaisella kerralla. Hemmetti vieköön, nyt päästiin kymppikerhoon tälläkin saralla ;)

En oikein saa mitään järkevää tehtyä kaverin tuloa odotellessa. Ihailen vain komeaa peuraa ja polttelen seuraavaa sikaria. Nyt ei ole kiire minnekään, tätä hetkeä on odoteltu taas viimeiset kymmenen kertaa, eli yhteenlaskettuna vähintäänkin kokonainen vuorokausi pimeässä puussa yksin istuen. Vaikka en ole mitenkään erityisesti trofee-motivoitunut metsästäjä, täytyy sanoa sarvien olevan komeat ja pääsevät kokoilmassani ansaitsemalleen paikalle.

Kyllähän näitä tuolta sais, jos vain joutaisi käydä kytiksellä ;)

Kaverin saavuttua paikalle koirineen, otamme kuvia ja teemme toimintasuunnitelmaa pukin autolle saamiseksi. Taas se sama päätös, lähteäkö oikomaan taimikko/ryteikön kautta vai kiertotietä peurapolkuja pitkin. Lähdemme ensimmäiseksi viemään reppuni ja aseeni, sekä koirat pois jaloista takaisin autolle.

Ruokinnalle palattuamme peuran perkaus ja köysi kiinni sarviin. Päätämme lähteä etenemään polkuja pitkin, nyt kun luntakin on pari senttiä liukasteena. Yllättävän helposti vain muutaman pysähdyksen taktiikalla pukki on alle puolessa tunnissa vedetty/raahattu autoille. Todellista hyötyliikuntaa :)

Sitten vaan joulupukki pakettiin ja kohti lahtivajaa.