Sitkeä yrittäminen palkitaan kauden toisella peuralla

Eilen päivällä käytiin kaverin kanssa hakemassa peuroille lisää evästä Forssasta. Saimme hyvää palvelua (www.porkkanaa.fi) ja selvästi parempilaatuisia (pestyjä, säkitettyjä ja sopivan pieniä) porkkanoita, kuin mitä joistain muista paikoista aikaisemmilla reissuilla haetut. En pidä hintaankaan laatuun nähden mitenkään korkeana, sillä 30 kpl 20 kg säkkejä maksoi vain 90 €. Siis yhteensä 600 kg ja kilohinnaksi vain 0,15€.

Siispä illalla taas kyttyylle. Parinkymmenen kilon porkkanasäkki, varustereppu sekä ase kantoon ja peurapolkua pitkin ruokintapaikalle. Välillä meinasi kuitenkin usko loppua, kun reppua nostaessani nitkautin samalla selkäni. Muutama vattu ja kele yhteen puristuneiden hampaiden välistä; kyllä vanhalla vaivoja riittää.

Moni vaan erehtyy luulemaan, että ruokintapaikalta metsästäminen on kevyttä ja helppoa. Miltei kuin torilla jaettaisiin ilmaista ruokaa.

Lopulta olin taas samalla ruokinnalla, josta sain kauden ensimmäisen pukin. Ei kun porkkanapuffetti tarjolle ja tikastuolille istuskelemaan. Seuraavaksi alkaa kauden 21. meditaatiohetki. Vajaan tunnin odottelun jälkeen näen ruokinnan takana jotain joka kiinnittää huomioni. Nyt on jo niin hämärää, ettei paljain silmin käytännössä erota kuin korkeintaan hyvin epämääräisen hahmon ja liikettä.

Kiikarilla näen aikuisen naaraspeuran noin kymmenen metrin päässä ruokinnalta. Katselen hetken vielä ympäristöä varmistuakseni, että kyseessä on sama yksinäinen naaras, joka ilta toisensa jälkeen on käynyt ensimmäisten joukossa ruokinnalla. Yleensä vain puolituntia tai tunti lähtöni jälkeen.

Ampumakulma ei ole aivan optimaalinen, niinpä pelaan varman päälle. Nostan ristikon keskelle lapaa, puristan kevyesti ja terveiset menevät perille klo 16:45. Hetkeksi hämmennyksen tunne valtaa mieleni. Laukauksen jälkeen ei kuulu mitään ääniä, ei pakolaukkaa, ei oksien risahtelua, ei sätkimistä tai potkimista. Kiikaristakaan ei näy yhtään mitään ampumapaikalla.

No, pulssin laskeutumista odotellessa sikari palamaan. Seuraavaksi hyvin varovainen laskeutuminen jäästä liukkaita metallitikkaita kipeän selän kanssa. Könyän ampumapaikalle ja kiitän kauden toisesta peurasta. Luoti oli lävistänyt molemmat lavat olkaluiden kohdalta, niinpä peura oli pudonnut suoraan paikalleen ja kierähtänyt ojanpenkalta alas.

Laitan kaverille viestiä, jotta lihasvoimia tarvitaan. Vedän peuran ylös ojasta ja perkaan roippeet odotellessani. Seuraavaksi onkin sitten taas se sama mietintä, vetääkö peuran oikoiseen hakkuuaukea/taimikko/ryteiköstä vai kiertotietä peurapolkua pitkin. Ensimmäinen vaihtoehto ei houkuttele viimekertaisen rypemisen jälkeen ollenkaan. Nyt vielä ohut lumikerros on peittänyt risut ja kuopat näkyvistä, joten päädymme jälkimmäiseen. Pitkällä köydellä veto sujuukin yllättävän helposti vain kolmen pysähdyksen taktiikalla. Jos tosin tämäkin, paita märkänä, iltalenkistä kävi.

Poikkeuksellinen syksy – vaikea kauden aloitus

Poikkeuksellisen lämmin syksy ja lumen tulon viivästyminen ovat vaikeuttaneet peurankytistelyä erinomaisen merkittävästi. Yhtenäkään aikaisempana syksynä kyttyykausi ei ole lähtenyt näin nihkeästi liikkeelle. Peuroista on toki ollut säännöllisesti jälki-, näkö- ja kuulohavaintoja, sekä tietysti päivittäin kymmeniä riistakamerakuvia.

Peurat ajoittavat kuitenkin ruokinnalla käynnin hyvin epäsäännöllisiin aikoihin, joskus jopa keskellä päivää, mutta yleisemmin vasta puolenyön jälkeen. Alkuillasta peurat viihtyvät sänki- ja oraspelloilla, jossa niitä näkee lähes aina kyttyylle mennessä ja sieltä lähdettäessä. Nyt parhaaseen kiima-aikaan pukit eivät juuri ruokinnasta välitä ja niiden toiminta sotkee myös muiden peurojen kuvioita (käyvät vain paikalla pokaamassa bambien äitejä haaremiinsa).

Kyttyyllä on kuitenkin käyty sitkeästi, vaikka tulosta ei ole syntynyt. Erityisesti yksi nuori peurapukki on pitänyt mielenkiintoa yllä, muutoin puuduttavan pitkissä istunnoissa pimeällä suolla. Pukki on esiintynyt moneen otteeseen riistakameran kuvissa, muutaman kerran myös ihan livenä ruokinnan liepeillä ja pari kertaa jopa vastaillut äänihoukutteluunkin.

Eilen illalla hieman neljän jälkeen, ennen todellisen hämärän alkamista, kuulin taas tuon pukin lähestyvän tikastuoliani. Lähimmillään se kävi alle kymmenessä metrissä, mutta istuma-asentoni ja naamioverkko estivät tehokkaasti ampumayritykset. Pukki kuitenkin hieman perääntyi, kääntyi jatkaen matkaa viereiseen metsäsaarekkeeseen puskat kahisten.

Tämä antoi itsellenikin paremman mahdollisuuden korjata ampuma-asento ja aloittaa tähtäämisen todennäköisimpään uuteen kohtaamispaikkaan. Lopulta piinallisen odottelun jälkeen, pukki yllättäen näyttää etukolmanneksensa puskasta. Hieman eri kohdasta kuin olin ennakoinut ja koko ajan tiukasti suuntaani katsoen. Tunnistan peuran tutuksi ja samalla tiedän kiusallisen varmasti, että nyt on tilaisuuteni ja jos tämän missaan, niin seuraavaa saa odotella hamaan tulevaisuuteen. Tämä on jo 17. kytiskerta!

Siirrän tähtäystä äärimmäisen varovasti, sydän takoo villisti ja pukki katselee suuntaani hermostuneesti. Kello 16:20 saan kaulan tyven ristikkoon ja niin lähtevät lapualaiset terveiset 7-piikkiselle. Pukki merkkaa osuman hyvin, mutta lähtee säntäämään varvikko rytisten ja vasta tovin päästä kuulen menon tyssänneen mahalaskuun.

Normaalisti laitan tässä vaiheessa sikarin palamaan ja jään toviksi odottelemaan. Nyt ei kuitenkaan ollut siihen aikaa, joten tyydyin vain kiittämään kauden aloituksen pitkään odotetusta onnistumisesta. Samalla laitoin kaverille viestiä, lihasvoimia ja koiran nenään tarvitaan. Hämärä puski kovaa vauhtia päälle, niinpä aloin kuumeisesti etsiä ensimmäisiä verijälkiä. Tämä ei todellakaan ole helppoa soistuvassa kosteassa suopursuvarvikossa.

Vaikka tiesin osumapaikan hyvin, ei sen lähettyviltä löydy mitään jälkiä. Vaihdoin repusta kirkkaamman otsalampun, jossa on yli 2.500 lumenin teho. Vasta tovin edettyäni peuran pakolaukan suuntaan, löydän ensimmäiset pienet pisarat. Laitan tähän kohtaan punaisen ledivilkkuvalon. Jälkien seuranta jatkuikin sitten varvikkoa tähystellen sentti sentiltä. Aina välillä innostuin etenemään liian nopeasti ja on taas pakko palata viimeisimmälle varmalle verijäljelle.

Melkein kolmen vartin uurastuksen jälkeen lopulta löydän peuran noin 70 metrin päässä lähtöpisteestä. Samalla kaverini tulee jälkikoiriensa johdattamana paikalle ja tiedän, että nyt se isoin työ vasta alkaa.

Ruokintapaikka sijaitsee kapean peurapolun päässä. Kaartelevaa lenkkiä pitkin autolta paikalle on matkaa reilut 300 metriä. Olin kyttyylle tullessani punnertanut mukanani vajaan säkin kauroja ja muovikassillisen omenoita sekä porkkanoita. Niinpä aivan ensimmäiseksi laitan pienemmän otsalampun pukin sarviin osoittamaan pimeässä metsässä kaadon sijaintia ja lähden ruokinnalle keräämään varusteita.

Seuraavaksi sitten koirat, reppu ja ase takaisin autoille. Hikinen urakka kun oli tiedossa, niin samalla myös kyttyyasusteiden vaihto hieman kevyempään. Katselimme tovin kartasta helpointa tapaa saada peura autoille. Vaihtoehdot kun olisivat tuttua kapeaa peurapolkua kaadolta miltei 400 metriä tai oikaista ojitetun hakkuuaukon/ryteikön/taimikon yli noin 200 metriä. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut erityisen houkuttelevalta, mutta lyhyempi reitti kuitenkin ehkä siedettävämmältä.

Sytytän Dodgen valot loistamaan pimeässä majakkana, jotta voimme niiden avulla löytää suoremman reitin metsästä autoille. Seuraavaksi sitten takaisin kaadolle perkaamaan peuraa. Homman hoidettua tartumme pukkia sarvista ja lähdemme raahaamaan metri metriltä peuraa soistuvassa oksaisessa pimeässä ryteikössä. Vaikka matkaa ei tämän enempää ollut, vaati se yli kymmenen pysähdyksen taktiikan, ojassa munia myöten mulimisen ja viimeistenkin voiman/uskon/toivonrippeiden peliin laittamisen.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt termistä ”urheilumetsästys”. Se kun jotenkin tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että jonkun hengen kustannuksella urheillaan; miltei irvokasta. Itselleni metsästys on ensisijaisesti luontaisten viettieni sekä ravinnontarpeen tyydytystä. Yhtään urheiluselostusta en ole paikalle kaivannut ;)

Eilisen pulssikäyrästä saa hyvän kuvan urakan laadusta.

Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että tämän syksyn olen harrastanut urheilumetsästystä. Molemmat tällä hetkellä aktiivisesti käyttämämme ruokintapaikat sijaitsevat peurapolkujen päässä, joihin olemme lähes päivittäisillä käynneillä kantaneet yhteensä satoja kiloja kauraa, omenia, päärynöitä, porkkanoita ja punajuuria. Ja nyt sitten onnistumisen palkintona vielä tämä pukin hikinen punnertaminen autoille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tielle päästyämme en hetkeen jaksanut edes pystyyn nousta.

Mutta hommat olivat edelleen pahasti vaiheessa, niin ei siinä kuitenkaan auttanut kuin lähteä punnertamaan peura autoon ja kohti lahtivajaa. Väsynyt, mutta onnellinen ;)

Saatanpa tirvaista, jos joku tulee vielä selittämään jotain ilmaisesta lihasta, jota metsästäjällä on pakkasessa...

Poliisi vei aseet – Metsästäjä käyttäytyi "ylikohteliaasti ja virnistellen"

Kuvan poliisiauto/poliisit eivät liity tämän tapauksen virheelliseen poliisitoimintaan. 

Sisä-Suomen poliisilaitoksen Jyväskylän poliisipartio oli toisen tehtävän hoidon yhteydessä tavannut 20.4.2015 klo 20.40 Ristikiven uimarannan vieressä pusikosta kadulle tulleen miehen, jolta partio kysyy henkilötietoja. Miestä puhutettaessa, hän kertoi olleensa rannalla dippaamassa ja punnertamassa. Lisäksi mies oli poliisipartion mukaan käyttäytynyt puhuteltaessa ylikohteliaasti ja virnistellen. Poliisin johtopäätökseksi oli jäänyt vaikutelma, että miehen käytöksensä on normaalista poikkeavaa.

Miehen huonoksi onneksi hän on metsästäjä ja aseharrastaja sekä se, että viisi päivää aiemmin Jyväskylässä Tikan koulun lähistöllä oli ilmoitettu jonkun henkilön liikkuneen pitkän aseen kanssa (kyseinen tapaus ei kuitenkaan sinällään ole ollut tulevan päätöksen peruste, koska mitään yhteyttä näillä henkilöillä ei ole).

Poliisi yritti tavoitella 5.5.2014 miestä hänen kotiosoitteestaan ja soittamalla.  Seuraavana aamuna 6.5.2014 klo 8 poliisi meni miehen asunnolle. Mies oli selvityksen mukaan itse avannut oven ja osoittanut kiväärin ja haulikon sekä patruunoita, jotka otettiin poliisin haltuun. Tämän jälkeen poliisi kävi klo 10 miehen kanssa tämän tyttöystävän asunnolla Hankasalmella, josta noudettiin kivääri, haulikko, pistooli ja patruunoita. Hankasalmelta mies tuotiin Jyväskylän pääpoliisiasemalle, jossa vanhempi konstaapeli kuuli häntä ampuma-aselupa-asiassa klo 11.08 alkaen.

Sisä-Suomen poliisilaitos ottaa ampuma-aselain mukaista tutkintaa koskevaan ilmoitukseen liittyen luvanhaltijan ampuma-aseet ja edellä mainitut esineet väliaikaisesti poliisin haltuun, koska ilmoitus- ja tapahtumatietojen perusteella (dippaaminen, punnertaminen, virnistely ja ylikohtelias käytös ovat poliisin mielestä) perusteltua syytä epäillä, että esineitä käytetään väärin ja/tai koska niitä koskevan luvan peruuttaminen on pantu vireille (Ampuma-aselaki 92 §).

Sittemmin asiassa kuultiin 16.5.2014 miehen 20.4.2014 tavanneen poliisipartion jäsentä ja miestä uudelleen 29.7.2014. Poliisi hankki asiassa myös kaksi lääkärintodistusta.

Kaiken vaivan, vitutuksen ja kohtuuttomien seurausten jälkeen Komisario katsoi 6.8.2014 tekemässään päätöksessä, että dippaaminen, punnertaminen, virnistely ja ylikohtelias käytös eivät aiheuta perusteita ampuma-aselupien peruuttamiseen tai varoituksen antamiseen. Ampuma-aseet on palautettu miehelle 11.8.2014.

Mitä opimme tapauksesta?

Tehty päätös ottaa miehen ampuma- aseet poliisin haltuun oli todella heppoisesti perusteltu ja kyse oli selvästä ylireagoinnista. Lisäksi toimenpiteet käynnistettiin vasta pari viikkoa sen jälkeen kuin poliisipartio oli pysäyttänyt miehen.

Tapaus osoittaa selvästi, että parannettavaa on:

1) Miehen pysäyttäneen poliisipartion toimintatavoissa ja asennoitumisessa tavalliseen kansalaiseen, jonka perusoikeus lienee halutessaan käydä dippaamassa ja punnertamassa. Poliisin tivatessa yllättäen rehellisen ihmisen henkilötietoja on hämmentyneeltä henkilöltä pieni virnistely sekä ylikohteliaisuus aivan normaalia käytöstä.

2) Jotta näistä kohtuuttomista toimenpiteistä olisi voinut edes kuvitella saavutettavan mitään yleistä turvallisuusetua, on kahden viikon viive suorastaan naurettavan pitkä.

3) Tutkintaan ottamisen kynnys ja aseiden ottaminen poliisin haltuun on selvästi liian matala, loukaten aseenomistajan laillisia oikeuksia omaisuuteensa ja harrastuksensa harjoittamiseen.

4) Näin heppoisin perustein aloitetun tutkinnan (ja asetakavarikon) kestäminen yli kolme kuukautta on täysin käsittämätöntä. Ensimmäisen puhuttelun jälkeen olisi ollut täysin perusteltua tehdä päätös välittömästi anteeksipyynnön ja pullakahvin kera.

5) Poliisin tulkitsemassa laissa on tiettyä tulkinnanvaraisuutta, eikä niihin liittyviä toimivaltuuksia voida arvioida täysin yksiselitteisesti.


Ja vielä lopuksi haluan erityisesti korostaa, ettei tämä kirjoitus ole virnistelyä, saati ylikohteliasta käyttäytymistä virkavaltaa kohtaan.


Oikeusasiamiehen ratkaisu asiassa on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.