Kasipiikkinen peurapukki

Eilen se taas nähtiin. Nollan ja pikkupakkasen välillä sahaava sää saa peurat aktivoitumaan liikkeelle myös valoisaan aikaan. Riistakamera lähetti jo päivällä kuvia. Niinpä lähdimme pelipaikoille heti iltapäivästä. Matkalla ruokintapaikoille näki aamupäivällä sataneesta lumesta useiden peurojen liikkuneen alueella viimetuntien aikana.

Siispä odotukset olivat jälleen kovat kyttyytorniin kiivetessä. Jännityksen ja lopulta hämärän noustessa aikaa kuitenkin vierähti miltei puolitoista tuntia ennen kuin tapahtui. Täysin yllättäen, ilman mitään ennakkovaroituksia, näin isokokoisen peuran lähestyvän ruokintaa hieman epätavallisesta suunnasta. Samassa näin myös sarvet ja arvelin tulijaa tutuksi pukiksi, jonka olin nähnyt riistakameran kuvista ja livenäkin tällä paikalla jo alkutalvesta. Silloin pukki näyttäytyi vain hyvin lyhyen hetken, ilmestyen ja poistuen pusikon suojiin.

Nyt ei siis ollut aikaa hifistelyyn tai hienosäätöön. Nostin Tikan poskelle ja ristikon lavan taakse. Samalla sekunnilla lähtivät terveiset klo 16:42 ja 8-piikkinen lähti rivakalla rytinällä metsään. Kuulin kuinka pukki juoksi vielä pitkään laukauksen jälkeen, ennen kuin kova rysähdys kertoi voimien hiipuneen pakkolaskuun ryteikössä.

Enää ei ollut mikään kiire. Niinpä kiitin kauden kuudennesta peurasta ja laitoin sikarin palamaan. Oikeastaan tällaiset hetket ovat metsästyksessä kaikkein parhaita. Pitkä odotus, lyhyt jännittävä hetki ja kiitollinen adrenaliinin täyteinen rauhallinen tuokio, se ajatus jonka muistolla jaksaa taas istua lukuisia tuloksettomia iltoja pimeässä kylmässä metsässä.

Arkitodellisuus kuitenkin nousi vääjäämättä pienin askelin pintaan. Tiesin peuran juosseen pitkälle ja metsän olevan ylitiheää taimikkoa sekä lumen alla maaston sikin sokin ansoittavaa risukkoa. Onneksi kaveri oli naapuriruokinnalla kytiksellä, niinpä soitin mies ja koira –partion paikalle. Pukki löytyi lopulta yllättävän helposti vaikeakulkuiselta jäljeltä noin 200 metrin päästä. Tämä olikin oikein hyvä verijälkiharjoitus nuorelle koiralle, josta se myös selvisi erittäin hienosti.

Seuraavaksi edessä oli peuran suolistus ja hikinen raahausurakka ryteiköltä autolle. Loistavaa, että kaveri oli jelppimässä, sillä yksinään kovassa hommassa olisi kulunut kosolti aikaa ja sikaria.

Hikinen, punakka ja pönäkkä, mutta onnellinen...

Taas kelpaa lähteä kuskaamaan pakettia kohti lahtivajaa :)