torstai 29. tammikuuta 2015

Peurat kateissa


Viime päivät ovat taas osoittautuneet haasteelliseksi peuran kyttäysjahdissa. Juuri kun luulee ymmärtävänsä syvällisemmin peurojen liikkeitä, löytääkin itsensä jälleen kerran lähtöpisteestä. Riistakameroissa on välillä näkynyt kokonaisia tokkia, mutta paikka mistä edellisenä vuorokautena on tullut kymmeniä kuvia, onkin seuraavana yllättäen täysin tyhjä.

Toki aina näin kauden loppupäivinä homma muuttuu päivä päivältä haasteellisemmaksi aivan luonnollisista syistä. Loppukaudesta peuroja on tietenkin vähemmän, tyhmänrohkeimmat roikkuvat kinnerissä ja loput ovat oppineet hyvin varovaisiksi. Ehkäpä selvin muutos on tapahtunut ruokintapaikoilla vierailuissa. Viime päivät olen hakenut kuumeisesti oikean ajan ja paikan yhdistelmää. Välillä kyttyyllä on tullut käytyä samana päivänä jopa aamu- ja iltavuorossa. Peurat vain ovat olleet ajatuksiani askeleen edellä tai jäljessä, mutteivät paikalla.

Eilen illasta oltiin taas kaverin kanssa tuliasemissa neljästä eteenpäin. Tuuli pyöri puuskaisena ja silkkaa vettä satoi taivaalta. Ei siis mikään huippusää kyttäyksen tai peurojen kannalta. Kauteen jo hieman väsähtäneenä istuin pimeässä tornissa alavireisiin ajatuksiin vajonneena, kun yllättäen klo 18:08 kuului tunnelmaa piristävä .308:n yskähdys kaverin passipaikalta. Samassa tekstari vahvisti ilouutisen kaatuneesta vasasta.

Keräsin siis kamppeeni kasaa ja lähdin katsomaan, josko paikalla tarvittaisiin apuja tai oikeammin vaan patsastelemaan kaadolle, saisiko sieltä ladattua hiukan hyvää karmaa myös itseensä. Edessä on vielä tiukka loppurutistus, sillä kautta on jäljellä enää vain kolme päivää.


Perillä odottelivatkin jo kaadolla kaveri koiransa kanssa. Osakseni jäi vain kunniatehtävä toimia urosvasan saattomiehenä.

Nature morte: Kaksi onnellista saattomiestä








maanantai 19. tammikuuta 2015

Kauden kahdeksas peura


Eilen ilta kului taas kytishommissa, niin kuin lähes kaikki muutkin illat viimeaikoina. Jahtionni on jatkunut suotuisana, mutta pientä yskähtelyäkin on ollut näkyvissä. Peurat ovat kulkeneet omia aikojaan ja polkujaan, joista on välillä ollut vaikea saada selvää. On ollut kokonaisten vuorokausien katkoksia. Riistakameroiden ja jälkihavaintojen mukaan aikaisemmin ”varmat paikat” ovat olleet tyhjää täynnä.

Kausi on lopuillaan ja kelit suotuisia. Nyt siis pitäisi toimia, koska hetken päästä odotellaankin jo hartaasti syksyä. Peurojen aatoksia miettiessä vein toissapäivänä metsään kolmen peurapolun risteyspaikan vierelle 25 kiloa porkkanoita ja muovikassillisen omenalohkoja. Paikka on hiukan hankala, koska sinne joutuu rämpimään kolmesataa metriä hangessa, eikä risukon takia paikalle pääse autolla.

Kuntoilu on toki hyväksi, mutta kyttyylle mennessä joutuu pukeutumaan aivan eri tavalla kuin liikkeellä ollessa. Lisäkuormana kulkevat vielä varustereppu, ahkio ja ase. Kytisistuskelun aloittaminen selkä märkänä muuttuukin hetken päästä melkoisen kylmäksi odotteluksi.

Operaation idea oli pysäyttää ohikulkevat peurat luontaisilta kulkureiteiltään hetkeksi omenoille. Eilen illalla neljän korvilla sitten kiipesin puuhun kyhättyyn pressumajaan odottelemaan. Reilun tunnin päästä havahdun ylivuotiseen naaraspeuraan, joka seisoo puolivälissä matkalla porkkanapinolle. Kaiken lisäksi peura on kääntyneenä minua kohti, eikä näytä vähääkään kiinnostuneelta ilmaisesta buffetpöydästä. Olin passannut ampuma-asennon ruokinnan suunnalle ja nyt peura lähtee hiljalleen löntystelemään yhä lähemmäksi. Noin viidentoista metrin päässä se pysähtyy hetkeksi ja kääntää hiukan kylkeään poistuakseen toista polkua metsään.

Tukalassa asennossa päätän jättää kikkailut sikseen ja tähtään keskelle lapaa. Terveiset lähtevät klo 17:07, peuran pudotessa niille sijoilleen. Jes!!! Kiitän kauden kahdeksannesta peurasta ja laitan sikarin palamaan. Ylivuotinen naaraspeura on mitä parhainta pöytään. Liha on lähes vasan veroista, mutta paistit ja fileet ovat selvästi suuremman kokonsa puolesta käyttökelpoisempia.


Hieman pulssin laskettua perkaan peuran, kerään kamat kassaan ja nostan peuran pulkkaan. Melko hikinen rupeama peuran tielle kiskomisesta muodostuukin, mutta homma on hyvää kuntoilua ja vastapainoa hiljaa paikallaan kylmässä istumiseen.

Pulkka vihdoinkin autolla, nyt alkaa se helpompi osuus.





torstai 15. tammikuuta 2015

Kauden seitsemäs peura


Reilu lumentulo ja leudot kelit ovat saaneet nihkeästi alkaneen kauden tuottamaan mukavasti tulosta. Vaikka peurat liikkuvat nyt näissä olosuhteissa jo päiväsnäölläkin, päätimme kaverin kanssa tehdä taas pienen rytminmuutoksen. Peurat ovat nopeita oppimaan ja tarvittaessa vaihtamaan ruokailuaikojaan, jos paine kohdistuu vain tiettyyn kapeaan aikaikkunaan päivästä toiseen.

Niinpä teimme eilen ensin ruokintapaikkojen täydennyskierroksen ja asetuimme kyttäysjahtiin vasta hämärän selvästi laskeuduttua. Nyt lähes suojakelillä on passissa istuminenkin huomattavasti mukavampaa, ei tarvitse pukeutua tönköksi michelin-ukoksi ja myös paljain käsin tarkenee.

Aikansa kuluksi voi sitten surffailla vaikka somessa ja uutispalveluissa. Nykyisten älypuhelinten ongelma on kuitenkin suuri ja valaiseva näyttö. Hetken käytön jälkeen tuppaa hämäränäkö kadota toviksi. Vähän aikaa ympäristö näyttää vain utuisen harmaalta pikselimössöltä. Olen huomannut hyvien katselukiikareiden auttavan asiaa melko nopeasti. Niillä näkee tarkistaa alueen heti ja pienen katselun jälkeen myös hämäränäkö tuntuu palautuvan normaalia nopeammin. En tiedä ilmiölle selitystä, mutta se on taas yksi hyvä syy käyttää kytiksellä hämäräkiikareita.

Puolentoista tunnin istumalihastreenin jälkeen odottelu taas palkintaan. Ruokinnalle ilmestyy ensin yksi vasa, mutta myöhästyn hiukan tilanteesta. Peura kääntyy näyttämään peräpeiliään ja jään odottamaan ampumakulman paranemista. Hiukan jo tuskastunkin tilannetta, koska pitkään tähtäinkiikarin läpikatsominen ja ampumavalmiuden ylläpitäminen hämärässä on raskasta sekä hermoja raastavaa puuhaa. Hetken päästä edellisen seuraksi tulee toinen vasa, joka on selvästi liikkuvampaa sorttia. Vaihdankin kohdetta ja klo 18:08 lähtevät terveiset naarasvasalle. Kauden seitsemäs peura putoaakin suoraan jaloiltaan porkkanapinolle.


Vaikka psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet, tunsin metsästysvietin täyttymyksen työtä tärkeämmäksi. Laitoin sikarin palamaan ja mietin tovin, mutten muistanut yhtään työpäivää, joka yltäisi menestyksekkään metsästyskokemuksen onneen. Ei tainnut Freud olla jahtimiehiä...

Ja ei kun peuraa perkaamaan. Hommat hoideltuani sain kaverilta viestin, jotta hänenkin passissaan oli käynyt emä ja vasa, mutta riittävän hyvää ampumatilannetta ei tällä kertaa syntynyt. No, peura sekä kollega kyytiin ja kohti lahtivajaa ahertamaan. Täytyyhän se työkin tehdä, vaikka onnellisuuden takaajaksi siitä ei olisikaan.


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kasipiikkinen peurapukki


Eilen se taas nähtiin. Nollan ja pikkupakkasen välillä sahaava sää saa peurat aktivoitumaan liikkeelle myös valoisaan aikaan. Riistakamera lähetti jo päivällä kuvia. Niinpä lähdimme pelipaikoille heti iltapäivästä. Matkalla ruokintapaikoille näki aamupäivällä sataneesta lumesta useiden peurojen liikkuneen alueella viimetuntien aikana.

Siispä odotukset olivat jälleen kovat kyttyytorniin kiivetessä. Jännityksen ja lopulta hämärän noustessa aikaa kuitenkin vierähti miltei puolitoista tuntia ennen kuin tapahtui. Täysin yllättäen, ilman mitään ennakkovaroituksia, näin isokokoisen peuran lähestyvän ruokintaa hieman epätavallisesta suunnasta. Samassa näin myös sarvet ja arvelin tulijaa tutuksi pukiksi, jonka olin nähnyt riistakameran kuvista ja livenäkin tällä paikalla jo alkutalvesta. Silloin pukki näyttäytyi vain hyvin lyhyen hetken, ilmestyen ja poistuen pusikon suojiin.

Nyt ei siis ollut aikaa hifistelyyn tai hienosäätöön. Nostin Tikan poskelle ja ristikon lavan taakse. Samalla sekunnilla lähtivät terveiset klo 16:42 ja 8-piikkinen lähti rivakalla rytinällä metsään. Kuulin kuinka pukki juoksi vielä pitkään laukauksen jälkeen, ennen kuin kova rysähdys kertoi voimien hiipuneen pakkolaskuun ryteikössä.

Enää ei ollut mikään kiire. Niinpä kiitin kauden kuudennesta peurasta ja laitoin sikarin palamaan. Oikeastaan tällaiset hetket ovat metsästyksessä kaikkein parhaita. Pitkä odotus, lyhyt jännittävä hetki ja kiitollinen adrenaliinin täyteinen rauhallinen tuokio, se ajatus jonka muistolla jaksaa taas istua lukuisia tuloksettomia iltoja pimeässä kylmässä metsässä.

Arkitodellisuus kuitenkin nousi vääjäämättä pienin askelin pintaan. Tiesin peuran juosseen pitkälle ja metsän olevan ylitiheää taimikkoa sekä lumen alla maaston sikin sokin ansoittavaa risukkoa. Onneksi kaveri oli naapuriruokinnalla kytiksellä, niinpä soitin mies ja koira –partion paikalle. Pukki löytyi lopulta yllättävän helposti vaikeakulkuiselta jäljeltä noin 200 metrin päästä. Tämä olikin oikein hyvä verijälkiharjoitus nuorelle koiralle, josta se myös selvisi erittäin hienosti.



Seuraavaksi edessä oli peuran suolistus ja hikinen raahausurakka ryteiköltä autolle. Loistavaa, että kaveri oli jelppimässä, sillä yksinään kovassa hommassa olisi kulunut kosolti aikaa ja sikaria.

Hikinen, punakka ja pönäkkä, mutta onnellinen...


Taas kelpaa lähteä kuskaamaan pakettia kohti lahtivajaa :)







torstai 8. tammikuuta 2015

Kaverille kans


Eilen päätimme kaverin kanssa muuttaa hieman taktiikkaa. Olemme menneet useimmiten peurakyttyylle selvästi valoisaan aikaan, noin kolmen aikoihin iltapäivällä. Kytistä on sitten jatkettu kelin ja istumalihasten kunnon mukaan pari kolme tuntia kerrallaan. Vaikka usein olisi vielä hyvin nähnyt hämäräkyttäystä jatkaa, tulee avokopissa muutamassa tunnissa kylmä hiljaa paikallaan istuessa, vaikka pakkasta ei paljoa olisikaan.

Viimeaikoina riistakamerat ovat kertoneet peurojen olevan kuitenkin selvästi vilkkaampia vasta hämärän jälkeen jo selvästi pimeässä. Nyt kun luntakin on reilusti maassa, niin päätimme siirtää kyttyylle menoa myöhempään ja olimme pelipaikoilla vasta puoli kuuden aikoihin.

Keli oli mitä parhain suojasää. Hiukan tuuli ja pyryttikin, mutta näkyväisyys oli kuitenkin ihan kohtuullinen. Taktiikan vaihto tuottikin heti tulosta. Reilun tunnin istumisen jälkeen kaverin passista kuului tutut terveiset klo 18:39. Jäin vielä noin puoleksi tunniksi miettimään syntyjä syviä. Omalle kohdalleni ei kuitenkaan peuroja ilmestynyt, niinpä lähdin katsomaan kaverin saalista.


Osattoman onneksi jäikin komean urosvasan kuljettaminen Dodgen telineelle kohti peuran viimeistä etappia. Nyt kun kausi on omaltakin osalta jo hyvässä vauhdissa, saattoi kaverin onnistumisesta iloita täysin rinnoin.



Garmin Virb Elite Action-videokamera


Sain maahantuojalta pari kuukautta sitten metsästyskäyttötestiin Garmin Virb Elite Action-videokameran. Ajatus jahtimuistojen tallentamisesta eläviksi kuviksi ja oman elämän Videosaraksi ryhtymisestä tuntui vähintäänkin kokeilemisen arvoiselta. Nämä pienet äksönsäksön-videokamerat ovat nykyään jo melko edullisia ja lisäksi kestäviä sekä helppokäyttöisiä. Käydäänpä siis ensiksi läpi tämän härvelin tärkeimmät ominaisuudet.


Garmin Virb Elite


Virb Elite on 1080p:n True HD Action-kamera, jossa on mukana mm. GPS-toiminnot ja Wi-Fi-ominaisuus. Herkät GPS, kiihtyvyys- ja korkeusmittari (lisävarusteena jopa sykemittari) tallentavat kuvauksen aikana myös mielenkiintoista dataa, jonka voi halutessaan tuoda videolle tosiaikaisesti näkyville. Wi-Fi-ominaisuudella voit muodostaa langattoman yhteyden älypuhelimeen tai tietokoneeseen. Wi-Fi mahdollistaa kuvien esikatselun, sekä voit aloittaa ja lopettaa kuvauksen tai ottaa stillkuvia etänä.

Ladattavan litiumioniakun virta riittää jopa yli 3 tunnin tallennukseen 1080p-laadulla. Videonparannusominaisuudet, kuten digitaalinen kuvanvakain ja linssin vääristymän korjaus parantavat kuvanlaatua merkittävästi. Garmin Virb on suunniteltu kovaan käyttöön. Se kestää rekyylin ja on vesitiivis IPX7-standardin mukaisesti, joten laite voidaan vaikka upottaa 1 metrin syvyyteen 30 minuutiksi.

Kameran kyljessä on suurikokoinen liukusäädin, jolla kuvaus alkaa välittömästi. Kytkimen liuku- ja napsautusominaisuuksista varmistavat, että kuvaus on meneillään, vaikka käyttäisit käsineitä.



Käyttö metsästyksessä


Ensituntumalta Garmin Virbin ominaisuudet ovat kuin metsästystä ajatellen suunniteltuja. Ja totta se onkin; teknisesti kamera soveltuu hyvin eräolosuhteissa käytettäväksi. Ensi-innostuksen jälkeen tulevatkin sitten elämän realiteetit vastaan.

Kamera ei tee kenestäkään kuvaajaa. Kaikki tietävät kuinka tylsää on katsella jonkun tuttavan kotivideoille ottamia pätkiä erkkisedän häistä ja kaksosten uusista etuhampaista, saati hildamummon örvellyksestä kanasaarten sikajuhlissa. Laadukas videotallenne vaatiikin siis paljon enemmän kuin vain kamerapanta päässä pusikossa rämpimistä, vaikka laite olisi teknisesti kuinka hyvä tahansa.

Ei ole ollenkaan huono idea käydä kirjastosta lainaamassa vaikka Videokuvauksen ABC –kirjanen. Tarvitaan vähintäänkin etukäteissuunnittelua siitä, mitä aiotaan kuvata, miten ja miksi. Ensimmäiseksi kannattaa siis sikariaskin kanteen raapustella jonkinlainen kuvaussuunnitelma ja käsikirjoituksen tapainen. Kirjoita siis etukäteen ylös, kaikki tapahtumat ja aiheet, jotka haluat kuvata. Mieti myös millä tavoin kunkin niistä kuvaat. Voit halutessasi myös yhdistellä eri kameroilla ottamiasi still- ja videokuvia. Järjestele otokset mielekkäiksi jaksoiksi. Laadukas erätarina voisikin muodostua esimerkiksi useiden eri metsästys- ja riistanhoitoretkien, sekä vaikkapa riistakameran kuvia yhdistelemällä.

Tosiasia kuitenkin on, että materiaalia tarvitaan paljon ja sitä pitää roimasti editoida. Ilmaiseksi tietokoneelle ladattavalla Virb Edit –ohjelmalla pääset hyvin alkuun. Kun olet editoinut videosi valmiiksi, voit jakaa sen halutessasi helposti kaikkien katsottavaksi.


Käyttökokemuksia


Garmin Virbiä ei ole suunniteltu kädessä pidettäväksi, vaan se täytyy kiinnittää kuvauksen ajaksi johonkin kohteeseen. Liikkuvia metsästystilanteita kuvatessa vaihtoehtoja on lähinnä kolme; aseen piippu, kiikaritähtäin tai otsapanta. Kaikissa näissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Nopeissa tilanteissa useimmiten otsapanta on sikäli kätevä, että se kuvaa automaattisesti siihen suuntaa johon katsot, eli tyypillisesti sinne missä kulloinkin tapahtuu. Toisaalta pää voi pyöriä liikaakin tai kallistua asetta tähdätessä. Myös ase itsessään voi peittää osan näkymästä.

Kiikariin kiinnitettäessä kuva on (tai pitäisi olla) ainakin ampumahetkellä suhteellisen vakaa ja suunta automaattisesti kohden riistaa. Mutta ainakin oman aseeni kanssa oli vaikea löytää kiikarista sopivaa kiinnityskohtaa ja kamera jäikin hieman etukenoon kiinnityksineen. Tästä johtuen myös kuviin tulee näkyviin kiikaritähtäimen etuosaa.

Aseen piippu lienee haulikolla metsästettäessä luontevin kohta kameran kiinnitykselle. Kiväärien osalta kamerakiinnitys saattaa kuitenkin muuttaa piipun värähtelyä ja sitä kautta vaikuttaa aseen käyntiin. Asia pitäisikin tarkistaa ampumaradalla ennen metsästyksen aloittamista.

Kameran voi kiinnittää toki myös koiran valjaisiin ja näin saadaan lisää mielenkiintoista näkökulmaa jahtivideoihin, sekä tärkeää tietoa koiran käyttäytymisestä riistatilanteissa. Yksi vaihtoehto on kiinnittää kamera sopivaan paikkaan jalustalle tai vaikka puunoksaan antamaan yleiskuvaa, jossa on mukana myös metsästäjä tai esimerkiksi kytiksellä tuoda kamera lähemmäksi ruokintapaikkaa.

Tässä kohtaa pääsemmekin sitten käsiksi kahteen kompastuskiveen, joka näissä pienissä äksönsäksön-videokameroissa on kaikissa ihan perusominaisuuksina. Ensinnäkin kuvakulma on todella laaja. Toiseksi valoteho ei riitä hämäräkuvaukseen.

Garmin Virbin kuvakulma on 170 astetta. Siinä on myös sisäänrakennetut tilat 2x ja 4x zoomeille, joilla päästään lähemmäksi kohdetta. Käytännössä kuitenkin vaikka peuran kokoinen kohde on noin parinkymmenen metrin päässä, näyttää se zoomista huolimatta videolla melko pieneltä. Tästä hyvänä esimerkkinä on viimeisimmältä peurankaadolta ottamani editoimaton videopätkä. Alla olevat videot kannattaa katsoa HD-tilassa ja koko ruudun kokoisena.



Toisaalta videolla näkyy selvästi kuinka valoteho käy jo vähiin, vaikka paljaalla silmällä alkuillan hämärtyessä näkyy vielä oikein hyvin. Ja tämä toinen video osoittaa, että ihmissilmällä näkee olla ihan kohtuullisesti kytiksellä, mutta videolla on pelkkää mustaa, milloin taskulamppu ei valaise ympäristöä.



Garmin Virb on näistä seikoista huolimatta kuitenkin varsin käyttökelpoinen metsästysmuistojen tallentaja. Itse en ole tämän kokeilujakson aikana käynyt sopivissa päiväjahdeissa, mutta ensikuussa niitäkin on luvassa, joten raportoin myöhemmin miten kamera pärjää niissä. Tässä kuitenkin malliksi video Karjunkaatajien Puolanmatkalta. Videon laatu kestää HD-asetuksilla katsoa vaikka koko ruudun kokoisena.


Tekniset tiedot


Mitat

Laitteen koko (KxLxS): 32 mm x 53 mm x 111 mm
Laitteen paino: 175,7 g (laite), 232,4 g (laite ja alusta)
Näytön koko: 1,4 tuumaa (205 x 148)

Video

Kuva-anturi: 16 MP, 1/2,3 tuuman CMOS
Kuvakulma: 170 astetta
Tiedostotyyppi: .mp4
1080p:n HD-video: 1920 × 1080, 30 kuvaa sekunnissa
960p:n HD-video: 1280 × 960, 30,60 48 kuvaa sekunnissa
720p:n HD-video: 1280 × 720, 30,60 kuvaa sekunnissa
WVGA (hidastus): 854 × 480, 120 kuvaa sekunnissa
Still-valokuvan tarkkuus: 16 MP (4664*3496), 12 MP (4664*2632), 8 MP (3264*2448)
Valokuvapurske: 6/s 3/s@16, 5/s@12 or 10/s@8
Valokuvan viive (sekuntia): 0,5, 1, 2, 5, 10, 30, 60

Ääni

Sisäinen mikrofoni: kyllä
Ulkoinen mikrofoni: valinnainen mikrofonisovitin (USB-3,5 mm:n stereoliitäntä)

Yhteydet

Bluetooth®: ei
ANT+™-yhteensopiva: kyllä (etähallinta ja tunnistimet)
Liitäntä: USB 2.0
HDMI-lähtö: micro-HDMI
Wi-Fi: 802.11 bgn

Muut

GPS: kyllä
Lämpötila: -15 - 60 °C
Muisti: microSD™-kortti (enintään 64 Gt), kortti ei mukana
Kiihtyvyysmittari: kyllä
Korkeusmittari: kyllä
Vesitiiviys: IPX7 (1 m / 30 min)
Kuvanvakautus: kyllä (digitaalinen)
Linssin vääristymän korjaus: kyllä

Akku

Akun tyyppi: irrotettava litiumioni
Akun kapasiteetti: 2000 mAh
Akunkesto: 1080p (30 kuvaa sekunnissa) jopa yli 3 h


Lisätietoja


http://static.garmincdn.com/pumac/VIRB_OM_FI.pdf

https://buy.garmin.com/fi-FI/FI/polulla/action-kamerat/virb-elite/prod119594.html


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kauden viides peura


Eilen illalla oli jäljellä vielä rippeet ensimmäisestä talvimyrskystä. Tuuli puhalsi reippaasti ruokinnan suunnalta ja ilmakin oli suojan puolella. Edellisen myrsky-yön peurat olivat olleet kuusitiheikköjen suojassa lepäämässä ja sään hieman parannuttua nyt taas aktiivisesti liikkeellä.

Vielä selvästi valoisaan aikaan, ennen todellista hämärää, ilmestyikin ruokinnan läheisyyteen peura. Olin taas tällä kertaa pressukopissa, jolta porkkanapinolle matkaa vain kymmenkunta metriä. Vaikka olosuhteet olivat nyt ehkä parhaat mahdolliset, oli näin lähellä kyttäämisessä selvästi riskinsä.

Peura ei kävellytkään ruokinnalle vaan rauhallisesti mutta päättäväisesti siitä poispäin. Samalla myös ampumasektorini oikea laita alkoi lähestyä, joten päätin toimia saman tien. Hieman hätäiset terveiset lähtivät ylivuotiselle naaraalle klo 16:04 ja näin saman tien osuman hieman lipsahtavan.

Taka- ja alavoittoisesta osumasta huolimatta luoti oli tehnyt tehtävänsä toisessa keuhkossa ja maksassa. Niinpä peura löytyi U-kaarroksen jälkeen vajaan viidenkymmenen metrin päästä. Eipä auttanut, kun laittaa taas sikari palamaan ja kiittää kauden viidennestä peurasta.


Olen saanut paljon kysymyksiä viimeaikojen kaatokuvissa aseen kiikarin päällä olevasta pienestä videokamerasta. Olenkin jo viikkojen ajan testaillut Garmin VIRB Elite action-kameraa vaihtelevalla menestyksellä. Tässä nyt pieni editoimaton video eilisestä kaadosta malliksi. Video paljastaa selvästi kuinka haasteellista metsästysvideoiden tekeminen on. Erityisen haasteellista se on hämärässä.



Palataan tähän kameraan ja metsästysvideoiden kuvaamiseen lähipäivinä hieman tarkemmin.

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2015/01/garmin-virb-elite-action-videokamera.html