Esitys vieraspetojen metsästyksen tehostamiseksi

Vieraskynä:



Olen itse 34-vuotias aktiivinen metsästäjä Nokialta. Yhtenä suurimpana kiinnostuksen
kohteena minulla on ollut vesi- ja kanalintujen elinolosuhteiden parantaminen sekä
pienpetojen, etenkin vieraslajien, pyynti.

Alla esitykseni vieraspetojen (supikoira ja minkki) pyynnin tehostamiseksi.

Taustaa:

Suomen luontoon kuulumattomien vieraspetojen, supikoiran ja minkin, aiheuttamat ongelmat
Suomen luonnolle ja sen monimuotoisuudelle ovat kiistattomat. Molemmat ovat tuholaisina
vailla vertaa ja ne lisääntyvät tehokkaasti sekä sopeutuvat uusiin elinympäristöihin. Lisäksi
supikoira levittää paljon tauteja ja esimerkiksi raivotautirokotesyöttejä kylvetään paljon
itärajalle. Tehokampanjalla ei olisi vaikutusta siis pelkästään luonnon monimuotoisuuden
säilyttämiseen, vaan myös tautiriskin pienentämiseen.

Sain idean lähteä selvittämään mahdollisuuksia vieraspetojen pyynnin tehostamiseksi, kun
kuulin ns. ”häntärahamallin” olevan käytössä Ahvenanmaalla. Vaikkakaan näistä eläimistä ei
kirjaimellisesti kerättäisikään häntiä, vaan vaikka esimerkiksi vasempia etujalkoja, jotta nahka
voitaisiin kokonaisuudessaan hyötykäyttää, niin kutsun jatkossa tätä kannustinta
häntärahamalliksi.

Nykytilanne:

Nykyisin Suomessa pyydetään hieman alle 200000 supikoiraa vuodessa mikä ei riitä millään
tasolla hillitsemään kannan kasvua ja leviämistä kohti pohjoista sekä Ruotsia. Kuitenkin valoa
tunnelin päähän tuo se tosiasia, että oikein kohdistetulla tehokkaalla pyynnillä saadaan aikaan
hyviä tuloksia jo muutamassa vuodessa. Olemme huomanneet tämän omakohtaisesti
muutaman metsästysseuran alueella Etelä-Nokialla, jossa aktiiviset harrastajat ovat ottaneet
asian riittävän vakavasti. Supikoirakanta on paikallisesti saatu hallintaan ja paikoin jopa todella
pieneksi. Ongelma on kuitenkin se, että vieraspetoja pyytävät pääasiassa vain marginaalinen
ryhmä aktiivimetsästäjiä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet tehokkaampaan pyyntiin:

Olen varma, että ns. häntäraha aktivoisi entisestään aktiivista osaa metsästäjiä, mutta mikä
tärkeintä, se herättäisi kiinnostusta myös ei niin aktiivisissa, esimerkiksi nuoremmissa ja
vanhemmissa metsästäjissä. Pieni korvaus, esimerkiksi 5€/häntä (Ahvenanmaalla 8€), saisi
varmasti monet innostumaan näiden eläinten pyynnistä. Kärjistetysti, nuoret voisivat tienata
hieman harrastusrahoja ja eläkeläisille se toisi muuten vain pientä ekstraa. Lisäksi ihan
tavallisen nk. perusmetsästäjän suhtautuminen supikoiriin voisi olla hieman toisenlainen
esimerkiksi pienten hirvieläimien ruokintapaikoilla tapahtuvan kyttäysmetsästyksen
yhteydessä. Kynnys ampua ruokintapaikoilla vierailevia supikoiria madaltuisi, koska
ampuminen toisi edes jonkinlaisen hyödyn. Nykyään monet jättävät supikoirat ampumatta,
koska laukauksen katsotaan häiritsevän peuran/kauriin metsästystä, eikä supikoirien
ampumisen katsota olevan hyödyllistä puhtaasti hirvieläimiin keskittyville metsästäjille.
Peuran/kauriin ruokintapaikat muodostavat kattavan verkoston koko eteläiseen Suomeen,
jolloin ne toimisivat myös tehokkaina supikoirien metsästyspaikkoina.

Häntärahaa tukee myös tosiasia, että suurin osa supikoirasaaliista saadaan alkusyksystä,
jolloin itse nahka on huonosta karvanlaadusta johtuen arvoton. Luonnollisesti häntärahan
pitäisi voida olla verovapaata tuloa, vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi sienien/marjojen
myynti.

Mallin käytännön toimimiseen ei liene syytä vielä tässä vaiheessa paneutua tarkemmin, mutta
mielestäni lähtökohta olisi se, että paikalliset riistanhoitoyhdistykset organisoisivat
häntärahakorvaukset alueensa metsästäjille. Yksi idea voisi olla esimerkiksi muutaman
riistanhoitoyhdistyksen (ympäri Suomea) alueella toteutettava testikampanja muutaman
vuoden pilottikokeiluna. Siihen luulisi löytyvän helpommin rahoitusta ja sen jälkeen olisi
esittää konkreettista dataa mallin toimimisesta. Riistanhoitoyhdistyksillä on jo nyt jollakin
tasolla tietoa alueensa pienpetosaalista esimerkiksi järjestämiensä pienpetokilpailujen
johdosta, joten vertailupohjaakin löytyy.  Muun muassa Nokian seudun riistanhoitoyhdistys on
innokas olemaan tässä projektissa mukana.

Sallittuja pyyntimenetelmiä pitäisi myös lisätä. Parasta aikaa supikoiran pyyntiin on syksy,
jolloin ne liikkuvat aktiivisesti etsien ravintoa varautuakseen tulevaa talveen. Juuri tähän
aikaan supikoiran pyynti olisi erityisen tehokasta haaskoilta ja ns. pintapyynnillä, mutta
ongelmana on pimeyden aiheuttama huono näkyvyys. Näin ollen esitän, että supikoiran
pyynnissä keinovalon käyttö sallittaisiin.

Ongelmaksi ovat myös koituneet esimerkiksi taajamissa esiintyvät supikoirat sekä
kesämökkien rannoilla asustelevat minkit. Taajama-alueista on tullut paikoin varsinaisia
pienpetopankkeja, koska siellä niillä ei ole luontaisia petoja juuri lainkaan ja ruokaa sekä
suojaa on tarjolla hyvin. Niinpä taajama-alueilla tulisi mahdollistaa pienpetopyynti esimerkiksi
elävänä pyytävillä loukuilla. Tällä hetkellä ongelmana asemakaava-alueella ovat kaupunkien
järjestyssäännöt, jotka rajoittavat mahdollisuutta lopettaa eläimet ampumalla. Siihen
tarvittaisiin joku, esimerkiksi SRVA-kaltainen viranomaisasema henkilöille, jotka sitä tekisivät.
1-2 päivän tehokas kurssi aiheesta ja sertifikaatti todistuksena kyseisen kurssin
suorittamisesta. Paikallisilla RHY:llä voisi olla muutamia rautoja ja loukkuja, joita se voisi
tarvittaessa lainata paikallisille asukkaille sekä mökkiläisille, sekä käytössään ns.  ”supiluuri”,
johon voi soittaa/ilmoittaa esimerkiksi pihoissa ja koiran -/kissanruokakupeilla käyvistä
pienpedoista. Näin ollen pienennettäisiin taajamien mahdollisuutta toimia ns.
pienpetopankkeina ja vähennettäisiin tautiriskiä tiheämmin asutuilla alueilla.

Myös esimerkiksi kesämökkiläisten tulisi voida asettaa loukkuja sekä hetitappavia rautoja
(nykyään on saatavilla paljon turvallisia ns. laatikkorautoja, joita on helppo asiaan
perehtymättömienkin käyttää ilman väärinkäytön riskiä) omalle tontilleen ilman
metsästyskorttia. Esitän siis muutosta nykymalliin, jossa pienpetojen loukku- sekä
rautapyyntiin tarvitaan metsästyskortti. Näiden eläinten pyynti pitäisi voida olla mahdollista
ilman metsästyskorttia metsästysoikeuden haltijalle, käytännössä siis maanomistajalle tai
metsästysoikeuden vuokranneelle taholle.

Jotkin tahot ovat maininneet, että suurpetojen (ilves ja susi) kantojen kasvattaminen hoitaisi
pienpeto-ongelman tehokkaammin. Tähän en usko lainkaan, sillä ilveksen ja suden
luonnolliset elinympäristöt poikkeavat todella merkittävästi näiden vieraspetojen vastaavista.
Lisäksi on selvitetty, että esimerkiksi sudet eivät juurikaan tapa supikoiria ja vastaavasti vaikka
ilveskanta on yli 3-kertaistunut reilussa 10-vuodessa, ei se ole saanut aikaan minkäänlaista
merkittävää muutosta vieraspetopopulaatioissa. Aktiivimetsästäjät ja muut luonnossa liikkujat
eivät ole törmänneet esimerkiksi Etelä-Nokian alueella suurpetojen tappamiin supikoiriin, sen
sijaan esimerkiksi ilveksien tappamia pieniä hirvieläimiä ja rusakoita/jäniksiä löytyy ja
raportoidaan metsästysseuroille varsin paljon.

Tietoisuuden lisääminen:

Tietoisuus vieraspetojen ekosysteemeille ja luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamista
ongelmista on nyky-yhteiskunnassamme todella heikolla tasolla. Näiden asioiden
huomattavasti parempi julkituominen ja ymmärtäminen olisivat ensiarvoisen tärkeää kaikkien
ihmisten keskuudessa, eikä pelkästään pienissä piireissä luonto- ja metsästysaktiiveja. Tähän
tarvitaan mediahuomiota laajasti eri luontoon liittyvien sidosryhmien sekä harrastepiirien
keskuudessa, mutta myös sosiaalisessa-, paikallis- ja valtakunnanmediassa tavoittaakseen
mahdollisimman monet.

RHY-tasolla pitäisi lisätä tietoisuutta paikallisissa metsästysseuroissa esimerkiksi rahatuen
saamisesta pienpetopyydyksiin, järjestää pyyntikoulutusta ja kannustaa metsästysseuroja
tehokkaampaan pyyntiin alueillaan. Pienpetokilpailujen palkintoja tulisi ehkä hivenen
parantaa ja varsinkin julkituoda näitä kilpailuja paremmin.

Rahoitus:

Suurin haaste tässä projektissa häntärahamallin osalta on luonnollisesti rahoituksen
saaminen. En usko, että ilman ulkopuolista rahoitusta tästä tulisi mitään itse ideaa
suurempaa. Uskoisin kuitenkin esimerkiksi EU:n olevan kiinnostunut asiasta, koska
tarkoitushan olisi estää supikoiran leviäminen mm. Ruotsiin. Jos jostain syystä EU:sta ei
löytyisi rahoitusta, niin Ruotsissa varmasti oltaisiin asiasta kiinnostuneita.
Rahoituksen järjestäminen paikallisilla tasoilla muutaman vuoden pilottikokeilua varten voisi
olla mahdollista mm. perustamalla Leader – hanke esimerkiksi vesistöjen monikäytön ja
matkailun edistämiseksi.

Yhteistyötahot:

Olen keskustellut asiasta Suomen Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Suomen
Luonnonsuojeluliiton ja Nokian Seudun Riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Kaikki tahot pitivät
vieraspetojen vähentämistä erittäin tärkeänä asiana. Lisää yhteistyöhön kiinnostuneita tahoja
kartoitetaan ja otetaan mielellään mukaan projektiin.

Tiivistettynä esitän siis: 

-  Häntärahamallin käyttöönottamista valtakunnallisesti. Projektin alkuvaiheessa sen
toimimista voitaisiin testimielessä kokeilla muutamassa RHY:ssä ympäri Suomea.

-  Keinovalon käytön sallimista vieraspetojen, etenkin supikoiran pyyntiin.

-  Pienpetojen loukku- sekä rautapyynnin mahdollistamista myös ilman metsästyskorttia
olevalle metsästysoikeuden haltijalle.

-  Taajama-alueella elävänä pyytävässä loukussa olevan pienpedon lopetus SRVA-tyylisen
sertifikaatin/viranomaisstatuksen omaavien metsästäjien toimesta. Paikallisella
poliisilla, kaupungilla ja RHY:llä listaus kyseisistä henkilöistä.



Toivon suuresti, että esittämäni asiat otettaisiin vakavaan harkintaan. Samalla lupaudun itse
olemaan asiassa aktiivinen ja auttaa kykyjeni mukaan, jotta projekti lähtisi käyntiin.


Kunnioittavin Terveisin,
Nokialla 7.12.2015


Sakari Paunila, Suoniemen metsästysseura ry
            

(Yhteystiedot löytyy Metsästäjäliiton Pohjois-Hämeen piirihallitukselle ja Nokian seudun
riistanhoitoyhdistykselle kirjallisesti lähetetyistä esityksistä)

Pukki pitkästä ilosta

Eilen aamusta katselin yön aikana riistakamerasta sähköpostiin tulleita kuvia. Niitä oli taas yli 70 kappaletta. Tiesin kiusallisen hyvin mitä se käytännössä tarkoitti. Viimeisistä kuvista näkyi kauran ja porkkanoiden olevan vähissä, yhdeltä ruokinnalta kokonaan loppuneenkin.  Niinpä päällimmäiset hommat alta pois ja ruokintakierrosta tekemään.

Tällä hetkellä aktiivisesti käyttämäni kytispaikat ovat peurapolkujen päässä metsässä. Aamujumppana 20 kg porkkanoita reppuun ja molempiin käsiin kauraämpärit. Kantamukset ruokintapaikalle, peurapuffa levälleen ja paluu pikkulaukkaa takaisin autolle. Taas sama homma uudelleen seuraavassa paikassa. Kierros loppuun paita märkänä ja sykemittarin mukaan pulssi aivan liian korkealla tasolla ;)

En toki halua valittaa, koska peuranmetsästys ei ole velvollisuus, se on todellakin etuoikeus. Jahti ei vain tällä kaudella ole sujunut aivan odotusten mukaisesti. Tähän mennessä vasta kaksi peuraa nurin, mutta kautta on jäljellä enää puolitoista kuukautta. Yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttä, sillä eilen illalla oli luvassa jo 30. kyttäyskerta.

Parilla viimeisellä kerralla on ajankulua tuonut mukavasti uusien ZEISS i.Scription –silmälasien testailu ja vertailu tavallisiin laseihin. Tästä aiheesta tarkemmin myöhemmissä blogauksissa, kunhan testi etenee ja saan hieman lisää kokemuksia erilaisissa olosuhteissa. Tässä vaiheessa voin jo kuitenkin sanoa, että nämä hämäränäköön optimoidut silmälasit ovat omalla kohdallani hyvä hankinta.

Hieman ennen kolmea taas tossua tossun eteen ja kohti ruokintapaikkaa. Tikkaita ylös puuhun ja puf, kaikki päivän kiireet ovat nyt ohi. Tässä sitä on aikaa istua hiljaisella ja pimenevällä suolla, jälleen kerran parhaassa seurassa ihan itsekseen :)

Noin tunnin meditatiivisen istunnon keskeyttää selvä askelluksen ääni oikealta puoleltani. Naamioverkko ja hämärä estävät tunnistamasta kohdetta, mutta jään henkeä pidätellen kuulostelemaan lisää. Tässä tikastuolilla istuskellessa on todellakin oltava täysin liikkumatta, sillä pienimmätkin kahinat kuuluvat kiusallisen selvästi ympäristöön.

Odottelen aikani jäykistyneenä ja seuraavaksi kuulen askellusta pitkältä edestä. Taas minuuttien hiljaisuutta ja uusia ääniä vasemmalta. Nyt arvaan kulkijan pukiksi. Varsinkin isommat pukit tyypillisesti kiertävät vähintään vartin verran ympäristöä tutkaillen ennen kuin tulevat ruokailulle, jos tulevat ollenkaan.

Lopulta näen kaura-automaatilla liikettä. Nostan kiväärin tähtäykseen rauhallisesti, välttäen pienempiäkin ääniä. Helvattu sentään, kohde on huonossa asennossa, takapuoli suuntaani, mutustelemassa pää alhaalla kauroja. Sitten se iskee tajuntaani, peuran pää nousee ja näen melkoisen haravan. En ala jännityksessäni laskea piikkejä, näen niitä selvästi ainakin kymmenen.

Käännän suurennosta hieman isommalle ja napsautan punapisteen päälle. Mielessäni käy vain ajatus, että tätä ei saa tyriä. Tiedän lukuisista aiemmista havainnoista, etteivät isot puki useinkaan viivy ruokinnalla kuin pienen hetken. Ja nyt se hetki on hyödynnettävä tai se menee ohi. Hengitän pariin kertaa rauhallisesti, jotta saisin pulssia hieman tasaantumaan. Lasken ristikon peuran niskan kohdalle, uloshengitys ja puristus.

Terveiset lähtevät klo 16:22 ja pukki putoaa suoraan jaloilleen. Sikari palamaan kiitollisin mielin. Pakko vain istua hetki hiljaa paikallaa, vaikka elimistö vetää baila latinoa. Samalla viestiä kaverille, että jelppiä tarvitaan varmasti. Lopulta luotan jalkoihin sen verran, että uskallan laskeutua liukkaita metallitikkaita alas.

Lasken pukin piikkejä uudelleen ja uudelleen. Epäuskoisena saan tulokseksi 12, miltei jokaisella kerralla. Hemmetti vieköön, nyt päästiin kymppikerhoon tälläkin saralla ;)

En oikein saa mitään järkevää tehtyä kaverin tuloa odotellessa. Ihailen vain komeaa peuraa ja polttelen seuraavaa sikaria. Nyt ei ole kiire minnekään, tätä hetkeä on odoteltu taas viimeiset kymmenen kertaa, eli yhteenlaskettuna vähintäänkin kokonainen vuorokausi pimeässä puussa yksin istuen. Vaikka en ole mitenkään erityisesti trofee-motivoitunut metsästäjä, täytyy sanoa sarvien olevan komeat ja pääsevät kokoilmassani ansaitsemalleen paikalle.

Kyllähän näitä tuolta sais, jos vain joutaisi käydä kytiksellä ;)

Kaverin saavuttua paikalle koirineen, otamme kuvia ja teemme toimintasuunnitelmaa pukin autolle saamiseksi. Taas se sama päätös, lähteäkö oikomaan taimikko/ryteikön kautta vai kiertotietä peurapolkuja pitkin. Lähdemme ensimmäiseksi viemään reppuni ja aseeni, sekä koirat pois jaloista takaisin autolle.

Ruokinnalle palattuamme peuran perkaus ja köysi kiinni sarviin. Päätämme lähteä etenemään polkuja pitkin, nyt kun luntakin on pari senttiä liukasteena. Yllättävän helposti vain muutaman pysähdyksen taktiikalla pukki on alle puolessa tunnissa vedetty/raahattu autoille. Todellista hyötyliikuntaa :)

Sitten vaan joulupukki pakettiin ja kohti lahtivajaa.

Sitkeä yrittäminen palkitaan kauden toisella peuralla

Eilen päivällä käytiin kaverin kanssa hakemassa peuroille lisää evästä Forssasta. Saimme hyvää palvelua (www.porkkanaa.fi) ja selvästi parempilaatuisia (pestyjä, säkitettyjä ja sopivan pieniä) porkkanoita, kuin mitä joistain muista paikoista aikaisemmilla reissuilla haetut. En pidä hintaankaan laatuun nähden mitenkään korkeana, sillä 30 kpl 20 kg säkkejä maksoi vain 90 €. Siis yhteensä 600 kg ja kilohinnaksi vain 0,15€.

Siispä illalla taas kyttyylle. Parinkymmenen kilon porkkanasäkki, varustereppu sekä ase kantoon ja peurapolkua pitkin ruokintapaikalle. Välillä meinasi kuitenkin usko loppua, kun reppua nostaessani nitkautin samalla selkäni. Muutama vattu ja kele yhteen puristuneiden hampaiden välistä; kyllä vanhalla vaivoja riittää.

Moni vaan erehtyy luulemaan, että ruokintapaikalta metsästäminen on kevyttä ja helppoa. Miltei kuin torilla jaettaisiin ilmaista ruokaa.

Lopulta olin taas samalla ruokinnalla, josta sain kauden ensimmäisen pukin. Ei kun porkkanapuffetti tarjolle ja tikastuolille istuskelemaan. Seuraavaksi alkaa kauden 21. meditaatiohetki. Vajaan tunnin odottelun jälkeen näen ruokinnan takana jotain joka kiinnittää huomioni. Nyt on jo niin hämärää, ettei paljain silmin käytännössä erota kuin korkeintaan hyvin epämääräisen hahmon ja liikettä.

Kiikarilla näen aikuisen naaraspeuran noin kymmenen metrin päässä ruokinnalta. Katselen hetken vielä ympäristöä varmistuakseni, että kyseessä on sama yksinäinen naaras, joka ilta toisensa jälkeen on käynyt ensimmäisten joukossa ruokinnalla. Yleensä vain puolituntia tai tunti lähtöni jälkeen.

Ampumakulma ei ole aivan optimaalinen, niinpä pelaan varman päälle. Nostan ristikon keskelle lapaa, puristan kevyesti ja terveiset menevät perille klo 16:45. Hetkeksi hämmennyksen tunne valtaa mieleni. Laukauksen jälkeen ei kuulu mitään ääniä, ei pakolaukkaa, ei oksien risahtelua, ei sätkimistä tai potkimista. Kiikaristakaan ei näy yhtään mitään ampumapaikalla.

No, pulssin laskeutumista odotellessa sikari palamaan. Seuraavaksi hyvin varovainen laskeutuminen jäästä liukkaita metallitikkaita kipeän selän kanssa. Könyän ampumapaikalle ja kiitän kauden toisesta peurasta. Luoti oli lävistänyt molemmat lavat olkaluiden kohdalta, niinpä peura oli pudonnut suoraan paikalleen ja kierähtänyt ojanpenkalta alas.

Laitan kaverille viestiä, jotta lihasvoimia tarvitaan. Vedän peuran ylös ojasta ja perkaan roippeet odotellessani. Seuraavaksi onkin sitten taas se sama mietintä, vetääkö peuran oikoiseen hakkuuaukea/taimikko/ryteiköstä vai kiertotietä peurapolkua pitkin. Ensimmäinen vaihtoehto ei houkuttele viimekertaisen rypemisen jälkeen ollenkaan. Nyt vielä ohut lumikerros on peittänyt risut ja kuopat näkyvistä, joten päädymme jälkimmäiseen. Pitkällä köydellä veto sujuukin yllättävän helposti vain kolmen pysähdyksen taktiikalla. Jos tosin tämäkin, paita märkänä, iltalenkistä kävi.

Poikkeuksellinen syksy – vaikea kauden aloitus

Poikkeuksellisen lämmin syksy ja lumen tulon viivästyminen ovat vaikeuttaneet peurankytistelyä erinomaisen merkittävästi. Yhtenäkään aikaisempana syksynä kyttyykausi ei ole lähtenyt näin nihkeästi liikkeelle. Peuroista on toki ollut säännöllisesti jälki-, näkö- ja kuulohavaintoja, sekä tietysti päivittäin kymmeniä riistakamerakuvia.

Peurat ajoittavat kuitenkin ruokinnalla käynnin hyvin epäsäännöllisiin aikoihin, joskus jopa keskellä päivää, mutta yleisemmin vasta puolenyön jälkeen. Alkuillasta peurat viihtyvät sänki- ja oraspelloilla, jossa niitä näkee lähes aina kyttyylle mennessä ja sieltä lähdettäessä. Nyt parhaaseen kiima-aikaan pukit eivät juuri ruokinnasta välitä ja niiden toiminta sotkee myös muiden peurojen kuvioita (käyvät vain paikalla pokaamassa bambien äitejä haaremiinsa).

Kyttyyllä on kuitenkin käyty sitkeästi, vaikka tulosta ei ole syntynyt. Erityisesti yksi nuori peurapukki on pitänyt mielenkiintoa yllä, muutoin puuduttavan pitkissä istunnoissa pimeällä suolla. Pukki on esiintynyt moneen otteeseen riistakameran kuvissa, muutaman kerran myös ihan livenä ruokinnan liepeillä ja pari kertaa jopa vastaillut äänihoukutteluunkin.

Eilen illalla hieman neljän jälkeen, ennen todellisen hämärän alkamista, kuulin taas tuon pukin lähestyvän tikastuoliani. Lähimmillään se kävi alle kymmenessä metrissä, mutta istuma-asentoni ja naamioverkko estivät tehokkaasti ampumayritykset. Pukki kuitenkin hieman perääntyi, kääntyi jatkaen matkaa viereiseen metsäsaarekkeeseen puskat kahisten.

Tämä antoi itsellenikin paremman mahdollisuuden korjata ampuma-asento ja aloittaa tähtäämisen todennäköisimpään uuteen kohtaamispaikkaan. Lopulta piinallisen odottelun jälkeen, pukki yllättäen näyttää etukolmanneksensa puskasta. Hieman eri kohdasta kuin olin ennakoinut ja koko ajan tiukasti suuntaani katsoen. Tunnistan peuran tutuksi ja samalla tiedän kiusallisen varmasti, että nyt on tilaisuuteni ja jos tämän missaan, niin seuraavaa saa odotella hamaan tulevaisuuteen. Tämä on jo 17. kytiskerta!

Siirrän tähtäystä äärimmäisen varovasti, sydän takoo villisti ja pukki katselee suuntaani hermostuneesti. Kello 16:20 saan kaulan tyven ristikkoon ja niin lähtevät lapualaiset terveiset 7-piikkiselle. Pukki merkkaa osuman hyvin, mutta lähtee säntäämään varvikko rytisten ja vasta tovin päästä kuulen menon tyssänneen mahalaskuun.

Normaalisti laitan tässä vaiheessa sikarin palamaan ja jään toviksi odottelemaan. Nyt ei kuitenkaan ollut siihen aikaa, joten tyydyin vain kiittämään kauden aloituksen pitkään odotetusta onnistumisesta. Samalla laitoin kaverille viestiä, lihasvoimia ja koiran nenään tarvitaan. Hämärä puski kovaa vauhtia päälle, niinpä aloin kuumeisesti etsiä ensimmäisiä verijälkiä. Tämä ei todellakaan ole helppoa soistuvassa kosteassa suopursuvarvikossa.

Vaikka tiesin osumapaikan hyvin, ei sen lähettyviltä löydy mitään jälkiä. Vaihdoin repusta kirkkaamman otsalampun, jossa on yli 2.500 lumenin teho. Vasta tovin edettyäni peuran pakolaukan suuntaan, löydän ensimmäiset pienet pisarat. Laitan tähän kohtaan punaisen ledivilkkuvalon. Jälkien seuranta jatkuikin sitten varvikkoa tähystellen sentti sentiltä. Aina välillä innostuin etenemään liian nopeasti ja on taas pakko palata viimeisimmälle varmalle verijäljelle.

Melkein kolmen vartin uurastuksen jälkeen lopulta löydän peuran noin 70 metrin päässä lähtöpisteestä. Samalla kaverini tulee jälkikoiriensa johdattamana paikalle ja tiedän, että nyt se isoin työ vasta alkaa.

Ruokintapaikka sijaitsee kapean peurapolun päässä. Kaartelevaa lenkkiä pitkin autolta paikalle on matkaa reilut 300 metriä. Olin kyttyylle tullessani punnertanut mukanani vajaan säkin kauroja ja muovikassillisen omenoita sekä porkkanoita. Niinpä aivan ensimmäiseksi laitan pienemmän otsalampun pukin sarviin osoittamaan pimeässä metsässä kaadon sijaintia ja lähden ruokinnalle keräämään varusteita.

Seuraavaksi sitten koirat, reppu ja ase takaisin autoille. Hikinen urakka kun oli tiedossa, niin samalla myös kyttyyasusteiden vaihto hieman kevyempään. Katselimme tovin kartasta helpointa tapaa saada peura autoille. Vaihtoehdot kun olisivat tuttua kapeaa peurapolkua kaadolta miltei 400 metriä tai oikaista ojitetun hakkuuaukon/ryteikön/taimikon yli noin 200 metriä. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut erityisen houkuttelevalta, mutta lyhyempi reitti kuitenkin ehkä siedettävämmältä.

Sytytän Dodgen valot loistamaan pimeässä majakkana, jotta voimme niiden avulla löytää suoremman reitin metsästä autoille. Seuraavaksi sitten takaisin kaadolle perkaamaan peuraa. Homman hoidettua tartumme pukkia sarvista ja lähdemme raahaamaan metri metriltä peuraa soistuvassa oksaisessa pimeässä ryteikössä. Vaikka matkaa ei tämän enempää ollut, vaati se yli kymmenen pysähdyksen taktiikan, ojassa munia myöten mulimisen ja viimeistenkin voiman/uskon/toivonrippeiden peliin laittamisen.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt termistä ”urheilumetsästys”. Se kun jotenkin tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että jonkun hengen kustannuksella urheillaan; miltei irvokasta. Itselleni metsästys on ensisijaisesti luontaisten viettieni sekä ravinnontarpeen tyydytystä. Yhtään urheiluselostusta en ole paikalle kaivannut ;)

Eilisen pulssikäyrästä saa hyvän kuvan urakan laadusta.

Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että tämän syksyn olen harrastanut urheilumetsästystä. Molemmat tällä hetkellä aktiivisesti käyttämämme ruokintapaikat sijaitsevat peurapolkujen päässä, joihin olemme lähes päivittäisillä käynneillä kantaneet yhteensä satoja kiloja kauraa, omenia, päärynöitä, porkkanoita ja punajuuria. Ja nyt sitten onnistumisen palkintona vielä tämä pukin hikinen punnertaminen autoille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tielle päästyämme en hetkeen jaksanut edes pystyyn nousta.

Mutta hommat olivat edelleen pahasti vaiheessa, niin ei siinä kuitenkaan auttanut kuin lähteä punnertamaan peura autoon ja kohti lahtivajaa. Väsynyt, mutta onnellinen ;)

Saatanpa tirvaista, jos joku tulee vielä selittämään jotain ilmaisesta lihasta, jota metsästäjällä on pakkasessa...

Poliisi vei aseet – Metsästäjä käyttäytyi "ylikohteliaasti ja virnistellen"

Kuvan poliisiauto/poliisit eivät liity tämän tapauksen virheelliseen poliisitoimintaan. 

Sisä-Suomen poliisilaitoksen Jyväskylän poliisipartio oli toisen tehtävän hoidon yhteydessä tavannut 20.4.2015 klo 20.40 Ristikiven uimarannan vieressä pusikosta kadulle tulleen miehen, jolta partio kysyy henkilötietoja. Miestä puhutettaessa, hän kertoi olleensa rannalla dippaamassa ja punnertamassa. Lisäksi mies oli poliisipartion mukaan käyttäytynyt puhuteltaessa ylikohteliaasti ja virnistellen. Poliisin johtopäätökseksi oli jäänyt vaikutelma, että miehen käytöksensä on normaalista poikkeavaa.

Miehen huonoksi onneksi hän on metsästäjä ja aseharrastaja sekä se, että viisi päivää aiemmin Jyväskylässä Tikan koulun lähistöllä oli ilmoitettu jonkun henkilön liikkuneen pitkän aseen kanssa (kyseinen tapaus ei kuitenkaan sinällään ole ollut tulevan päätöksen peruste, koska mitään yhteyttä näillä henkilöillä ei ole).

Poliisi yritti tavoitella 5.5.2014 miestä hänen kotiosoitteestaan ja soittamalla.  Seuraavana aamuna 6.5.2014 klo 8 poliisi meni miehen asunnolle. Mies oli selvityksen mukaan itse avannut oven ja osoittanut kiväärin ja haulikon sekä patruunoita, jotka otettiin poliisin haltuun. Tämän jälkeen poliisi kävi klo 10 miehen kanssa tämän tyttöystävän asunnolla Hankasalmella, josta noudettiin kivääri, haulikko, pistooli ja patruunoita. Hankasalmelta mies tuotiin Jyväskylän pääpoliisiasemalle, jossa vanhempi konstaapeli kuuli häntä ampuma-aselupa-asiassa klo 11.08 alkaen.

Sisä-Suomen poliisilaitos ottaa ampuma-aselain mukaista tutkintaa koskevaan ilmoitukseen liittyen luvanhaltijan ampuma-aseet ja edellä mainitut esineet väliaikaisesti poliisin haltuun, koska ilmoitus- ja tapahtumatietojen perusteella (dippaaminen, punnertaminen, virnistely ja ylikohtelias käytös ovat poliisin mielestä) perusteltua syytä epäillä, että esineitä käytetään väärin ja/tai koska niitä koskevan luvan peruuttaminen on pantu vireille (Ampuma-aselaki 92 §).

Sittemmin asiassa kuultiin 16.5.2014 miehen 20.4.2014 tavanneen poliisipartion jäsentä ja miestä uudelleen 29.7.2014. Poliisi hankki asiassa myös kaksi lääkärintodistusta.

Kaiken vaivan, vitutuksen ja kohtuuttomien seurausten jälkeen Komisario katsoi 6.8.2014 tekemässään päätöksessä, että dippaaminen, punnertaminen, virnistely ja ylikohtelias käytös eivät aiheuta perusteita ampuma-aselupien peruuttamiseen tai varoituksen antamiseen. Ampuma-aseet on palautettu miehelle 11.8.2014.

Mitä opimme tapauksesta?

Tehty päätös ottaa miehen ampuma- aseet poliisin haltuun oli todella heppoisesti perusteltu ja kyse oli selvästä ylireagoinnista. Lisäksi toimenpiteet käynnistettiin vasta pari viikkoa sen jälkeen kuin poliisipartio oli pysäyttänyt miehen.

Tapaus osoittaa selvästi, että parannettavaa on:

1) Miehen pysäyttäneen poliisipartion toimintatavoissa ja asennoitumisessa tavalliseen kansalaiseen, jonka perusoikeus lienee halutessaan käydä dippaamassa ja punnertamassa. Poliisin tivatessa yllättäen rehellisen ihmisen henkilötietoja on hämmentyneeltä henkilöltä pieni virnistely sekä ylikohteliaisuus aivan normaalia käytöstä.

2) Jotta näistä kohtuuttomista toimenpiteistä olisi voinut edes kuvitella saavutettavan mitään yleistä turvallisuusetua, on kahden viikon viive suorastaan naurettavan pitkä.

3) Tutkintaan ottamisen kynnys ja aseiden ottaminen poliisin haltuun on selvästi liian matala, loukaten aseenomistajan laillisia oikeuksia omaisuuteensa ja harrastuksensa harjoittamiseen.

4) Näin heppoisin perustein aloitetun tutkinnan (ja asetakavarikon) kestäminen yli kolme kuukautta on täysin käsittämätöntä. Ensimmäisen puhuttelun jälkeen olisi ollut täysin perusteltua tehdä päätös välittömästi anteeksipyynnön ja pullakahvin kera.

5) Poliisin tulkitsemassa laissa on tiettyä tulkinnanvaraisuutta, eikä niihin liittyviä toimivaltuuksia voida arvioida täysin yksiselitteisesti.


Ja vielä lopuksi haluan erityisesti korostaa, ettei tämä kirjoitus ole virnistelyä, saati ylikohteliasta käyttäytymistä virkavaltaa kohtaan.


Oikeusasiamiehen ratkaisu asiassa on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Ramenburger

Ramenburger on viimeiset pari vuotta ollut katuruokatrendin parrasvaloissa. Se alkoi muotoutua vuonna 2009 New Yorkissa japanilais-amerikkalaisen kokin Keizo Shimamoton kehitystyönä. Idea onkin varsin loistava, joten miksipä emme tekisi siitä riistaversiota :)

Reseptin perusta on korvata hampurilaissämpylät nuudelista paistettuihin kakkuihin tai lettuihin. Kaikki loppu onkin sitten jakajan kädessä. Eli tähän herkkuun voi lihatäytteeksi valita oikeistaan ihan mitä riistalihaa tai kalaa sattuukin sitten tekemään mieli. Tällä kertaa laitoin ylikypsää revittyä peuranpaistia, mutta perinteinen jauhelihasta tehty pihvi sekä kaikki hirven sisäfileestä teeren rintaan luontuu helposti täytteeksi. Unohtamatta tietäänkään kasviksia ja kastiketta, ihan oman maun mukaan.

Ensin tehdään revittyä peuranpaistia.

Paisti pataan ja joukkoon mieleisiä liemijuureksia sekä mausteita.

Kaadetaan päälle kiehuvaa vettä, jotta kypsyminen alkaa heti.

Pata uuniin muutamaksi tunniksi 150 asteeseen ja jos haluat, niin voit kypsentää miedolla (100 astetta) lämmöllä vaikka yön yli.

Seuraavaksi otetaan nuudeleita n. 75 (50-100) grammaa hampurilaista kohden, riippuen kuinka tuhdin nuudelikakun haluat.

Keitä nuudeleita vahvassa riistaliemessä (tai lihaliemessä) paketin ohjeen mukaan, mieluummin hieman alle. Älä ylikypsennä, koska ne vielä myöhemmin paistetaan.

Valuta nuudelit ja anna jäähtyä hetki.

Sekoita nuudeleiden joukkoon yksi kananmuna hampurilaista kohden.

Muotoile käsin tai muotilla tiivis kiekko.

Kiekko leivinpaperin päälle lautaselle.

Leivinpaperi ja seuraava lautanen päälle, kunnes kaikki nuudelit ovat pinossa.

Laita lautaset jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai mieluummin yön yli ja kevyt paino pinon päälle.

Revi liha sopivaksi nyhdöksi.

Ota talteen lihan liemi. Tarvitset sitä seuraavassa vaiheessa. Lopuksi voit käyttää sitä riistaliemenä keittojen ja kastikkeiden pohjaksi.

Laita lihat vielä vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin yön yli riistaliemeen upotettuina jääkaappiin.

Paista nuudelikiekkoihin voissa nätti väri, lämmitä revitty liha (lisää voisulaa joukkoon) ja kasaa mieleisesi ramenburger.

Helppoa, mutta herkullista. Riisinuudeleista syntyy gluteeniton ramenburger.

Back In Business

Liity nuotipiiriin Facebookissa, pidetään yhteyttä päivittäin! Kuva: Jussi Nikkari

Aivan aluksi haluan kiittää ;) kaikkia kannustavan palautteen lähettäjiä. Olen kiitollinen kymmenille yhteydenottajille kuluneiden viikkojen aikana saamistani kehuista ja toivomuksista blogiini liittyen. En ala tässä sen enempää selitellä hiljaiseloa. Tyydyn vain toteamaan elämän monimutkaiseksi ja arjen olevan kaukana täydellisyydestä…

Onneksi kaiken touhun keskellä on kuitenkin päästy metsälle. Vuotuinen karhureissu Raatteessa (29.8. – 4.9.) oli jälleen kerran mahtava. Vaikka nallea ei saatu nurin, niin kontaktiin päästiin useammankin kerran. Välillä passissa oli jopa hiuksia nostattava tunnelma, jonka muistan varmasti läpi elämäni. Luontoelämysten puolelta tosin ehdottomasti hienoin kokemus oli Ahmahaukku puuhun. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään komean ahman ilmielävänä vain muutaman metrin päästä. Jo pelkästään tuo kokemus oli reissuun lähtemisen arvoinen.

Näistä ja muista jutuista on tullut raportoitua Facebookin puolella päiväkohtaisesti, joten toivonkin kaikkien blogin lukijoiden ottavan myös sen kanavan käyttöön laittamalla kaveripyynnön tai klikkaamalla ”seuraa nappia”. Näin pääsemme vaihtamaan ajatuksia elämästä puolin ja toisin ihan online.

Huomenna lähden hirvijahtiin Halsualle ja ensiviikolla starttaa peurajahti toden teolla liikkeelle. Hyvää ruokaa tehdään taatusti jatkossakin ja monia uusia härpäkkeitä on tullut hankittua (ehkä jonkun kilpailunkin voisi värkätä), joten jutunaiheita varmasti riittää, kunhan kynä vain pysyisi terävänä ;)

Hyvää alkanutta jahtisyksyä kaikille, pysytään kuulolla!

Loppukevennykseksi hauska vanha pätkä, jossa Gordon Ramsay käy Suomessa ”metsällä” ja kypsentää aivan liian pitkään fileitä… etten sanoisi pilalle, mutta mikäs minä olen mestaria neuvomaan, briteillä nyt vain on hieman erilainen ruokakulttuuri :P

Miksi syksyn hyljejahti meni persiilleen??!!

Kuvan hylkeellä tai hylkeenpyytäjällä ei ole mitään tekemistä epäonnistuneen jahtiretkeni kanssa.
(photo taken by Ansgar Walk)

Kiitos Seppo,

eiköhän se ollut sitten tässä.  Julkaisen kuitenkin vielä tämän avoimen kirjeen Sinulle ja yrityksellesi, jotta helpommin voisit parantaa palveluidesi laatua.

Olit yhteydessä 30. maaliskuuta kello 14:59 blogini ”Ota yhteyttä” -lomakkeella ja pyysit minulta:

”Terve, hyljejahti alkaa 16.4 olen ammattikalastaja hylkeet täällä perämerellä ovat ajaneet kalastuksen ahdinkoon kasvaneella kannalla. Ammattikalastus on käynyt kannattamattomaksi, on kesittävä jotain muuta .olen aloittanut kaupallisen hylkeenmetsästys palvelun,yritys on seanature.net. Onko sinulla mitään yhteistyö ehdotuksia, voisko esim, yhtystietoja laittaa esille.

Terv, seppo.vehkapera@ gmail.com. Seanature.net”


Viestisi herätti sympatiani ja vastasinkin Sinulle 30. maaliskuuta 16:30 mm. näin: 

”…Voisin kirjoittaa ja kuvata blogiini … jahtimatkasta Perämerellä vieraanasi. Blogaus ei olisi mainos, mutta sen sijaan olisi positiivinen kuvaus matkasta ja jahdeista/kalastuksesta sisältäen kontaktitietosi hintoineen … kunhan niistä itselläni olisi ensin positiivisia kokemuksia. Ihan sokkona en ala suositella kenenkään toimintaa, niin kuin varmasti hyvin ymmärrät…”


Kysyit tarkennuksia ehdotukseeni 1. huhtikuuta klo 7:40 ”Hieman tarkennusta kohtuuhintaiseen mökkivuokraan, paljonko vuorokausi saa maksaa. Yövymme meren saaressa joten vaihtoehtoja on vähän, ei siellä ole esim, suihkuja eikä sähköjä. Siellä ei lakanoissa nukuta, teillä pitäisi olla omat makuupussit. Tarkennusta henkilö määrään,  tämä 6 henkilöä on ehdoton maksimi tilojen vuoksi/ tai rahalla saa vuokrattua lisää veneitä mutta sitten se maksaakin jo paljon.”


Vastasin kysymyksiisi 1. huhtikuuta klo 10:15 ”…eli ajankohta olisi 4.-7.9.  (pe-ma), osa porukasta tulee suoraan karhujahdista Raatteen suunnalta ja osa Pirkanmaalta päin. Majoitus tai sen hinta ei ole kriittinen, en osaa tarkkaa euromäärää sanoa, on varmaankin ihan OK, jos on yleisen hintatason mukainen ;) … Hyvä kuitenkin tietää etukäteen mitä on odotettavissa, jotta osaa varautua oikein välinein. Tämä 6 henkilöä on seuramme kokonaisvahvuus ja sitä ei ylitetä…”


Sinä vastasit 1. huhtikuuta klo 13:35 ja siihen luotimme: ”Ajankohta sopii mulle ,merkkaan varauskirjaan. Tarkennusta kalastus hommiin, voin järjestää verkkokalastusta, viehekalastusta voi harrastella myös, miten on viehekalastus lupa onko se valtakunnallinen, voisko kalastavat hoitaa itse sen kun mulla ei ole siittä tietoa. Kalastan itse  vain ammattikalastus välinein ja siihen pääsee myös mukaan. Ajankohta on vesilinnustukseen myös otollinen , joten haulikot mukaan myös.”



Tämän käymämme tilaus- ja varauskeskustelun jälkeen sovin viiden jahtikaverini kanssa lopullisesti tästä reissusta. Jokainen meistä varasi (ja raivasi tilaa) kalentereihinsa sekä järjesteli lomaa/vapaata retken ajalta työpaikoiltaan ja muista menemisistään. Omalta osaltani jouduin sopimaan myös toisen kymmenhenkisen metsästysseurueen kanssa jahtireissun aikaistamisesta, jotta tämä organisoimasi jahti/kalastus-matka saataisiin sopimaan kaikkien hyljejahtiin lähtijöiden kalenteriin.



Aivan yllättäen laitat kuitenkin sähköpostia yli neljänkuukauden kuluttua 8. elokuuta klo 8:11 ja kysyt jo selvästi aiemmin sopimastamme asiasta: ”Mille päiville reissua sovittiin ja oletteko tulossa ,pitää majoitus varmistaa montako henkilöä.”


Vastaan Sinulle 9. elokuuta klo 9:30 avain samoin, kuin olimme jo huhtikuussa sopineet: ” …eli ajankohta olisi 4.-7.9.  (pe-ma), 6 henkilöä. Olemme tulossa”


Järkytyksekseni lähetät tökerön viestin 9. elokuuta klo 16:57 ”Tuo viikonloppu ei käy tässä on käynyt moka varauksissa, käykö teille ma7.9 eteenpäin viikolla tai Seuraava viikonloppu 11-13.9”



MITÄ HELVETTIÄ! Miksi varaus ei käy, vaikka olimme asiasta kirjallisesti sopineet jo keväällä ja sinä olit luvannut ”Ajankohta sopii mulle ,merkkaan varauskirjaan”



Voin vakuuttaa, ettei ole helppoa sopia yhteistä ajankohtaa kuuden kiireisen miehen kalentereista uudelleen tällä aikataululla ja miksi edes pitäisi? Mehän olimme sopineet asiasta kirjallisesti. Täällä meillä päin on sanonta, jota miehet kunniansa kautta noudattavat: ”Yhdet puheet”. Nämä puheet oli käyty jo keväällä. Miksi siis nyt juuri viimehetkellä ennen sovittua reissua alkaa vatulointi selvästi sovitussa asiassa?


Niinpä vielä 10. elokuuta klo 15:52 kirjoitan sinulle: ”Keväällä sopimamme ajankohta on ainoa mahdollinen, joka sopii koko porukalle. Kaikki ovat kiireisia ja lomat/vapaat on sovitettu nyt tuohon kohtaan.”


Vastaat tylysti ja lopullisesti tänään 11. elokuuta klo 9:10 ”Tämä sopivamme ajankohta ei nyt käy , tarjoan uutta ajankohtaa samoilla ehdoilla kun on sovittu.”


Mitenkä ihmeessä kuvittelet meidän luottavan sanaasi tai tarjoamiisi palveluihin tämän jälkeen? Et edes pyydä missään vaiheessa anteeksi teoistasi johtunutta vitutusta. Kuuden miehen osalta syksyn jahtisuunnitelmat muuttuivat. Sovittuja lomapäiviä ei nyt pääsekään käyttämään metsästykseen ja kalastukseen, niin kuin jokainen meistä oli odottanut keväästä alkaen.

Pyysit maaliskuussa huomiota metsästyspalveluillesi blogissani. Tuskin jaksan asiasta enempiä kirjoitella. Mutta hei, Any publicity is good publicity…

-Janne



PS: En siis voi mitenkään suositella Seppo Vehkaperän tai www.seanature.net (https://www.facebook.com/pages/Seanature/923875520965046) palveluita. Vaikka Seppo tuntui aluksi kovin sympaattiselta, on jahtipalveluiden tuottamisen ensimmäinen edellytys, että voin luottaa järjestäjän kirjallisiin lupauksiin. Ja jos hyvin perusteltuja muutoksia tulee, niistä pitää pystyä viestimään nopeasti ja luotettavasti. Viime viikkoina olemme saaneet lukea surullisia uutisia eräästä hammaslääkäristä, joka luotti zimbabwelaiseen metsästysmatkailuyrittäjään tunnetuin seurauksin. Itse en haluaisi joutua julkisuuden ryöpytykseen palveluntarjoajan mokauksesta, vaikka ”kuutintappajana”.


PPS: Noin yleensäkin tuntuu, ettei meillä Suomessa ole vakavasti otettavia ja ammattimaisesti toimivia metsästyspalveluyrittäjiä. Ainakin itse olen törmännyt lähinnä vain Seanaturen-tasoiseen puuhasteluun.

Nyt saa (ja täytyykin) mainostaa, jos Sinulla on hyviä kokemuksia Suomalaisista jahtimatkoista (Suomessa) tai peräti itse niitä järjestät. Kirjoita kommenttikenttään kokemuksistasi tai palveluistasi. Saatan vaikka tulla kavereiden kanssa poikkeamaan :)

Leijona nimeltä Cecil ja metsästyksenvastustajien moraalinen rappio

Kuva: Redditmedia

Zimbabwe on maa jolla on astronomisen suuria ongelmia. Maan ruoantuotanto romahti, kun valkoisten maanviljelijöiden maita jaettiin Mugaben hallituksen suosikeille ja sotilashenkilöille, joilla ei ole kokemusta maanviljelystä. Valkoisten tilojen pakkolunastuksia ja häätöjä on toteuttanut Zimbabwen armeija ja villit aseelliset joukot. Tilallisia ja heidän mustia työntekijöitään on pahoinpidelty, murhattu ja raiskattu. Maata johtavan hirmuhallitsijan alaisuudessa ihmisen elinajanodote on laskenut maailman alhaisimmaksi, vain 37 vuoteen.

Tappaja. Mätäne helvetissä. Walter J. Palmerin hammaslääkäriklinikka on piiritetty. (KUVA: AFP / Adam Bettcher)

Zimbabwen ihmisoikeustilanne on synkkä: toisinajattelijoita vainotaan ja tiedotusvälineitä valvotaan. Maan talous on romahduksen partaalla, ilmapiiri on lähes vihamielinen ulkomaalaisia sijoittajia kohtaan. Vuonna 2008 työttömiä oli 80 prosenttia, vuonna 2009 luvun arvioitiin nousseen 95 prosenttiin. Hyperinflaation vuoksi Zimbabwe kasvatti seteliensä kokoa vuonna 2008 useaan otteeseen. Tammikuun 16. päivä 2009 Zimbabwe ilmoitti alkavansa painaa sadan biljoonan dollarin seteleitä. Setelin arvo oli julkaisupäivänä vain noin 250 euroa ja laski siitä nopeasti. Aikaisemmin samana vuonna se otti käyttöön myös 50 miljardin dollarin setelin.

Kuva: News De Guinée

HIV ja AIDS ovat maassa vakavia ongelmia. vuonna 2008 arvioitiin, että 15,3 % aikuisista oli HIV-positiivisia. Vuonna 2007 AIDSiin kuoli 140 000 henkeä, ja tautia sairasti 1,3 miljoonaa zimbabwelaista. Vuonna 2008 maassa puhkesi koleraepidemia, ja ainakin 550 henkeä sai surmansa.

Kuva:  Adam Bettcher/Getty Images

Mutta mikä kauheinta, reilu viikko sitten suurelle yleisölle tuli tietoon zimbabwelaisen leijonan kuolema. Yhdysvaltalainen hammaslääkäri Walter Palmer ”metsästi sen huvin vuoksi”. Eikä siinä vielä kaikki, ökylääkäri maksoi ampumansa leijonan päästä ja nahasta 54.000 dollaria.

Kuva: LEHTIKUVA/AFP

Voiko kauheampaa olla? Tätä kirjoittaessani jo 1.132.495 tuohtunutta internetkäyttäjää on allekirjoittanut vetoomuksen moisen kauheuden lopettamiseksi. Tuntuu kuin koko Internet näkisi Afrikan ja erityisesti Zimbabwen suurimmaksi ongelmaksi amerikkalaisen rahojaan levittelevän metsästysturistin.

Minnesotalainen Walter Palmer on saanut sekä tappouhkauksia että vihapostia sosiaalisessa mediassa. Lisäksi hänen vastaanottonsa ulkopuolella järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui noin 200 ihmistä. Tilanne on nyt niin paha, että jopa kansallinen lentoyhtiömme Finnair on lopettanut metsästystrofeiden kuljettamisen.

Täältä meiltä käsin on vaikea käsittää mitä Afrikassa oikeasti tapahtuu. Niinpä otin yhteyttä ystävääni, afrikkalaisen suurriistanmetsästyksen asiantuntijaan, PH Stephen Sutherlandiin ja pyysin hänen näkemystään asiasta. Alla nopea käännös hänen vastauksestaan tähän päivän polttavaan ongelmaan.

Stephen Sutherland

Viime viikkoina on ollut valtava kohu erään leijonan metsästyksestä Zimbabwessa…


Miksi? Koska sillä oli nimi?! Tänä vuonna on Zimbabwessa ollut useita leijonanmetsästyksiä, eikä kukaan ole välittänyt pätkääkään, mutta ammupa leijona jolla on nimi, ja tappouhkauksia vyöryy kuin Viktorian putouksista sadekaudella!!! Kyllä, leijonalla oli panta, ja kyllä, metsästystapahtuman laillisuuteen liittyvät olosuhteet pitää selvittää tarkoin. Mutta eipä unohdeta… Leijonan mittapuulla Cecil oli vanha leijona. En ole oikeuttamassa metsästystä vain tuomalla esiin, että sen asema laumassa oli lähellä loppuaan ja muutaman vuoden sisään se olisi tullut laumansa syrjäyttämäksi ja unohtamaksi. Se olisi kuollut yksin ja nälkiintynyt, kun ei olisi enää pystynyt saalistamaan ruokaansa itse. 

Itse asiassa se olisi enemmän kuin todennäköisesti joutunut arkkivihollislaumansa, täplähyeenojen, revittäväksi elävältä. Vanhat leijonat eivät katoa hiljaa yöhön, niillä on vanhana ja haavoittuvana paljon vihollisia. Ne kokevat hyvin usein raa’an ja sydäntäsärkevän kuoleman. Cecil ei ollut poikkeus. Sen nimi ei olisi varjellut sitä kuolemasta kuten muutkin menneen talven pedot.

Kyllä, se myytiin 54.000 dollarista! Se on iso summa rahaa maanomistajalle tilanhoitoon pitkäksi ajaksi. Tiedän ensi käden kokemuksesta, että salametsästys ei Zimbabwessa ole hallinnassa. Minulla on siellä myös hyvä ystävä Jan, joka on sydämeltään luonnonsuojelija mutta ymmärtää täysin, että jos siellä ei joka vuosi ole metsästysturisteja, he eivät pysty pitämään 12 miehen salametsästyksen vastaisia yksikköjään toiminnassa. 

Aloitettuaan salametsästyksen vastaisen yksikkönsä hänen menetyksensä salametsästäjille ovat pudonneet puoleen. Jan tarvitsee salametsästyksen vastaiseen toimintaan rahaa suojellakseen riistalaumoja, ja ainoa tapa on antaa turistin metsästää muutama eläin joka vuosi noista samoista laumoista. Erona on, että metsästettävät eläimet valitaan ja kiintiöitä noudatetaan, mutta salametsästys ei valitse eläimiä. Salametsästäjälle mitä enemmän metsästät, sen parempi, eikä riistayksilöiden välillä tehdä eroa. 

Kumpi on pienempi paha? Kannat, joita kontrolloidaan valikoivalla metsästyksellä, vai summittainen salametsästys? Jos siis Janilla on kiintiössään leijona ja hän metsästää sitä asiakkaan kanssa, koko 30 000 hehtaarin alue pysyy partioituna ja vapaana salametsästäjistä, mikä vaikuttaa paitsi leijonakannan myös koko ekosysteemin hyväksi. Kaikki lajit hyötyvät yksittäisen eläimen metsästämisen tuomasta rahasta.

Tunnen joitakin zimbabwelaisia metsästysyrittäjiä, jotka ovat antaneet metsästysoikeutensa takaisin valtiolle. Syynä on se, että asiakkaan kanssa ajeleminen on muuttunut kiusalliseksi, kun vastaan tulee kuolleita salametsästettyjä elefantteja parin kilometrin välein. Ne harvat, jotka ovat onnistuneet saamaan kasaan salametsästyksen vastaisia yksiköitä, ovat onnistuneet vähentämään salametsästystä sellaiselle tasolle, että joillain alueilla riistaeläinten määrä on jopa kasvussa ensi kertaa vuosiin. 

On kuitenkin sanottava, että nämä alueet eivät lähellekään riitä Zimbabwen eläinkannan pelastamiseen. Valtio on sallinut armeijan metsästää norsuja jopa kansallispuistoissa joukkojen muonitusta varten. Vain sellaisilla pienillä erillisillä metsästysalueilla, kuten Janin alueella, joita pyörittävät asialleen omistautuneet henkilöt, löytyy yhä terveitä riistaeläinpopulaatioita, mutta se maksaa rahaa. Rahaa, jota vain metsästysmatkailijat voivat tarjota. 

Ekoturismi on täysin pois kyseestä, sillä kuka lomalainen haluaisi vierailla paikassa, jossa on raskaasti aseistautuneita salametsästysjengejä juoksentelemassa ympäriinsä AK-47:en ja viidakkoveisten kanssa. Ei ainakaan kukaan minun tutuistani. Trofeemetsästämisen lopettaminen Zimbabwessa olisi kuolemantuomio riistaeläinpopulaatioille. Tämä ei ole ajatus, toive tai unelma, se on fakta.

Cecilin tapaus on erilainen, myönnän. Cecilillä oli panta, mutta metsästäjät eivät tienneet tätä metsästyksen aikana. Tämän seuraukset tulevat aikanaan oikeuden pohdittavaksi.  Zimbabwessa on kuitenkin laillista houkutella leijonaa syötillä, ja syötin voi asettaa myös luonnonpuiston viereen. 

Eli siis… Afrikassa metsästetään leijonia laillisesti joka vuosi, mutta kukaan ei pidä siitä meteliä, koska niillä leijonilla ei ole nimiä!

Stephen Sutherland

Kokonainen leijonalauma tapettuna Zimbabwessa. Yhteensä kuusi: kaksi ammuttu ja neljä tapettu keihäillä. Tapaus ei missään vaiheessa päätynyt uutisiin. Huomaa, että yhdellä leijonista oli jopa kaulapanta. Kukaan ei välittänyt, miksi? Meitä kiinnostaa vain oman väkemme syyttäminen. Jos afrikkalaiset tekevät vielä pahemman hirmuteon, se jää huomiotta. Mutta jos länsimaalainen ampuu leijonan, me lähetämme hänelle tappouhkauksia. Mistä moinen kaksinaismoralismi?
-Stephen Sutherland

Lue myös tapauksen surullinen jatkonäytös:

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2016/02/suojelijoiden-raivo-halaa-luonnon.html