Kauden kolmas peura

Eilen alkuilta ei näyttänyt kovin lupaavalta. Menin kuitenkin kyttyylle vaikka viikonlopun lumista ei ollut enää kuin pienet rippeet jäljellä. Samaa tahtia kuin ilta hämärtyi, alkoi myös ilma viiletä ja märkä pöpelikkö jäätyä. Olin jo hyvää vauhtia vaipumassa tuttuun apatiaan; eivät ne tänäänkään alkuillasta tule, liekö ollenkaan...

Jos peurat ovat tullakseen, ne ilmestyvät ruokintapaikalle kuin aaveet.  Hämärässä vain yhtäkkiä huomaa tutun hahmon siinä missä hetki sitten ei ollut kuin harmaata tyhjyyttä.  Olen niin monesti suorastaan säpsähtänyt tätä yllättävää ilmestystä. Tällä kertaa havahduin pusikon ja kanervikon rahinaa jo hyvän matkan päästä. Mitään ei näkynyt, mutta selvästi kuuli laahaavia askeleita tulossa kohti ruokintapaikkaa. Niinpä ehdin rauhassa varautua tulevaan ja asettaa tikan valmiiksi hyvälle hollille.

Yleensä peurat tulevat ruokinnalle myös pysähdellen ja kuulostellen arasti aluetta. Nyt vain jäätynyt pusikko kahisi tasaisen reipasta tahtia. Ehdin jo hetken epäillä ettei tulija olisi peura ollenkaan. Niin vain vasa marssi suoraa porkkana- ja kauratarjoilulle keskeytyksettä ja vähääkään ujostelematta.

Tällä kertaa asetin ristikon keskelle lapaa. En halunnut joutua tilanteeseen, jossa lumettomasta pimeästä pusikosta etsitään yötä myöden verijälkiä ja sinne kadonnutta peuraa. Niinpä puristin klo 16:20 terveiset liikkeelle ja urosvasa putosi niille sijoilleen. Ruokailulle olisi ilmeisesti ollut vielä toisiakin tulokkaita, koska kuulin peuran tulojäljillä poistuvaa liikettä.

En jäänyt haikailemaan lisää saalista, vaan laitoin sikarin palamaan. Iloinen yllätys ja vasta toinen kytisilta edellisen kaadon jälkeen.  

Peura kuljetustelineelle ja kohti lahtivajaa...