Eläinsuojeluharrastajat ovat käynnistäneet viime viikkoina mittavan mediakampanjan täällä meillä Suomessakin safarimetsästystä, trofeemetsästystä ja yleisemmin metsästysmatkailua vastaan. Nyt lienee syytä katsoa mitä he ovat
saaneet toimillaan tähän mennessä aikaiseksi. Tässä kohtaa esimerkkinä
toimikoon norsu.
Eläinoikeusharrastajat ovat jo vuosia häirinneet ja
painostaneet hallituksia monissa Afrikan maissa. Esimerkiksi Botswanassa
norsujen metsästys lopetettiin ulkopuolisen (ja epädemokraattisen) lobbauksen
seurauksena. Tällä hetkellä Botswanassa on alueita, jotka ovat nopeasti muuttumassa
autiomaiksi ylisuurten norsupopulaatioiden seurauksena.
Norsu voi helposti syödä 150kg lehtiä päivässä.
Keskimääräisen lauman koko Botswanassa on 30 yksilöitä, joka tarkoittaa noin
4,5 tonnia ruokaa päivässä. Yksi lauma kuluttaa siis 1,65 miljoonaa kiloa
kasvustoa vuodessa. Tämä ei kuitenkaan ole ongelman ydin. Norsut katkovat,
murskaavat ja kuorivat puita syödessään. Monin paikoin metsät ovat muuttuneet
harvoiksi autioituviksi pusikoiksi. Näin rajusta ekosysteemin muutoksesta
kärsivät ihmisten lisäksi koko biotooppi.
Norsut ovat sympaattisia eläimiä, mutta erittäin tuhoisia
elinympäristöilleen, varsinkin jos niiden elinpiiriä rajataan aitauksin (vaikka
alueet olisivat isompia kuin jotkut Euroopan valtiot). Kiitos eläinoikeusharrastajien
on Botswanassa nyt suuria maa-alueita, jotka eivät mahdollisesti koskaan toivu
tästä ”suojelusta”. Länsimaisten luontoaktivistien halusta pelastaa maailma ja
saada hyvä omatunto, maksaa nyt Botswanan köyhtynyt kansa.
Kaiken lisäksi Botswana kuuluu vesivaroiltaa kuivimpien
maailman maiden joukkoon. Yksi norsu tarvitsee 50 litraa vettä päivässä
pysyäkseen hengissä. Norsulauma kuluttaa vuodessa siis yli puoli miljoonaa
litraa vettä. Yksipuolisen ”suojelun” seurauksena tässä jatkuvasti autioituvassa
maassa on nyt arviolta yli 200.000 norsua. Norsuja on yksinkertaisesti paljon
enemmän kuin luonnon kantokyky kestää. Jostain syystä tämä koko biodiversiteettiä
koskeva katastrofi ei tunnu kiinnostavan eläinoikeusharrastajia länsimaissa.
Saivathan he norsun ”pelastettua” ja nyt voidaan jatkaa metsästyksen
mustamaalaamisella.
Norsuilla on hyvin vähän jos yhtään luonnollista vihollista.
Ainoastaan ihmiset voivat pitää vinoutuneen norsupopulaation kurissa. Aidatut
suojelualueet ovat häirinneet ja estäneet monien lajien luontaista
muuttoliikettä ja ylisuuret populaatiot kärsivät norsujen aiheuttamista
tuhoista. Luonnon tasapaino ei siis pääse toteutumaan näillä suojelualueilla. Meillä
on kuitenkin vastuu norsuista ja samalla kaikista eläimistä ja kasveista näissä
kansallispuistoissa. Vain rajoittamalla (metsästämällä) ylisuurta norsukantaa
voimme antaa autioituvan maan pensaille mahdollisuuden aloittaa yli
satavuotisen urakan kasvaa jälleen kerran puiksi ja metsäksi.
Täältä Euroopasta käsin tulee helposti niputettua koko
Afrikka samaan kasaan. Alueelliset erot ovat kuitenkin valtavia. Kenia ja
Lesotho eroavat toisistaan paljon enemmän kuin Portugali ja Ruotsi. Syyllistymme
helposti ajattelemaan, että ongelmat siellä jossain Afrikassa johtuvat huonosta
hallinnosta, korruptoituneista johtajista ja sisällissodista. Tätä kaikkea on
Afrikassa, mutta ei kuitenkaan kaikkialla, saati kaiken aikaa kaikkialla.
Meistä on helppoa ymmärtää etteivät kaikki Portugalin metsästyskäytännöt ja
lait sovellu sellaisinaan Ruotsiin. Joten ei liene myöskään
tarkoituksenmukaista vaatia samoja metsästyslakeja Lesothoon kuin on Keniassa.
Miksi sitten eläinoikeusharrastajien organisaatiot vaativat Keniaa ja Tansaniaa
tekemään samankaltaisia muutoksia, vaikka ongelmat ovat tyystin erilaisia?
Afrikan eläimistöllä ja niiden suojelulla tehdään länsimaissa
myös sisäpolitiikkaa tai joissain tapauksissa yhä holhoavaa
siirtomaapolitiikkaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain viranomaiset kielsivät norsu-trofeiden
tuonnin Zimbabwesta kaikilta metsästäjiltä, sen jälkeen kun kolmesataa norsua
oli kuollut juotuaan myrkytetyn lähteen vettä. Metsästysmuistojen tuonti
kiellettiin, vaikka metsästyksellä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä ja vaikka Zimbabwessa on vähintäänkin yli 40.000
norsua enemmän kuin kansallispuistojen sietokyky kestää.
Kielolla ostettiin hyvää omaatuntoa eläinoikeusharrastajille,
mutta ei parempaa elämää eläimille tai ihmisille Afrikassa.
Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä metsästykseen Afrikassa
syvällisesti perehtyneen ammattimetsästäjä Stephen Sutherlandin kanssa.