Luonnonsuojeluliitto vaatii nyt myös valtaa alueellisissa riistaneuvostoissa. Tänään julkaistun tiedotteen mukaan Luonnonsuojeluliiton on päästävä mukaan Suomen riistakeskusta koskevaan strategiseen valmisteluun sekä riistatalouden suunnitteluun aluetasolla. Alueellinen riistaneuvosto osallistuu myös riistaeläinlajeja, riistaeläinkantoja ja niiden elinympäristöjä koskevien hoitosuunnitelmien alueelliseen valmistelutyöhön.
Keppihevosena käytetään jälleen kerran suurpetopolitiikkaa ja toteennäyttämättömiä väitteitä salametsästyksestä. Tällä varjolla halutaan valtaa myös alueellisesti kaikkien riistaeläinten kannanhoitosuunnitelmiin.
"Niin kauan kuin alueellisissa riistaneuvostoissa on edustettuna lähinnä metsästäjiä, mutta ei ympäristöjärjestöjä, ne eivät sovellu alueellisen suurpetopolitiikan määrittelyyn", toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava. Luonnonsuojeluliiton tavoitteena on muun muassa vaikuttaa suden ja ahman kannanhoitosuunnitelmiin sekä lisätä luontojärjestöjen ja viranomaisten välistä yhteistyötä salametsästysrikollisuuden pysäyttämiseksi. Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että suurpetopolitiikka ei kuulu ainoastaan metsästäjille. Luonnonvaraiset eläimet eivät ole kenenkään omaisuutta, eikä pedon syömä luontainen saaliseläin ole keneltäkään pois.
Kyse onkin nyt siis puhtaasti vallantavoittelusta alueellisella tasolla. Tällä hetkellä Valtakunnallisessa riistaneuvostossa edustettuna ovat jo mm. Suomen luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava, Ympäristöministeriön Matti Osara ja RKTL:n Pekka Helle, joten vaikutusvallan entuudestaan lisäämiseksi kyse on pääsystä päättämään myös alueellisesti kaikkien riistaeläinten kannanhoitosuunnitelmiin.
Myös väite: ”Luonnonvaraiset eläimet eivät ole kenenkään omaisuutta, eikä pedon syömä luontainen saaliseläin ole keneltäkään pois” tuntuu vähintäänkin omituiselta. Totta kai petojen romahduttama riistakanta on pois metsästysoikeuden haltijalta. Metsästysoikeus-maanomistus –sidonnaisuudessa kyse on yksityisestä omistusoikeudesta. Kyse on satoja vuosia vanhasta oikeudesta, josta ensimmäinen lakimaininta löytyy jo vuodelta 1442. Jostain syystä parvekevihreille on kovin tyypillistä pyrkiä puuttumaan muiden omaisuuden koskemattomuuteen.
Luonnonsuojeluliiton logiikkaa toimii tässä asiassa hyvin johdonmukaisesti. He pyrkivät saamaan aikaiseksi luonnon ja sosiaalisen sietokyvyn ylittävän suurpetokannan, jonka seurauksena joudutaan rajoittamaa myös muun riistan romahtaneiden kantojen metsästystä. Tästä hyvänä esimerkkinä ylisuurten ilveskantojen monin paikoin romauttamat metsäkauriskannat. Lopputulos on Luonnonsuojeluliiton tarkoituskin: paljon ilveksiä ja vähän kauriinmetsästystä. Susien osalta sama koskee erityisesti myös erittäin uhanalaista metsäpeuraa.