perjantai 14. maaliskuuta 2014

Viettelevät villiyrtit – Jouni Toivanen


Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit –kirja on pitkään aikaan yksi parhaista hankkimistani ruokakirjoista. Sain kirjan jo viime syksynä ja nyt olen malttamattomasti odotellut alkavan kevään yrttirunsautta kerättäväksi ja kokeiltavaksi. Vaikka Suomen luonnosta löytää käyttökelpoisia kasveja läpi vuoden, on toki paras sesonki huhtikuusta lokakuulle. Kirjassa esitellään 34 kasvia ja 74 reseptiä yrttien käyttövinkeiksi.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Viettelevät villiyrtit –kirja on mielenkiintoinen ja tärkeä kirja monellakin tapaa. Villiyrttejä on käytetty ruuan jatkeena ja maustamiseen läpi tunnetun historian. Niiden käyttö on vain pahasti päässyt unohtumaan. Parasta onkin, ettei Jouni Toivanen käy läpi Elias Lönnrotin aikuisia kasvien käytön wiisauksia, vaan on kehittänyt uusia, yksinkertaisia ja monin tavoin käyttökelpoisia nykyaikaisia reseptejä. Suuri osa kasveista löytyy aivan lähimetsistä ja taajamienkin takapihoilta. Itse poimitut villiyrtit ovat ilmaisia ja tarjoavat makuelämyksiä joita ei voi markettien hyllyiltä poimia. Löytämisen iloakaan ei myydä purkitettuna.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Vaikka Toivainen onkin Michelin-kokki, eivät reseptit ja ohjeet ole mitenkään liian hienostuneita, mukaan on mahtunut versiot esimerkiksi makaronilaatikosta ja kesäkeitosta. Erityisen hyvin villiyrtit sopivat riistan maustamiseen. Aivan kohta on taas aika kerätä esimerkiksi kuusenkerkkiä ja valmistaa omatekoista kuusenkerkkälikööriä kaatoryypyiksi. Kuusenkerkkäliköörin valmistusohjeet löydät täältä.  


Alaotsikko:  luonnon herkkuja arkeen ja juhlaan
Kirjailija: Jouni Toivanen
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Sidottu
Julkaistu: 2013
Sivumäärä: 255
ISBN10: 951851531X
ISBN13: 9789518515312


Lisätietoja ja tilaukset: