torstai 4. joulukuuta 2014

Metsästyksen eettiset ohjeet virossa


Välillä kuulee erikoisia tarinoita metsästysreissuilta Virosta. Monien juttujen jälkeen tulee tunne villistä idästä etelänaapurissamme. Omat kokemukseni eivät tällaista erityisemmin tue, vaikka toki metsästyskulttuureissamme on isoja eroja. Olikin mielenkiintoista lukea nämä Eesti Jahimeeste Seltsin laatimat eettiset ohjeet virolaiseen metsästykseen suomeksi.

Nämä säännöt kannattaa ilman muuta lukea ennen metsästysreissua Viroon, mutta keskeiset asiat ovat hyviä ohjeita myös suomalaiseen metsästykseen. Blogauksen lopussa on vielä kuva uusimmassa Jahti-lehdessä olleesta muistilistasta Viroon jahtiin lähtijälle. Suosittelen lukemaan ajatuksella!





VIRON METSÄSTYKSEN EETTISET OHJEET



I Kunnioita luontoa ja eläimiä!


  1. Muista, että et metsästäjänä ole ainoa luonnossa liikkuja ja luonnon hyödyntäjä.
  2. Pidä luonto siistinä.
  3. Opi tuntemaan metsästysalueesi riistaeläinkannat.
  4. Metsästä aina kestävän käytön periaatteen mukaisesti.  Metsästäjä ei saa koskaan joutua tappamisen himon valtaan.
  5. Kunnioita eläinten oikeutta elää. Metsästäessäsi anna niille mahdollisuus selviytyä. Älä koskaan jäljitä tai tapa avuttomassa tilassa olevia riistaeläimiä.


II Ole moitteeton metsästäjä!


  1. Metsästysasun tulee olla sopiva ja siisti, aseet kunnossa ja valvonnan alla.
  2. Mikäli käytössä on metsästystorvi, aloitetaan jahti signaalilla „Metsästys alkanut“ ja metsästys lopetetaan signaalilla „Metsästys loppunut“.
  3. Tunnista eläin ennen laukausta, suurriistan kohdalla myös sukupuoli ja ikä.
  4. Voimakkaita, eläinkannan kehityksen kannalta hyviä ominaisuuksia omaavia yksilöitä tulee metsästää vasta sitten kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä eläinkannassa. Säästä hyviä tuottavia naaraita. Metsästä voimakkaita uroksia vasta kun ne ovat parhaassa trofeeiässä ja metsästä niitä vasta metsästyskauden lopulla.
  5. Naaraan ampumisen takia vasan avuttomaan tilaan jättäminen ei ole perusteltua.
  6. Ampujana toimivalla metsästäjällä tulee olla riittävän hyvä ampumataito.
  7. Eläimen kiduttaminen – ampumalla huonosti – ei ole hyväksyttävää.
  8. Kunnon metsästäjä ei missään tapauksessa ammu kauempaa, kuin mistä on varma tappavasta osumasta.
  9. Älä koskaan ammu umpimähkään päin lentävää lintuparvea. Useat linnut voivat jatkaa lentoaan haulit kehossaan ja se tarkoittaa niille kivuliasta kuolemaa.
  10. Älä pyydä useampaa lintua tai muuta pienriistaa, kuin mitä sinä itse ja/tai sinun (metsästys)ystäväsi tarvitsevat.
  11. Älä ammu makaavaa riistaeläintä tai uivaa vesilintua, poislukien haavoittuneet yksilöt.


III Haavoittuneita eläimiä ei jätetä metsään!


  1. Ammuttu laukaus ei ole koskaan ohilaukaus, niin kauan kun ei ole toisin todistettu.
  2. Osuman saanutta eläintä tulee etsiä tunnollisesti (mahdollisuuksien mukaan koiraa apuna käyttäen).
  3. Haavoittuneen eläimen mennessä viereiselle metsästysalueelle, ilmoitetaan siitä aina kyseisen alueen käyttäjälle.
  4. Haavoitettu suurriista lopetetaan armonlaukauksella kaulan yläosaan tai korvan taakse.
  5. Haavoitettu pienriista lopetetaan joko ampumalla tai lyömällä sitä niskaan.
  6. Haavoitettu lintu lopetetaan joko ampumalla tai pistämällä sitä niskaan.
  7. Lopetustilanteessa tulee paikalla olevat henkilöt käskeä aina kauemmaksi.


IV Kohtele saalista kunnioittavasti!


  1. Kaikkia riistaeläimiä - riippumatta lajista, sukupuolesta tai iästä – tulee kohdella yhdenvertaisesti.
  2. Kaadettua suurriistaa kunnioitetaan asettamalla tuore oksa (kuusi, kataja, tammi tai niiden puuttuessa ruoho) eläimen oikealle kyljelle. Urokselle asetetaan oksa tyvipuoli, naaraalle latvapuoli päätä kohti.
  3. Riistaeläimen ruho viedään mahdollisuuksien mukaan metsästä pois nylkemättömänä ja paloittelemattomana. Tarvittaessa eläin suolistetaan metsässä.
  4. Metsäkaurista ja sitä pienempää riistaeläintä ei vedetä, vaan se kannetaan metsästä.
  5. Saksanhirveä pienempien eläinten sisäelimet poistetaan hihoja ylös käärimättä.
  6. Jänikseltä on tarkoituksenmukaista poistaa ampumapaikalla virtsarakko ja suolet.
  7. Linnut kuljetetaan kaulasta kantaen, kaulasta linturihmaan sidottuna tai verkkopussissa.
  8. Kun seuruejahdin päätteeksi saalis asetetaan „paraatia“ varten, ei saaliseläimen yli saa astua. Saaliseläimiä ei saa myöskään asettaa jalalla potkien paikalleen.
  9. Mitaliluokan trofeita ei pilkota matkamuistoiksi eikä niitä muulla tavalla käytetä tarve-esineiden valmistamiseen.



V Käsittele metsästysasetta turvallisesti!


  1. Käsittele metsästysasetta aina kuin se olisi ladattu.
  2. Älä koskaan suuntaa asetta ihmistä kohti.
  3. Varmistu ennen ampumista, että luodin tai haulien lentorata on ulkopuolisille turvallinen.
  4. Jos metsästystilanne on epävarma, edellyttää etiikka, että sinä hallitset ampumatta jättämisen vaikean taidon.
  5. Asetta avattaessa, viritettäessä, ladattaessa, suljettaessa ja patruunoita pois otettaessa suunnataan ase kohti maata siten, että kukaan ei ole vaarassa.
  6. Tauolla tai kumppaneiden kanssa paikasta toiseen liikuttaessa tulee aseen olla lataamaton ja lukko avattuna tai taitettuna.



VI Ole hyvä kanssametsästäjä!


  1. Kunnioita toisten oikeutta metsästää.
  2. Älä ole töykeä kanssametsästäjälle, äläkä kadehdi heidän metsästysonneaan.
  3. Viereisen passimiehen ampumasektorissa olevaa riistaeläintä ei ammuta.
  4. Menestyksekästä passimiestä kunnioitetaan kiinnittämällä hänen päähineeseensä vihreä oksa, joka katkaistaan ammutun riistaeläimen kyljelle asetetusta oksasta. Seuruemetsästyksessä oksan ampujan päähineeseen kiinnittää metsästyksenjohtaja.
  5. Saalis jaetaan ennen metsästystä sovitulla tavalla. Arpominen on yksi vaihtoehto. Saalista jaettaessa muistetaan hyvän työn tehneiden koirien omistajia ylimääräisellä lihakimpaleella.
  6. Jos seuruemetsästyksen jälkeen valitaan metsästyskuningas, sellaiseksi valitaan metsästäjä, joka on saanut arvokkaimman saaliseläimen. Tässä yhteydessä voidaan painottaa myös muita positiivisia tekoja (muiden auttaminen, vaikeassa tilanteessa ampumatta jättäminen, jne.).
  7. Luodilla ammuttaessa (sekä kivääri, että haulikko) kaataja on se metsästäjä, joka ensimmäisenä osui riistaeläintä vitaalialueelle (keuhkot, sydän). 
  8. Ammuttaessa hauleilla, kaataja on se metsästäjä, joka osui riistaeläimeen viimeisenä (lopetuslaukausta eläimen kärsimyksien päättämiseksi ei huomioida).
  9. Trofee kuuluu suurriistaan ensimmäisenä kuolettavasti osuneelle ampujalle. Mikäli eläimeen osui samanaikaisesti useampi ampuja ja ensimmäistä tappavan laukauksen ampujaa ei voida saada selville, päättää metsästyksen johtaja trofeen saajan tai trofee jätetään metsästyksen järjestäneen metsästysseurueen metsästysmajan seinälle.


VIII Metsästyskoira on metsästäjän ystävä ja kumppani


  1. Koira tuodaan metsälle ja viedään sieltä pois kytkettynä.
  2. Metsästyksessä käytettävän koiran tulee olla koulutettu ja sen tulee totella isäntänsä käskyjä.
  3. Metsästyksessä mukana olevien kouluttamattomien koirien omistajien tulee taata, että koirat eivät pilaa metsästystä.
  4. Vieraalla metsästysalueella käytä omaa koiraa ainoastaan, kun metsästysalueen omistaja sitä pyytää tai antaa siihen luvan.
  5. Riistaeläintä ei ammuta vieraalta koiralta. Vieraaksi koiraksi ei pidetä oman metsästysseurueen koiraa, riippumatta siitä kuka on kyseisessä seurueessa koiran isäntä.
  6. Metsästäjä ei omi metsästyskumppanin koiran tappamaa supikoiraa tai muuta pienriistaa.
  7. Pienriistajahdissa ampuja ei koske ammuttuun riistaeläimeen ennen kuin eläintä jäljittänyt koira on haistellut sitä.
  8. Talvella tai kun koira on kastunut, koiraa ei saa jättää autoon palelemaan. Älä unohda koiraa autoon myöskään helteellä.
  9. Mikäli koira on vahingoittunut metsästyksen yhteydessä, on sillä oikeus (tarvittaessa) välittömään lääkärin apuun.
  10. Metsästyksen jälkeen koiralla on oikeus saada lepoa, suojaa, hyvää ruokaa ja puhdasta vettä.


Tärkeämpää, kuin jättää tuleville sukupolville mahdollisuus metsästää, on jättää myös tuleville riistaeläinsukupolville mahdollisuus elää.

Hyväksytty EJS:n edustajakokouksessa 16.04.2014






Muistilistasta Viroon jahtiin lähtijälle


Tässä vielä kuva uusimmassa Jahti-lehdessä olleesta muistilistasta Viroon jahtiin lähtijälle. Huomaa, että artikkelissa mainitaan kielletyiksi joitakin tapoja, joihin törmää myös metsästysturistina. Kannattaakin käyttää omaa harkintaansa tarkoin, ennen kuin itse lähtee moiseen toimintaan mukaan.


Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti