Cat S50 älypuhelin

Cat Phones julkaisi syyskuussa uuden jykevän Cat S50 - 4G-älypuhelimen. Hankin vasta alkukesästä edellisen uutuuden Cat B15Q:n ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen. Cat S50 kyllä kiinnosti heti, mutta mietin tovin aikaa ennen hankintapäätöstä, mitä oikeasti uutta ja parempaa se toisi tullessaan. Monilta perusominaisuuksiltaan nämä puhelimet täyttävät täysin saman tarpeen. Molemmat ovat vedenpitäviä, iskunkestäviä, tehokkaalla prosessorilla ja uudella Android 4.4 –käyttöjärjestelmällä varustettuja.

Nämä ominaisuudet riittävät omaan käyttööni aivan hyvin, mutta uusimmassa Catissa on silti hyviä lisäominaisuuksia, jotka tekevät siitä ilman muuta paremman ja varsinkin karttasovellusten kanssa käyttökelpoisemman. Tärkein ja näkyvin muutos onkin isompi koko, joka mahdollistaa paremman näytön (4.7" 720 x 1280 resoluutio vs. 4.0" 480 x 800 resoluutio). Teknisinä lukuina noiden kahden näytön ero tuntuu melko pieneltä, mutta käytännössä, nimen omaa karttasovelluksissa ero on todella selvä. Isompaan ja laadukkaampaan näyttöön saa mahtumaan enemmän ja tarkempaa karttaa.

Isompi näyttö tuo tullessaan toki myös yleisempää käytettävyyttä nettisurffailuun, sovellusten käyttämiseen ja kuvien käsittelyyn. Nyt on jopa tablettini jäänyt selvästi vähäisemmälle käytölle, kun puhelin on kuitenkin aina nopeammin käsillä. Ja nopeudesta puheen ollen, uuden S50:n 4G-yhteys tekee päivittäisestä mobiilinetin käytöstä todella rivakkaa, ainakin näin taajamissa ja lähimetsissä.

Puhelut ja muu viestintä on toki kännykässä edelleen se tärkein juttu, mutta surffailun lisäksi päivittäin tulee kapulaa käytettyä kamerana. Kamera onkin parantunut uutuudessa 5 -> 8 mpxl, vaikka toden sanoakseni se ei vieläkään vastaa esimerkiksi parhaiden iPhonen/ Lumioiden kuvanlaatua. Ero parempiin kameroihin korostuu erityisesti hämärässä kuvatessa.

Muita merkittäviä eroja näiden puhelimien välillä on S50:n kiinteä rakenne, joka varmasti on tuonut mukanaan lisää kestävyyttä ja tiiviyttä, mutta monien muiden älypuhelinten tapaan takakansi ei ole avattavissa, eikä akkuakaan kotikonstein näin ollen pysty vaihtamaan. Vaikka nykypuhelimissa onkin erittäin hyvät valmius- ja puheajat, niin erityisesti GPS-sovellusten käyttö syö akkua nopeasti. Onneksi nykyään on tarjoilla tehokkaita ulkoisia lisäakkuja joilla voi jatkaa puhelimen käyttöä merkittävästi pidempään. S50:ssä on lisäksi langaton lataus (Qi-tekniikka).

Tekniikka on mennyt eteenpäin myös SIM-korttien osalta ja S50:ssä on käytössä uudempi Micro SIM (3FF). Niinpä jouduin päivittämään myös SIM-kortin. Samassa yhteydessä vertailin operaattorien tarjontaa. Aiemman Saunalahden päätin vaihtaa Soneran palveluihin. Nyt saan edullisemmin kiinteällä kuukausimaksulla (Sonera Sopiva Jätti) käytännössä rajattoman puheen/viestit ja 4G-netin myös Pohjoismaissa ja Balttiassa, sekä parin euron lisämaksulla rinnakkaissimmin vielä tablettiini. Kolmekymppiä on toki kuukaudessa kohtuullisen paljon, mutta nyt voin käyttää kahta laitetta täysin huoletta myös metsästysmatkoilla, eikä laskuun tule yllätyksiä. Kannattaa siis välillä kilpailuttaa operaattoreita.

Cat S50 –puhelinta olen käyttänyt nyt reilun kuukauden normaalissa käytössä sen enempiä säälimättä. Vaikka uutta puhelinta en ole laittanut varsinaisiin kestotesteihin aikaisempien kapuloiden tapaan, luotan täysin siihen ettei tämä ole rakenteeltaan ainakaan niitä heikompi ja tulee palvelemaan pitkään, vähintäänkin seuraavan uutuuden julkaisemiseen asti ;)

TÄRKEIMMÄT TEKNISET TIEDOT:

Kestävyys: IP67 (pöly- ja vesitiivis, naarmuuntumaton) + MIL SPEC 810G
Akku: 2630 mAh, 16 h puheaikaa, valmiusaikaa jopa neljä viikkoa.
SIM: Micro SIM (3FF)
GPS: aGPS
Näyttö: 4.7" 720 x 1280 resoluutio, kapasitiivinen kosketusnäyttö, Gorilla Glass 3
Muisti: 8 Gt sisäinen massamuisti, 2 Gt RAM, microSDHC-muistikorttipaikka (64Gt max.)
Prosessori: Qualcomm Snapdragon MSM8926 400 Quadcore 1,2 GHz Cortex-A7
Käyttöjärjestelmä: Android OS v4.4 (KitKat)
Kamera: 8 mpxl, automaattitarkennus, LED-salama, 1080p@30fps videokuvaus
Paino: 185 g
Käyttölämpötila: -25 - 55 °C


www.catphones.com

Itse tehtyä mustaamakkaraa

Mitä sinulle tulee mieleen termistä katuruoka? Päädyin omalta kohdaltani miettimään tätä saatuani Blogiringiltä haasteen tehdä katuruoka-aiheisen blogauksen, jossa olut ja ruoka kulkevat harmonisesti käsi kädessä.

Mansessa syntyneenä ja suurimman osan elämääni asuneena asia oli harvinaisen selvä. Olen syönyt mustaamakkaraa Tammelantorilla jo paljon ennen kuin edes yletyin itse luukulle asioimaan. Mustan kanssa kuitenkin perinteisesti tarjotaan maitoa. Tuollaista kummallista tapaa olisi tuskin koskaan muodostunut, jos alkoholipolitiikkamme ei olisi ollut näin vinoutunut. ”Mitä siitäkin ny tulis jos ukot rämis ruokkiksella yhren kaljan menopaluun kanssa?” (Turkulaisille kerrottakoon, että on yleinen tapa tilata mustaamakkaraa termillä ”menopaluu”, joka kuvastaa mustanmakkaran U:n mallista muotoa. Toinen tapa on sanoa vaikka ”vitosella mustaa”.)

Maku on tietysti tärkein, mutta olut sopii mustan kanssa sikälikin paremmin, että maito heikentää makkarassa olevan raudan imeytymistä. Mielestäni oluen etuja maitoon nähden ei tarvitse tämän enempää perustella, itsestään selvyys kun on.

Mustanmakkaran tekeminen ei ole vaikeaa ollenkaan ja hieman sovellettuna aineetkin löytyvät lähimarketista. Jos nyt joku sanoo että alla kertomani resepti tai valmistustapa ei ole alkuperäinen, niin tyydyn vain toteamaan sen olevan parempi. Eikä tässä ole stabilointiaineita, kamaraa tai muitakaan vippaskonsteja, joita teollinen versio sisältää. Kaiken lisäksi voit tehdä tällä reseptillä halutessasi myös riistaversion.

Olueen yhdistäminenkin helpottui entisestään löytäessäni Sinebrychoffin valikoimasta mainion Hoegaarten Witbierin. Mustamakkara on tämän raikkaan belgialaisen suodattamattoman vehnäoluen kanssa verraton kumppani. Lähikaupoissa en ole Hoegaartenia löytänyt, mutta Alkosta kylläkin.

5 dl naudan verta (löytyy kaupan pakastealtaasta tai riistatilanteessa peuran/hirven verta)
1 dl ohrasuurimoita
½ l riistalientä (tai lihalientä)
2 sipulia
200 g riistapalvia (tai kaupasta possun savukylkeä)
200 g siansilavaa (tai 1 dl hanhenrasvaa)
2 ½ dl ruisjauhoja
½ dl olutta
voita
timjamia
mustapippuria
suolaa


Keitä ohrasuurimot riistaliemessä ja jäähdytä nesteineen. Raasta sipulit ja palvi karkeaksi raasteeksi. Paista sipuleita ja palvia hetki pannulla runsaassa voissa, mausta reilusti timjamilla. Lisää joukkoon pieneksi paloiteltu silava tai hanhenrasva (myös ankanrasva tai paremman puutteessa voikin käy). Rasvan sulettua sekoita ja jäähdytä seos.

Valuta ohrasuurimot. Sekoita ruisjauhot vereen, lisää joukkoon kaikki muut ainekset (suolan määrä riippuu käyttämistäsi raaka-aineista, joten lisää aluksi varovaisesti) ja sekoita kunnolla. Laita seos kylmään lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.  Paista makkaramassasta pannulla koepaloja ja lisää tarvittaessa suolaa/pippuria.

Levitä massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan noin kolmen sentin paksuudelta. Paista 150-asteessa 30 minuuttia ja nosta uunin lämpöä 200-asteeseen vielä 15 minuuttiin.  Anna jäähtyä ja nosta kylmään pariksi tunniksi.

Leikkaa makkara annospaloiksi ja paista pinnat rapeiksi pannulla.

Mustan kanssa tarjoillaan perinteisesti puolukkahilloa, mutta raparperiketsuppi ja granaattiomenan siemenet sopivat annokseen vähintään yhtä hyvin. Lisukkeena toimii parhaiten itse tehty perunasalaatti.

Ja hei, niille jotka epäilevät mustanmakkaran erinomaisuutta, vinkiksi kerrottakoon Anthony Bourdainin lausuneen asiasta tuomionsa: ”Aivan järkyttävän hyvää!”

Ilmainen reseptivihko

Lisää oluen kanssa maistuvia ruokareseptejä ja ilmaisen 40-sivuisen reseptivihon löydät täältä.

Yhteistyössä Sinebrychoff

Metsästän ja kerron siitä myös muille

Käyn lähes päivittäin metsällä ja riistanhoitotöissä. Kuljen usein ilta- tai aamuhämärissä ja liikkumiseni voi herättää uteliaisuutta muissa ihmisissä. Autoni saattaa jäädä passiin mennessä metsäautotielle niin, ettei tukkirekka mahdukaan ohi tai kyttyylle mennessä haluan sulkea ruokinnalle johtavan uran ihan tarkoituksellisesti autollani.

Näissä tapauksissa on paikallaan kertoa ihmisille, että olen rehellisellä asialla (en salametsästä) ja tarvittaessa minut tavoittaa puhelimitse. Valtion mailla puuhastellessa myös rajamiehet ja riistanvalvojat voivat näin hoitaa helpommin velvollisuuksiaan.

Näinä asemieshysterian aikoina lienee hyvä myös kertoa puuhistaan yleisemminkin, että satunnainen koiran ulkoiluttaja/marjastaja/sienestäjä/lenkkeilijä voi matkaa jatkaessaan nähdä ”asemiehen” tai kuulla aseen laukauksen, eikä ole mitään syytä soittaa hätäkeskukseen.

Mikään laki ei tähän tietenkään velvoita, ainakaan toistaiseksi, mutta ollen tulostanut tietokoneella pari A4-kokoista lappua ja laminoinut ne kestämään vettä ja tuiskuja. Laput laitan autolta lähtiessäni sekä tuulilasille että takaikkunalle näkyvään paikkaan esille.

Jos haluat tehdä itsellesi samanlaiset, niin tästä linkistä löydät valmiit mallit parissa eri tiedostomuodossa.

Saa jakaa :)

LED-otsalamppu LUMONITE Compass 1000 lm

Olen etsinyt koko syksyn otsalamppuani tuloksetta. Harmitti taas uuden hankinta, mutta minkäs teet, ilmankaan ei jahtihommissa pärjää. Ketutus on nyt jo tosin laskemaan päin, sillä uusi Lumonite Compass 1000 on osoittautunut erittäin hyväksi hankinnaksi ja edellistä (hyvää) monessa mielessä selvästi paremmaksi. On kylä mielenkiintoista kuinka tämä valotekniikka kehittyy niin kovaa vauhtia eteenpäin.

Vanhan otsalamppuni valoteho oli 250 lumenia, joka sekin on paljon, mutta Lumonite Compass 1000 on nimensä mukaan neljä kertaa tehokkaampi. Nyt pimeimpään aikaan vuodesta verijälkien löytäminen ja seuraaminen mustasta lumettomasta maastosta on todella hankalaa, eikä lisävalo ole koskaan pahasta. Ja nelinkertainen valomäärä on jo todella merkittävä ero.

Lumonite Compass 1000:n rakennekin on selvästi aiemmin käyttämiäni otsalamppuja parempi. Sen runko on jämäkkää lentokonealumiinia, eikä siinä ole yhtään liikkuvaa eli rikkoutuvaa osaa (muovista akkukoteloa, johtoja, saranoita tai niveliä) vaan kaikki on kompaktisti yhdessä.  Lumonite Compass 1000 kestää iskuja sekä kolhuja ja valmistajan ilmoituksen mukaan jopa pysyvän upotuksen 2 metrin syvyiseen veteen.

Tehovalintoja on luonnollisesti useita. Kirkkaimman 1000 lumenia saa kätevästi tuplaklikkaamalla, mutta useimmiten pärjään pienemmillä tehoilla (630/230/75 lm). Osatehoilla akkukin kestää pidempään ja esimerkiksi karttaa lukiessa liiasta kirkkaudesta on vain haittaa. Mutta silloin kun valoa todella tarvitaan, on hyvä että reservistä löytyy reilusti potkua.

Teho ei tosin tule aivan ”tyhjästä” vaan lamppu selvästi kuumenee täydellä teholla käytettäessä, niin kuin muutkin led-tehovalaisimet tekevät. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että valaisin lämmittää itseään myös pakkaskeleillä, joten Lumonite ei hyydy kylmään, niin kuin jotkut lamput ikävästi tekevät.


Tämä valmistajan video havainnollistaa hyvin Lumoniten käytännön valaisutehoa.

Tekniset tiedot

Merkki ja malli: LUMONITE Compass 1000
Akku/paristo: 1x 18650 li-ion tai 2x CR123A
Led: Cree XM-L2 U2
Mitattu maksimivaloteho: 1020 lm
Kantama maksimiteholla: 90 m
Valokeila: leveällä spotilla varustettu yhdistelmä
Valon värisävy: valkoinen, 5500 k
Tiiveysluokitus: IP68 (kestää pysyvän upotuksen 2 metriin)
Paino (ilman akkua): 56 g
Mitat: 103 x 21 x 33 mm
Takuu: 24 kk

Toiminta-ajat

Turboteho: +1000 lm / lyhytaiaikaiseen käyttöön (aktivoituu tuplaklikillä)
Hi-teho: 630 lm / 2h 45 min (kunnes valotehosta on enää 10% jäljellä)
Med-teho: 230 lm / 7 h 30 min
Min-teho: 75 lm / n. 24 h


Lisätietoja: http://www.valostore.fi/tuote/lumonite_compass_1000

Vihdoinkin peura nurin

Eilen illalla menin kyttyyle jo seitsemättä kertaa tällä kaudella. Vaikka syksy on lähtenyt nihkeästi käyntiin, olin lumen tulon ja ilmojen kylmenemisen jälkeen aiempaa toiveikkaammissa tunnelmissa. Tällä kertaa valitsin paikan jossa edellisinä vuosina on koettu monta jännittävää hetkeä, mutta useimmiten tuloksetta. Avokopilta ruokinnalle on matkaa vain vajaa kymmenisen metriä ja paikka on käytännössä täysin mahdoton epäsuotuisalla tuulella. Nyt vallitsi hyvin heikko sivutuuli, joka ei antanut mitään etua, joskaan ei tehnyt tilannetta epätoivoiseksikaan.

Puolentoista tunnin odottelun jälkeen huomasin peuran lähestyvän oikealta, ampuma-aukon rajaaman näkökentän oikeanpuoleisesta sivusta, aivan äärimmäisestä kulmasta. Pystyin juuri ja juuri havaitsemaan peuran kallistaessani itseäni vasemmalle ja samalla kurottaen oikealle. Peura lähestyi ruokintaa erittäin varovaisesti. En uskaltanut edes yrittää kääntää asetta niin hankalaan kulmaan, koska peura kuunteli kaikkia rapsahduksia todella herkällä korvalla kivenheiton päässä.

Noin viidentoista piinaavan minuutin aikana, aina peuran liikkuessa, sain pikku hiljaa siirrettyä asetta ja ampuma-asentoani hieman paremmaksi. Peuran lopulta siirryttyä neljästä viiteen metriä hermoni pettivät. Olin yhä erittäin epämiellyttävässä asennossa, enkä pystyisi kauaa jatkamaan tähtäystä vakaasti ja äänettä. Niinpä laitoin terveiset liikkeelle klo 16:45.

Näin heti pompusta osuman hyväksi, niinpä kiitin kauden ensimmäisestä peurasta ja laitoin sikarin palamaan. Soitin myös kaverille joka kouluttaa nuorta labradorinnoutajaansa verijäljille, jotta nyt voi tulla treenaamaan. Otin pulkan autosta ja kiinnitin valaisimen varmuudeksi aseeseen.

Jäljityspartion saavuttua ilta olikin jo muuttunut pimeydeksi. Innokkaan koiran opastamana löysimme nopeasti ylivuotisen naaraspeuran noin kuudenkymmen metrin päästä männikössä kumollaan. Juhlava tunne, jota onkin odoteltu jo viime tammikuun 28. päivästä alkaen ;)

Peura kujetustelineelle ja menoksi...

Korpisoturin keittokirja (1944)

Eilen illalla sain sähköpostiini todellisen aarteen, joka ilman muuta täytyy jakaa teidän kaikkien kanssa. Korpisoturin keittokirja (1944) on osa mielenkiintoista suomalaista eräperinnettä. Ohjeet on saatu Suomen Sotilaan ”Keittokikkakilpailun” osanottajilta jatkosodan puolustustaisteluiden tiimellyksessä. Vaikka reseptit ja vinkit kerättiin sotilaiden tarpeisiin, ne olivat ja ovat yhä edelleen erämiesten ohjeita riista- ja kalaruoan laittamisesta leirinuotiolla. Nykyisinä valmisretkiruokien ja makkaranuotioiden aikana nämä tärkeät erätaidot ovat päässeet unohtumaan monilta meistä.

Voit ladata tämän kirjan alla olevasta linkistä PDF-muotoisena sähköisenä kirjana tietokoneellesi tai kännykkääsi ja tietysti myös tulostaa sen paperille muiden eräkirjojesi joukkoon.  

Korpisoturin keittokirja (1944)

Kiitos tämän kulttuuriaarteen jakamisesta kuuluu Kari-Pekka Lassilalle.