Viimeaikaisista varustehankinnoista täytyy ehdottomasti nostaa esille kaksi hyvää hankintaa. Onnistuneen reissun tärkeitä edellytyksiä ovat toimiva vaatetus ja mukava reppu tarvikkeiden kantamiseksi. Savotta Torrakko –asereppu ja Sasta Hirvas Blaze –takki ovat tämän syksyn aikana pystyneet lunastamaan niihin kohdistamani kovat odotukset. Nämä kun eivät ole ns. halppismalleja, niin myös odotukset käytettävyyden ja kestävyyden suhteen ovat normaalia korkeammalla.
Savotta Torrakko –asereppu
Asepussin ja repun yhdistelmä on erittäin käyttökelpoinen oikeastaan kaikissa harrastamissani metsästysmuodoissa. Vähänkin pidemmällä kävelymatkalla erillisen aselaukun tai pussin kantaminen käy vaivalloiseksi yhdessä repun kanssa ja tämä korostuu erityisesti tiheässä metsikössä. Usein myös hirvimetsällä on tilanteita, joissa passista siirrytään nopeasti uusiin asemiin ja autoon noustessa on kätevää, kun tavarat kulkevat yhdessä paketissa. Etenkin, jos samaan autoon ahtautuu kerralla useampia metsästäjiä.
Reppujakkaroitakin olen monesti passissa kuljettanut, mutta yhteistä niille kaikille on yleensä huono istuttavuus. Hieman pidemmässä sessiossa jakkaran putkirunko alkaa painaa reisiä, eikä veri enää kulje jaloissa kunnolla. Tästä sitten seuraa persauksen puutumista ja kylmäntunnetta jalkoihin. Tarvittaessa aserepun kanssa otan mukaan vaivattomasti reppuun solahtavan yksijalkaisen retki-istuimen. Savotta Torrakolla on helppo kuljettaa aseen lisäksi myös muita pitkiä esineitä. Asepussin ja repun väliin jäävään tunneliin saa kiinnitettyä esimerkiksi toisen aseen, ampumatuen tai vaikka sukset.
Käytössäni on ollut aikaisemmin jo kaksi erilaista asereppua, jotka ovat olleet teoriassa ihan hyviä, mutta osoittautuneet huonolaatuisiksi. ”Eräästä tukusta” ostamani reppu alkoi ratkeilla saumoista jo parin reissun jälkeen, eikä muutaman kympin huonoa hankintaa kannata moneen kertaan suutarilla paikkailla. Savotta Torrakko on selvästi laadukas, yksityiskohdiltaan toimivaksi mietitty ja hyvin tehty. Se on Suomessa suunniteltu (design Sanna Laurila) ja myös Suomessa valmistettu avainlipputuote.
Parhaimmillaan Savotta Torrakko on liikkuvassa metsästyksessä, kuten naakimisessa, kanalintumetsällä tai koiramiehelle hirvijahdissa. Reppu on kapealinjainen, niinpä kulkeminen tiheikössä on helpompaa. Aseen saa vedettyä esiin, vaikka reppu on selässä. Olkaviilekkeet ovat ohuet, joten myös ampuminen onnistuu repun kanssa. Asepussiin mahtuu isommallakin kiikarilla varustettu ase, joka hämäräkyttyylle mennessä on tärkeä ominaisuus.
Torrakko on valmistettu vedenkestävästä materiaalista, mutta mukana on irrotettava sadesuoja, jolla aseen saa peitettyä kokonaan, esimerkiksi yleisille paikoille tultaessa tai asetta autossa kuljetettaessa. Repun läpästä löytyy irrotettava pestävä riistapussi.
Reppupussin tilavuus on 14,5 litraa ja paino noin 1,5kg (sisällä riistapussi ja sadesuoja). Asepussin mitat ovat: korkeus 85 cm, leveys 23 cm ja syvyys 8 cm.
Lisätiedot: http://www.savottastore.fi
Sasta Hirvas Blaze –takki
Uuden metsästysasetuksen myötä hirvi- ja peurametsällä käytetty vaatetus menee vuodenvaihteen jälkeen osin uusiksi. Aiemmin käytetty punainen vaatetus ei kelpaa, vaan jatkossa vaatetuksen on oltava oranssi tai oranssin punainen. Värin tulee kattaa 2/3 osaa vaatteen näkyvästä pinnasta. Näin ollen camo-oksakuvio on hyväksyttyä tulevaisuudessakin. Itselläni oli kyllä jo aiemmin hankittuna oranssi jahtitakki, mutta se on tarkoitettu lähinnä sydäntalven pakkasiin ja liikkuvassa metsästyksessä aivan liian kuuma. Toisaalta olen pettynyt huomioliivien käytettävyyteen. Istuvuuden ja mukavuuden kannalta laadukas kuoritakki on selvästi parempi.
Sasta Hirvas Blaze –takki on omiaan liikkuvaan metsästykseen. Se on riittävän ohut syyskäytössä, mutta aluskerroksia lisäämällä sillä pärjään liikkeellä ollessaan myös koko kauden. Huomiovärinen kuosi on Realtree AP Blaze Orange Camo. Päällinen kevyttä polyester-kangasta ja vuori veden- ja tuulenpitävää Gore-Texia. Säädettävän kauluksen sisäpuoli on miellyttävän pehmeää fleeceä.
Hirvas-takin päällinen on pehmeäksi harjattua, eli äänetöntä materiaalia. Se soveltuukin näin hyvin myös naakimiseen ja kytisjahtiin. Takissa ei ole kikkailtu monista metsästystakeista tutuilla (ja usein tarpeettomilla) panostaskuilla ja selkäpusseilla, mutta radiopuhelintasku on suunniteltu erittäin toimivaksi antennipidikkeineen. Pidike on pieni yksityiskohta, mutta se mahdollistaa helpommin repun selkään nostamisen ja suojelee antennia jäämästä auton oven väliin. Myös tarroilla säädettävät hihansuut ovat varsin käytännölliset. Jostain syystä Sastalla on tapana myydä takkien huput erikseen. Huppu on kuitenkin järkevä lisävaruste.
Sasta Hirvas Blaze –takki on Suomessa suunniteltu, mutta valmistusmaaksi mainitaan ainoastaan EU. Ainakin itselleni Euroopassa valmistettu on edelleen selvästi parempi vaihtoehto, kuin Kiinassa tai Intiassa tuotettu.
Lisätiedot: http://www.sasta.fi/tuotteet/product/hirvas-blaze-takki