maanantai 12. elokuuta 2013

Näin ei todellakaan voi jatkua



Satakunnassa Huittisissa, Kokemäellä ja Köyliössä pyörii pihoissa yli kymmenen suden lauma. Havaintoja pihasusista on tehty jo seitsemän kertaa parin viime viikon aikana. Pihoihin lauman on ajanut kasvava ravinnon tarve. Kokemäellä on jo pihasta syöty lammas ja toisesta koira. Havainnot on vahvistanut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa suurpetotutkimuksen tutkimusapulaisena työskentelevä Antti Härkälä, asiasta uutisoi Satakunnan Kansa. Kyse ei siis ole mistään Esson baarissa kylän miesten kertomista tarinoista.

Koulut alkavat tällä viikolla. Susikyytien sijaan tarvitaan susille kyytiä. Tässä tilanteessa valtion pitää kantaa vastuu kansalaisten turvallisuudentunteen palauttamisesta ja omaisuuden suojelemisesta. Ei voi olla hyväksyttävää, että keskellä eteläisen Suomen taajamia lasten kouluteiden ja pihaleikkien seassa pyörii nälkäinen susilauma. Susi ja lapset eivät sovi yhteen. Eikö sata suden tappaa lasta Suomessa jo riitä asian todisteeksi? Kuka kaipaa sadatta ensimmäistä?

Koulujen lisäksi nyt on alkamassa myös metsästyskausi ja tuollainen kymmenen nälkäisen suden lauma tuhoaa melko tehokkaasti myös perinteisen Suomalaisen tavan metsästää koiralla miltei koko Satakunnan alueella. Ihmisillä täytyy olla mahdollisuus hyödyntää omaisuuttaan myös metsästyskäytössä ilman pelkoa susien tappamasta koirasta.

Jos kotieläimiä ja lapsia ei enää uskalla pitää pihassa, eikä koiran kanssa metsällekään voi lähteä, niin ei kannata ihmetellä jos tilanteesta ahdistunut löytää haulikolleen ilmeistä muuta käyttöä.




Syksyn metsästysvideosato kypsymässä


Laadukkaita metsästysvideoita tuottava Taiga Star on aloittanut kiinnostavan kuvausprojektin Virossa. Videoilla on tarkoitus perehtyä Viron jahtivuoteen ja sen metsästysmatkailijoille tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pääosa kuvauksista kohdistuu villisianmetsästykseen ja sen eri muotoihin. Kesällä kuvattiin kyttäys- ja hiivintäjahtia, syksyllä keskitytään ajojahteihin.

Myöhemmin talvella Kuvaukset jatkuvat täydenkuun mielenkiintoisina kyttäysjahteina. Viron mahtavat hanhimäärät mahdollistavat lisäksi hanhenmetsästyksen parissa upeita kokemuksia. Taiga Starin tarkoituksena on myös päästä kuvamaan ilveksen ja suden pyyntiä. Tavanomaisesta poiketen heidän suunnitelmissaan on yrittää suurpetopyyntiä myös houkuttelemalla.

Kuvaukset toteutetaan Keski-Virossa Albun kunnassa. Käytössä oleva alue on noin 22 000 ha ja alueella on todella runsas riistakanta jota hoidetaan todella esimerkillisesti. Alueelta ammutaan vuosittain noin 150-200 villisikaa, kokonaiskannan ollessa noin 600-700 yksilöä. Kauriskanta alueella on huono kuten muuallakin Virossa tällä hetkellä, mutta ennusteet sen kasvusta ovat kuitenkin positiivisia.

Taiga Starin suunnitelmissa on julkaista syksyllä ensimmäinen DVD kesän ja alkusyksyn jahdeista. Toinen osa julkaistaneen keväällä kauden päätyttyä.  Alla maistiaisia tulevasta:



Viimeisimmässä blogauksessaan Taiga Starin kotisivuilla Harri Luostarinen haastaa meidät kaikki mukaan kehittämään kotimaista metsästysvideotuotantoa: