Nyt on ensimmäinen viikko valekokkina (vrt. valelääkäri tai valeopettaja) takana. Pyysin päästä tutustumaan työn kautta yhteen kaupungin parhaista keittiöistä. Asiakkaana olen tutustunut Saara Sinivuoren Henriksiin ensimmäisen kerran jo 90-luvun alkuvuosina. Vuosien aikana Henriks on aina tarjonnut parastaan, yhtään pettymystä en käynneistä muista.
Olen jo pitkään haaveillut pätevöitymisestä ravintolakokin hommiin. Ennen ratkaisevia askelia halusin kuitenkin tutustua ihan konkreettisesti siihen, millaista keittiötyö huippuravintolassa on. Sovin siis kuukauden kokkikokeilupestin. Jos kaikki menee hyvin, eli suunnitelmien mukaisesti, niin opinnot olisi tarkoitus aloittaa jo muutaman kuukauden päästä keväällä.
Kapellimestari Markus Fogelholm johtaa orkesteria |
Keittiömestari Markus Fogelholm on kehittänyt Henriksiä entistä bistromaisempaan suuntaan. Annoksia ei ylirakenneta, kaikki on kuitenkin viimeisteltyä ja huolella tehtyä, rennon tyylikkäästi. Henriksiin on helpointa (ja edullisinta) tutustua lounasaikaan; parilla kympillä kolmen ruokalajin elämys. Koko komeuden ehtii nauttia alle kolmessa vartissa. Tee kuitenkin pöytävaraus, sillä paikkoja on rajallisesti.
Vesa Parikka taikoo leipää |
Kaupungin parasta leipää. |
Fasaania á la Wallenberg, paistettua ankanmaksaa ja karamellisoitua omenaa |
Madetta, sitruunaruohoa ja granaattiomenaa |
Oliiviöljyssä haudutettua nieriää, jättiravunpyrstöä ja bouillabaissekastiketta |
Poroa x 2, perunapyreetä ja kielilientä |
Hyvä ruoka – parempi mieli, pätee myös gourmet’na. Meno on kiireistä, mutta keittiössä rokki soi taustalla, eikä kukaan jaksa olla liian tärkeä. Toki olen koettanut pysyä hektisempinä hetkinä poissa jaloista tai tiskien ääressä, mutta toisaalta keittiövelhoilta Markukselta sekä Vesalta on riittänyt ymmärrystä ja aikaa opastaa valekokkia yksinkertaisissakin perusasioissa. Henriksissä kaikki tehdään alkusta alkaen itse liemistä leipiin, mitään ei tehdä puolivalmisteista.
Asenne ratkaisee! |
Koko viikko onkin ollut todellista masterclass-opintoa. Vielä on ainakin kolme viikkoa aikaa yrittää oppia kaikkea mahdollista ammattimaisista työtavoista huippuresepteihin. ;)
Ravintola Henriks
Satamakatu 7
Tampere
P. 0207 669 062
henriks@henriks.fi
Avoinna:
Ti-Pe lounas 11:30-14:00.
Ti-To 17-22,
Pe 17-23,
la 16-23,
su-ma suljettu.