Kuva: Edvard Majakari |
Iso kiitos Ravintola Näsinneulan henkilökunnalle marras- ja joulukuun työharjoittelujaksosta. Kokkiopintojen ehdottomasti parasta antia on pääsy kaupungin tasokkaimpien ravintoloiden kaikkein pyhimpään. On melkoinen etuoikeus saada työskennellä alan parhaiden ammattilaisten opastuksessa. Niinpä jokainen päivä onkin ollut todellista masterclass-oppia.
Ravintola Näsinneula on ainutlaatuinen myös puitteiltaan. Ravintola on Tampereen tunnetuin maamerkki, jonka 124 metriä korkean tornin pyörivästä ravintolasalista avautuu huikeat näkymät kaupungin keskustaan, Näsijärven ja Pyhäjärven ylitse naapurikuntiinkin asti.
Näsinneulan ruokalista päivittyy muutaman kuukauden välein vuodenaikojen ja sesongin mukaisesti. Lähellä tuotetut tuoreet ja parhaat raaka-aineet ovat kaiken perusta. Parhaimmillaan voi katsella Neulasta, kun ravintolaan kaloja toimittava kalastaja kokee verkkojaan Näsijärvellä ja vain hetken kuluttua tuoreet kalat ovat keittiössä ja lautasella. Tällainen asenne raaka-aineita kohtaan on nykyään erittäin harvinaista, kustannuspaineissa suuri osa (ketju)ravintoloista tarjoaa tukusta tilattuja maailmalta tulleita pakasteita mikron kautta lautaselle.
Ravintola Näsinneulan ruokalistalta löytyy valmiita menukokonaisuuksia, joista viiden ruokalajin
Finlandia menu on ollut vuodesta toiseen ravintolan suosituimpia menuja. Tai miltä kuulostaisi OJ´s menun yhdeksän ruokalajin kokonaisuus: Hirvipastramia, Siikaa ja jokirapua, Kylmäsavustettua ankkaa, Poronmaksaa, Kurpitsaa ja jogurttia, Järvikuhaa, Luomukaritsaa, Lähijuustoja, Kirsikkaa ja Kahvia?
Näsinneulan ohjeistuksessa nimenomaan kielletään reseptien kopiointi ja vaikka näissä blogauksissa olen yleensä salaisuuden verhoa hieman raottanut, haluan tätä kieltoa kunnioittaa. Porsaanreikänä löysin kuitenkin Vesa Laitisen ja Maija Tammen ...A, BERTHA, C... –kirjassa julkaistun Näsinneulan reseptin suklaa-tryffelikakusta sekä paahdettu valkosuklaajäätelöstä:
Ravintola Näsinneula
Pöytävaraukset ja myyntipalveluPuh. 020 713 0234
ravintola.nasinneula@sarkanniemi.fi
Aukioloajat
ti-la 11-23.30
su-ma 11-21.30
Kuvat: Edvard Majakari http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Nasinneula.jpg ja http://www.sarkanniemi.fi/nasinneula/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti