Tee-se-itse Halloween-kurpitsa ampumaradalla

Halloween-kurpitsan voi kätevästi askaroida vaikka ampumaradalla.

HAPPY HALLOWEEN! tai KIVAA KEKRIÄ ;)

Taikinoitu riistafilee (Beef Wellington)

Kokkiopintojen yhteydessä teimme suomalaisemman version kuuluisasta Beef Wellingtonista. Tällä klassisella menetelmällä syntyy keskeltä punertava, mutta rapean taikinakuoren peittämä filee. Taikinoitu riistafilee on yksinkertainen valmistaa, mutta lopputulos on juhlava ja erittäin herkullinen. Taikinakuoreksi käy kaupan pakastealtaasta löytyvä valmis voitaikina tai teet helposti itse rahkavoitaikinan.

riistafileetä (peura, kauris, hirvi, poro)
rahkaa
voita
vehnäjauhoja (vaihtoehtoisesti speltti tai ruis)
suolaa
pippuria
timjamia
kananmuna

Riistafilee

Mausta kalvoista puhdistettu filee (n. 150 g/annos) suolalla, pippurilla ja tuoreella timjamilla. Ruskista filee kauttaaltaan nopeasti kuumalla pannulla. Siirrä sivuun jäähtymään.

Rahkavoitaikina

Sekoita 250 g rahkaa ja 250 g pehmeää voita. Lisää joukkoon 250 g vehnäjauhoja, vajaa 1 tl suolaa ja 1-2 rkl kylmää vettä. Taputtele taikinasta tuorekelmujen väliin muutaman millin paksuinen levy ja laita kylmään vetäytymään ½ -1 tunniksi.

Kääri jäähtynyt riistafilee taikinaan. Liisteröi saumat kylmällä vedellä tai kananmunalla. Koristele paketti halutessasi taikinan suikaleilla ja voitele keltuaisella. Painele kuoreen haarukalla pieniä reikiä ja paista 220 asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia. Tarkan tuloksen saat käyttämällä digitaalista paistomittaria (Verinen liha “rare” 45-50 astetta, puolikypsä “medium” 55-60 astetta ja kypsä “well done” 65-68 astetta).

Suojelija ampui sorsastajia

Edellissunnuntaina tapahtui käsittämätön hyökkäys, kun metsästäjät Levi Johnson ja David Reichenberger olivat luvallisessa sorsajahdissa Barron Countyssa Wisconsinin osavaltiossa. Heille ennestään tuntematon 64-vuotias luontoaktivisti Van Hawkinson ryntäsi paikalle haulikolla ammuskellen ja metsästyksen vastaisia vihapuheita huudellen.

Sheriffin tultua paikalle Hawkinson selitteli tekojaan: ”Rakastan lintuja ja muita eläimiä. En halua nähdä eläinten kuolevan, varsinkaan urheilumetsästyksen vuoksi.” Metsästäjien suureksi hämmästykseksi eläinaktivisti pääsi lopulta takuita vastaan jatkamaan toimintaansa.

Katso KSTP-TV:n uutisraportti:

Uutisesta on helppo ajatella, että se tapahtui Jenkeissä. Siellähän ammuskellaan milloin mistäkin syystä. Ikävä kyllä monet lieveilmiöt ja trendit leviävät tänne maailmalta. Jo nyt meillä Suomessa on laittomasti ja aggressiivisesti toimivia eläinoikeusaktivistien ryhmiä. Meillä on jo tapahtunut erittäin voimakasta arvomaailmojen ja moraalikäsitysten polarisoitumista. Toivottavasti pelkoni ovat aiheettomia.

Peuran suolistaminen ja nylkeminen alle kahdessa minuutissa

Tämän täytyy olla maailmanennätys. Valkohäntäpeura nyljetään ja suolistetaan minuutissa ja neljässäkymmenessäkahdeksassa sekunnissa!




Aika roisia menoa, mutta alle kolmessa minuutissa homma luonnistuu selvästi fiksummin ja siistimmin alla olevasa videossa.



Perinteisemmät peurannylkemisohjeet löydät tästä linkistä.

Kaksi uunituoretta riistakirjaa

Syksyn kaksi uutta metsästysaiheista kirjaa ansaitsee tulla esitellyiksi. Metsästäjän terveysoppi on aivan ainutlaatuinen, sellaista ei aiemmin ole vielä suomenkielelle julkaistu. Eräkirjailija Juha Jormanaisen Riistaruokia –parasta pöytään on visuaalisesti näyttävä ja mielenkiintoisia ruokaohjeita pullollaan. Molempi parempi, vinkkinä sanottakoon, nämä kirjat sopivat erittäin hyvin vaikka isänpäivälahjaksi (sunnuntaina 10.11.).

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

METSÄSTÄJÄN TERVEYSOPPI, Laaksonen Sauli

Metsästäjän terveysoppi on ainutlaatuinen perusteos metsästyshygieniasta. Se on jokaisen metsästäjän ja luonnossa liikkujan perusteos. Kirjassa esitellään riistaeläinten biologia ja ekologia sekä riistan sairaudet eri ilmenemismuodoissaan ja niiden aiheuttajat.  Myös onnistunut riistalaukaus, saaliin käsittelyn oikeat tekniikat, lahtivajahygienia ja turvallinen riistaruoan valmistus ovat olennainen osa sisältöä.

Tämän tästä saaliiksi saadussa riistassa huomaa selviä merkkejä erilaisista sairauksista ja poikkeamista. Usein nämä jäävät täysin tunnistamatta ja asiaa ainoastaan päivitellään metsästysseurueessa ja arvaillaan voiko riistan lihaa edes hyödyntää tai asia vain sivuutetaan olankohautuksella. Kirjan ainutlaatuisen kuvamateriaalin avulla voi selvittää myös metsästä kuolleena löydetyn eläimen kohtaloa. Tärkeä osa metsästyshygieniaa on eläinten sairauksien aiheuttamien muutoksien ja niistä mahdollisesti ihmisille aiheutuvien riskien tunnistaminen ja näiden riskien pienentäminen.

Kirja on suunnattu kaikille metsästäjille ja alan oppilaitoksille. Se soveltuu erinomaisesti myös luonnontieteilijöille, eläinlääkäreille, lääkäreille ja kaikille luonnon monimuotoisuudesta kiinnostuneille. Kirjoittaja Sauli Laaksonen on kuusamolainen riistaeläinten terveydenhoitoon erikoistunut eläinlääkäri. Metsästäjän terveysoppia myy yksinoikeudella Metsästäjäliiton Eräkontti.


Kirjailija: Sauli Laaksonen
Kustantaja: Wazama Media Oy
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2013
Sivumäärä: 298
ISBN: 978-952-68016-0-5

Lisätietoja ja tilaukset:

http://www.erakontti.fi/epages/Erakontti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Erakontti/Products/147541

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Riistaruokia –Parasta pöytään, Juha Jormanainen

Riistaruokia –Parasta pöytään tarjoaa tarinoita metsästyksestä ja kertoo kuinka jokainen voi valmistaa herkullisia riistaruokia vaivatta. Kirjan reseptit on suunniteltu yhdessä kuopiolaisen ravintola Os:in keittiömestari Mikko Rosendahlin kanssa ajatuksella, että täysi aloittelijakin onnistuu. Riistaruoka ja viinit kuuluvat saumattomasti yhteen ja niinpä kirjasta löytyy ohjeet myös parhaista ruoka- ja viiniyhdistelmistä.


Kirjailija: Juha Jormanainen
Kustantaja: Readme.fi
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2013
Sivumäärä: 265
ISBN: 978-952-220-673-2

Lisätietoja ja tilaukset:

http://www.readme.fi/product.php?isbn=9789522206732

Kannatko vastuun Mirka Myöhäsen mielensäpahoittamisesta?

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Tämän päivän Hesarissa on näyttävä, lähes koko sivun kokoinen juttu metsästyksestä. Kirjoitus on otsikoitu ”Metsästys huolettaa paikoin lähiasukkaita”. Koko jutun asenne ja asetelma on otsikkoa myöten jotenkin täysin pielessä.

Varsinainen juttu lähtee liikkeelle ihan sympaattisesti kuopiolaisen Jännevirran metsästysseuran hirvikeiton teolla iltapäivän peijaisia varten (resepti jutun perässä). Mutta sitten toimittaja Minna Pölkki on jostain kaivanut esille mielensäpahoittajan:

Lähistöllä asuvan Mirka Myöhäsen kotona jahti näkyy ja kuuluu. Se häiritsee perhettä. "Metsästä kuuluu keppien kalisuttelua ja hoh-hoh-hoo, kun miehet ajavat hirviä. Lapset pelkäävät sitä. Viime viikonloppuna metsästäjä käveli pihan kautta tielle", Myöhänen kertoo. "Lähdemme usein viikonloppuna pois kotoa."

Juttu jatkuu samassa hengessä Hufvudstadsbladetin uutisen referoinnilla Raaseporissa Uudellamaalla fasaaninmetsästyksestä aiheutuneesta riidasta. Tällaisen roskan lukemisesta aamiaispöydässä ei voi tulla mitenkään hyvälle tuulelle. Jotten vajoaisi yhtä alas kuin mielensäpahoittaja Mirka Myöhänen ja toimittaja Minna Pölkki, on pakko ajatella jotain positiivista.

Hyvä kun metsästyksestä uutisoidaan muutoinkin kuin onnettomuuksista ja susien salakaatoepäilyistä. Mitä meidän kaikkien tulisi tehdä, jotta tästä käsittämättömästä asennevammaisuudesta päästäisiin eroon ja metsästyksen arvostus palaisi sille paikalle missä se on aina Suomessa ollut?

Meitä on Suomessa noin 300.000 metsästäjää. Jos mukaan laskee välittömän lähipiirimme, niin saman jääkaapin antimia käyttää yli miljoona metsästykseen luonnollisesti suhtautuvaa ihmistä. Kunpa nyt kuluvan metsästyskauden aikana jokainen meistä kertoisi positiivisia asioita metsästyksestä naapureillemme, työkavereillemme ja sukulaisillemme sekä tuttavillemme. Keskusteluyhteyden avattuamme voisimme oikoa täysin vääriä käsityksiä niin metsästystavoista kuin sen juridisesta ja moraalisesta pohjasta.

Jos aktiivisen metsästyskauden (n. 6 kk) aikana edes joka toinen viikko jokainen meistä saa tällaisen positiivisen keskustelun aikaiseksi, niin olemme saaneet oikeaa tietoa levitetyksi 3.600.000 ihmiselle. Kun tähän lukuun lisätään meidät metsästäjät perheinemme, on luku jo reilut neljä ja puoli miljoonaa. Se kattaa käytännössä koko maan aktiivisen aikuisväestön.

Vastuu metsästyksen arvostuksesta on siis kaikilla meillä metsästäjillä itsellämme. Ollaan aktiivisia ja näkyviä metsästyksen puolestapuhujia siellä missä olemme. Metsästys on arvokasta ja tärkeää. Tässä maassa on metsästetty aina ja tähän asti sitä on myös osattu arvostaa. Kaikkein äänekkäimmät ja paatuneimmat metsästyksen vastustajat ovat tietysti asia sinänsä, mutta heidänkin väitteensä voidaan kohta kohdalta ”ampua alas” näin halutessa. Taustatietoa näihin keskusteluihin löydät mm. www.metsastyksenmoraali.com –sivustolta.

Ai niin ja se resepti:

Jännevirran peijaishirvikeitto

Ruskista hirvenluut. Keitä niistä lihalientä 3–4 tuntia. Lisää suola.
Ruskista lihat ja keitä niitä lihaliemessä pari tuntia. Kuori vaahto pois.
Lisää maustepippuri, laakerinlehdet ja lipstikka.
Lisää perunat, freesatut sipulit ja liemijuurekset (porkkanaa, lanttua, purjoa, juuriselleriä, palsternakkaa).
Keitä puolisen tuntia. Ripottele pinnalle tuoretta persiljaa.


Lähde: Jännevirran seurueen kokki Jyrki Happonen ja Helsingin Sanomat

Riistakebab omatekoisella pitaleivällä

Viimeviikolla teimme kokkiopintojen lomassa peuran niskasta välipalaksi erittäin maistuvat riistakebabit. Kebabiin käy lihaksi oikeastaan kaikki riistaliha hirvestä sorsaan, kunhan se vain on riittävän mureaa. Esimerkiksi paisti ja entrecôte ovat sopivia, fileet jo ehkä liiankin hyviä :) Paistoimme peuran niskan pinnat kiinni ja haudutimme lihaa matalassa lämmössä, kunnes sisälämpötila oli 60 astetta. Annoimme lihan hetken aikaa vetäytyä ja leikkasimme ohuiksi siivuiksi.

Omatekoiset pitaleivät

3 dl jogurttia
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
7 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen jogurttiin. Lisää suola ja öljy, sekä jauhot vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi ja sitkeäksi. Jaa taikina jauhotetulla pöydällä kahdeksaan osaan. pyöritä taikinapalat palloiksi ja kohota niitä peitettynä 20 minuuttia.

Vuoraa kaksi peltiä leivinpapereilla ja ripottele niille jauhoja. Jauhot estävät leivän tarttumisen paperiin, ja ne pääsevät vapaasti paistumaan ontoiksi. Taputtele tai kauli taikinapallot noin 15 cm läpimittaisiksi lätyiksi ja nosta pelleille. Peitä liinalla ja anna kohota puoli tuntia.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista pitaleipiä noin 7 minuuttia. Halkaise leipä sivulta ja täytä lihalla (päälle hiukan voisulaa), kurkkusuikaleilla, tomaattilohkoilla ja sipulirenkailla. Koko herkun kruunaa itse tehty sinappimajoneesi.

Dijonmajoneesi

1 keltuainen
1 rkl dijonsinappia (tai muuta mieleistäsi sinappia)
(loraus viinietikkaa)
ripaus suolaa ja pippuria
1 dl öljyä (neutraalin makuista öljyä, kuten rypsi)

Kaikkien raaka-aineiden tulee olla huoneen lämpöisiä. Sekoita muut aineet keskenään paitsi öljy. Lisää öljy joukkoon ohuena norona koko ajan sekoittaen. Parhaimmillaan majoneesi on yön yli jääkaapissa tasaantuneena. Aloita siis kebabin teko majoneesista.

Riista-lehti parantaa tasoaan

Uusin Riista-lehti (4/2013) on nyt vihdoin päässyt aiemmin totutulle ja selvästi ammattimaisemmalle tasolle. Uusin numero on Outdoormedian kustantamana nyt jo neljäs, ja jokainen numero on ollut parannusta edelliseen. Lehden sisältö on nyt lopulta sitä, mitä odotin jo ensimmäisestä numerosta alkaen.

Ensimmäiseksi lehdestä erottuu tasokkaasti ja huolellisesti toteutettu metsästysradiovertailu. Testi on mielenkiintoinen, toteutettu korkealla ammattitaidolla ja saatu selville tuloksia, joista on oikeasti hyötyä uutta VHF-radiopuhelinta hankittaessa. Vertailu sisältää myös sellaisia mittaustuloksia, joita tavallisen harrastajan on miltei mahdotonta muutoin saada tietoonsa. Juuri tällaista uutta tietoa kaipasin ensimmäisen numeron Zeiss Victory HT:n testistäkin, mielipiteitä minulla on itsellänikin vaikka muille jakaa ;)

Villivuohijahti Irlannissa oli myös mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, eikä maistunut ollenkaan sponsoroidulta mainokselta, kuten ensimmäisen numeron jahtimatkakertomukset. Tarinasta jäi sellainen olo, että tuonne täytyy päästä joskus itsekin.

Juttu venäläisestä 15.000 € arvoisesta sivulukkoisesta, mutta päällekkäispiippuisesta haulikosta oli sekin ihan virkistävä, mutta sattuneesta syystä en kuitenkaan voisi kuvitella sellaisen hankintaa edes päiväunissa. Ja toisaalta jos tuo tuollainen summa rahaa jostain löytyisi, niin sille varmasti keksisi suhteellisen helposti muutakin harrastekäyttöä. No, ehkä Riista-lehden lukijoista löytyy myös todellisia rahamiehiä.

Haulikkonurkan artikkeli erilaisista haulimateriaaleista (lyijy, sinkki, tina, rauta, vismutti, molybdeeni ja volframi) oli radiopuhelintestin tavoin hyvin informatiivinen. Ammattitaidolla kirjoitetusta jutusta ainakin itse löysin paljon tietoa seuraavaa patruunanhankintareissua varten.

Sporting, parasta metsästäjälle ja Syyssorsia sisävesiltä olivat molemmat toki lukemisen arvoisia tarinoita, mutta eipä niistä juurikaan itselleni tarttunut sellaista, mitä ei jo Tapiolan takamailla –blogissa olisi useammassakin jutussa esimerkiksi täällä ja täällä ollut.

Metsästyskoirien jalostus –tarinassa oli ainakin itselleni, koiraton kun vielä toistaiseksi olen, paljon uutta ja yllättävääkin tietoa. En olisi uskonut, että aihe on niinkin kuuma peruna asiantuntijoille, että vain yksi heistä oli valmis tulemaan esille omalla nimellään.

Kivääritestit Howa 1500 .204 Ruger ja Sako Quad Range eivät paljoakaan innostaneet, mutta hyvässä lehdessä täytyy olla vähän jokaiselle jotakin, ja nuo aseet kyllä varmasti kiinnostanevat pienpeto- ja ratakivääreinä. Sen sijaan kiinnostava Metsästäjän latauskoulu on jo ehtinyt kolmanteen osaansa, tällä kertaa aiheena ruuditus. Myös juttu Tuukka Arosesta ja Facebookin Houkuttelupyynti –ryhmästä saa minulta peukkuja. Vastaavia juttuja olisi ilo lukea jatkossakin.

Alkukesän hiivintäjahdit, Asennemuutoksella sorkkariistakannat nousuun ja Kuvia spontaanisti –jutut olivat hyviä, joskin hieman keveitä pintaraapaisuja laajaan ja mielenkiintoiseen aihekokonaisuuteen. Riistaresepti osion äijäsalaatti (kyyhkynrintaa, pekonia, mustaa makkaraa, uppomuna…) kuuluu ehdottomasti oluen kanssa kokeiltavien iltapalojen sarjaan. Nam!

Nyt kun sisältö alkaa olla näillä näkymin hyvillä urilla, niin seuraavana kehityskohteena toivoisin lehden vanhahtavan graafisen ilmeen ja taiton uusiutumista. Jos seuraava numero on yhtään näin mielenkiintoinen ja informatiivinen, niin siirryn takaisin Riistan kestotilaajaksi tuota pikaa.

Suppilovahverokeitto riistavartaan kanssa

Metsäkauriin, valkohäntäpeuran- ja poronvasan sisäfileet ovat erinomaisia herkkupaloja, mutta niin pieniä, ettei niistä riitä koko perheen aterialle. Toisaalta lisukkeena ne nostavat arkisen sienikeiton sunnuntaiherkun tasolle. Suppilovahverokeiton rinnalle voi riistavartaan toki tekaista ulkofileestä tai vaikka sisäpaistista.

riistafileetä 
suppilovahveroita (tuoreita, pakastettuja tai kuivattuja)
salotti- tai punasipulia
valkosipulinkynsi
riistalientä
kermaa
voita
suolaa
pippuria
sitruunan tai limetin mehua (tai valkoviiniä)

Kuullota voissa pannulla pari pienittyä salottisipulia, valkosipulin kynsi ja (100 g tuoreita tai pakastettuja) suppilovahveroita. Kiehauta ½ litraa riistalientä kattilassa ja lisää joukkoon sipulit ja (kuivatut vasta tässä vaiheessa) sienet. Anna kiehua hetken aikaa ja aja sauvasekoittimella sileäksi keitoksi. Suurusta parilla desillä kermaa. Mausta suolalla, pippurilla ja tilkalla sitruunanmehua.

Leikkaa liha kuutioiksi ja pujota vartaisiin. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa tai paista parilapannulla. Tarjoa vartaat keiton kanssa. Ruokajuomana maistuu Legendele Toamnei Feteasca Neagra.

Metsästyssaaliin kuvaaminen

Monesti ihailen Tapiolan takamailla -blogin hienoa visuaalista ilmettä. Siellä on paljon upeita tilanne- ja tunnelmakuvia. Taidokkaasti otetut kuvat nousevat tarinoiden kauniiksi kehyksiksi. Niitä ei voi kuin hieman kadehtien katsoa ja toivoa itsekin yltävänsä yhtä hienoihin otoksiin.

Toivoa ei kuitenkaan vielä ole kokonaan menetetty. Samaisessa blogissa on juuri julkaistu loistava perusohjeisto ”Saaliin kuvaamisesta”. Nämä selkeät ja yksinkertaiset ohjeet kannattaa lukea ajatuksella. Usein kun kaatokuvaa otettaessa on ns. tilanne päällä ja olosuhteetkin kaikkea muuta kuin hyvät. Tämän kaaoksenkin keskellä pienillä asioilla voi parantaa omien muistojensa tasoa merkittävästi.

Parempien saaliskuvien alkuun pääset tästä linkistä.

Onko susia pakko kestää?

Olin viime viikonlopun Halsualla hirvimetsällä. Jahti sujui tällä kertaa sikäli hyvin, että saimme parin päivän uurastuksesta palkinnoksi sonnimullikan. Jahti-intoa tosin laski hiukan seuramme niukkaakin niukempi lupakiintiö. Joinakin aikaisempina vuosina on kaadettu jopa 13 hirveä ja lisäksi metsäpeura, nyt lupia on vain 1½, eikä metsäpeurojakaan enää riitä elonkorjuuksi. Edellisvuonna osallistuin Halsualla hirvijahtiin kolme kokonaista viikonloppua näkemättä hirvestä edes tuoretta jälkeä tai jätöstä.

Riistakannan romahtamiseen on varmasti moniakin syitä, mutta alueelle keskittynyt suurpetotihentymä on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä. Juurikin viime viikolla Toholammilla Sykäräisten kylässä, vain parinkymmenen kilometrin päässä jahtimailtamme, taisteli eläkeläisrouva tunnin pihassaan pantasuden kanssa, vain risu ja harava aseenaan. Kaksinkamppailu eteni piirileikkinä pihakuusen ympärillä, kunnes mummo onnistui huitaisemaan sutta haravan piikkipuolella kunnolla kuonoon.

Riistakantojen vähäisyydestä ja susien röyhkeydestä kertonee jotain sekin, että susi oli tullut pihapiiriin tavoittelemaan perheen lemmikkikissaa saaliikseen. ”Peto tuli kotipihalle” -uutinen julkaistiin Keskipohjanmaa-lehdessä 10. lokakuuta. ”Onko susia pakko kestää” – otsikon lainasin susiuutisiin ja pihasusiin tuskastuneesta mielipidekirjoituksesta Pohjalainen –lehden yleisöltä-palstalta. Kysymys on erittäin osuva juurikin Halsuan ja Perhon alueella.

Joka kerta, kun seurakaverini laskevat hirvikoiransa metsään, he joutuvat tekemään kipeän valinnan koiransa turvallisuuden ja tarkoituksen välillä. Hirvikoiralla on luonnollinen ja ikiaikainen viettinsä metsälle, samoin kuin isännälläänkin. Pitääkö tämä arvokas perinne vaarantaa vain suden takia? Miksi suden rauhoittaminen on tärkeämpää kuin vanhuksen turvallisuus? Miksei sutta selvästi harvinaisemman metsäpeuran suojelu aidosti kiinnosta RKTL:n tutkijoita?

Viime maaliskuussa Perhon rhy suoritti Perhon, Halsuan, Lestijärven, Kinnulan, Kivijärven ja Kyyjärven kuntien alueilla susilaskennan. Tulokseksi saatiin yhteensä 17 yksilöä, joista 12 oli Perhossa, 3 Halsualla, 1 Kinnulassa ja 1 Karstulassa. Silti RKTL:n virallinen ”totuus” alueella esiintyvistä susista on ainoastaan kaksi. Nyt tänä syksynä alueen susikanta on kesäisten pentueiden ansiosta vielä entistäkin suurempi.

Jos kotieläimiä ja lapsia ei enää uskalla pitää pihassa, eikä koiran kanssa metsällekään voi lähteä, niin ei kannata ihmetellä, jos tilanteesta ahdistunut löytää haulikolleen ilmeistä muuta käyttöä.

Poliisi mustamaalaa metsästäjiä

Poliisin virallisessa tiedotuskanavassa Poliisiradio.fi –sivustolla levitetään huhupuheisiin perustuvaa ja ilmeisen totuudenvastaista tietoa metsästyksestä ja metsästäjistä:

Vain murto-osa metsästysrikoksista tulee poliisin tietoon. Susien salakaadoista paljastuu vain joka kymmenes, kertoo Helsingin yliopiston tuore tutkimus. Miten poliisi voi valvoa metsän siimeksessä tapahtuvia rikoksia? Millä tolalla on metsästäjien ja poliisien välinen luottamus? Kysymyksiin hakee vastausta toimittaja Eero Mäntymaa.

Tämän löysän puheen perään esitellään aihetodisteeksi yhtä löperö video:

Väitteet ovat todella pöyristyttäviä, varsinkin kun niiden taakse ei juuri ole esittää mitään muuta kuin hataria aihetodisteita. Eivätkö metsästäjät olekaan syyttömyysoletuksen suojaamia, syyttömiä kunnes toisin todistetaan?

Videon ”todisteena” kuvaillaan viisi vuotta sitten tapahtunut epäselvä hirven kuolema ja surullisen kuuluisa Perhon tapaus, jotka mielestäni molemmat päinvastoin todistavat, kuinka vaikea tuollaisia tekoja on tehdä huomaamatta. Lisätodisteena Keski-Suomen poliisilaitoksen komissaari Arto Rajala väittää itse pystyvänsä salametsästämään jäämättä siitä koskaan kiinni. On toki selvää, että pomoportaan poliisiviskaalit voivat tehdä täydellisiä rikoksia ehkä helpommin kuin rivikansalaiset, mutta väite on todistusarvoinen vain jos Arto Rajala on todella salametsästänyt jäämättä siitä kiinni.

Ehkä, mene ja tiedä, totuuden asiasta voi halutessaan kertoa vain komissaari itse. Siihen asti se on kuitenkin vain ja ainoastaan löysää puhetta. Puhetta joka heittää lokaa meidän kaikkien metsästäjien silmille.

Videolla herra poliisi kertoo myös, kuinka mahdotonta heidän on valvoa salametsästystä. Mielestäni on kuitenkin järjen vastaista, kun poliisin virallinen tiedotuskanava julistaa kansalaisille totuutena jotain, mistä poliisi itsekin myöntää olevan mahdotonta ottaa selvää.

Videon ehdottomasti hyödyllisin materiaali on siellä esiteltävä metsästyksen valvojan virallinen tunnistuskortti. Sellainen on syytä pyytää nähtäväkseen, jos metsästysreissulla törmää henkilöön, joka väittää olevansa riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvoja.

Niin ja se mainittu ”Helsingin yliopiston tuore tutkimus”, jonka ainoita tieteellisiä ansioita lienee havainto siitä, että suurpetopolitiikka on kriisissä, löytyy arvioitavaksesi täältä:

http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja98.pdf

Valkohäntäpeuran kauden aloitus

Vielä on hieman turhan hätäistä tehdä johtopäätöksiä aiemmin kertomastani ravintohoukuttimien testistä. Kuitenkin Buck Expert Eruption - kaksikomponenttihoukutin on tähän mennessä ollut ehdottomasti kaikkein halutuin. Kuorrutin tällä karkkihoukuttimella ruokintapaikalla olevan kookkaan kiven ja alle viikossa se oli miltei kokonaan nuoltu puhtaaksi. Se siis ainakin toimii tehokkaasti.

Testiä on toistaiseksi haitannut paitsi tarkastelujakson lyhyys, niin ennen kaikkea edellissyksynä hankittujen riistakameroiden yhä pahentuva oikuttelu. Kahdesta kamerasta se huonommin toiminut (Ltl Acorn 5210MG) ei nyt kesän jälkeen suostunut edes kuvia ottamaan, saati niitä lähettämään. Tällä kertaa ei ole auttanut edes tehdasasetusten palauttaminen, ohjelmiston päivittäminen ja asetusten uudelleen konfiguroiminen. Vielä ei ole kuitenkaan toivoa ihan kokonaan menetetty, eli taistelu jatkuu, mutta yhden kameran vaje on tarkoittanut, muutoinkin vielä rauhallisilla ruokintapaikoilla, erittäin niukkaa todistusaineistoa. Tarkoitus on vielä lisäksi ottaa testiin yksi tämän syksyn uutuuksista GSM-riistakameroissa, mutta tästä lisää hieman myöhemmin.

Eilen illalla olin kaverini kanssa jälleen kyttyyllä. Arvoimme paikat ja kuinkas ollakaan, hänen ampumasektoriltaan alkoi kamera lähettää kuvia emästä ja vasasta. Niinpä vielä valoisaan aikaan klo 18:20 tuli jahtipuhelimeeni riistakamerakuvien lisäksi tekstiviestillä tieto kaadetusta urosvasasta.

Tähän mennessä olen ehtinyt omena- ja porkkanapinoja tuijotella jo pitkälti toistakymmentä tuntia kolmella eri kyttyykerralla. Peuroja ei kuitenkaan sillä aikaa ole ampumasektorille eksynyt. Meditatiivisen porkkanapinojen tuijottelun lisäksi on kuitenkin ollut mukava alkusyksyn lämpöisillä lukea e-kirjana jahtikännykästä Harri Nykäsen ”Jahti” –dekkari, ja Pekka Hiltusen ”Sysimusta” on nyt jännittävässä paikassa. Toivottavasti ehdin taas huomenna ja ylihuomenna kytikselle lukemaan, ja ehkä vielä se peurakin sieltä omalle kohdalle osuu.