Parempi pyy padassa

Jos etsit hyvää ja kattavaa suomalaista riistaruokakirjaa, niin Rea Ahlströmin Parempi pyy padassa on oiva valinta. Sami Revon ottamat hienot riista- ja ruokakuvat tekevät kirjasta myös visuaalisesti oikein näyttävän. Komean kokoisena ja kovakantisena se soveltuu hyvin vaikka lahjaksi riistaruuan ystävälle.

Kirjan sisältö jakautuu neljään osaan:
• Keittoja, piiraita ja alkupaloja
• Linturuokia
• Hirveä, peuraa, metsäkaurista ja jänistä
• Makeita herkkuja

Aivan kaikki kirjan ohjeet eivät ole riistareseptejä. Toisaalta hyvin suunnitellulla riista-aterialla ei kaikkien ruokalajien tarvitsekaan olla villiruokaa. Reseptit ovat selkeitä, helppotekoisia, eivätkä sisällä erikoisia tai vaikeasti hankittavia raaka-aineita, vaan kaikki löytyvät marketista riistaa lukuun ottamatta :) .

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Näillä ohjeilla syntyy jahtipäivän lounaskeitto tai kolmen/neljän ruokalajin illallinen kotikokin perustaidoilla. Kirjan ohjeet eivät ole liian hienostelevia, vaan pikemminkin casual diningia ja soveltuvatkin erinomaisesti tavallisen metsästäjän kotikeittiöön.


Kirja on myynnissä verkossa n. 30 € hintaan ja kirjakaupoissa kautta maan.


Otsikko: Parempi pyy padassa
Alaotsikko:  Rea Ahlströmin parhaat riistareseptit
Tekijät: Rea Ahlström, Sami Repo
Kustantaja: Coile & Co
Pituus: 199 sivua, 86 ruokaohjetta
ISBN: 9789526777504

Kirja on saatavilla myös ruotsinkielisenä: Bättre en fågel i grytan

Zeiss Victory Diavari 6-24x72 T*FL testi

Jokainen kiikaritähtäin haluaisi isona olla Zeiss Victory Diavari 6-24x72 T*FL. Yhtä varmasti jokainen hämäräkyttääjä haluaisi ominaisuuksien puolesta sellaisen aseeseensa. Voit kutsua sitä ihan millä nimellä haluat: legenda, ikoni, pomo, kunkku… Puhtaasti ominaisuuksien puolesta Zeiss Victory Diavari 6-24x72 T*FL on metsästyskäytössä ylivoimainen tähtäinkiikari pimeässä ja pitkillä matkoilla.

Hehkutusta olisi helppoa jatkaa, ominaisuudet eivät tästä kesken lopu. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen. Zeiss Victory Diavari 6-24x72 T*FL on tehty pimeään ja pitkille matkoille ilman kompromisseja. Siinä sen vahvuudet ja heikkoudet tulivat kerralla samassa lauseessa.

VERTAILUKOHTEET JA –OLOSUHTEET

Zeiss VICTORY HT 3-12x56 T*:n testin yhteydessä sain useammankin toivomuksen Victory Diavari 6-24x72 T*FL:n testaamiseksi. Nyt peurakauden jälkeen olen jatkanut kyttäyshommia pienpetojahdin merkeissä. Pienpetojen kyttäys haaskalla ei ole koskaan ollut oikein ominta alaani, mutta vieroitusoireet peurakauden jälkeen ovat olleet sen verran kovia, ettei kotiinkaan ole voinut jäädä.

Suoritin vertailun tuttuun tapaan aidoissa testiolosuhteissa metsästyksen ohella, useilla eri kerroilla. Testit toteutin parivertailuina siten, että molemmilla tähtäinkiikareilla saattoi katsoa vuoronperään viivytyksettä. Vertailupariksi olisin mieluiten ottanut aiemmin testaamani VICTORY HT 3-12x56 T*:n, mutta harmikseni en ole vielä sellaista ehtinyt/pystynyt itselleni hankkimaan, joten pariksi valikoitui lähes yhtä kova luu, tuttu Zeiss Victory Varipoint 3-12x56 T*.

Keliolosuhteet eivät olleet täysin optimit (eli riittävän haastavat), sillä maa oli valkoisenaan uudesta lumesta ja täysikuu heijasti pilviverhon takaa, haaskakin oli avoimessa maastossa aukean laidalla.

HAVAINNOT JA TULOKSET

Aivan ensimmäiseksi Victory Diavari 6-24x72 T*FL:n kanssa väistämättä törmää suureen kokoon ja painoon. Tuutti on yli kilon painoinen ja melkein neljäkymmentä senttiä pitkä (1.060 g & 378 mm). Varipointin vastaavat strategiset mitat ovat 605 g ja 357 mm. Käytännössä jo Varipointinkin koko on ylärajoilla liikkuvaan metsästykseen. Lisäksi Diavarin suurennos lähtee liikkeelle kuuden kertoimesta. Niinpä Diavari 6-24x72 T*FL on sovelias lähes pelkästään kyttäysjahtiin, mihin se on suunniteltukin.

Roimasta valovoimasta on apua alkusyksystä ennen lumia, kun maa on vielä musta. Toisaalta ylivoimaista valovoimaa tarvitaan suurilla suurennoksilla, eli pitkillä matkoilla. Normaalissa peurankyttäyksessä 30-70 metrin matkalta talvella ei tällaista lisätehoa tarvitse. Tai siis siitä on hyötyä, mutta ilmankin pärjää varsin mainiosti. Pienpetojen kyttäyksessä kohteet ovat pienempiä ja matkat yleensä pitempiä, joten jos täytyisi nimetä tälle tähtäinkiikarille paras käyttö/hyötysuhde, niin se olisi ehdottomasti kettu- ja supijahti.

Tähtäillessäni peltoaukealla Victory Varipoint 3-12x56 T*:llä testin aikana valitsevissa olosuhteissa, ehdoton maksimiampumaetäisyys olisi ollut 150 metriä. Samassa tilanteessa tähtäinkiikarin puolesta olisi Diavari 6-24x72 T*FL:llä voinut helposti ampua yli 300 metriin ketun kokoiseen maaliin, jos vain muutoin ampumataidot sen mahdollistavat.

Omat ampumataitoni jäivät punnitsematta, koska testi-iltoina ei haaskalle ilmaantunut asiakkaita. Täytyisi varmaankin alkaa opettelemaan pillitystä. Toki haaskan teossakin olisi voinut aktivoitua jo syksyllä. Näin kesken talvea tehdyllä haaskalla on käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti vain ilveskolli ja viime päivinä pari supia.

Ei liene yllätys, että Victory Diavari 6-24x72 T*FL on ominaisuuksiltaan parempi tähtäinkiikari kuin sitä selvästi pienempi Victory Varipoint 3-12x56 T*. Diavarin kuva on silmin nähden valoisampi ja sillä on mahdollista käyttää hämärässä myös kaikkein suurimpia suurennoksia 24x:n asti. Diavarin tähtäinkuva on samoilla suurennoksilla rikkaampi yksityiskohdiltaan, kolmiulotteisempi, sävykkäämpi ja siinä on selvästi laajempi syväterävyysalue.

Yllä lueteltu on erittäin kova saavutus, kun muistaa, että Victory Varipoint 3-12x56 T* on huippuluokan tähtäinkiikari hämäräkäyttöön. Sitä kelpaa verrata hämärässä miltei mihin tahansa muuhun metsästyskäyttöön tarkoitettuun kiikaritähtäimeen. Victory Diavari 6-24x72 T*FL on kuitenkin täysin omaa luokkaansa, se onkin Zeissin valovoimaisin kiikaritähtäin.

Kaikessa komeudessaan Victory Diavari 6-24x72 T*FL herättää omistushaluja. Se on vähän niin kuin huippuunsa viritetty Porsche, jota on kaunis katsella, upea ajaa vuoristoteillä tai radalla, mutta erittäin epäkäytännöllinen päivittäisessä arkiajossa. Jos siis raha (n. 2.800 €) ei olisi ongelma ja asekaappiinkin vielä mahtuisi, niin mikä ettei tuollaisen voisi johonkin Blaseriin tai Saueriin istuttaa kavereiden ja kettujen kiusaksi...

OMINAISUUDET

Mallimerkinnän viimeiset kaksi kirjainta ”FL” tarkoittavat Carl Zeissin fluoridilinssejä, jotka minimoivat kromaattiset vääristymät. Tähtäinkuvan värit hajaantuvat normaalia selvästi vähemmän ja näin syntyvät värisaumattomat rajat sekä paremmat värit. Parantuneen kontrastin avulla myös pienet yksityiskohdat nousevat paremmin esiin.

Victory Diavari 6-24x72 T*FL:ssä on ASV (luodin lentoratakompensaattori) vakiona. ASV mahdollistaa tarkat säädöt eri etäisyyksille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ase on kohdistettu normaalisti sadalle metrille, niin lentoratakompensaattorin avulla voi tähdätä vaikkapa kolmeen sataan metriin normaalisti ilman korjauksia vain kääntämällä tähtäinkiikarin säätönupista etäisyyden oikeaksi.

TEKNISET TIEDOT

Suurennos	6x	24x
Vaikuttava objektiivin halkaisija	72 mm	72 mm
Ulostulopupillin halkaisija	12,0 mm	3 mm
Hämärälukuarvo	16,9	41,6
Näkökenttä 100 metrillä	6,1 m	1,7 m
Objektiivin katselukulma	3,6 °	1,0 °
Diopterikorjaus	+2 | -3 dpt
Silmäväli	90 mm
Parallaksivapaa	50 m - ∞
Ristikon säätöalue 100 metrille	110/80 cm korkeus/sivu
Säätö per klikkaus 100 metrille	1 cm
Keskirungon läpimitta	34 mm
Okulaariputken läpimitta	45 mm
Objektiiviputken läpimitta	80 mm
Päällyste	LotuTec®/T*
Täyte	typpi
Vesitiiviys	400 mbar
Toimintalämpötila	-25 | +50 °C
Pituus	378 mm
Paino	1.060 g

Ristikko 43

Ristikko 60

Victory FL Diavari kiikaritähtäimien ristikko sijaitsee toisella kuvatasolla, joten se pysyy samankokoisena suurennoksesta riippumatta. Näin kohteen peitto on pieni isoimmallakin suurennoksella.

Ravintola Henriks

Nyt on ensimmäinen viikko valekokkina (vrt. valelääkäri tai valeopettaja) takana. Pyysin päästä tutustumaan työn kautta yhteen kaupungin parhaista keittiöistä. Asiakkaana olen tutustunut Saara Sinivuoren Henriksiin ensimmäisen kerran jo 90-luvun alkuvuosina. Vuosien aikana Henriks on aina tarjonnut parastaan, yhtään pettymystä en käynneistä muista.

Olen jo pitkään haaveillut pätevöitymisestä ravintolakokin hommiin. Ennen ratkaisevia askelia halusin kuitenkin tutustua ihan konkreettisesti siihen, millaista keittiötyö huippuravintolassa on. Sovin siis kuukauden kokkikokeilupestin. Jos kaikki menee hyvin, eli suunnitelmien mukaisesti, niin opinnot olisi tarkoitus aloittaa jo muutaman kuukauden päästä keväällä.

Kapellimestari Markus Fogelholm johtaa orkesteria

Keittiömestari Markus Fogelholm on kehittänyt Henriksiä entistä bistromaisempaan suuntaan. Annoksia ei ylirakenneta, kaikki on kuitenkin viimeisteltyä ja huolella tehtyä, rennon tyylikkäästi. Henriksiin on helpointa (ja edullisinta) tutustua lounasaikaan; parilla kympillä kolmen ruokalajin elämys. Koko komeuden ehtii nauttia alle kolmessa vartissa. Tee kuitenkin pöytävaraus, sillä paikkoja on rajallisesti.

Vesa Parikka taikoo leipää

Kaupungin parasta leipää.

Fasaania á la Wallenberg, paistettua ankanmaksaa ja karamellisoitua omenaa

Madetta, sitruunaruohoa ja granaattiomenaa

Oliiviöljyssä haudutettua nieriää, jättiravunpyrstöä ja bouillabaissekastiketta

Poroa x 2, perunapyreetä ja kielilientä

Hyvä ruoka – parempi mieli, pätee myös gourmet’na. Meno on kiireistä, mutta keittiössä rokki soi taustalla, eikä kukaan jaksa olla liian tärkeä. Toki olen koettanut pysyä hektisempinä hetkinä poissa jaloista tai tiskien ääressä, mutta toisaalta keittiövelhoilta Markukselta sekä Vesalta on riittänyt ymmärrystä ja aikaa opastaa valekokkia yksinkertaisissakin perusasioissa. Henriksissä kaikki tehdään alkusta alkaen itse liemistä leipiin, mitään ei tehdä puolivalmisteista.

Asenne ratkaisee!

Koko viikko onkin ollut todellista masterclass-opintoa. Vielä on ainakin kolme viikkoa aikaa yrittää oppia kaikkea mahdollista ammattimaisista työtavoista huippuresepteihin.  ;)

Ravintola Henriks
Satamakatu 7
Tampere
P. 0207 669 062
henriks@henriks.fi

Avoinna:
Ti-Pe lounas 11:30-14:00.
Ti-To 17-22,
Pe 17-23,
la 16-23,
su-ma suljettu.

Lihaisa vuohenjuustokeitto

riistajauhelihaa/riistamakkaraa/riistapalvia

vuohenjuustoa

porkkanoita

sipulia (salotti)

chiliä (ja inkivääriä)

timjamia

valkoviiniä (tai sitruunamehua)

voita

suolaa

pippuria

Ruskista riistajauheliha tai silppua riistamakkara/palvi pieniksi muruiksi (yleiskoneella). Silppua pari sipulia, pieni pätkä chiliä ja samankokoinen pala inkivääriä. Kuullota niitä miedolla lämmöllä kattilassa voisulassa. Mausta vielä parin timjamivarren lehdillä. Palastele joukkoon ½ kg porkkanoita ja jatka kuullottamista miedolla lämmöllä.

Lisää reilu tilkka hyvää valkoviiniä ja kiehauta hetki, että alkoholi haihtuu. Vielä vettä, niin että kasvikset juuri peittyvät ja anna kiehua matalalla lämmöllä kunnes porkkanat ovat kypsiä. Palastele sekaan 150 g vuohenjuustoa ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää liha (tällä kertaa käytin saksanhirvimakkaraa) ja lorauta joukkoon desi tai pari kermaa, sekoita. Viimeistele smetanalla. 

Hieman juhlavamman keiton saat korvaamalla lihan riistavartaalla. Viiniksi ruualle ja ruuanlaittoon sopii mainiosti pehmeän tamminen ja pihkainen Milestii Mici Traminer.

Raakaa touhua uutistoimituksissa

Täysin käsittämätöntä minkälaista mustamaalausta ja suoria valheita näinä päivinä metsästäjistä julkaistaan valtamedioissa. Kaikki aiemmat rimanalitukset alitti MTV3 ja toimittaja Keimo Lehtiniemi. En laita suoraa linkkiä MTV3:n sivuille koska tämä kirjoitus ei sitä todellakaan ansaitse, mutta kirjoituksen voit klikata kokonaisuudessaan auki tästä: ”Raakaa touhua suomalaismetsissä”.

Kirjoitus on kauttaaltaan täynnä perättömyyksiä, asenteellisuutta, huonoa toimittajan työtä ja rikkoo monin osin Journalistiliiton ohjeita. Käydäänpä kirjoituksen muutama törkein väittämä läpi:

On ihan turha enää kainostella tätä asiaa. Suomen metsissä tapahtuu joka päivä rikoksia. Ne ovat metsästysrikoksia tai törkeitä metsästysrikoksia.

Tämän ja kirjoituksen muutkin väittämät voisi lausua sen kummemmin todistelematta ja yksilöimättä oikeastaan mistä tahansa asiasta, mutta puhutaan tässä blogauksessa nyt vaikka toimittajista. On turha enää kainostella tätä asiaa. Suomen mediataloissa tapahtuu joka päivä rikoksia. Ne ovat harhaanjohtamista ja valehtelua, jotta mainosalustoihin saataisiin rahaa tuovia klikkauksia.

Salametsästys surettaa meistä lähes jokaista. Koskettaa ja kouraisee. Mutta kun ne viidakot ja savannit ovat siellä kaukana jossain, niin meille on tullut tässä asiassa paha harha. Salametsästys on myös suomalainen ilmiö ja tänä päivänä erittäin raaka ilmiö.

Manipuloiva tai valehteleva media surettaa meistä lähes jokaista. Koskettaa ja kouraisee. Mutta kun se Venäjä ja muut diktatuurit ovat siellä kaukana jossain, niin meille on tullut tässä asiassa paha harha. Paskaa puhuva media on myös suomalainen ilmiö ja tänä päivänä erittäin raaka ilmiö.

Uusi teknologia on tehnyt salametsästyksestä paljon helpompaa kuin aiemmin. Riistakamerat, jäljityslaitteet ja esimerkiksi koiran tehokas käyttö ovat tuoneet salametsästykseen uusia piirteitä, jotka lisäävät innostusta seikkailuun. Siis niillä, jotka siitä saavat kiksejä. Tappamaan tullaan satojen kilometrienkin päästä. Läheskään aina ei ole kyse paikallisista henkilöistä, ei todellakaan.

Uusi teknologia on tehnyt journalismista paljon helpompaa kuin aiemmin. Tietokoneet, kännykät ja internetin kritiikitön käyttäminen ovat tuoneet journalismiin uusia piirteitä, jotka lisäävät innostusta manipuloida ihmisiä. Siis niillä, jotka siitä saavat kiksejä. Vääristelemään ja valehtelemaan tullaan satojen kilometrienkin päästä. Läheskään aina ei ole kyse paikallisesta toimittajasta, ei todellakaan.

Ennen vanhaan suden salakaatoon tarvittiin hyvät läskileivät, tilkka viinaa lämmikkeeksi, paljon lippusiimaa - ja mikä tärkeintä LUNTA. Enää ei tarvita lunta. Sutta voidaan helposti jäljittää myös sulan maan aikana koiralla. Jos sattuu olemaan lunta, suden voi ajaa hengiltä vaikkapa moottorikelkalla.

Ennen vanhaan lööppiin tarvittiin hyvät suhteet, tilkka viinaa haastateltavalle, paljon paperia – ja mikä tärkeintä JALKATYÖTÄ. Enää ei tarvita jalkatyötä. Lööppiä voidaan helposti jäljittää myös paikallaan istuen internetistä. Jos sattuu olemaan liikenteessä, totuuden voi ajaa hengiltä vaikka lisäämällä kohuväitteen perään kysymysmerkin.

Suomessa on vähintään satoja joutilaita nuoria ja keski-ikäisiä miehiä, jotka jäljittävät riistaa, petoja ja lintuja joka ikinen päivä vuoden ympäriinsä. Osan he käyttävät ravinnoksi, mutta vain osan. Tärkeintä on tappamisvietin tyydyttäminen. Sitä voi verrata pelihimoon tai viinan himoon. Tästä ei vain puhuta.

Suomessa on vähintään satoja joutilaita nuoria ja keski-ikäisiä toimittajia, jotka jäljittävät uutisia, lööppejä ja skuuppeja joka ikinen päivä vuoden ympäriinsä. Osasta kerrotaan totuus, mutta vain osasta. Tärkeintä on itsensä esille tuominen mediassa. Sitä voi verrata pelihimoon tai viinan himoon. Tästä ei vain puhuta.

Maastosta löytyy koloja, joihin saaliseläin on vain polkaista pois silmistä ja rynnätty seuraavan saaliin kimppuun. Polkaistu mättääseen, kuten alan termi kuuluu.

Mediasta löytyy julkaisuja, joihin hutaistun jutun saa esiin ilman kritiikkiä ja taas voi rynnätä seuraavan saaliin kimppuun. Uutisankkoja, kuten alan termi kuuluu.

Noin 10 vuotta sitten keskisessä Suomessa paljastui useita laajoja salametsästysrikoksia, jotka omalta osaltaan johtivat törkeän metsästysrikoksen määrittelyyn laissa. Tuolloin paljastuneissa rikoksissa oli useimmiten kysymys taloudellisen hyödyn tavoittelusta - siis hirvenlihasta, karhun kielestä, tassulihoista tai siitinluusta, joskus lintupaistista.

Toistuvasti useiden vuosien aikana on mediassa paljastunut laajaa piittaamattomuutta ihmisten yksityisyyden suojaan, jotka osaltaan ovat johtaneet ennakkotapausten syntymiseen oikeudessa. Oikeudessa paljastuneissa rikoksissa on useimmiten kysymys taloudellisen hyödyn tavoittelusta – siis lehtien myynnistä lööpeillä ja verkkohuomiosta klikkauksina.

Nyt salametsästys on mennyt raakalaismaiseksi tappamiseksi ja addiktoituneeksi verenhimoksi, jossa tekniikan uudet mahdollisuudet vain lisäävät adrenaliinin ja testosteronin erityistä. Tästä olen huolissani, koska se on sairasta.

Nyt journalismi on mennyt raakalaismaiseksi jahtaamiseksi ja addiktoituneeksi verenhimoksi, jossa tekniikan uudet mahdollisuudet vain lisäävät adrenaliinin ja testosteronin erityistä paparazzeilla. Tästä olen huolissani, koska se on sairasta.

Samaa tolkutonta vääristelyä ja paatosta jatkuu vielä ainakin tuplasti. Se ei kuitenkaan ansaitse enää yhtään lisää huomiota. Kuvaavaa, että kirjoituksen perässä lukee: ”Jutusta on poistettu kommentointimahdollisuus epäasiallisen palautteen vuoksi.” Minkähän takia tällainen törky saa osakseen epäasiallista palautetta? Vai liekö kysymys siitä, että palaute on osoittanut jutun juuri sen tasoiseksi kuin se onkin.

Vaikka itse kirjoitukseen ei voi laittaa kommentteja, niin halukkaat voivat niitä lähettää suoraan toimittajalle: keimo.lehtiniemi@mtv3.fi

Suklaista villisikaa polentapedillä

Tänään syötiin oikeaa ruhtinaiden ruokaa. Alkuperäisellä reseptillä tehtiin tätä herkkua rikkaan Medici-suvun hovissa renessanssiajan Firenzessä 1500-luvulla. Muutin reseptiä hiukan käytännöllisemmäksi ja vaihdoin grappan jaloviinaan. Lopputulos on todella jotain mistä pidät, harvinaisia makuyhdistelmiä ja puhdasta nautintoa, tai sitten ei.

Meidän perheessä jäin vähemmistöön. Suklainen sekä mausteinen makuyhdistelmä ja hyvä suutuntuma olivat mielestäni varsin erinomaista. Mutta, kuten chilisuklaan tai hapanimelän kanssa, kaikki eivät koe elämystä yksiselitteisen onnistuneeksi. Suolainen, makea ja mausteinen, kaikki samalla kertaa suussa… kokeile ja päätä itse, pidätkö ruhtinaiden ruuasta.

villisikaa (hirveä, peuraa, metsäkaurista, poroa…)
porkkanaa
varsiselleriä
sipulia
valkosipulia
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
laakerinlehtiä
kanelia
muskottipähkinää
punaviiniä
valkoviinietikkaa
riistalientä
tummaa suklaata (86 % kaakaota)
jaloviinaa
saksanpähkinöitä 
pinjansiemeniä
vaaleita sultanarusinoita
sokeroituja appelsiininkuoripaloja
sokeria
persiljaa

Polenta-maissiryynejä
riistalientä
suolaa
pippuria
voita

Silppua/palastele porkkana, sellerinvarsi, sipuli ja pari valkosipulin kynttä. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä (½  dl) miedolla lämmöllä. Lisää kuutioitu villisika (lapaa, niskaa, palapaistia…) pataan. Nosta hieman lämpöä, anna lihan ruskistua, mausta suolalla, pippurilla, parilla laakerinlehdellä, ½ teelusikallisilla jauhettua kanelia ja muskottipähkinää. Anna mausteidenkin paahtua öljyssä.

Lorauta joukkoon 2 dl hyvää punaviiniä, keitä hetki ja lisää joukkoon ½ dl valkoviinietikkaa. Keitä vielä hetki ja lisää 2 ½ dl riistalientä. Sekoita hyvin, peitä kannella ja anna padan hautua vähintään tunnin.

Sulata 100 g aitoa tummaa suklaata, jossa vähintään 70 %, mutta mieluummin 86 % kaakaota. Sekoita sulan suklaan joukkoon ½ dl jaloviinaa (tai grappaa, konjakkia tms.), 4 rkl saksanpähkinärouhetta, 3 rkl pinjansiemeniä, 2 rkl rusinoita, 3 rkl appelsiininkuoripaloja ja 2 rkl sokeria. Lisää joukkoon vielä muutama ruokalusikallinen lientä padasta, sekä puolikourallista silputtua persiljaa ja sekoita hyvin. Kaada seos pataa, sekoita ja anna hautua vielä hetken.

Polenta

Kiehauta 7 ½ dl riistalientä, vatkaa joukkoon 1 ½ dl polenta-maissiryynejä, mausta suolalla sekä pippurilla ja anna kiehua hiljalleen reilut viisi minuuttia. Levitä maissipuuroa annos lautaselle, voitele voisulalla ja paahda hetki uunin grillivastuksen alla.

Tarjoile suklainen villisika polentapediltä. Ruuanlaitto- ja ruokajuomana maistuu Legendele Toamnei Feteasca Neagra.

Kallo- ja sarvitrofeen valmistus

Tee-Se-Itse trofeen valmistus on periaatteessa erittäin helppoa. Tähän alkuun on kuitenkin syytä laittaa disclaimer, eli vastuuvapautuslauseke. Jätä erityisen arvokas ja harvinainen tai mitalitasoinen trofee ammattilaisen työksi. Esimerkiksi monet eläintentäyttäjät tekevät nämä hommat erinomaisella ammattitaidolla.

Kallon esille saattamiseen on useampiakin tapoja, kuten mädättäminen, toukkien ja muurahaisten käyttäminen. Unohda kuitenkin ne, sillä keittäminen on kätevin ja nopein tie valmiiseen trofeeseen. Seuraavassa tehtävät järjestyksessä:

Nylje kallo ja poista isommat pehmytkudokset varovasti. Vältä veitsen viiltoja luuhun asti. Mitä enemmän saat pehmeää pois tässä vaiheessa, niin sitä nopeammin keittäminen sujuu. Jotkut tosin keittävät kallon nahkoineen ja sanovat lihan lähtevän näin helpommin irti luusta.

Sarvikeittoa kannattaa keittää joko ulkona tai sisällä liesituulettimen alla. Muutoin voi tulla sanomista hajuista.

Upota kallo sarvia myöten keittoastiaan. Sarvet eivät siis saa upota veteen, mutta päälaki kylläkin. Metsästysliikkeissä on myytävänä erityisiä pidikkeitä, joilla kallon saa oikeaan asentoon ja syvyyteen, mutta ilmankin pärjää hyvin. Kannattaa keittää mieluummin liian vähän kuin liikaa. Riippuen tietysti tuloksesta johon tähtää, mutta liika keittäminen alkaa hajottaa kalloa ja ohuimmat nenäluut irtoavat. Irronneet luut voi toki vielä lämpimän pehmeinä yrittää sovittaa ja liimata paikoilleen.

Keittämisessä menee helposti tunnista kolmeen, välillä tarkastellen kuinka hyvin roippeet irtoavat kallosta. Lopulta kallo puhdistetaan vapaavalintaisella menetelmällä puukosta ja harjasta painepesuriin asti. Painevesi kyllä putsaa kallon tehokkaasti, mutta usein liiankin hyvin ja ohuimmat luut repeytyvät irti.

Seuraavaksi sitten sahataan, jos sahataan, kallosta yläleuka pois. Tämä on puhtaasti makuasia. Omasta mielestäni sarvitrofee on useimmiten räyhäkkäämmän näköinen yläleuan kanssa. Metsästysliikkeissä on saatavilla sahoja ja ohjauslaitteita täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kallo valkaistaan valkaisuaineella, joita myös myydään metsästysliikkeissä. Käytännössä nämä ovat vetyperoksidia (saa myös apteekeista), siis samaa ainetta, jolla Marilyn Monroestakin tuli herrojen suosikki. Kallo kannattaa ensin verhota kauttaaltaan sideharsolla ja sen jälkeen kastella valkaisuaineella. Harso pitää valkaisuaineen pidempään kosketuksissa luuhun. Aineen annetaan yleensä vaikuttaa vähintään yön yli.

Lopuksi sitten nikkaroidaan tai ostetaan taustalevy, jos trofee halutaan ripustaa seinälle. Kallot ovat kyllä komeita ilman taustalevyäkin koristeena hyllyssä tai vaikka asekaapin päällä.

Riistaleivät (lämpimät voileivät)

Inhoan kaikenlaista ruuan haaskaamista, varsinkin itse metsästetyn riistan osalta. Ja kääntäen, tulen onnelliseksi aina, kun pystyn käyttämään hyödyksi jonkun raaka-aineen jämän tai tähteeksi jääneen palan. Olenkin monissa ruokajutuissa tuonut esiin, kuinka niissä voi hyödyntää aiempia tähteitä.  Näistä esimerkkeinä:

Riistapiirakka
Riistarullat
Pelmenit, Пельмени
Macaroni & Cheese
Chili con carne
Minestronekeitto
Riistapizza (pizzapohja)
Riistalihaperunasoselaatikko
Hernekeitto
Paella
Riistavuoka Provençale
Hot hog

Yleensä moniin salaatteihin, keittoihin, kastikkeisiin sekä paistoksiin voikin melko surutta käyttää luovuuttaan ja ruokakaapin sisältöä hyödykseen.

Tämänkertaiset riistaleivät, eli yksinkertaisesti lämpimät voileivät, eivät todellakaan ole mitään fine diningia. Niistä kuitenkin tuli oikein hyvä mieli ja ilta-ateria. Kaikki tähän ruokaan käytetyt raaka-aineet olivat erilaisia jämiä ja tähteitä. Lähtökohtaisesti siis jokainen näistä aineksista olisi joutunut kompostiin päivän parin sisään, jos niistä nyt ei olisi tehty ruokaa.

Leipien perustaksi löytyi eilistä buccoleipää, jonka siivutin ja voitelin. Päälliköksi oli jäniksen- ja peuranlihan tähdepaloja, ½ purkkia raejuustoa, pari juustonkannikkaa (mustaleima ja parmesan) raastoin ja sekoitin ainesten joukkoon kolme päiväyksensä jokin aika takaperin ylittänyttä kananmunaan. Maustoin vielä massan suolalla sekä pippurilla ja levittelin leipien päälle. Leivät laitoin uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi saamaan hiukan väriä.

Ja kas näin oli syntynyt ”tyhjästä” maukas iltapala ja pari leipää jäi vielä huomiselle evääksenikin. Lopputulos oli jopa niin hyvää, että saatan tehdä vastaavia leipiä jatkossa ihan kurantistakin tavarasta.

 :)

Riistapiirakka

Juustoisesta riistapiirakassa on moneksi. Maku on kohdallaan ja täytteen voi hyvin pitkälti varioida oman maun ja ruokakaapin sisällön mukaan. Tällä kertaa tein riistapalvipiirakan, mutta täytteenä toimivat myös kypsennetty jauheliha, riistamakkara, paistinsiivut tai vaikka tähteeksi jäänyt revitty sika. Juustolaatujakin voit vaihdella mieleiseksesi, lisäksi täytteeseen sopivat myös monet sienet ja kasvikset. Tällainen piirakka toimii mainiosti erilaisissa juhlissa pikkusuolaisena ja toisaalta myös arkeen välipalaksi, evääksi, illalliselle tai aamiaiselle.

Pohja

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 dl emmentalraastetta (musta)
150 g voita
1 dl vettä

Täyte

1 sipuli
150 g riistapalvia (tai muuta kypsää riistalihaa)
1 dl persiljaa
200 g raejuustoa
2 dl mozzarellaraastetta
2 munaa
2 dl kermaa
2 tl piparjuuritahnaa
1 dl emmentalraastetta (musta)

Tällä ohjeella valmistat halkaisijaltaan alle 30 cm vuoan piirakan. Tuplaa resepti kokonaista uunipellistä varten. Sekoita kuiva-aineet ja nypi joukkoon voi. Sekoita lopuksi joukkoon myös vesi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Kuullota hienonnettu sipuli tilkassa oliiviöljyä. Leikkaa liha pieneksi silpuksi. Silppua myös persilja. Sekoita kaikki täytteen ainekset ja kaada ne pohjan päälle vuokaan. Paista reilu ½ tuntia 200 asteisessa uunissa.

Jänis- ja rusakkojahti kyläkoulun hyväksi

Metsän emännän Mielikin kunniaksi perinteiset tervetuliaissnapsit.

Kaunis kiitos Pasille jälleen kerran kutsusta seuransa hyväntekeväisyysjahtiin. Tapahtuman idea on hyvin yksinkertainen, mutta fiksu.  Noin viidenkymmenen metsästäjän osallistumismaksut ja myydyn saaliin arvo tuloutetaan lyhentämättömänä kyläkoulun matkakassan hyväksi. Samalla poistetaan pihoihin ja puutarhoihin pesiytyneitä häirikkörusakoita :)

Tämä on juuri sitä toimintaa, mitä meidän metsästäjien tulisi tehdä paljon laajemmassa mitassa. On mukava osallistua kavereiden kanssa jahtiin ja samalla toimia koko kyläyhteisön hyväksi. Voiko parempaa win-win-tilannetta edes metsästyksessä olla?

Osa päivän saaliista.

Itse jahti ei sujunut aivan odotetulla tavalla. Keli oli kyllä mukava poutainen pikkupakkanen, mutta hangen pintaan oli muodostunut koirille ikävä jäinen kuori. Niinpä koirien käyttö oli rajoittuneempaa ja saaliskin jäi hieman vähemmäksi kuin viimevuonna. Kaikesta huolimatta jahti oli onnistunut ja hyvin järjestetty. Vaikea keksiä mikä olisi parempi tapa viettää lauantaipäivää.