Villisika on Suomessa harvinaisempi ja uhanalaisempi kuin liito-orava tai saimaannorppa. Villisian suojelu ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan ympäristöihmisiä ollenkaan. Ympäristöministeri Ville Niinistö on kyllä esiintynyt mediassa erittäin huolestuneena toisesta riistaeläimestä, eli sudesta, joka on kuitenkin yleisempi ja laajasti koko Suomeen levinnyt. Hänen mielestään Suomen metsissä on niin vähän susia, että niiden ekologisesti kestävä kanta on varmistettava ja olisi tärkeää, että metsästys- ja suojelupolitiikka kulkisivat käsi kädessä.
Mielestäni tämä on erittäin ristiriitaista ja hämmentävää. Onko kukaan kuullut yhdestäkään pantavillisiasta? Eikö tämä kotimaassamme uhanalainen laji kiinnosta edes tutkijoita? Olisiko kaiken takana kuitenkin kieroutunut ajatus, ettei Suomeen haluta luontaisesti leviävän uusia riistalajeja (metsästyksen vastustus) ja susien täyssuojelun ajaminen kulisseissa?
Villisika on kuitenkin määritelty metsästyslain 5 § mukaisesti riistaeläimeksi. Samassa laissa selvästi sanotaan:
Metsästyksen harjoittaminen
20 §
Yleiset vaatimukset
Metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.
Riistaeläinkantojen tuoton jatkuvuus on pyrittävä turvaamaan tarkoituksenmukaisella riistanhoidolla.
Näistä lähtökohdista voisi todeta villisian metsästyksen Suomessa olevan lainvastaista. Eikä sitä pitäisi metsästää ollenkaan. Villisika on siis rauhoitettava, kunnes kanta on vahvistunut ja metsästystä voidaan harjoittaa kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. Metsästyslaki on asiassa hyvin yksiselitteinen:
37 §
Riistaeläinlajin rauhoittaminen
Jos riistaeläimen kannan säilymisen tai riistaeläinlajin häiritsemättömän lisääntymisen turvaaminen sitä edellyttää, riistaeläinlaji on rauhoitettava määräajaksi tai toistaiseksi. Rauhoitettavista riistaeläinlajeista ja niiden rauhoitusajoista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä. (18.2.2011/159)
Jäljempänä 39 §:ssä tarkoitetulla riistansuoja alueella voidaan maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä poiketa yleisistä rauhoitusajoista. Koirakokeiden pitämisestä ja koiran kouluttamisesta rauhoitusaikana säädetään 52 §:ssä.
Susi, karhu, saukko, ahma, ilves ja kirjohylje ovat aina rauhoitettuja. (18.2.2011/159)
38 §
Metsästyksen rajoittaminen
Jos riistaeläinlajin kanta vaarantuu sen esiintymisalueella tai osalla esiintymisaluetta, voidaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella kyseisen riistaeläinlajin metsästys kieltää tai rajoittaa sitä. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa rajataan alue, jolla kielto tai rajoitus on voimassa. Kielto tai rajoitus voidaan antaa enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kielto tai rajoitus voi tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua asetuksen antamisesta. Maa- ja metsätalousministeriön on kuultava ennen asetuksen antamista Suomen riistakeskusta sekä niitä riistanhoitoyhdistyksiä, joiden toiminta-aluetta kielto tai rajoitus koskee. (18.2.2011/159)
Jos riistaeläinkanta voimistuu elinvoimaiseksi, kielto tai rajoitus tulee kumota ennen määräajan päättymistä.
Ks. MMMa metsähanhen metsästyksen kieltämisestä metsästysvuonna 2012–2013 455/2012, MMMa metson metsästyksen kieltämisestä Varsinais-Suomen maakunnassa ja eräissä Uudenmaan maakuntaan kuuluvissa kunnissa metsästysvuosina 2012–2015 456/2012, MMMa riekon metsästyksen kieltämisestä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa metsästysvuosina 2012–2015 457/2012 ja MMMa merihanhen metsästyksen kieltämisestä Kajaanin, Paltamon ja Vaalan kunnissa metsästysvuosina 2012–2015 458/2012.
Maa- ja metsätalousministeriö (ministeri Jari Koskinen, Kok.) vastaa, eli valmistelee metsästysasetukset. Asetukset tarkentavat lakia, mutta eivät voi muuttaa sen sisältöä. Metsästysasetus 12.7.1993/666 24 § Yleiset rauhoitusajat, toteaa villisian rauhoitetuksi koko maassa vain 1.3.–31.5. välisen ajan, vaikkei villisikakanta missään osassa Suomea ole vakiintuneella ja kestävällä tasolla.
En tiedä onko kyse jonkinlaisesta eri eläinrotuihin kohdistuvasta rasismista, mutta esimerkiksi valkoposkihanhi, jota pesii suomessa yli 10.000 yksilöä, on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Se ei nykyään ole edes riistalaji, vaikka sellaiseksi hyvin sopisi. Valkoposkihanhi on erittäin yleinen näky jopa Etelä-Suomen puistoissa ja uimarannoilla. Kotimainen kantamme, jota lisää arktisten alueiden muuttolinnut, kestäisi säännellyn metsästyksen hyvin. Virossa näitä meiltä muuttaneita (ja meillä tiukasti suojeltuja) valkoposkihanhia metsästetään yleisesti ja täysin laillisesti ilman kiintiöitä.
Molemmissa asioissa olisi työnsarkaa edunvalvojillemme, jos asia heitä kiinnostaa enemmän kuin politiikkoja. Ottaisiko vaikka Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja ja varatuomari Panu Hiidenmies asian hoitaakseen?
Ministeri Jari Koskisen vastaus
 |
| Kuva: STT-lehtikuva/valtioneuvoston kanslia, ministeri Jari Koskinen |
Pyysin Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselta etukäteen vastauksen tähän ilmeiseen juridiseen ristiriitaan hänen hallintoalueellaan:
Metsästyslainsäädäntö mahdollistaa sen, että riistakannoista ja niiden verotuksesta huolehditaan vapaaehtoisuuden kautta. Mikäli paikallista villisikakantaa halutaan vahvistaa, se voi tapahtua vapaaehtoisesti maanomistajien, metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten tasolla. Näin varmistetaan myös se, ettei villisikojen aiheuttamat vahingot nouse kohtuuttomiksi, niin kuin on tapahtunut Ruotsissa. Lainsäädäntöön ei tältä osin ole suunnitteilla muutoksia.
Ministeri Jari Koskinen
Vastaus on hyvä ja kannatettava. Se on kuitenkin tyypillinen poliitikon vastaus ja siirtää vastuuta hankalaksi koetusta tilanteesta toisille tahoille. Ministeri ei tässä vastaa siihen peruskysymykseen, miksei villisikaa kohdella harvinaisena riistaeläimenä lain vaatimalla tavalla. Mahdolliset maataloudelle aiheutuneet vahingot ovat varmasti tärkeä kysymys villisiankin osalla, mutta laki ei mainitse niitä poikkeuksena. Ne tulisikin pystyä ratkaisemaan erillisenä kysymyksenä.
Näinhän on toimittu myös esimerkiksi hirven ja suden kohdalla, eikä niiden kannan suojelua ole jätetty vapaaehtoisuuden varaan. Susi- ja hirvivahingot korvataankin valtion toimesta, miksei siis myös villisian osalta? Rahastakaan tässä ei ole kysymys, sillä korvaukset voitaisiin rahoittaa pyyntilupamaksuina. Näin ei syntyisi keinotekoista ristiriitaa maatalouden ja riistansuojelun kanssa.
Pyysin etukäteen kannanottoa asiaan (jota odotan yhä) myös Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmieheltä. Toivottavasti edes etujärjestömme näkee asian tärkeäksi tai ainakin kertoo mielipiteensä siihen. Metsästäjäliiton oman ilmoituksensa mukaan heidän tärkeimpiä tehtäviä kun on osallistua kotimaiseen ja kansainväliseen metsästystä koskevaan politiikkaan.