torstai 20. syyskuuta 2012

Tee-se-itse Luksus-istuinalusta



Sain idean tähän Luksus-istuinalustaan ystävältäni Villeltä, joka käytti sellaista taannoisella Viron reissullamme. Kehittelin tätä yksinkertaista, mutta mainiota ideaa vielä hieman lisää ja tein siitä yhteensopivan metsästysreppuni kanssa.

Istuinalustaa arvostaa jokainen, joka on istunut passissa tai kyttäysjahdissa, pahimmillaan monta tuntia paikallaan liikkumatta. Tähän kun vielä lisätään parikymmentä astetta pakkasta, niin vaikea kuvitella edes pärjäävänsä ilman.

Hyvä istuinalusta toimii sellaisenaan kiven tai kannon päällä, eristäen kylmän ja kosteuden sekä pehmentäen alustan epätasaisuudet. Monissa retki-istuimissa ja pilkkijakkaroissa on metallinen putkirunko, joka alkaa hieman pitempää istuttaessa painaa takalistoa ja näin heikentää verenkiertoa. Tästä taas seuraa entistä kylmempi olo.


Luksus-istuinalustan valmistaa helposti palasta (28x38 cm) makuualustaa ja lampaantaljaa. Makuualustana käytin sellaista, jonka toinen puoli on lisäksi päällystetty alumiinifoliolla. Lampaantaljoja myydään marketeissa ja Ikeassa, mutta laadukkaimmat versiot löydät suoraan lammastiloilta, kuten Mikkolasta. Taljan ja makuualustan palaset liimataan yhteen kontaktiliimalla, alumiininen puoli tulee ulos, eli alaspäin.

Tässä istuinalustassa yhdistyvät erittäin hyvä lämmöneristys, joustava pehmeys ja hiostamattomuus. Pelkkä makuualustan palanenkin toimii kohtuullisen hyvin alustana, mutta lampaantalja tekee siitä luksus-version. Istuinalusta toimii lisäksi hyvänä ja äänettömänä alustana kivääriä tuettaessa kiveen tai passitornin kaidetta vasten.




Bundeswehrin vuoristojääkärien, Gebirgsjäger, päiväreppu on varmasti hinta-laatusuhteeltaan paras metsästyshankintani. Alle parilla kympillä saa Varustelekasta lähes ydinsodan kestävän, käytännöllisen ja tilavan perusrepun. Yksi repun hienouksia on koko selkäosan kokoinen sisätasku, johon mahtuu BW:n levyksi taittuva makuualusta.  Alusta on levitettynä 190 x 55 cm, ja kokoon taiteltuna 27,5 x 38 x 3,5cm. Hintaa tällä lisävarusteella on alle kympin.


Makuualusta pitää repun paremmin ryhdissä ja toimii pehmikkeenä selkää vasten. Tähän samaan taskuun mahtuu BW:n makuualustan lisäksi, myös samoille mitoille suunniteltu Luksus-istuinalusta. Joskus reissussa tarvitsee kannettavaa tietokonetta mukana, silloin makuualusta jää pois, mutta yksi tai kaksi istuinalustaa toimii läppärin pehmikkeinä.  Itselläni on kaksi BW:n reppua, juurikin monipuolisen käytettävyyden takia, niin ei aina tarvitse purkaa metsästysreppua muiden hommien tieltä.


Jälkimmäisen repun hankinnan yhteydessä ostin myös SA:n kaasunaamarilaukun, kun kympillä sai kestävän pienen yleislaukun. Tyhjänä sen voi taitella reppuun ja pienillä reissuilla sinne mahtuvat kiikarit, patruunat, eväät, kamera tai varavaatteet. Laukussa on olka- ja vyötäröhihnat, joten se kulkee mukana vaikka hieman rankemmassakin ryöminnässä. Mitat noin 30 x 25 x 10 cm.