perjantai 19. lokakuuta 2012

Ltl Acorn 5210MG ja Uovision UM565 riistakamerat




Riistakameroista on tullut arkipäiväisiä metsästyksen apuvälineitä. Niitä käytetään monipuolisesti selvittämään riistaeläinten liikkeitä ja määriä, sekä tunnistamaan jopa eri eläinyksilöitä. Riistakameroita on nykyään saatavissa muutaman kympin market-versioista useiden satojen eurojen huippukameroihin.


Riistakameran valinta


Kamera valitaankin useimmiten budjetin ja käyttötarkoituksen kompromissina. Useimpien myynnissä olevien kameroiden kuvanlaatu on täysin riittävä riistan yleiseen seurantaan ja kaikilla voi ottaa kuvia myös yöllä. Ensimmäinen kynnys onkin riistakameran hinta. Kun jättää kameran yksin metsään, niin ottaa väistämättä riskin sen katoamisesta. Toisaalta markkinoiden kalleimman kameran hinnalla saa miltei repullisen halpakameroita, jos tarvetta on useammalle kameralle.

Suurimmat erot kalliiden ja halpojen riistakameroiden välillä syntyvät käytettävyydestä. Kalliimmat riistakamerat lähettävät kuvaamansa kuvat edullisesti GSM:n datayhteydellä (GPRS) ja niiden inframustasalama on ihmissilmälle huomaamaton myös täysin pimeässä. Toki isommat kuvat, tehokkaammat salamat, parempi akunkesto ja suomenkieliset valikot lisäävät käytettävyyttä entisestään.

Oma tarkoitukseni on seurata kerrallaan kahden peuranruokintapaikan elämää ja tapahtumia. Valinta osui Ltl Acorn 5210MG ja Uovision UM565 lähettäviin GSM-riistakameroihin, joiden toimintaa ja käytännön eroavaisuuksia tarkoitukseni on selvittää tulevissa blogauksissa.

Lähtökohtaisesti ominaisuuksia tarkasteltaessa Ltl Acorn 5210MG ja Uovision UM565 riistakamerat ovat melko tasavahvoja. Molempien hintaluokka on reilut 250 € ja tulevien kuukausien käyttökokemukset selvittävät onko riistakameroiden pienillä teknisillä eroilla käytännön merkitystä.

Katso myös: "Riistakameroiden asennus"

4 kommenttia:

  1. > "inframustasalama on ihmissilmälle huomaamaton myös täysin pimeässä"


    Omat viime talven kuvauskokemukset osoittivat, että inframustaa eivät näe myöskään eläimet. Käytössäni oli kaksi kameraa, joista toisessa oli inframusta ja toisessa ei. Inframustalla kameralla ei tullut yhtään sellaista kuvaa, jossa kauris tai muu eläin tuijottaisi kameraa - ei-inframustalla kameralla niitä tuli lukuisia.

    VastaaPoista
  2. Tuo pimeäsalama on kyllä hyvä ominaisuus, ehkä yksi parhaista. Ruokintapaikalla välkkyvä kamera, kun saattaa houkutella jotain porukkaa ilkivaltaan tai varastamaan kameran.

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Ja mökkivahtina pahiksien varalta ilman muuta parempi.

    VastaaPoista
  4. Katsotaan kuinka talven aikana kamerat saavat olla rauhassa. Ne ovat melko lähellä asutusta, joten vaara sattumuksille on aina olemassa. Toistaiseksi ruokinnoilla ollut vielä kovin hiljaista, mutta alkanee tapahtua viimeistään ensilumien sadettua.

    VastaaPoista