Riistacarpaccio

Carpaccio on läheistä sukua graavatulle liharuualle. Se on kuitenkin täysin kypsentämätöntä, eli raakaa lihaa. Hyvä liha on paistamattakin maukasta, mutta näin nautittuna kyseeseen tulee vain korkealaatuinen filee.

Carpaccio ei kuuluu klassiseen italialaiseen keittiöön, vaan se on syntynyt vasta 1950-luvulla. Ruoka on saanut nimensä venetsialaista koulukuntaa edustaneen taidemaalari Vittore Carpaccion mukaan, jonka maalauksille on tyypillistä kypsentämättömän lihan vaaleanpunaiset värisävyt.

Puhdista filee (peura, kauris, hirvi, poro) huolellisesti kalvoista ja rasvasta. Kääri liha folioon ja laita pakastimeen muutamaksi tunniksi. Ota kohmeinen filee pakastimesta ja leikkaa terävällä veitsellä hyvin ohuiksi viipaleiksi.

Asettele viipaleet lautaselle, mausta ne kevyesti suolla ja pippurilla, sekä oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Koristele basilikan suikaleilla, parmesaanilastuilla ja kapriksilla.

.

Ilmainen metsästyskirja äänikirjana: Afrikka-kirja

Hieman edempänä kerron kuinka, saat tämän upean kirjan äänikirjana ladattua täysin ilmaiseksi, ensin kuitenkin muutama rivi itse kirjasta.

Tunnettu suomalainen taidemaalari ja patriootti Akseli Gallen-Kallela perheineen teki useamman klassisen metsästyssafarin vuosina 1909-1911. Näistä seikkailuista julkaistiin postuumisti 1931 Afrikka-kirja, joka sisältää nautittavien metsästyskokemusten lisäksi myös kuvia taitelijan upeista safarilla maalaamistaan kuvista. Kirjaa ja siitä myöhemmin tehtyjä näköispainoksia on edelleen antikvariaateissa saatavana muutaman kympin hintaan.

Kirja on todella upea useammallakin tasolla. Itse tarinat ovat viihdyttäviä ja jännittäviäkin kuvauksia aidoista safareista Itä-Afrikan villissä luonnossa. Nämä safarit ovat aivan jotain muuta, kuin monet nykyiset lähes teolliset metsästysmatkat aidatuille maatiloille nykyajan mukavuuksin.

Kertomukset ovat myös kuvia ajasta, jolloin valkoinen mies oli oikeasti suuri metsästäjä ja mustat villit lapsellisia neekereitä. Kirja sisältää itsestään selvyyksinä asioita, joita nykyään on enää vaikea edes kuvitella todella tapahtuneen. Kaikki tämä jo sata vuotta sitten tapahtunut on myös osa suomalaista metsästyshistoriaa.

Koko kermakakku on koristeltu upein maalauksin, piirroksin ja valokuvin. Otetaanpa tähän pari lainausta sisällöstä avaamaan edellä kertomaani:

Lainaus 1

Olin juuri vetämässä nahkaa hämärän alkaessa, kun äkkiä ilmestyi seurueineen eteeni ylpeän näköinen kikuiju, jolla oli runsaasti koristeita kaulassaan ja korvissaan sekä yllään antiloopin nahasta tehty vajavainen vaatetus. Hän väitti olevansa tämän seudun sulttaani ja vaati minulta veroa kaatamastani otuksesta. Hän meni niin pitkälle hävyttömyydessään, että kävi käsin kiinni saaliiseeni. Kävin heti hänen kurkkuunsa kiinni ja pusersin sen verran, että hän tunsi miehen olevan edessä, ja sanoin hänelle, että olipa hän vaikka koko Afrikan sulttaani, minä olin kaatanut otuksen valkoisen miehen oikeudella ja hänen oli heti lähdettävä tiehensä. Pari läiskäystä kiväärinperällä teki asian hänelle vielä selvemmäksi. En ollut miehelle ollenkaan kiukkuinen, vaan nauroin itsekseni koko juttua.

Lainaus 2

Nyt meillä siis oli sarvikuono piirissämme. Paikalla, jolla seisoimme, oli pientä pensastoa ja pieniä käppyräisiä puita, jotka lähellä maan pintaa olivat hyvin tiheitä. Siellä näin jälleen sarvikuonon, joka oli aivan ruskea maassa ryvettyään. Hiivin tuulen alta sitä kohti. Se oli kuitenkin osaksi puiden peitossa ja oli jo huomannut minut ja valmistautui rynnäkköön. Ammuin kai huolimattomasti, koska otus heti laukauksen jälkeen ryntäsi täyttä laukkaa kiväärinkantajan päälle, joka seisoi vähän matkan päässä vasemmalla puolellani. (Sääntönä on, ettei kiväärinkantaja saa koskaan ampua; vain hengenvaarassa on hänellä oikeus puolustaa itseään kivääriä käyttämällä.)


Ennen kuin minä ennätin laukaista toisen kerran, mies ampui teräsvaippaluodilla saksalaisella armeijakiväärilläni laukauksen eläintä kohti, jolloin tämä teki äkkikäännöksen ja tuli nyt täyttä vauhtia minun kimppuuni. Odotin kunnes otus oli sopivassa asennossa. Se puhkui kuin veturi ja lähestyi yhtä nopeasti. Vain muutaman askeleen päässä laukaisin ja hyppäsin samalla sivulle. Mutta peto kääntyi uudelleen kömpelösti ja syöksyi samaa vauhtia minusta poispäin. Ammuin suoraan takaa luodin sen jälkeen, mistä oli seurauksena, että se heti kompastui ja jäi paikalleen, ja niin oli tämä tanhu päättynyt.

Kuten alussa kerroin, on kirjan äänikirjaversio (lukijana Esko Salervo) vapaasti kuunneltavana ja ladattavana mp3-tiedostoina tästä linkistä YLE Areenasta. Kirja on jaettu 13 eri äänitiedostoon, siis yli kuusi tuntia kuunneltavia tarinoita. Tätä tilaisuutta ei kannata päästää ohi, mitään takuita ei ole siitä, kauanko nämä ovat ilmaiseksi ladattavissa.
.

Chili con carne

Chili con carne, eli chiliä lihan kanssa. Tätä suosittua teksasilaisherkkua kutsutaan usein yksinkertaisesti vain chiliksi. Karjapaimenet ja uudisasukkaat leipoivat kuivatusta naudanlihasta, sian ihrasta, chilistä ja suolasta kakkuja, joiden annettiin kuivua helposti mukaan otettavaksi säilykkeiksi. Useimmiten näitä kakkuja keitettiin papujen kanssa nuotiolla.


riistalihaa (rintaliha, lapa, paisti)
tomaattimurskaa (tölkki)
paseerattua tomaattia (tölkki)
kidneypapuja (tölkki)
paprikaa
sipulia
valkosipulia
chiliä (chipotle)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
(juustokuminaa)
(sokeria)
(laakerinlehti)
(kanelitanko)
(oregano)

Nopeasti saat valmista aiemmalta aterialta ylijääneistä fajitaksista. Teenkin useimmiten chili con carnen pääosin texmex-aterialta jääneistä tähteistä, lisäten soveltaen tarvittavia raaka-aineita.

Ruskista suikaloitu tai kuutioitu liha öljyssä. Lisää joukkoon viipaloidut paprikat ja sipulit, sekä hienonnetut valkosipulinkynnet ja chili. Jos käytät kuivattua chiliä, niin liota chilejä hetki tilkassa kahvia ja lisää pehmenneenä hienonnettu chili kahvitilkan kanssa.

Ruskista vielä hetki koko ajan sekoittaen ja laita joukkoon loput aineet. Pienennä lämpöä ja hauduta kannen alla (välillä sekoittaen) kunnes liha on ylikypsää. Ruoka vain paranee mitä pidempään sitä hauduttaa, kolme tai neljä tuntia on useimmiten sopivasti.

Chili tarjoillaan sellaisenaan, leivän, maissilastujen, tortillojen tai riisin kanssa. Voit lisätä lautaselle myös smetanaa tai ranskankermaa koristeeksi ja lieventämään tulisuutta.

Lumijälkiopas & Mikä tästä meni?

Eläinten jälkien tunnistaminen on tärkeä taito metsästäjälle. Luonnonkansoille jälkien analysointi on aina ollut hengissä selviämisen taito. Toki nykyään on riistakamerat joilla eläinten liikkeitä voi seurata, mutta jälkien opettelu kyllä edelleen maksaa vaivan. Se on myös varsin mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa.


Mikä tästä meni? Eläinten jäljillä

Mikä tästä meni? Eläinten jäljillä - Kirjassa on selostukset, värikuvat ja piirrokset Euroopan nisäkkäiden ja lintujen jalanjäljistä sekä jätöksistä. Siitä on pyritty tekemään mahdollisimman kattava ja kätevä kenttäkäsikirja. Kirja on kovakantinen, 264-sivuinen ja täynnä havainnollisia kuvia. Ehdoton perusteos asiasta kiinnostuneelle, suosittelen.

http://wsoy.fi/yk/products/show/20103


Lumijälkiopas

Lumijälkiopas on tarkoitettu avuksi riistanisäkkäiden talvisten jälkien tunnistamiseen. Julkaisu on alun perin syntynyt tarpeesta tarjota riistakolmiolaskijoille apua lumijälkilaskennoissa. Tärkeimpien lajien osalta oppaassa kuvataan levinneisyys ja runsaus. Kirja on pehmeäkantinen ja 127-sivuinen. Tästä mainiosta kirjasta sain vinkin Tapiolan takamailta.

http://www.riista.fi/tilaukset/?open=27&selected=460
.

Fajitas con tortillas, guacamole y salsa

Fajitas valmistuu yksinkertaisesti paistamalla marinoituja lihasuikaleita ja kasviksia. Meksikolainen fajitas sopii hyvin, kun halutaan vaihtelua perinteisiin riistaresepteihin tai jos halutaan peittää lihan makuvirhettä.


Fajitas

Leikkaa liha (paisti) suikaleiksi ja sekoita marinadi (öljyä, limettimehua, chiliä ja rouhittua mustapippuria). Marinoi lihat, peitä ja anna maustua jääkaapissa joitakin tunteja tai vaikka yön yli.

Kuumenna öljytty parilapannu tai grilli hyvin kuumaksi. Ruskista lihat ja paprikansuikaleita. Tarjoile tortillojen täytteenä, hapankerman, salsan ja guacamolen kanssa.


Tortillat

Meksikossa tortilloja on käytännössä aina ruokapöydässä. Tortilloja voi tehdä kerralla paljon ja säilyttää loput pakastettuina. Vehnätortillojen tekeminen on helppoa ja lopputuloskin on parempi, kuin kaupan valmistortilloissa.

350 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
5 rkl voita
1,5 dl vettä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi voi tasaisesti joukkoon, kunnes lopputulos on murumainen. Lisää vettä vähitellen tarpeen mukaan ja sekoita kiinteäksi taikinaksi. Valmis taikina on notkeaa, muttei tahmeaa.

Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja jaa se kuudeksi (isoja tortilloja) tai kahdeksitoista palaksi. Anna palojen levätä liinan alla puolisen tuntia. Kauli palaset ohuiksi kiekoiksi.

Kuumenna kuiva valurautapannu hyvin kuumaksi. Paista tortilloja 20-45 sekuntia kummaltakin puolelta. Tarjoile heti tai pidä lämpimänä uunissa folion alla.

Vertailun vuoksi, kaupan SantaMaria -tortillat pitävät sisällään perinteisten aineiden lisäksi myös: kosteudensäilyttäjä E422, emulgointiaine E471, vehnägluteeni, nostatusaineena natriumbikarbonaatti, sitruunahappo ja sakeuttamisaine E415. :(


Salsa casera

tomaatteja (tai tölkki tomaattimurskaa)
sipuli
valkosipulinkynsiä
tuoretta tai kuivattua chiliä
suolaa
korianteria
persiljaa

Hienonna kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.


Guacamole

4 avokadoa
2 tomaattia
1 sipuli
2 tuoretta tai kuivattua chiliä
1 limetin mehu
tuoretta korianteria
1 tl suolaa

Soseuta avokadot haarukalla. Hienonna joukkoon tomaatit, sipuli, korianteri ja chilit. Lisää suola ja limettimehu. Säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa pari päivää.

Buen provecho!

Riistanruokintapaikalta bongattua

Kyttäysjahti ruokintapaikalla tai sen läheisyydessä on yksinäistä ja usein puuduttavaakin hommaa. Porkkanapinoa hiljaa paikallaan tuijotellessa näkee ja kokee kuitenkin paljon muutakin metsän elämää. 

Tällä kaudella pidin määrätietoisesti kirjaa erilaisista eläimistä, joita ruokintapaikoilla näin ja kuulin kymmenien (ehkäpä jopa yli sadan) tuntien aikana. Julkaisen nyt näitä havaintoja Tapiolan takamailla -blogin juttusarjan riistakameroista innoittamana ja osin yllyttämänäkin…

Kesällä Virossa villisikojen ja metsäkauriiden lisäksi vierailevia tähtiä olivat hirvet, supikoirat, ketut, kyyhkyt, haikara, siili ja kurjet. Syksyllä Saarenmaalla listaan tuli vielä saksanhirvet ja valkoposkihanhet. Toki Virossa näin ja kuulin odotellessani lukuisia muitakin lajeja ruokinnan ulkopuolelta, kuten käen, kehrääjän, taivaanvuohen, lehtokurpan, haukkoja, merikotkan, haarapääskyjä, lokkeja, sorsia jne.

Valkohäntäpeurojen ruokinnalla peurojen lisäksi bongasin listalle uusia lajeja: talitiaisia, sinitiaisia, hömötiaisia, punatulkkuja, töyhtötiaisia, viherpeippoja, käpytikkoja, mustarastaita, keltasirkkuja, närhiä, korppeja, harakoita, variksia, tunnistamatta jääneen pöllön, teeri, hiirihaukka, rusakoita, myyriä, hiiriä, lumikko, kärppä ja orava. Ja ruokailun läheisyydessä palokärjen, hippiäisen, puukipijän ja jopa laulujoutseniakin seitsemäs tammikuuta kovilla pakkasilla.

Ruokintapaikkojen antimet, kuten maissi, herne, vihannekset, juurekset, hedelmät ja vilja houkuttelevat paikalle monimuotoisen lajiston hyönteisistä, selkärangattomista, matelijoista, linnuista ja pikkunisäkkäistä. Ruokintapaikan runsauteen tuovat omat lisänsä erilaiset jätökset, nuolukivet ja suolistuksesta jääneet perkuujätteet. Ruokinnasta ja sen lajirunsaudesta hyötyy siis koko ravintoketju petoihin asti.

Ilveksistä ja susistakin on jälkihavaintoja, jollain paikoin vierailijoina ovat myös karhut ja ahmat, vaikken niihin itse olekaan törmännyt.

Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, koska riistapeltoja ja ruokintapaikkoja on peräti 76.000 ympäri Suomea. Yksittäisille ruokintapaikoille saatetaan viedä jopa tuhansia kiloja ravintoa syksystä kesään. Tällaiset paikat ovat siis todellisia keitaita keskellä karuinta talvea ja osa sitä todellista käytännön luonnonsuojelua, kuten metsästäjien tekemä riistanhoitotyö yleisemminkin.

Laitapa kommenttia, mitä kaikkea muuta ruokinnalla olet havainnut.

.

Japanilainen curry, karē raisu, カレーライス

Kare eli curry on eräs suosituimpia ruokia Japanissa. Sitä tarjoillaan riisin (kare raisu), nuudelien (kare udon) ja leivän (kare-pan) kanssa. Curry tulee alun alkaen Intiasta, josta se englantilaisen keittiön kautta rantautui Japaniin 1960 – luvun lopulla.  

Tämä on hyvää mausteista ruoka, mutta peittää lihan maun alleen. Ei siis yleensä paras valinta riistareseptiksi, sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin alkukaudesta kaadetuille peurapukeille, hirvisonneille ja villikarjuille. Kiima-aikaan sukupuolihormoni androsteroni aiheuttaa lihaan ikävän hajun ja pistävän sivumaun. Esimerkiksi sianlihan tehotuottajat estävät kastroinnilla tämän karjuporsaiden makuvirheen.

riistalihaa (hirvi, valkohäntäpeura, villisika)

sipulia

perunaa

porkkana

valkosipulia

inkivääriä

riistalientä

currya

laakerinlehti

suolaa

pippuria

voita

vehnäjauhoja

puuroutuvaa riisiä

vettä

Leikkaa liha (300-500 g) suuhun sopiviksi paloiksi ja mausta suolalla, pippurilla ja currylla. Sekoita lihojen joukkoon myös puolikourallista vehnäjauhoja. Leikkaa pieniksi kuutioiksi pari sipulia ja perunaa, sekä porkkana.

Ruskista sipulit voissa. Lisää hienonnettu valkosipulinkynsi tai pari ja saman verran raastettua inkivääriä ja jatka ruskistamista. Laita joukkoon reilu nokare voita ja lihanpalat. Kun lihat ovat ruskistuneet, lisää vielä voita, perunat, porkkanat ja laakerinlehti. Sekoita ja hauduta hetken aikaa kannen alla. 

Poista kansi ja lisää kuumuutta, pieni kimpale voita ja puolikourallista vehnäjauhoja, koko ajan sekoittaen, kunnes jauhot ruskistuvat. Kaada joukkoon litran verran riistalientä. Keitä sekoittaen välillä vajaan tunnin verran, eli kunnes liha on pehmennyt sopivasti. Maista ja lisää tarvittaessa currya, suolaa ja pippuria.

Valmista lisäkeriisi kastikkeen kypsyessä. Pese puuroutuva riisi huolellisesti kylmässä vedessä ja valuta vesi pois. Lisää keitinvettä noin 10–15% riisinmäärää enemmän (mausta halutessasi suolalla). Laita kattila liedelle, kansi päälle ja anna kiehahtaa hetki. Sekoita nopeasti, ettei riisi pala pohjaan ja käännä lämpö pois päältä. Anna riisin hautua kypsäksi.

Ruokajuomaksi suosittelen jumalpeurojen sakea tai hätätilanteessa kuivaa valkoviiniä.

300 € stipendikilpailu

Laitetaan hyvä kiertämään! Kuluneen metsästyskauden aikana monet ihmiset ovat auttaneet ja edistäneet harrastustani täysin pyyteettä. Kiitokseksi heille, haluan omalta osaltani auttaa jonkun toisen harrastusta. Mihin Sinä käyttäisit 300 €?

Nyt paras ehdotus saa 300 €:n lahjakortin Sissos.fi – verkkokauppaan. Kirjoita oma ehdotuksesi alle kommentiksi. Voittaja on yksinkertaisesti se, joka osaa parhaiten perustella tarpeensa tälle lahjakortille. Kävijät voivat kannattaa "tykkäämällä" ehdotusta. Eniten tykkäystä saanut on vahvoilla kisassa. Jos yhtään ehdotusta ei nouse ylitse muiden perusteluidensa tai kannatuksensa puolesta, voin myös arpoa voittajan.

Tiedän, ettei 300 €:lla vielä kuuhun mennä, mutta saa sillä esimerkiksi riistakameran, VHF-puhelimen, käytetyn aseen, kuulevat kuulosuojaimet, melkoisen kasan patruunoita, laadukkaan metsästystakin tai vaikka osamaksun kalliimpaan hankintaan.

Klikkaa siis itsesi ensimmäiseksi http://www.sissos.fi/ ja päätä mihin Sinä tarvitset tämän stipendin, laita kommenttisi alle, sekä linkki valitsemaasi tuotteeseen myymälässä ja mobilisoi ystäväsi painamaan ehdotuksellesi tykkäystä. Kirjaudu kommentteihin Facebook/Twitter/Google tunnuksillasi tai kirjoita sähköpostiosoitteesi, jotta lahjakortti osaa oikeaan osoitteeseen. Myös tykkääminen vaatii kirjautumisen.

Kilpailu on avoin kaikille tutuille ja tuntemattomille. Kilpailu ratkeaa 15.3.2012 parhaaseen ehdotukseen, rajuun kannatukseen tai arpomalla :)

Onnea kisaan!

Kilpailu ratkennut 15.3.2012 klo 10:25 Ari Hydenin voittoon! 

.

Minestronekeitto

Minestrone on yksi tunnetuimpia ja suosituimpia italialaisen maalaiskeittiön herkuista. Itse asiassa Italian sana ”minestra” tarkoittaa keittoa. Sen juuret ylettyvät tuhansien vuosien päähän, sanotaan Rooman armeijan legioonienkin marssineen minestronekeiton voimalla. Ikävä kyllä moni ei tykkää (tai tiedä tykkäävänsä) minestronesta, koska kokemukset perustuvat vain ja ainoastaan pussikeittoihin.

Minestronesta on lukuisia erilaisia versioita. Tällä kertaa tein keiton palvilihasta, mutta muukin keittoliha tai lihasuikaleet toimivat mainiosti. Kasvispuolellakin voi varioida kauden kasvisten ja tai jääkaapin sisällön mukaan, yleisimmin keitosta löytyy papuja, sipulia, tomaattia, porkkanaa ja selleriä.

Minestronekeitto sopii yhtä hyvin alkupalaksi juhlakattaukseen, arkena kotiruuaksi tai passievääksi termospulloon pakkaspäivän lämmikkeeksi.

400 g riistapalvia (tai muuta kypsennettyä riistalihaa)
250 g pastaa 
200 g vihreitä papuja
3 tomaattia
2 sipulia
2 porkkanaa
pala palsternakkaa
paprika
2 lehtisellerin vartta (pala selleriä)
2 valkosipulin kynttä
tomaattipyrettä
2 dl punaviiniä
1 litra riistalientä
suolaa, pippuria ja paprikajauhetta
yrttejä (timjami, laakerinlehti, oregano, rakuuna, basilika, persilja…)
parmesaania
smetanaa

Pilko kasvikset ja freesaa eli kuullota niitä (paitsi tomaatit ja pavut) hetki tilkassa oliiviöljyä tai voita. Lisää joukkoon palvisuikaleet, tomaatit ja pavut, sekä punaviini ja riistaliemi. Mausta tomaattipyreellä, suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja yrteillä (puuvartiset ja kuivat yrtit, hennot tuoreet yrtit vasta lähes valmiiseen keittoon).

Keitä vihannekset lähes kypsiksi, eli alle puoli tuntia. Lisää joukkoon pastat ja anna kiehua kunnes pasta on al dente. Tarjoile smetanan ja parmesaanilastujen kanssa, koristele yrteillä.

Viinisuositukseni ruuanlaittoon ja ruokajuomaksi on Milestii Mici Codru 1987.
.

Neljäs ja kauden viimeinen peura

Olipahan raju rutistus peurakauden viimeiseen viikkoon. Kyttyyllä kävin jopa aamuin illoin, mutta saalis oli todella työn takana. Aiempina vuosina yleensä on voinut luottaa joka toisen tai kolmannen kerran tuottavan tulosta, nyt vasta viimeyönä lopulta sain peuran nurin. Yksitoista tyhjää kertaa ja kahdestoista vasta tärppäsi.

Viitenä kertana kyllä näin peuroja, mutteivät tulleet ampumasektorille ja kerran ammuin totaalisesti ohi. Ensimmäinen kerta, kun kyttyyllä on näin päässyt käymään, mutta minkäs teet, reilu kaksikymmentä astetta pakkasta ja muutaman tunnin hyytävä odotus vain yksinkertaisesti kangistivat miehen…

Kuka senkin sanoi, ettei saalis ole tärkeintä, vaan ulkoilu ja yhdessäolo, lässyn lässyn? Rehellisesti sanottuna peuran saamattomuudesta tuli loppukaudesta melkoinen pakomielle ja sisuksia kalvava epäily, joka Moby Dickin sanoin ajoi eteenpäin:  "nähdäkseen tavoittamattoman häivekuvan, joka on avain koko elämään".

Eikä viimeyönäkään kaikki käynyt kuin Thomas Ekbergin videoilla. Terveiset lähtivät kello 18:00 ylivuotiselle naaraspeuralle. No, terveisten lähettämin ei paljoa maksa, eikä peurakaan niistä kiittelemään jäänyt. Juoksi reilut kolmesataa metriä pöpelikköön.

Kylmissäni (-24 C) pimeässä lähdin aluksi täysin väärään suuntaan jälkiä hakemaan ja kun lopulta löysin oikean uran, niin se jakautui aina vain uusiin ja uusiin polkuihin. Verijälki oli alun osumapaikan jälkeen lähes mitätön, vain muutama tippa useiden metrien välein. Linssit huurussa jäljet hukkuivat moneen otteeseen, tai siis metsä oli täynnä peuranjälkiä, vain nämä yhdet olivat hukassa.

Onhan siinä jotain koomista, kun aikuinen mies maanisesti kahlaa hyytävän kylmässä pimeässä metsässä keskellä yötä. Ei kuitenkaan naurattanut ja pelko peuran hukkumisesta hiipi mieleen kiusallisen kirkkaasti. Onneksi sain kaverin apuun viereiseltä kytispaikalta ja yhdessä lopulta löysimme ja saimme vedettyä peuran tielle. Laukauksesta tähän hetkeen aikaa kului vajaa pari tuntia. Tämäkin oli varsin ainutlaatuinen kokemus. No, elämyksiähän metsästä haetaan ja tämä kausi niitä kiitettävästi tarjosi.

Hakemattakin mieleen tulee alkukauden komea pukki, sekä tammikuussa pari iltaöistä ojaan lipsahtamista auraamattoman metsätien veteleviltä urilta ja apuun tulleet pyyteettömät ihmiset. Hienoja hetkiä oli paljon enemmänkin, kiitos kaikille!

Perinteisten peuravalkeiden paikka :)
.