Hirvijahti Karhumaan metsästysseuran vieraana, Halsualla 15.–17.10.

Hieno viikonloppu, josta erityiskiitos kuuluu Pasille, sekä kaikille osallisille mukavassa jahtiseurueessa.  Lauantaiaamu lähti käyntiin jahtipäällikön avajaispuheella, pienellä perinteisellä maljalla ja konjakkiuhrilla Mielikille, sekä sääntöjen tarkalla läpikäynnillä. Viikonloppuna keskittyisimme vasoihin, sekä suurempiin hirvisonneihin.

Ensimmäinen passi ja jo reilun puolentunnin odottelun jälkeen, ilmestyy selän takaa tappisarvinen ja könyää ohitseni noin kymmenen metrin päästä. Olisin toki voinut ampuakin, sillä aamukokouksessa oli hirvisonnin suuruus jätetty oman harkinnan varaan, mutta tappisarvi ei todellakaan täyttänyt ajatuksiani suuresta sonnista.

Lauantain iltapäivä kului naapuriseuran haavakon jäljittämisessä ja näin jäi päivän saalis saamatta. Siirryimme siis illanviettoon ja saunomiseen seuran pieneen viihtyisään metsästysmajaan.

Sunnuntaina päivällä kävelee parinkymmenen metsäpeuran tokka passissa ohitseni ilman pienintäkään kiirettä noin viidentoista metrin päästä. Kerron havainnostani radiossa jahtipäällikölle ja saan luvan ampua yhden vasan. Yhtäkkiä sydän alkaa pomppia omilla kierroksillaan, siirryn tarkkailijasta toimijaksi. Tämä on todella harvinaislaatuinen tilaisuus, moni ei ole peuroja ikinä edes nähnyt saati eräksi saanut.

Juuri kun alan hakeutua sopivaan ampumakulmaan, pyytää koiran ohjaaja radiossa pidättäytymään peuran ampumisesta, koska koiran haukku on vain muutaman sadan metrin päässä ja on ilmeinen riski, että peuravapaaksi koulutettu haukkuja on laukauksen kuultuaan peurakaadolla ja koko koulutus valuisi hukkaan.

Tyydyn siis vain tarkkailemaan komeaa tokkaa, jonka perässä kulkee aivan uskomattoman komeasarvinen hirvas. Hetkenpäästä tilanne haukulla hieman siirtyy ja muuttuu kaadoksi toisaalla. Viisipiikkinen sonni saadaan eräksi ja osaltaan myös ajava bokseri pääsee hirven kuljetushommiin…